Ohjasote on ydinfysiikkaa

Tässä mennään eurooppalaista koulua.

Tässä mennään eurooppalaista koulua.

Niin kuin huomasitte, kävin Unkarissa. Siellä mentiin western-tyylillä, ja se oli – loogista. Siis ei se ollut loogista, että unkarilaiset ratsastavat kuin cowboyt, vaan kaikki mitä hevosen kanssa tehtiin, tähtäsi johonkin jossa on järkeä. Jokainen liike oli perusteltu, tämä tehdään siksi, koska karjaa ajaessa pitää jne. Liikkeelle lähdöt, pysähdykset, muoto, kaikki. Satulakin on semmoinen kuin se on, jotta siinä jaksaa istua koko päivän ja jotta hevonen kärsisi mahdollisimman vähän sen alla. Miksi hevosen pään tulee olla alhaalla? Jotta selkälihakset ovat ylhäällä, ja satula lepää lihasten päällä. Myöskin kun hevosen pää on alhaalla, se on sinun kanssasi, eikä väijy ulkopuolisia. Niin loogista, että pistää miettimään mikä järki tässä eurooppalaisessa tyylissä on.

Vesterisen tyyli.

Vesterisen tyyli.

Kohta 1. Nuori mies nimeltä Robert opetti vielä nuorempaa hevosta, siis ratsutti sitä. Selitti koko ajan mitä teki. Mieleenpainuvin lausahdus oli seuraava: ”Teen tämän pohkeenväistön vain niin monta kertaa, että se on hyvä. Joskus yksikin kerta riittää. Jos tekisin enemmän, se olisi vain MINUN EGONI TAKIA, EI HEVOSEN HYVÄKSI.”

Meinasi pää räjähtää moisesta lausunnosta. Voi herran tähden, kuinkahan monta kertaa sitä on tullut itse paukutettua sitä sun tätä sarjaa ihan kerta kaikkiaan oman egon vuoksi? Aika monta! Kylläpä nyt hävettää. Hevonenhan tekee aina parhaansa, ja kun se ei riitä, niin sehän on ihan kujalla, että mitä se nyt vielä tahtoo? Vai.

Kohta 2. Ymmärrän, että eurooppalainen ja western -tyylit ovat erilaisia. Siltikin korvaan jäi soimaan lause: ”Älkää käyttäkö ohjia, ellei ole pakko. Niitä ei tarvita.” Ja voi hyvä tavaton, kun niistä malttoi päästää irti ja rentoutui riittävästi selässä, niin sehän oli perkule totta. Eihän niitä tarvittu. Kysynkin nyt: miksi kuolaintuen pitää olla niin pirullisen kova? Olen ainakin kahdelta kouluratsastaja/opettajalta kysynyt, että annapa ohjastuntuma mun kädelle, niin tiedän. Se on molemmilla kerroilla ollut niin kova, etten jaksa pitää sellaista yllä. Toki heppa kevenee jonkun ajan kuluttua, mutta siis nyt on täti kujalla. Miten tämä voi olla näin?

Voipi olla, että suhtautumiseni ohjasotteeseen on kieroutunut, koska Pullukka on aina ollut hiton vaikea edestä. Se on suorastaan kryptinen. Näin ollen kuvittelen itsekin olevani kryptinen. Tai ehkä olenkin. Oli miten oli, mutta näin on. Nyt vasta olenkin solmussa.

Elvis nähty unkarilaisella ranchilla

Koko jengi huusi kerää jätkä luusi.

Koko jengi huusi kerää jätkä luusi.

Suokaa anteeksi päivitysten hitaus! Oli nimittäin niin, että Unkarissa, kansallispuiston keskellä oli surkea wifi. Eikö olekin törkeää? Millä sitä Netflixiä muuten katsotaan, ellei wifillä? Kyllä minä niin pahoitin mieleni. Ihan unohdin, että aurinko paistoi, maastot olivat järkyttävän kauniita ja seura oli ihan luokattoman hyvää. Se olikin kiinnostavaa: aika randomisti kokosin 14 ensimmäistä Kavioliitto-seuramatkalle ilmoittautunutta ja toivoin parasta. Oikein pelottaa tulevat reissut, koska tämä oli niin hieno ja jengi oli SAIRAAN HAUSKAA. Vatsalihakset sai kipeäksi nauramalla ja ratsastamalla. Mutta ei hätää! Kielitaidoton hieroja hoiti homman ANTI-STRESS OIL -hieronnalla.

Tämmöstä tää on, kun ei anneta ihmiselle vaihtoehtoja!

Tämmöstä tää on, kun ei anneta ihmiselle vaihtoehtoja!

Toisena päivänä maastossa (vai oliko se kolmantena) iski perhanallinen allergia. Joku kasvis siellä ärsytti nenää niin, että meinasi harmittaa. En tiedä mikä kasvi siellä ärsytti, koska normaalisti allergisoidun vasta keskikesällä. Epäilen kuitenkin, että syypää pärskimiseen oli kasvi nimeltä Orphan’s hair. (Ihan en seuraavana päivä muistanut nimeä oikein, vaan puhuin Köyhien poninhännästä.)

Niin! Aamuisin aloitettiin ratsastus 9.30, ja ensin harjoiteltiin taas kentällä. Tein myös mm. spinningin Brad Pittillä. Tietenkin. Aina kenttäreenin jälkeen mentiin luontoon laukkaamaan. Ihan täysillä ei vedetty kuin pari kertaa, mutta saakelin pitkiä laukkoja kyllä.

IMG_4682

Vasemmalla Elvis, oikealla Brad Pitt.

Ratsastuksen jälkeen otettiin lähes poikkeuksetta neuvoa-antavat oluet/rose-viinit ja sitten olikin ruoka. Ruoan jälkeen lojuttiin auringossa tai käytiin katselemassa kun Robert-niminen nuori nero ratsutti nuoria hevosia. Siinäpä vasta oli taitava kaveri! Seurasin yhden kolmivuotiaan koulutusta suu avoimena. Nyt tiedän täsmälleen mitä teen Hilpan kanssa.

Seuraava ratsastus oli aina klo 14. Taas opeteltiin kentällä lisää lännenhommaa. On se nimittäin melkoisen vaikeaa olla kiskomatta ohjista. Siihenhän siellä koko homma perustuu! Ei niitä ohjia tarvita kuin viime tingassa. Kovasti tuli pohdittua sitä, kuinka paljon omaa hevosta tulee nyhdettyä suusta, vaikkei kovaakaan, niin silti. Miksi se kuolainTUNTUMA on niin tärkeä? Miksi lännenhepat ei sitä tarvitse? Muutama muukin ohje oli käytännössä päinvastainen kuin mihin meillä on totuttu, mutta se taas johtuu käyttötarkoituksesta. Lännenhevosen on oltava nopea, reaktiivinen ja nöyrä, sillä lehmät ei anna armoa.

Näimme luontoreissuilla myös lehmiä. Ja jotkut peurojakin (niin varmaan, en nähny yhtään!), ja opemme Gabor näytti kuoppaa, jossa oli risoja pieniä munia. ”Siinä on rosvottu kilpikonnan pesä!” Kyllä kai se niin oli, mutta en uskonut siltikään. Kai kilppareita kasvaa muuallakin kuin Madagaskarilla ja terraarioissa?

Tässä Riitta ja kukalie. Riitan reissublogista näet lisää kuvia meidän retkestä!

Tässä Riippa ja kukalie. Riitan reissublogista näet lisää kuvia meidän retkestä!

Iltaruoka meillä oli kuudelta, sitä ennen heitettiin hepat laitsalle. Siellä ne piehtaroivat paskat pois selästä ja lampsivat vihreälle. Oli ilo katsella kun hepat eli hyvää elämää. Sitten olikin taas jo aika neuvoa-antavan tahi muun höpöhöpö-homman. Opeteltiin iltasella myös mm. lassoamista! Ja arvatkaa onnistuinko? KYLLÄ! Villi länsi on menettänyt meikämannessa melkoisen pyssysankarin.

On se ihme, että 16 hengen ryhmä hoituu noin hienosti, että kaikki ratsastaa tosi paljon, hevoset ei ole ollenkaan nääntyneitä (hienot lihakset oli suurella osalla) ja meillä on hitokseen hauskaa.

Illatkaan ei venähtäneet liian pitkiksi, koska aamiainen kutsui jo klo 8. Kummasti sitä kuitenkin ehti porekylpyyn ja infrapunasaunaan.

Tämän matkan mahdollisti ruotsalainen ratsastusmatkavirma Horsexplore, ja sen suomalainen AKENTTI on juuri tämä meidän Riitta. Että jos alkaa innostuttaa, niin ei kun Riitalle viestiä.

Köyhän poninhäntä (Orphan's hair)

Köyhän poninhäntä (Orphan’s hair)

Voi ei, Kaivopuistossa on hevosia väärin!

hk_banneri_visit_helsinki

Heippa vaan kaikki! Kyllä, se olen minä, joka en ole vielä käynyt Hevoset Kaivarissa -tempauksessa. Lähden piakkoin, mutta jonkunhan nämä blogitkin on kirjoitettava. Ensin lukaisen hieman internetistä miten siellä menee. No pääosin tuntuu menevän kivasti, koska hauskoja videoita satelee Facebookin feediin. Sitten on niitä, joiden mielestä on liian kuuma ja bajamajoja ei ole tarpeeksi. BAJAMAJOJA EI OLE TARPEEKSI! Oikeesti, kuka on yrittänyt koskaan järjestää Kaivariin hevostapahtumaa? Olen seurannut suht läheltä Kaivarin festivaalien järjestämistä. En äkkiä keksi mikä olisi vaikeampaa tai byrokraattisempaa kuin tapahtumajärjestäminen. Nyt on niin, että joku Ratsastajainliitossa on erityisen hyvää pataa Helsingin kaupungin kanssa kun tämä ylipäänsä on mahdollista! Maximum respect sinne! Siellä on nyt mahdoton tehty mahdolliseksi.

Joskus 90-luvulla mikään ei ollut tärkeämpää Helsingissä kuin Kaivarin nurmikko. Tai no, ehkä Kaisaniemen asukkaiden korvat olivat yhtä tärkeitä. Kaikki aika ja energia käytettiin siihen, että saadaan pidettyä tapahtumat maakunnissa tai Rautatientorilla. Puisto oli vuosia tapahtumatta juuri näistä syistä. Nyt koko puisto on laitettu aivan mullin mallin ja voin kertoa, että kavionjälki on syvempi kuin ihmistossun. Varautukaa nillittäjien paskamyrskyyn.

HEVOSPORUKKA HOI! Nyt on se hetki, kun vedetään yhtä köyttä, vaikka itsekin löydän joka siunaaman kolosta viisi virhettä. Tämä on niin suuri ponnistus (ja me maksetaan siitä KIPA-veroa), että on parempi olla samassa kuin eri veneessä. Tällaisten tempausten myötä päättäjät eivät voi ohittaa hevosporukkaa. Ne tajuavat ehkä vihdoin, että saakeli, onpa niitä paljon. Ne vissiin tarvii tilaa ja niin pois päin. Ehkä päättäjät vihdoinkin alkavat ottaa tämän lajin yhtä vakavasti kuin jääkiekon. (Tai no, jäkishommaa hoitavat ukot, joilla on suhteita rahamiehiin, jotka ovat jäkikseen kallellaan.) Tai rytmisen kilpavoimistelun. Tai lentopallon.

Nyt ei yhtään auta, että naureskellaan kisojen lähtijälistoille tai vikeltäjille. Jokainen siellä oleva on laittanut perseensä peliin lajinsa puolesta. Mitä sinä olet tehnyt? Viisastellut läppärisi äärellä kotona?

Nähdään Kaivarissa!