Ratsastusihmiset ovat rikasta eliittiporukkaa

Presidentti Reagan ja kuningatar Elizaberh ridaamassa. TÄMÄ on eliittimeininkiä.

Presidentti Reagan ja kuningatar Elizaberh ridaamassa. TÄMÄ on eliittimeininkiä.

Tein omalla Facebook-seinälläni pienen gallupin. Kysyin millaisia mielikuvia herättää Helsinki Horse Show -sanajoukko, ja mitä porukka kuvittelee, että siellä tapahtuu. Suuri osa fb-kavereistani ei TODELLAKAAN ole hevosihmisiä. Vastaukset olivat seuraavanlaisia:

”Kilpailut, jossa nuoret naispuoliset henkilöt katsovat hevosten ja ratsastajien suorituksia ja vanhemmat naispuoliset pistäytyvät shamppanjabaarissa”

”Suomenruotsalaiset hyppivät hevosilla.”

”Hevosversio puudelikoirien ”kauneuskilpailuista” ? Ehkä mukana pientä hyppelyä (esteratsastus kait erikseen) agility-hengessä ?”

 ”Laukkaaminen kielletty?”

 ”Saappaat, ponnarit, nuoria aikuisia naisia kattomassa, raahaavat mukanaan lannistunutta miestä.”

”Ajattelen että siellä kuvioratsastetaan.”

”Ylimystösuvut, brittiläinen luokkayhteiskunta ja ranskalainen raha, kauniit kaukaa rahdatut hevoset, kadettikoulu, plankatut saappaat ja hyvä ryhti. Taito. Ja minne se hiekka viedään kun laukat on laukattu.”

”Sirkushenkinen tapahtuma, jossa hevoset on koristeltu satiininauhoilla. Johtuu siitä että nimessä on sana ”show”. Showpaini, showtyttö. Shööööy.”

”Kentällinen hiekkaa, sliipattuja hevosia ja valkohampaisia ihmisiä tupa täys.”

”Helsinkiläiset hevoset esiintyvät siellä alastomina maksavalle yleisölle.”

”Siellä hevoset hyppii aitojen yli jään päälle tehdyllä hiekkakentällä show-muotoisesti ja sit esitellään varmaan jotain hevosia lähemmin jossain aitauksissa, että tässä on islanninhevonen ja tässä joku toinen hevonen. Osta hevonen!”

”Charme Asserdalin jättämä voittajatunne.”

”Minun mielestäni sotilashenkilö on upea ratsun selässä.”

”Mä luulen, että on joku hiekkakenttä tai esiintymisareena, jossa ratsukot tekee temppuja, tyyliin hyppii esteiden yli. Ja sitten on varmaan joku kilpailu. Yleisössä saa poppareita ja pillimehua.”

No niin, tässä on sitten alan tiedottajalla hommia kerrakseen. Vuosittain Helsingissä käydään esteratsastuksen World Cup -osakilpailu ja porukkaa kerääntyy viikonlopun aikana n. 40 000 tyyppiä katsomaan. Se on millä tahansa mittapuulla iso tapahtuma. Nyt jos mietitään paljonko Suomessa on rikkaita, niin Talouselämä kertoo seuraavaa:

Verottajan tilastoista ilmenee, että vuonna 2014 vain 5 648 suomalaisella oli verottajan mukaan yli 300 000 euron kokonaistulot. Hieman pienempiin 150 000-299 000 euron tuloihin ylsi 22 377 suomalaista, ja 100 000-149 000 euron tuloihin ylsi 53 018 suomalaista.

Tätä taustaa vasten jokainen rikas ihminen olisi Horse Showssa. Eikä kukaan muu. Tuotahan se eliitti käytännössä on!

Ketkä sitten ovat ratsastusihmisiä? Vaikka ketkä. On toki äveriäitä monen hevosen omistajia. Niitä ei hirveästi yli viittäkymmentä kuitenkaan ole. Sillä ei saa hallia täyteen. Itse ole yksinhuoltajan lapsi, joka sai käydä kerran viikossa tunneilla. Uskon, että suuri osa harrastajista on ihan samaa porukkaa. Olen koko elämäni tähdännyt siihen, että minulla on oma hevonen. 30-vuotiaana sen toteutin. En siis pidä itseäni eliittinä. Joku voi pitää, mutta se taas johtuu siitä, että asun Espoossa, jossa kuulemma eliitti asuu.

Mielikuva eliitistä istuu tiukassa ja turhaan. Ei ole kenenkään etujen mukaista, että valtaväestö kuvittelee, että jäähalli täyttyy vuosittain eliitistä, jota ei ole. (Varmaan sama ongelma purjehduksen kanssa?)

Jos Horse Show on mielestäsi kallis tapahtuma, se on ihan totta sinulle. Jonkun toisen mielestä ei. Rahan törsääminen on muutenkin valinta. Jotkut ostelevat kuulemma tonnien käsilaukkujakin. Kylillä kerrotaan, että alkoholiin laitetaan isoja summia. Ne on varmaan eliittiä, jotka sillä tavalla juovat. Käytkö etelässä? Eliitin hommia! Itsellä ei ole varaa, minulla on hevonen. Huomaatteko? Ihan älytöntä rinnastusta. Kukin tyylillään! Ihan turha suuttua kalliille farkuille jos niihin ei ole varaa. Joku, joka todella haluaa ne, hän säästää tai kerää pulloja. Ja on onnellinen kalliissa farkuissaan. Turha sellaista on katsoa vinoon.

Horse Shown lipuista halvin on 16,50 ja koko tapahtuman aikainen lippu 295 euroa (5 päivää). Koripallon FIBA EuroBasket 2017: SLO-POL & ISL-GRE, Afternoon Session näyttäisi maksavan korkeimmillaan 170 euroa. Pyörätuolilla 130 euroa. Robbie Williams -keikan hinnat olivat Aamulehden mukaan 94,50 euroa, 99,50 euroa ja 102,50 euroa palvelumaksuineen. Eliittihommia.

Ehdotan, että ollaan aivan innoissaan siitä, että meillä on Suomessa World Cup-tason kisat ratsastuksessa. Nautitaan hyvän ratsastuksen katsomisesta sydämemme kyllyydestä ja kitistään mieluummin vaikka säästä. Jos rahaa ei ole, se on ihan paskaa, tiedän kyllä. Mutta se ei ole uutinen.

Ehdotan myös, että meistä jokainen avaisi kärsivällisesti läheisilleen mitä se ratsastus oikein on ja miten siinä kilpaillaan. Ihmiset esittävät yhä kysymyksiä Charme Asserdalin merkityksestä ratsastusurheilulle! On meidän aika avat suumme.

Let’s make ratsastus great again!

Olin nuori ja tarvitsin rahaa

huikee

Mietin tuota sanontaa ja tajusin, että tuollainenkin aika on elämässäni on ollut. En nyt ehkä ihan mitä tahansa tehnyt tuohen eteen, mutta esim. kerran lattialautojen välistä löytynyt markka oli viikon pelastus. Sillä sai melkoisen keon perunoita 90-luvulla. Niitä sitten keiteltiin ennen kun seuraava opintotuki jysähti tilille. Kaun eläköön harvat lautalattiat!

Tänä päivänä kaikki voisi olla toisin. Voisin elellä ihan kivasti ja käydä toisinaan vaikka etelässä perheen kanssa, mutta ei. Piti niitä hevoja hankkia. Elämä on luisunut siihen pisteeseen, jolloin rahaa hankitaan pääosin kahdesta syystä: a) jotta saan ylläpidettyä hepat ja b) jotta saan maksettua verot. Kaikkeen muuhun menee suhteessa niin vähän rahaa, että sen löytää maasta jos kulkee tarkkana. (Aikanaan muuten ravintolassa työskennellessäni illan paras potti tuli kun asiakkaat häipyivät. Tarkkanäköisimmät meistä löysivät baaritiskien edestä lattialta jopa satasia.)

Kun jotain oikein haluaa, keinot keksii kyllä. Kuinkahan monta keikkaa olen tehnyt tietty satula mielessäni? Monta. Eräskin kakkapallero on saanut kyytiä, jotta olen saanut rokotukset kuitattua. Jostain syystä mikään työ ei tunnu liina rankalta kun tietää mihin rahat menevät. Eilisen Hesarissa oli juttua naisesta, joka oli suuttunut kun ystävänsä ehdotti hänelle siivoustyötä, koskä hän oli jäänyt restonomina (muistaakseni) työttömäksi. Nainen suuttui: enhän minä nyt voi siivomaan ruveta! Jassoo, tuumin itse. En näe ensimmäistäkään ongelmaa siinä, että siivoaisin työkseni. Jos parempipalkkaista hommaakin on tarjolla, toki tartun, mutta jos ei, niin miksi ihmeessä ei. Siivosin nuorena paljonkin. En ollut hirveän hyvä, mutta hommani hoidin. Uskon, että osa työmoraalistani kumpuaa nimenomaan hevoshommista. Siellä ei kevyitä töitä ole olemassakaan ja jonkun ne on tehtävä. Miksen siis minä? Jostain syystä jo pikkutyttönä oli aivan selvää, että hevosten eteen tehdään töitä. Eihän ne penteleet osaa edes karsinoitaan siivota itse.

Hevosenomistaja tarvitsee aina rahaa. Jos ei juuri nyt, niin ainakin kohta. Jos ei sitä ole, pitää olla tieto siitä mistä sitä voi EHKÄ saada jos tilanne tulee. Pankki on melko monen hyvä ystävä. Eräs kaveri kertoi ostaneensa hevosen Master Cardilla, ja koska nostettu summa oli niin iso, Master Card tarjosi takaisinmaksulle tuottoisan palvelun: jokainen takaisin maksettu ropo sijoitettiin ja ne kasvattivatkin pottia. Komeaa! Itse ostan seuraavan hevoseni ehdottomasti Masterilla. En lainkaan tajua miten tämä systeemi toimii, mutta sellainen minulle, kiitos.

Silloin tällöin minulle soittaa joku innokas, nuori pörssihai ja kysyy mikä on sijoitusteni tila. On ihanaa nauraa kovaa ja liian pitkään ja sanoa: minulla on hevosia. Keskustelu loppuu yleensä aika pian. Jossei lopu, niin viimeistään siinä vaiheessa kun poika kysyy minkä alueen sijoittaminen kiinnostaisi ja minä vastaan ASEKAUPPA KIINNOSTAA.

PITKÄ PÄÄTYYN JA PERÄÄN, JENGI! Hyvää vappua!

Hyvää vappua, vai mikä se oli!

Hyvää vappua, vai mikä se oli!

 

Mistä kaikesta luovun, koska minulla on hevosia

Kuka näitä voi olla rakastamatta?

Kuka näitä voi olla rakastamatta?

Olen tätä kirjoittaessani reissun päällä. Kyse on tienaamisesta. Olen yksineläjä, jonka taloudessa syövät kaksi lasta, kaksi koiraa ja puolitoista hevosta. En villeimmissä unelmissakaan kuvitellut koskaan kykeneväni tähän, mutta jännästi kaikesta selviää jos haluaa. Ja jos kaikki leviää, niin ei siihenkään kuole. Oli miten oli, tienattava on, ja rutosti. Teen radiotyötä neljänä päivänä viikossa ja kirjoitan ne loput päivät. Sen lisäksi teen erilaisia puhekeikkoja sun muita, jotta pinkka riittää raspauksiin ja kengityksiin.

Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että hevosiin menee ilman mitään ylimääräistä kulunkia n. 1100 euroa kuussa. Siihen sitten Kari Nevalan valmennukset, kisat, tavalliset tunnit ja repaloituneet loimet. Tervetuloa kesä ja loimisäästö! Viime kesänä päädyin köyhyyspuuskassani heittämään Pullukan laitsalle kuukaudeksi. Siinä säästin monta sataa. Tuloksena oli melko lihava ja maailman likaisin, mutta tyytyväinen elikko. Kaikki valmentaja-alkuiset ihmiset soimasivat ratkaisuani. Senkin tyhmä, kesällä kisataan, mitä sä jätät sun kilpurin heitteille. Ihan kaikille en jaksanut selittää, että juuri siihen hetkeen ei ollut osunut riittävän massiivista kolmen päivän juontokeikkaa, jolla olisin kustantanut ns. kisakesän. Tänä kesänä se pitäisi hoitua JOLLAIN KEINOLLA, koska lapsi ja Pullukka ovat ilmoittautuneet Amateur Touriin. Käytännössä pohdin koko ajan erilaisia kirjoitushommia millä saisin kustannettua kisaviikonloput. Toistaiseksi se on onnistunut, mutta ajankäyttö on haastavaa.

Tallitöihin päin en todellakaan irvistä! Sitä tekisin enemmänkin jos se olisi kustannustehokkaampaa. Kuntoilun kannalta se on jo kotiinpäin jokainen kärryllinen paskaa.

Hevosiin lätkimäni summan takia en käy ulkona enkä ostele vaatteita käytännössä ollenkaan. Kauneudehoitoni perustuu valtavan karisman ja hymyn ylläpitoon. Meikata en jaksa ja meikkipussini on laiha ja väsynyt. En haaveile etelänmatkoista, koska siellä tulee ikävä eläimiä. Ja rahaakin menee. Autosta en tingi: se mahdollistaa koko pelleilyn. Jos minulla ei olisi ehjää autoa, en pystyisi a) tehtailemaan mammonaa ja b) huolehtimaan hepoista. Siihen kannattaa siis panostaa. Asumismuotoni on edullisehko, tyttären kanssa asuttaisiin ihan suruttaa hevosautossakin, mutta poikani jostain syystä karsastaa ajatusta.

Olisi mahdollista tehdä vielä enemmänkin rahaa työstämällä juttuja sinne tänne, mutta aikaa ei ole. Luovun siis myös mahdollisuudesta lisätienisteihin, koska haluan antaa aikaa hevoilleni. Ja koirilleni. Myöskään yöunista en tingi. Ja kas: luonto keksii keinot. Kun jotain ihan oikeasti haluaa, hommat usein etenee oikeaan suuntaan. Ja jos ei kulje, siihenkin on yleensä joku syy ja se pitää ymmärtää. Ehkä vielä ei ole aika.

Mä elän hirmuisen yksinkertaista elämää, mutta rikkaammpaa kuin ikinä. Hevosille, koirille ja lapsille siitä kiitos. Parasta!