Olin nuori ja tarvitsin rahaa

huikee

Mietin tuota sanontaa ja tajusin, että tuollainenkin aika on elämässäni on ollut. En nyt ehkä ihan mitä tahansa tehnyt tuohen eteen, mutta esim. kerran lattialautojen välistä löytynyt markka oli viikon pelastus. Sillä sai melkoisen keon perunoita 90-luvulla. Niitä sitten keiteltiin ennen kun seuraava opintotuki jysähti tilille. Kaun eläköön harvat lautalattiat!

Tänä päivänä kaikki voisi olla toisin. Voisin elellä ihan kivasti ja käydä toisinaan vaikka etelässä perheen kanssa, mutta ei. Piti niitä hevoja hankkia. Elämä on luisunut siihen pisteeseen, jolloin rahaa hankitaan pääosin kahdesta syystä: a) jotta saan ylläpidettyä hepat ja b) jotta saan maksettua verot. Kaikkeen muuhun menee suhteessa niin vähän rahaa, että sen löytää maasta jos kulkee tarkkana. (Aikanaan muuten ravintolassa työskennellessäni illan paras potti tuli kun asiakkaat häipyivät. Tarkkanäköisimmät meistä löysivät baaritiskien edestä lattialta jopa satasia.)

Kun jotain oikein haluaa, keinot keksii kyllä. Kuinkahan monta keikkaa olen tehnyt tietty satula mielessäni? Monta. Eräskin kakkapallero on saanut kyytiä, jotta olen saanut rokotukset kuitattua. Jostain syystä mikään työ ei tunnu liina rankalta kun tietää mihin rahat menevät. Eilisen Hesarissa oli juttua naisesta, joka oli suuttunut kun ystävänsä ehdotti hänelle siivoustyötä, koskä hän oli jäänyt restonomina (muistaakseni) työttömäksi. Nainen suuttui: enhän minä nyt voi siivomaan ruveta! Jassoo, tuumin itse. En näe ensimmäistäkään ongelmaa siinä, että siivoaisin työkseni. Jos parempipalkkaista hommaakin on tarjolla, toki tartun, mutta jos ei, niin miksi ihmeessä ei. Siivosin nuorena paljonkin. En ollut hirveän hyvä, mutta hommani hoidin. Uskon, että osa työmoraalistani kumpuaa nimenomaan hevoshommista. Siellä ei kevyitä töitä ole olemassakaan ja jonkun ne on tehtävä. Miksen siis minä? Jostain syystä jo pikkutyttönä oli aivan selvää, että hevosten eteen tehdään töitä. Eihän ne penteleet osaa edes karsinoitaan siivota itse.

Hevosenomistaja tarvitsee aina rahaa. Jos ei juuri nyt, niin ainakin kohta. Jos ei sitä ole, pitää olla tieto siitä mistä sitä voi EHKÄ saada jos tilanne tulee. Pankki on melko monen hyvä ystävä. Eräs kaveri kertoi ostaneensa hevosen Master Cardilla, ja koska nostettu summa oli niin iso, Master Card tarjosi takaisinmaksulle tuottoisan palvelun: jokainen takaisin maksettu ropo sijoitettiin ja ne kasvattivatkin pottia. Komeaa! Itse ostan seuraavan hevoseni ehdottomasti Masterilla. En lainkaan tajua miten tämä systeemi toimii, mutta sellainen minulle, kiitos.

Silloin tällöin minulle soittaa joku innokas, nuori pörssihai ja kysyy mikä on sijoitusteni tila. On ihanaa nauraa kovaa ja liian pitkään ja sanoa: minulla on hevosia. Keskustelu loppuu yleensä aika pian. Jossei lopu, niin viimeistään siinä vaiheessa kun poika kysyy minkä alueen sijoittaminen kiinnostaisi ja minä vastaan ASEKAUPPA KIINNOSTAA.

PITKÄ PÄÄTYYN JA PERÄÄN, JENGI! Hyvää vappua!

Hyvää vappua, vai mikä se oli!

Hyvää vappua, vai mikä se oli!

 

Mistä kaikesta luovun, koska minulla on hevosia

Kuka näitä voi olla rakastamatta?

Kuka näitä voi olla rakastamatta?

Olen tätä kirjoittaessani reissun päällä. Kyse on tienaamisesta. Olen yksineläjä, jonka taloudessa syövät kaksi lasta, kaksi koiraa ja puolitoista hevosta. En villeimmissä unelmissakaan kuvitellut koskaan kykeneväni tähän, mutta jännästi kaikesta selviää jos haluaa. Ja jos kaikki leviää, niin ei siihenkään kuole. Oli miten oli, tienattava on, ja rutosti. Teen radiotyötä neljänä päivänä viikossa ja kirjoitan ne loput päivät. Sen lisäksi teen erilaisia puhekeikkoja sun muita, jotta pinkka riittää raspauksiin ja kengityksiin.

Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että hevosiin menee ilman mitään ylimääräistä kulunkia n. 1100 euroa kuussa. Siihen sitten Kari Nevalan valmennukset, kisat, tavalliset tunnit ja repaloituneet loimet. Tervetuloa kesä ja loimisäästö! Viime kesänä päädyin köyhyyspuuskassani heittämään Pullukan laitsalle kuukaudeksi. Siinä säästin monta sataa. Tuloksena oli melko lihava ja maailman likaisin, mutta tyytyväinen elikko. Kaikki valmentaja-alkuiset ihmiset soimasivat ratkaisuani. Senkin tyhmä, kesällä kisataan, mitä sä jätät sun kilpurin heitteille. Ihan kaikille en jaksanut selittää, että juuri siihen hetkeen ei ollut osunut riittävän massiivista kolmen päivän juontokeikkaa, jolla olisin kustantanut ns. kisakesän. Tänä kesänä se pitäisi hoitua JOLLAIN KEINOLLA, koska lapsi ja Pullukka ovat ilmoittautuneet Amateur Touriin. Käytännössä pohdin koko ajan erilaisia kirjoitushommia millä saisin kustannettua kisaviikonloput. Toistaiseksi se on onnistunut, mutta ajankäyttö on haastavaa.

Tallitöihin päin en todellakaan irvistä! Sitä tekisin enemmänkin jos se olisi kustannustehokkaampaa. Kuntoilun kannalta se on jo kotiinpäin jokainen kärryllinen paskaa.

Hevosiin lätkimäni summan takia en käy ulkona enkä ostele vaatteita käytännössä ollenkaan. Kauneudehoitoni perustuu valtavan karisman ja hymyn ylläpitoon. Meikata en jaksa ja meikkipussini on laiha ja väsynyt. En haaveile etelänmatkoista, koska siellä tulee ikävä eläimiä. Ja rahaakin menee. Autosta en tingi: se mahdollistaa koko pelleilyn. Jos minulla ei olisi ehjää autoa, en pystyisi a) tehtailemaan mammonaa ja b) huolehtimaan hepoista. Siihen kannattaa siis panostaa. Asumismuotoni on edullisehko, tyttären kanssa asuttaisiin ihan suruttaa hevosautossakin, mutta poikani jostain syystä karsastaa ajatusta.

Olisi mahdollista tehdä vielä enemmänkin rahaa työstämällä juttuja sinne tänne, mutta aikaa ei ole. Luovun siis myös mahdollisuudesta lisätienisteihin, koska haluan antaa aikaa hevoilleni. Ja koirilleni. Myöskään yöunista en tingi. Ja kas: luonto keksii keinot. Kun jotain ihan oikeasti haluaa, hommat usein etenee oikeaan suuntaan. Ja jos ei kulje, siihenkin on yleensä joku syy ja se pitää ymmärtää. Ehkä vielä ei ole aika.

Mä elän hirmuisen yksinkertaista elämää, mutta rikkaammpaa kuin ikinä. Hevosille, koirille ja lapsille siitä kiitos. Parasta!

Priorisointi on kaiken a ja o

Toisensa valinneet.

Toisensa valinneet.

Kaveri on automessuilla. Innoissaan lähettelee sieltä kuvia ihanista autoista. Haluaa tietty jonkun uuden ja äkkiä. Miellän autot hirveän kalliiksi. Niistähän voi joutua maksamaan useita kymmeniä tuhansia! Voisin silmää räpäyttämättä ostaa kymppitonnien hevosen jos sisäinen ääni niin sanoisi. Eihän minulla moisia rahoja ole, mutta ottaisin lainaa aivan sumeilematta. Onneksi sisäinen ääneni on toistaiseksi aika hiljaa (vaiennettu).

Kävin Arabian ja Iittalan uudessa muotoilukeskuksessa helsingin Arabiassa. Paikka oli remontista juuri valmistunut, ja voitte kuvitella miten herkullinen, valoisa ja ihana se oli. Ehkä maailman kivoimmat astiat huutelivat siellä ”osta minut”, mutta minä ohitin huutelut aivan tyylikkäästi. On täysin selvää, että seuraava sataseni menee hevosen sisätoppaloimiin/meen, koska aion klipata Pullukan. Vilkutin lautasille iloisesti.

Katsoin Netflixistä hyvän dokkarin. Se kertoi maailman rankimmaksi mielletystä maratonista nimeltä Barkley Marathon. Siinä porukka kyntää viisi kertaa maratonin mittaisen lenkin umpimetsässä keskellä Tennesseen mäkistä maastoa. Lähtölinjalla on noin 30 heppua, maaliin tulijoita maksimissaan kolme (loput jättää kesken, ei kuole). Eihän siihen jokainen pysty. Olen silti aivan varma, että jokainen, joka on ollut Keski-Euroopassa sellaisella tallilla töissä, missä ratsastetaan yli 10 hevosta päivässä ja hoidetaa sitten kaikki muukin talityö siihen päälle, pärjäis metsälenkillä ihan hyvin. Hassusti vaan suurin osa osallistujista oli miehiä. Naiset jotenkin kai mieltää, että jos lähdetään johonkin sekopäiseen juttuun mukaan, siitä pitää olla jotain hyötyä. Kuten esim. hevosten hoito ja/tai ratsastaminen. No well, kukin tyylillään!

On kyllä paljon helpompi elää kun priorisoi elämänsä selkeästi. Silloin ei ole huono omatunto. Minä priorisoin kaikki eläimeni aika paljonkin korkeammalle kuin itseni hemmottelun. En ostele vaatteita tai meikkejä, käyn liian harvoin kampaajalla. Ei se minua vaivaa, koska se on valinta. Voisin valita myös toisin.

Ja nyt valitsen, että lähden tallille. On jo pimeä ja väsyttää ihan sairaasti, mutta olen varma, etä se unohtuu kohta.

Huomenna matkaan Blogiexpo 2016 -tapahtumaan Lahteen, tulkaa tekin! Hyvällä tuurilla voitan palkinnon, huonolla jään kakkoseksi sairaan hyvälle blogille nimeltä Ruuhkavuosiratsastaja. Rapsaa seuraa illalla!