Minäkö muka vino

Katsokaa kykyjäni! Osaan melkein!

Katsokaa kykyjäni! Osaan melkein!

En tiedä mikä teidän mielestä on raivostuttavinta, mutta meikäläisen top 5:ssa on hevosen ja itsen vinous. Varsinkin kun on omasta hevosesta kyse, niin mitä todennäköisimmin vinouden on aiheuttanut ihan itse. Ja oman itsen suoristaminen on jo melkoinen homma, mutta suoristapa vielä kopukkakin! Hyvää joulua vaan sitten.

Joskus vuosi sitten ratsuttaja-Ope hinkkasi Pullukkaa kerran viikossa. Hän sanoi, että Pulde menee heti hienosti, kun sen vaan saa suoraksi. Että muuta ei tarvita. Mutta sen suoraksi saaminen vaatikin sitten enemmän kuin vartin. Oma motoriikka jäi jo ajat sitten maneesin katsomoon.

Ope ja Pulde.

Ope ja Pulde.

En voi sanoa iloitsinko viime viikonloppuna, kun katselin tuomaritornista verkkaavia ratsukoita. Tavattoman moni nimittäin laukkasi täsmälleen samalla tavalla kuin Pullukainen – pylly pikkuisen sisällä. Teki mieli koko ajan huutaa, että pylly ulos, mutta samalla tiesin, että ei se noin vain heitä sitä pyllyä sisään, se vaatii kokonaisvaltaisen tasapainon muutoksen. Nyt kun Pullukka ja lapsi ovat alkaneet käydä YHDESSÄ KOULUTUNNEILLA, hommaan on alkanut hiipiä muutos. Mitä tästä opimme? Siirry Katja sivuun, kun tajuat olevasi tiellä.

Viime viikollahan käväisin sillä kivalla Masa-Petterillä maastossa. Niin oli kiva kaveri, mutta kovin vinksallaan hänkin. Ja mikä pahinta, samaan suuntaan kuin minä ja Pullukka. Olisikin tuonut aivan liian suuren tyydytyksen suoristaa hevonen omalla vinoudella.

Kävin joskus vuosia sitten siinä ratsastussimulaattorissa. Sen mukaan olen lähes piikkisuorassa, aivan yhtä paljon oikealla ja vasemmalla. No kyllä kai, jos ei tarvitse neuvotella mistään ja hevonen menee ainoastaan suoraan. Koin hetkellisen menestymisen tunteen joka katosi heti kun pääsin takaisin oman hevoseni selkään.

Olen nyt jo alkanut hyväksyä sen, että hevoskuiskaaminen on parempaa osaamistani. Kuntosaliharjoittelun myötä lonkkanikin kipeytyi niin, että nyt en saa edes mennä koirien kanssa liian vaikeaan maastoon puhumattakaan hevosen selästä. Pitää odotella otollisempaa hetkeä. Niinpä keskityn viemään pikku-Hilpan tarhakavereineen Kyvyt esiin-tapahtumaan – MITÄ HELVETTIÄ, HUOMENNA! Joten luvassa nasakkaa raporttia neljän 2-vuotiaan kanssa suoritetusta seuramatkasta Saloon. Jos ei minusta kuulu, olen kaiketi jäänyt niiden alle ja kuollut, mutta ei sitä kannata surra: kuolin ihan varmasti onnellisena.

Häsläämällä kesäkuntoon!

Nalle, Pulde, Masa.

Nalle, Pulde, Masa.

Lähdettiin tänään porukalla maastoon. Meni kaverin Masa-hevosella, lapsi Pullukalla ja Aimo (nimi muutettu) Nallella eli Nalbertilla. Pulukkahan on tunnetusti maailmannainen, ei hötkyile uusista tilanteista ja suhtautuu maastoiluun säyseästi. Masasta ei varsinaisesti ollut hajuakaan, mutta ajattelin, että minä jos kuka uskallan kyllä koittaa. Ja sitten porukkamme loose cannon: Nallukka. Hänellä oli kiire jo heti kärkeen. Turvallisuuden nimissä Pullukka meni etunenässä. Hän valitsee reitit ja vauhdin viisaasti. Nallen mielestä ratkaisu oli huono, sillä hänellä olisi ollut kiire. Katselin parivaljakon pyllyjä sieltä takarivistä ja tuumasin, että onpa Nallukalla kiinteä ahteri. Sittemmin tajusin miksi. Aina, kun Nalle pysähtyi, se jätti jalat vähän haralleen, jotta olisi täydessä valmiudessa singota eteen- tai ylöspäin, jos tilanne vaatii. Ei vaatinut, mutta Nalle pelasi varman päälle.

Osastossa suoritetttu ravi meni ihan mallikkaasti. Kukaan ei paennut/kaatunut/riehaantunut ja Nallekin meni ravia useamman askeleen. Jos nyt vaihtaa laukalle, niin keltä se on pois, mietti Nalle. Onneksi Masa suhtautui asiaan kovin pitkämielisesti.

Vaatimattomassa ylämäessä päätimme Pullukka etunenässä heittäytyä laukalle. Nallen mielestä idea oli hyvä, ja hänellä olikin ajatuksena olla ensimmäisenä perillä. Pullukka on kuitenkin niin nopea likka, että ei siitä ihan miten vain ohi mennä. Niinpä Nalle myöntyi paikoin napakoillekin pidätteille ja lähes pysähtyi, jolloin me Masan kanssa meinattiin tussahtaa Nallen pyllyyn. Jouduimme käyttämään amerikkalaisia piilolihaksia pysyäksemme tasapainossa ja ennen kaikkea laukassa, vaikka välillä pysähdyttiinkin laukkaamaan paikalla. Vaan mitäpä sitä ei kesälihasten eteen mies tekisi, mietti kaiketi Nalle, joka pinkaisi taas uuteen nousuun. Koko tämän ajan Pullukka oli kyntänyt tasaisella vauhdilla, avoimin korvin kohti tulevaisuutta ja mäennyppylää. Siellä vauhtiin pistettiin stoppi. Ja taaskaan kukaan ei kaatunut/romahtanut/pudonnut/kuollut! Maastoilu on ihanaa.

Kotimatka tultiin samaa reittiä, joten voitte kuvitella mitä pyöri Nallukaisen päässä: ”Olen myöhässä. Saan potkut. En ehdi. Pitäis olla jo. Tästä ei tule mitään. Miksette päästä minua kotiin. Minun on mentävä.” Muut hevoset nauttivat kevään tuoksuista ja Masa lisäksi kannoista, jotka olivat hänelle jännyyden huippu. Ei niistäkään jaksettu riehaantua, mutta sentään katsoa tarkemmin. Että oikein kanto! Jopas nyt! Kas kas! Pullukka vihelteli äänettömästi ja tod.näk. mietti, että harvoin sitä on näin vatipäisten poikien kanssa liikenteessä. Että mihin tollakin lihaskimpulla on kiire ja toi toinen toljottaa kantoja. Pliis.

Summa summarum: Nalle on hyvässä lihaksessa, koska ei jätä käyttämättä yhtäkään lihasta maastoretken aikana. Pullukka ja Masa taas osaavat nauttia elämästä kevyesti hengitellen, joten lihas jää saamatta. Voi meidän pulleita, ihania, tyyniä eläimiä!

Näkymä Pullukan seljästä.

Näkymä Pullukan seljästä.

Mistähän tänään raivoisi?

Meil on melko kivaa yhyres. Kuva: Kirsi Tuura/Eeva

Meil on melko kivaa yhyres. Kuva: Kirsi Tuura/Eeva

Kuulopuheiden mukaan tämmöinen sattui kerran Helsingissä: Muinaisaikojen basisti ja elokuvanäyttelijä Silu Seppälä istui kantabaarissaan, kun Pelle Miljoona astui sisään. Silu siitä ilahtui ja kysyi vanhalta toveriltaan: ”Pelle moi! Mitäs tänään vastustetaan?”

Tuli vaan mielen kun selailin Facebookia ja joitakin keskustelupalstoja. Että kun pitää raivota joka asiasta. Siinähän menee terä jos koko ajan vauhkoaa. Lapsillekin neuvoin, että jos on pakko kiroilla, ole tarkka mihin kohtaan kirosanan isket, niin se toimii.

Ikä on siitä ihana asia, että yhä vähemmän jaksaa ottaa nokkiinsa, eikä myöskään herpaannu, vaikka muut eivät tee niin kuin minä. Aikanaan omistin koiran, joka ei elämänsä aikana koskaan tapellut kenenkään kanssa. Se oli aina vapaana. Pari kertaa joku yritti sen syödä, mutta ei se siitäkään traumatisoitunut. Sitten tuli tämä seuraava lemmikki. Sellaista koiraa ei ole, ketä tämä minun pikku kullanmuruni ei ole ainakin katsonut pahasti. Täysin sama kasvatus, ruokinta jne. MITKÄÄN samat säännöt eivät päde. Muun muassa nämä pari kiharapalloa ovat opettaneet minulle, että en voi hirveästi mennä mestaroimaan muiden tilanteita. You’ll never know.

Pullukkahan on metka likka. Siihen on kokeiltu kainelaisia juttuja ja lopulta vain pitkä pinna ja laaja ymmärrys ovat auttaneet. Ja oikeat välineet. Kukkahattu on ollut pakko asettaa välillä päästä kentän laidalle, koska se on ollut hevosen kannalta parempi vaihtoehto. Tällä hetkellä Pullukka on LAIHTUNUT ja muutenkin melko sporttinen likka. Lapsen kanssa tapellaan hirmu vähän ja hepan kanssa vielä vähemmän. Tie on löytynyt. Se on melko kivaa. (Kiimaa odotellessa)

Urheilijatytöt <3

Urheilijatytöt <3

Jos jonkun asian pitää kismittää, olkoon se sitten se, että voipi olla, että Pulde ei pääse tänä kesänä laitumelle. Se lihoaa kahdessa vuorokaudessa niin merkittävästi, että enpä taida uskaltaa. Tai vaihtoehto on tietty, että laitan kuonokopan, mutta kun se tuntuu niin inhottavalta. Tunnen oloni petturisiaksi. Vastapainoksi aion antaa hänen tiinehtyä vielä kerran. Uskon, että hän ymmärtää.

Kyllähän sekin harmittaa, että turparemmi ja muut suitset ovat eri väriset. Tosin niillä suitsilla pärjättiin viime viikonloppuna, joten tuskin uskallan vaihtaa enää ikinä.

Olen tosi pahoillani, mutta en nyt keksi kenenkään valmennuksistakaan mitään sanomista. En myöskään ruokinnoista tai loimittamisesta. Olkoot vaan kaikki semmosia kuin ovat.

Loppuun annan vinkin, jonka sain Outi Mäenpäältä, johon törmäsin missäs muualla kuin huoltoaemalla. Outi kertoi opiskelevansa hevosista niin paljon juttuja, että alkoi jo ahdistaa. Yhden hyvän ohjeen antoi hän: jos hevonen pelkää jotain, sille pitää antaa 14 sekuntia aikaa rekisteröidä tilansa. Sen jälkeen johtajuuttaan voi käyttää vahvistamatta pelkoa. Aion toteuttaa, ellen jopa ole jo toteuttanut.