Milloin on eläinlääkärin paikka?

Me ollaan iloisia treenaajia!

Me ollaan iloisia treenaajia!

Kaikissa hevoskirjoissa ja oppaissa sanotaan aina, että jos olet epävarma hevosen siitä ja tästä, kutsu eläinlääkäri. Se on periaatteessa hyvä neuvo, mutta käytännössä aika kömpelö. Ensinnäkin eläinlääkäri on kallis. Toisinnäkin eläinlääkärillä ja eläinlääkärillä on suuri ero. Jokainen eläinlääkäri ei tiedä jokaisesta vaivasta. Eihän yleislääkärillekään mennä jos jalka on kipeä. Sieltähän tulee vain buranaa käteen. Esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinten vammat ovat monesti kummallisia ja vaikeita. Oireita (kipua) osaa hoitaa kuka tahansa, mutta syyn jäljille pääsee harva. Tämä taas johtuu siitä, että eläinlääkärikin oppii tekemällä. Joku on osunut monesti kummallisten selkä- ja jalkavammojen kanssa kohdakkain ja oppinut niistä. Toinen taas on saattanut oppia kantavan tamman kommervenkeistä kokemuksen kautta. Kaikki ei lue valmiiksi eläinlääkärinkään kirjassa. (Eikä kaikki probleemat näy röntgenissä.)

Liikkumiseen liittyvät ongelmat saattavat monesti selvitä jo pehmytkudosta hoitamalla. Tällä tarkoitan hierontoja ja sen kaltaisia hoitoja. Ehkä jopa lepoa. Monesti vamman syy saattaa olla lihasjunttura joka vaan on äitynyt ihan mahdottomaksi. Toisinaan se voi johtua jostain rakenteellisesta, mutta joskus sitä vaan on nukkunut vinksallaan tai remunnut tarhassa. Tai liukastunut. Moisen jäljille ei eläinlääkärikään välttämättä pääse. Viisaimmat eläinlääkärit ovat lyöneet hynttyyt yhteen fsyioterapeuttien kanssa. Ensin fyssari tutkii hevosen ja jos tilanne vaatii, kutsutaan lääkäri. Se on ollut toimiva paketti. Fyssarilta saa monesti aivan mahtavia kuntouttavia harjoitteita joista eläinlääkäri ei välttämättä edes tiedä. Kaikkien gurujen äiti on tietysti Tuula Pursiainen, joka on tunnettu Kyran luottohevoshierojana. Kukapa sellaista henkilö ei uskoisi? Tuula on kyllä nimensä veroinen salapoliisi. Löytää sen, mitä kukaan muu ei. En silti jaksa uskoa, että Tuula olisi ainoa.

Hirveän hyödyllistä on tuijotella omaa hevostaan (miksei muitakin) liikkeessä. Monella aikuisella hevosella on toispuoleisuutta paikassa jos toisessakin ja ne olisi hyvä hoksata. Aina ei ole kuolemaksi jos hieman vinksuttaa sieltä ja lonksuttaa täältä. Moni hevonen on koko elämänsä vähän sinnepäin ja hyvin pyyhkii kun tottuu. Katsokaa vaikka vanhoja maratoonareita: ihan hirveitä tyylejä näkee tyypeillä, jotka juoksevat 30:ttä maratooniaan. Juoksukoulun opettaja itkisi. Ja ukot vaan vetää, ei tunnu missään. Tämä olisi hyvä tajuta myös hevosten kohdalla. Jos on aina honksottanut ihmeellisesti, mutta aina ollut kuitenkin terve, ei lienee syytä kriiseilyyn. Jos taas joku muuttuu, on syytä kysellä viisaammalta neuvoa. Viisaampia löytyy monesti jo tallilta. Harva hevonen romahtaa täysin, jos siihen kokeilee jonkun havaitsemaa, toimivaa hoitoa. Turvotukset ovat tyypillisimpiä riesoja. Kesällä ei ota selvää onko syyllinen pikku haava, ötökänpurema vai joku muu.

Jos sinun hevostasi TUNTUU vaivaavan jokin, sitä todennäköisesti vaivaakin. Katso sen ilmettä. Onko se iloinen? Vituttaako sitä? Vaiva voi olla pirullisen vaikea jäljittää, mutta aloita pienistä ja selkeistä asioista: hampaat ja satula. Jos hampaat ovat kunnossa, ei satu ihan niin paljon. Jos satula on sopiva, elämä helpottuu merkittävästi. Epäsopiva satula jumittaa loppujen lopuksi uskomattoman montaa lihasryhmää. Se on kuin domino – jatkuu vaan. Loppujen lopuksi voi käydä niin, että hevosesi ei anna kiinni laitumella. (Näin kävi minulle joskus edellisen hepan kanssa. Tajusin siitä, että hevonen oli sairaslomansa aikana lihonnut niin, ettei satula enää sopinut. Se teki kipeää, joten kaveri ei halunnut koko penkkiä selkäänsä. Kilttinä hevosena se ei kiukutellut, vaan pakeni.) Pikkujutut saattavat siis kavaltaa kivun. Yksi suositeltava parannuskeino on hyvä ratsastus. Jos siihen ei itse kykene, hevonsen kannalta on jees, jos joku muu hoitaa sen. Yllättävän moni ”huonosti menevä” hevonen kulkeekin ihan kivasti, kun taitava ratsastaja on kaivanut sen kyvyt esiin.

Ratsastuksesta voidaankin sitten olla montaa mieltä. Osa tykkää, että jos hevonen saa tehdä mitä haluaa, se on happy horse. Oman kokemukseni mukaan hevonen, jota rasitetaan säännöllisesti ja sen lihaksista pidetään huolta, on onnellisempi kuin oloneuvos. Hyvässä lihaksessa olevan hevonen tuntee olevansa vahva. Onnistuneet treenit tuovat sekä ratsastajalle, että sitä kautta hevoselle hyvät fiilikset. Meillä väsynyt hevonen on onnellinen. (Ei tietenkään aamusta iltaan ja joka päivä, mutta sillai viisaasti.) Parasta lihashuoltoa ovat pitkät kävelyt ja toisinaan tehdyt kiitolaukat. Se tuulettaa kivasti myös päätä. Sekä hevosen, että ihmisen. Paremmin kuin neuroottinen pintelöinti.

Pullukka spassa, osa 275: lymfahieronta

Nina näyttää Pullukalle kirjasta mihin kaikkeen lymfahieronta vaikuttaa.

Nina näyttää Pullukalle kirjasta mihin kaikkeen lymfahieronta vaikuttaa.

Muistatteko, kun Pullukka sai kokeilla ihanaa, hierovaa kumisukaa nimetlä Shivers? Siis sitä motorisoitua? No kyllä, sehän oli ihana laite, ja sen perässä tuli ohje, että otahan yhteys Nina Lättiin, niin saat lisävinkkejä laitteen käyttöön. Minähän otin, heti kolme kuukautta myöhemmin. Nina Lätti tuli pihaan ja kysyi: haluaako Pullukka lymfahieronnan, vai neuvonko vain tuon laitteen käytön? MITÄ. En ollenkaan tiennyt, etä Ninalla on moinen osaamisalue! Totta kai otamme lymfahieronnan! (Kaupan päällisenä saimme toki ohjeet, miten tehostetaan hoitoa Shiverillä.) Enhän siitä mitään tiedä, muuta kuin että nesteet kiertoon, eikö? Nina kertoi olevansa ainoa suomalainen, joka on saanut alan korkeakoulututkinnon Saksassa. Ala on siis MELKO tuntematon näillä akseleilla. Jokainenhan toki tietää, että nesteen tulee kiertää, jotta homma toimii.

Pullukalle alkaa valjeta tämä homma.

Pullukalle alkaa valjeta tämä homma.

Nina aloitti kertomalla miten neste hevosessa kiertää ja miten imusolmukkeet kertovat jos jossain on tukos. Pullukan leuan alla on lähes aina pieni turvoke, joka kuulemma voi johtua siitä, että lavat ovat melko jumissa. Aina. Kärsivältä hevosemme ei näyttänyt ja sai paljon kiitostakin. Pullukan rakenne ei tue kovastikaan hänen pyrkimyksiään, joten jokainen terve päivä on kotiin päin.

Jumankekka mun alahuuli irtoo.

Jumankekka mun alahuuli irtoo.

Nina hieroi hassusti, ikän kuin vastakarvaa ja se näytti siltä, että nahka irtoaa alustastaan. Hevonen aloitti massiivisen haukottelun: toimii. Nina selosti koko ajan mikä vaikuttaa mihinkin ja kuinka lymfakierto on ikään kuin kehon oma viemäröintijärjestelmä. Se pumppaa tavaraa koko ajan eteenpäin, ja jos kapasiteetti ylittyy, syntyy turvotusta. Turvotus on kuitenkin merkki siitä, että toimintaa on. Siitä ei pidä huolestua.

Nina painotti, että hoito on ihan todellinen, eikä sitä saa harjoittaa itsekseen fiilispohjalta. Nina: ”Varoituksen sana: kun tietämys lymfajärjestelmästä ja sen hoitamisen eduista kasvaa, samalla lisääntyy myös niiden ihmisten määrä, jotka haluavat tehdä sitä ilman asianmukaista koulutusta. Itse kunnioitan tiedon rajoja niin etten lähde tekemään esim. osteopatiaa ja oletan myös muiden kunnioittavan samoja rajoja. Suutari pysyköön lestissään Hevosen lymfajärjestelmä on monimutkainen kokonaisuus, jolla on merkittävä rooli sekä terveyden että suorittamisen alueella, mutta myös sairauksien ja eloonjäämisen alueella, joten myös kontraindikaatiot ovat merkityksellisiä! ” Ettäs tiedätte! Pidetään ne kädet siellä omalla puolella!

Mitä Pullukalle sitten tapahtui? Nina hoiti Puldea noin 1 1/2 tuntia, samalla toki selostaen kaiken. Pullukka haukotteli niin, että leuat meinas revetä. Peppu sillä oli taas jumissa ja lavat, niin kuin aina kun hieroja tulee. Paikat pehmenivät ihanasti ja hevonen oli onnellinen. Niin myös omistaja. Kysyin Ninalta mitä määrätään hoidoksi. Vastaus tuli ns. apteekin hyllyltä: ”Menkää rämpimään. Olisi hyvä, jos Pullukka joutuisi nostelemaan jalkojaan epämääräisessä maastossa ja samalla vahvistaisi tasapainoaan.” Ihanaa, sehän on juurikin Pullukan ja mun yhteinen harrastus! Jes. Jotain olen tehnyt oikein.

Ja niin kuin Teletapitkin sanovat: UUDESTAAN!

Älä häiritse, rentoudun.

Älä häiritse, rentoudun.

 

Syksy saa, aloitan ratsastuksen

Olis ollu kypärä ilman muuta, mutta kun tuli tilanne yllättäen eteen ja. Kuva: Aila Roivainen

Kattokaa nyt tota RATSASTAMISTA. Kuva: Aila Roivainen

Tänä aamuna heräsin siihen, että satoi ihan reippahasti. Jopa niin, että ihan sadetakin vetäsin iholle kun läksin koirien kanssa ulos. Kuitenkin ensimmäinen ajatukseni oli: olikohan hevonen yön ulkona ja satoikohan koko yön. Siihen perään ajatus: no hei, se on hevonen ja nyt on kesä, mikä hätä sillä on! Mutta hätä se on, joka määrittää jossain mittakaavassa elämää kun on hevosen omistaja.

Hitto kun on rankkaa. Kuva: Tiina Rättö

Hitto kun on rankkaa. Kuva: Tiina Rättö

Pullukka on nyt ollut eilisen päivän vapaalla. Kaavailin, että se ansaitsee sen, olihan viime viikko aika hevi, vaikkakin kiva. Ja kas: jo vapaapäivästä tulee huono omatunto. Olen jättänyt hevoseni heitteille. Ihan kuin se riittäisi, että on huono omatunto hevosen puolesta, mutta kun sekin vaivaa, että en mennyt tallille. Laiskaksi leimaudun. (Olkoonkin, että tein kahta-kolmea työtä päivän ja mietin mitä teen neljännen työn kanssa. Otanko vai enkö.)

Netti ja hevoslehdet on juuri nyt tulvillaan ratsastuskoulujen mainoksia. Ilmoittaudu tästä mukaan syksyn tunneille! Aloita ratsastus nyt! Liity mukaan Kukkelbergin ponikerhoon! Syksy on ihanaa aloittamisen aikaa!

Perkele, miettii perheenäiti Espoosta. Millähän sitä sais itsensä villittyä niin, että ratsastaisi joskus ihan oikeastikin. Viime ajat olen vain hiippaillut tai kiitänyt maastossa. Minkäänlaista oikeaa RATSASTAMISTA se ei ole ollut. On vaan heiluneet jalat kaksin puolin hevosta (kiitos sanonnasta C. Wegelius). No eihän siinäkään mitään, mutta kun silloin ei opi! Ei yhtään mitään! Kun jankkaa omia, loputtomia ratojaan, eikä edes yritä korjaantua! Olen tuomittu keskinkertaisuuteen.

Pullukka oli kaverilla lainassa KOULUTUNNILLA sillä aikaa kun meidän perhe remusi Walesissa häissä. Sain palautteen: HEVOSESI ON KOULUHEVONEN! VAU! IHAN MAHTAVA! Okei. Juuri tämänkaltaiset elämykset jää itseltä väliin, koska olen vätys. Kadehdin niitä jotka matkustavat viikoittain tunneille selviytymään päivän diagonaaleista. Siinä on ryhtiä! Tämä on tämmöistä isomummojen hommaa, tämä.

Ekaluokkalaishymy.

Ekaluokkalaishymy.

Ja jottei totuus unohdu, muistan yhtäkkiä, että meillähän on varsakin. Käyn kurkistamassa sen vointia. Se on jengiytynyt kolmen muun naperon kanssa. Etuhammas on irtoamassa. Lapsi kommentoi, että äiti, meidän varsalla ei ole säkää. Ei kai, koska se on niin pallo. Hilppa on ns. HYVÄ REHUNKÄYTTÄJÄ (=LÄSKI). Elän toivossa, että Hilppa kasvaa sateessa ja kaivaa esiin hienon sään, jonka ympärille sopii mikä tahansa satula.

Elikkä tosissaan: aloitan ratsastuksen. Edes kerran viikossa. That’s a promise.

Tollai tietty viisastelen.

Tollai tietty viisastelen.