Back on track, enkä nyt tarkoita pelkästään itseäni

Kaupallinen yhteistyö: Back on track

Tässä me tytöt ollaan uudet vehkeet päällä. Pullukalla verkkoloimi ja meikällä hieno EQ3 -kypärä ja hanskat.

Tässä me tytöt ollaan uudet vehkeet päällä. Pullukalla verkkoloimi ja meikällä hieno EQ3 -kypärä ja hanskat. Sopi mun päähän! Ihme!

No niin, hetken kuluttua oltiin taas ihan kujalla.

No niin, hetken kuluttua oltiin taas ihan kujalla.

Olenhan minä niistä kuullut, ja kerran sain kaulaliinankin, mutta sen enempää en tiennyt. Mistäkö puhe? Back on trackista. Muistan monta vuotta sitten törmänneeni kyseiseen materiaaliin, kun edellinen hevoseni Jaska sai jännevamman. Oikein eläinlääkäri kehotti laittamaan yöksi back on track -patjan ja pintelin vammaiseen jalkaan. No minähän laitoin. Jänne parani ihan reippaasti, johtui se sitten siitä tai tästä. Back on track jäi mieleen. Sittemmin olen vuosien saatossa ihaillut cooler-loimia ja jopa satulahuopia. Mitenhän ne vaikuttaa, olen miettinyt. No tässä faktaa:

Back on Trackin lihas- ja nivelsuojat ovat valmistettu funktionaalisesta tekstiilistä, jossa keraamiikkapartikkelit on sulautettu mukaan polyester- tai polypropyleenikuituihin. Kun kehonlämpö lämmittää kuiduissa olevia keramiikkapartikkeleita, lämpö heijastuu takasin pitkäaaltoisena lämpösäteilynä, pitkinä infrapuna-aaltoina, mikä kiihdyttää tehokkaasti verenkiertoa tekstiilin alla olevassa kudoksessa.

  • Verenkierron tason nousu laukaisee jännittyneitä lihaksia ja auttaa parantamaan suorituskykyä. Pitkäaaltoista lämpösäteilyä hyödynnetäänkin erityisesti vammojen ennaltaehkäisyssä, jolloin Back on Track -suojiakäytetään ennen treenausta tai kilpailua.
  • Vilkkaampi verenkierto lihaksissa vahvistaa elimistön omaa tulehdusten lievennyskykyä ja edistää vammojen paranemista. Siksi tuotteita käytetään usein tulehdusperäisten oireiden lievittämiseen.
  • Siinäs näätte

Elikkä tosissaan kokeilemaan. Back on trackin uusin aluevaltaus on kypärä. On ihana ajatus, että kypärä lähes hieroo aivojani, jotta olen viisaampi kun otan sen pois. No ei ehkä ihan, mutta tämä kypärä on kyllä hieman edistyneempi kuin aiemmat pottani. Näin siitä sanotaan: Ainutlaatuinen ratsastuskypärä MIPS-järjestelmällä, joka imitoi ihmisen päässä olevaa suojausmekanismia. Kun päähän kohdistuu vino isku, aivot voivat liikkua aivo-selkäydinnesteessä, joka vaimentaa aivoihin kohdistuvia voimia. Kypärä perustuu MIPSiin, integroituun pienikitkaiseen kerrokseen, joka voi tietyissä tapauksissa absorboida osan energiasta, joka voisi muuten aiheuttaa aivovaurion. Ratsastuskypärä on suunniteltu ja hyväksytty kaikkeen ratsastukseen.

Kauhuskenaario tuli tietysti siitä, että sopiiko kypärä minulle. Jospa pääni on väärän muotoinen ja jään vaille ansaittua suojaa. Viime kypäränostoreissulla jouduin tyytymään johonkin, koska mikään hieno ei sopinut.

Miten hieno potta! Ja hyvä päässä, ihmeiden ihme. Ja turvallinen, voiko olla kaikki?

Miten hieno potta! Ja hyvä päässä, ihmeiden ihme. Ja turvallinen, voiko olla kaikki?

Tässä olin jo taas ihan kännissä.

Tässä olin jo taas ihan kännissä.

Ja sitten hevonen sotkee hienon kuvaustilanteen.

Ja sitten hevonen sotkee hienon kuvaustilanteen.

Ei kun tallille.

Olin kysellyt millainen viitta olisi ikääntyvälle kilparatsulle oivallinen. Kaikki palauttava, pehmentävä, elvyttävä ja kohottava on hyvä Pullukalle. Niinpä Back on trackin Krista ehdotti BOT:in verkkoloimea. En ollut moista nähnytkään! Se on kuulemma vallan hyvä juurikin jos on jumittuvaa sorttia. Eikä hiosta, kun se verkkoloimi tosiaan. Heti päälle!

Miksi sitten Back on track on kuuma merkki juuri nyt? No, sepä on mukana järjestämässä seuraavaa: Ratsastuskeskus Ainossa Järvenpäässä pidetetään 30.9. Kenttäratsastusforum, jonka vetää olympialupauksemme Elmo Jankari ja legendaarinen Seppo Laine. Seppo on vaikuttanut lajin parissa jo vuosikymmeniä, voittaen mm. 29 SM-mitalia. Ihan okei.

Samalla Ainoon halutaan kerrankin kunnollinen lauma miehiä! Ratsastuksen parissa on edelleen niin vähän äijävoimaa, valittaa mm. Korumies Arvi, joka on halunnut koota hevosmiehiä yhteen jo jonkin aikaa. Nyt Arvin toive toteutuu: Kenttäfoorumissa hevosen selässä nähdään Elmo Jankari, nuorten EM-voittaja vuodelta 2013, lajin olympiaedustaja Riossa, Axel Lindberg, tuore PM-joukkuekultaa ratsastanut tulevaisuuden lupaus sekä Sami Siltakorpi, vasta 15-vuotias nuori kenttäratsastaja. Juontajana mukana on myös hevosmies ja Olympialegenda Toni Nieminen. Onhan siinä niitä nyt noin alkuun!

Ja kas: Tapahtumaan lipun ostaneen naisen mukana saapuva mies pääsee tapahtumaan sisään ilmaiseksi. Sinne sitten viettämään parisuhdepäivää!

Sanomattakin selvää, että paikan päällä Back on trackin tarvikkeita pääsee hiplaamaan ihan kunnolla. Ja niitä nimittäin riittää sekä ihmisille, hevosille, että koirille.

Se on nyt Pullukalla yöpukuna. Katsotaan miltä se näyttää aamulla!

Se on nyt Pullukalla yöpukuna. Katsotaan miltä se näyttää aamulla!

Jännä on tässä ja nyt

Niin se heittelee, ihmisen tunnetila! Yhdessä hetkessä kaulailen rakkaan ratsuni kanssa kun hän ottaa zetaa. Köllöttelee iltapäivän loppumetreillä omassa kodissaan raukeutta huokuen. Kun menen luokse, ratsu nuuhkii heti: anna namunen, muija. Ai et, no rapsutellaanko vastavuoroisesti? Ja joka kerta kun katson tätä kuvaa, meinaan räjähtää onnesta. Mikä siinä on niin uskomatonta, onnellisesti köllöttävässä hevosessa? Itku pyrkii nytkin.

Rakkauden hevonen.

Rakkauden hevonen.

Seuraavassa hetkessä samainen ratsu viilettää lapsen kanssa yli esteiden, selvästi touhuissaan. Kaksikko on yksikkö, kun lähdetään viikonloppuna Ypäjälle Amateur Tourin semifinaaleihin. Jos Pullukka ja lapsi suorittavat tehtävänsä muitta mutkitta, matka (ja jännitys) jatkuu Horse Showssa. Jos taas tulee mutka, kisakausi päättyy siihen ja aloitamme rentoilun. Molemmat vaihtoehdot ovat okei. Toisen kohdalla kuolen jännitykseen, toisen kohdalla hevonen kuolee lihavuuteen. Että. JA EI, EN SYÖTÄ HEVOSTANI LIIKAA, se lihoaa pelkästä heinän näkemisestä yhdistettynä siihen, ettei treenata koko ajan mitalinkuvat silmissä.

Silmässäni kimmeltää mitali.

Silmässäni kimmeltää mitali.

Jännä on myös se mitä tapahtuu tämän syksyn jälkeen, kävi miten kävi. Pullukka kääntyy vuoden vaihteessa 17, eikä se ole enää ihan teini. Hilppa sisäänajetaan keväällä ja sen jälkeen perheessä on kaksi aikuista hevosta – ja sitä lompakkoni ei kestä. Pitää keksiä plan B. Ykkösideana oli pistää Pullukka kantavaksi. Jos joku haluaa varsan tästä hienosti hyppäävästä muijasta, se onnistuu. Itselläni ei taida olla enää varaa teettää lisää perhettä. Toinen vaihtis on, että Pulde muuttaa maalle ja alkaa lönköttelijäksi. Kolmas vaihtis on, että Pulde jatkaa siellä missä nytkin, mutta joku vuokraa sitä useamman kerran viikossa maastokaveriksi. Sen isompiin töihin en sitä enää halua usuttaa.  Onneksi tiedän, että sellaisia ihmisiä on, jotka haluavat nimenomaan varmajalkaisen maastokaverin, jonka kanssa tepsutella pitkin maita ja nuuhkia metsää.

Hilpan kouluttajaa kävin jo morjestamassa. Iik ja kääk. ”Jos Hilppa on kiltti, laitetaan sinne heti sinut tai lapsi selkään!” sanoi Ope. Ääk ja iik. Tässäpä asia jota en ole koskaan kokenut.

No mutta, kohta se Hilppa tulee laitumelta, joten palataan sitten sen kouluhommiin.

Ja hei: ostakaas viimeisin Hevosurheilu! Siellä kolumnini! Meet the new kolumnisti by Hevosurheilu!

Dynaaminen duo.

Dynaaminen duo.

 

 

Tarpeeksi hyvä ratsastaja

Noinkohan vaan on tarpeeksi hyvä ratsastaja.

Noinkohan vaan on tarpeeksi hyvä ratsastaja.

Marina Ehrnroothin kanssa kävin kiinnostavan keskustelun paitsi hänen ratsastusurastaan, myös siitä kuinka huipulle ei ole oikotietä. Marina ei pelännyt sanoa monessakin kohtaa, että ”silloin en vielä ollut tarpeeksi hyvä ratsastaja”. Se kuulosti uskomattoman hienolta. Ei mitään ”olin ihan paska”, vaan ”en tarpeeksi hyvä”. Siinä on vissi ero. Suhtaudutaan omiin kykyihin avoimen kiinnostuneesti, niin, että kyllä tässä vielä on mahkuja kehittyä. Ja on kehityttykin. Mietin mistä moinen nöyryys kumpuaa ja tulin siihen tulokseen, että monessa uheiluliemessä keitetty ihminen tajuaa kuinka suuri on harjoittelun merkitys.

Puhuimme myös siitä, kuinka koulu- ja esteratsastuksessa on täysin päinvastaiset pulmat. Koulussa kiukutellaan niille, jotka menevät liian hienosti helpoissa luokissa, esteillä taas kivutaan tikkaita liian huimaa vauhtia ylöspäin, vaikka ei olisi vielä eväitäkään. ”Jos joku konkari on hypännyt 160 cm ratoja jollain hevosella, ei se välttämättä hyppää sinne päinkään harrastajan käsissä”, sanoi Marina. Se on taivahan tosi. Monesti ne, joiden mielestä pitäisi hypätä jo isoja, ovat nuorten VANHEMPIA. Siis apua. Kuinka hulluja ihmisiä täällä maan päällä oikein on? Miten VANHEMPI voisi ikinä tietää mihin jälkikasvu on valmis? Eikö se ole VALMENTAJA, joka saa palkkaa siitä, että tietää missä mennään? Tsiisus. Voin vain kuvitella mitä ne vanhemmat sanoivat, jotka kuuleman mukaan veivät nuorikkonsa C. Wegeliuksen ”katsastukseen” ja tuomio tuli puolen tunnin katseella seuraamisen jälkeen: ”Lapsessanne ei ole yhtään pätkää lahjakkuutta.” Eihän semmoista kiva ole kuulla, mutta myöskin erittäin harva kilparatsastaja on alun perin pirullisen lahjakas. Mitä sitten? Eikun reenaamaan! Eikä näin: ostetaan parempi hevonen! Sillä tilannetta juuri EI ratkaista.

Olen tutkinut omaa hevostelu-uraani, ja tullut seuraaviin tuloksiin:

14-16 -vuotiaana ratsastaja tietää kaiken ja voi neuvoa ketä vaan

18-20 -vuotiaana ollaan jo puoliammattilaisia ja puhutaan junnuvuosista ”silloin junnuna”

30 korvilla on jo otettu pari kertaa pataan ja totuus alkaa hahmottua

40 korvilla ollaan joko katkeria siitä, kun ei ikinä saatu tarpeeksi hyvää hevosta, vaikka monesti dominoitiin piirikunnallisissa 110 luokkia tai annettu periksi, kun tää on tämmöstä sekoilua kuitenkin

50 tienoilla ollaan ihan innoissaan siitä, että ollaan vielä aktiiviharrastajia

60 halutaan katsella omia kasvatteja katsomossa isot aurinkolasit päässä

70-90 olisi hyvä, jos joku kirjoittaisi Hippokseen tai Hevosurheiluun niin, että nimi mainittaisiin jossain yhteydessä

Sitten on vielä ”Minä olen kilparatsastaja, voitko saatana väistää” -tyypit. Mitähän niille on elämänsä aikana tapahtunut? Varmaan jotain kauheaa. En tiedä onko se kasvatuskysmys vai mikä, mutta jotkut aikuiset kilparatsastajat (onneksi valtavan harva, mutta ne vähät jäävät sitäkin selvemmin mieleen) suhtautuvat hirveän ilkeästi aloitteleviin kisaajiin. Kaikki pitäisi osata jo eilen, ja vain huippulahjakkailla ja huippuvarakkailla on oikeus ratsastaa. He eivät näe ylimielisyyttään minkäänlaisena ongelmana. Tässä vaiheessa aloittelevan kisaajan äiti tai isä saattaakin olla tervetullut lisä lajiin. Nimittäin arvaa mitä, sinä ilkeä huippuratsastaja: saatoit juuri kusaista tulevan sponsorisi muroihin. Kannattiko?

Noo, ehkä jumala rankaisee!

Summa summarum, kannattaa opetella ratsastamaan, eikä valittaa. Ja sitten voi myös aina lopettaa, jos ei kiinnosta. Sillaihan se menee. Itse esim. lopetin. Se oli ihan helppoa. Ilon kautta!