Pitääkö tässä nyt olla mieltä liitosta?

Kuvassa hevonen ja järjestöihmisen vastakohta eli epäjärjestöihminen.

Kuvassa hevonen ja järjestöihmisen vastakohta eli epäjärjestöihminen.

Kerron nyt hieman itsestäni: en ole muistaakseni koskaan ollut yhdenkään järjestön/liiton pj, ja olen muutenkin vältellyt moisia luottamustehtäviä ihan tosissani. Taloyhtiön hallituksessa olin vuoden ja se riitti. Yhden ratsastusseuran hallituksessa olin myös vuoden, sekin riitti. Sanalla sanoen: en ole järjestöihmisiä. Kaikki voivat huoletta nukkua yönsä: en tule missään vaiheessa pyrkimään mukaan ratsastuksen politiikkaan.

Tällä hetkellä keskustelu käy kuumana, hallitukseen on tulossa muutoksia. Puheenjohtaja väistyy eikä suostu astumaan ehdolle enää. Osan mielestä se on hienoa, toiset ovat aivan maansa myyneitä. Voin tuumia, että eihän nämä hommat minua koske, mutta sehän ei välttämättä pidä paikkansa. Hyvinkin monet päätökset valuvat ihan alas asti. Mitä enemmän liitossamme on porukkaa, sitä vahvempia me ollaan, ja se taas tuo pattia esittää kysymyksiä eduskunnalle. Tällä hetkellä liiton jäsenmäärä on laskusuuntainen ja se voi tuoda mukanaan kriisin. Se on ainakin selvää, että jos jengiä ei ole tarpeeksi, me jäljelle jääneet maksamme enemmän per nokka. Sehän ei äveriäitä hetkauta, mutta kun valitettavasti heitä on liian vähän. Suuri osa harrastajista ja ammattilaisista ovat ihan tavallisia ihmisiä.

Kyliltä kuuluu puhetta, että liitto kaipaa uudistusräjäytystä. Että kaikki uusiks vaan! Mikäs siinä, haluankin nähdä kuinka joku osaa rakentaa kaikkien kehuman liiton, joka edustaa rataesteratsastusta, kenttäratsastusta, kouluratsastusta, vikellystä, valjakkoa, issikoita, suomenhevosia, poneja, westerniä, working equitationia, ratsastuskouluja ja polocrossea. Unohtamatta vammaisratsastusta, vaellusta, ratsastusmatkailua ja huippu-urheilua. Ja silti taisi joku jäädä pois. Miten ihmeessä se on edes mahdollista, että kaikki voisivat olla tyytyväisiä? Ei mitenkään. Mutta onko mahdollista, että suuri osa haluaisi liputtaa liiton puolesta? Eiköhän.

Uskon, että hyvässä hallituksen jäsenessä on paljon samaa kuin hyvässä ratsastuksenopettajassa: pitkä pinna, hyvä ihmistuntemus, maltillinen ego, halu saada muut ymmärtämään ja toive onnistuneesta tiimityöstä. En näe, että tilanne vaatisi tuon kummoisempaa settiä. Itselläni on ainostaan halu saada muut ymmärtämään, joten unohdetaan meikä. Eräs kaveri sanoi,että eihän siellä hallituksessa kukaan yksin päätä mitään. Ei niin, ja sehän se vaikeus juuri onkin! Demokratia on haastavinta. Ja vaikka kuinka yrittää olla hevoshullu, niin politiikkaa se on, jopa hevoshommissa.

Yksi on varma: liiton haukkuminen ei auta mitään. Joko tekee jotain asioiden eteen tai pitää suunsa kiinni. Asioita tapahtuu vain jos joku tekee jotain. Jupisemalla mikään ei muutu.

 

Onko ratsastajainliitto meitä varten?

Seurakisoissa on lähes aina hyvä meininki!

Seurakisoissa on lähes aina hyvä meininki!

Minä kuulun Ratsastajainliittoon. Olen kuulunut jo vuosikymmeniä. Ensimmäinen seura, johon halusin liittyä, oli E-VR, Etelä-Vantaan Ratsastajat. Tuntui tärkeältä kuulua joukkoon. Aiemmin en ollut edes älynnyt, että semmoisiakin on kuin ratsastusseura, puhumattakaan, että ne kuuluvat liittoon. Seuran puitteissa tehtiin kaikkea kivaa – käytiin reissuilla, kisattiin, tehtiin lehteä. Kameran puuttuessa piirsin kuvia tapahtumista. Sain muistaakseni hihamerkinkin.

Olen ollut pitkään myös Nurmijärven ratsastajien jäsen. Yhtenä vuonna saavutin seniorimestaruushopeaakin estekisoissa. Mikä tykki!

Tämän hetkinen seurani on Evitskogin ratsastajat. Seura on yksi osasyy tallin vaihtoon. ER on niin aktiivinen ja puuhakas yhteisö, että usein ei tarvitse lähteä tallinpihasta mihinkään, niin on tapahtumien keskipisteessä. Siksi ihmettelenkin mitä ihmeen hyötyä Ratsastajainliitosta on tälle kokonaisuudelle.

Olen ymmärtänyt, että Ratsastajainliitto on etujärjestö. Se ajaa meidän etujamme. Eduiksi katsotaan esimerkiksi liiton alaisten tallien valvominen. Vakuutukset on toinen mikä tulee mieleen. Ne ovat ihan hyviä asioita. Oneglma vaan on se, että ei tule mieleen mitään muuta. Paitsi se, että liiton useissa alajaostoissa on niin huono henki, etteivät komiteat pysty toimimaan. Riidankylväjien nimet ovat kaikilla tiedossa, mutta itse riidankylväjät eivät koe olevansa millään muotoa yhteistyökyvyttömiä. Huippu-urheilupuoli on naama nurinpäin vuodesta toiseen ja harrastaja ihmettelee mistäs tässä taas maksetaankaan korotettua kisamaksua.

Arvostan yli kaiken ihmisiä, jotka jaksavat olla positiivisia ja yrittää tehdä asioita, vaikka niiden eteneminen on mahdotonta henkilökemioiden takia. Tässä mallissa demokratia on järjettömin mahdollinen ratkaisu. Se johtaa siihen, että jokaisella on oikeus, mutta kenelläkään ei ole velvollisuutta. Suurinta mahdollista rohkeutta osoittaisi ihminen, joka ilmoittaisi olevansa liian kiivas, liian jästipäinen tai liian kova murjottamaan voidakseen jatkaa liiton porukoissa. Semmoisia siellä nyt on niin että riittää. Asioista suututaan, mutta sitä ei sanota kohteelle, vaan se ilmoitetaan maailmalle. Ja huom: kyse ei ole ekaluokkalaisista, vaan AIKUISISTA IHMISISTÄ. Murjottaminen on uusi musta.

Tätä menoa koko liitto invalidisoituu täysin. Asioita tehdään liiton puitteissa vain siksi, että sejase ei suutu ja siksi, että sejase saa myös joskus päättää jostain. Iso kuva hämärtyy ja ennen kaikkea maksaja – liiton jäsen – on täysin äimänä mistä maksaa.

Miten ihmeessä voi olla mahdollista, että JOKAINEN henkilö, joka on ollut hallituksen jäsen tai puheenjohtaja ja jonka kanssa olen jutellut, sanoo, että se on aivan sekopäiden hommaa. Järjellä ei ole sijaa niissä bileissä, pelkällä tunteella. Voiko olla, että siellä liiton päätöksenteossa mättää joku homma? En tiedä mistä tuli mieleen.

Kerronpa ihan kreisin jutun: avioeron voi hoitaa sivistyneesti, lasten huoltajuuden voi hoitaa sivistyneesti ja jopa uhkaavan maailmanrauhan voi hoitaa sivistyneesti. Miten ihmeessä yhtä ratsastajainliittoa ei voida hoitaa niin, että ME HALUAISIMME OLLA SEN PUOLELLA?

Ihanaa liittoa kaivaten,

Katja.