Juustoa, laulua ja viiniä – ja aijoo – hevosia

Piereskelevä parivaljakko.

Piereskelevä parivaljakko.

Jos Horse Show’ssa nähtiin Lasten Matinea, täällä Unkarissa on aika kova Aikuisten Matinea. Ratsastusleirimme iltaohjelmaan kuuluikin perjantai-iltana seuraavaa: hyppäsimme melko isoon kärryyn, jota veti kaksi tummaa, iloista hevosta, jotka päättivät heti alkumatkasta murtaa jään pieremällä vuorotellen oikein kunnolla. Eihän siinä vaiheessa enää tunne tarvetta teititellä ketään. Matkaa tehtiin auringon laskiessa kolmisen varttia ja sitten yhden nenään tuli lyijykynän haju. Oltiin kaikki sitä mieltä, että joo, niin muuten haiseekin lyijykynä. Yllätys oli suuri, kun luulemamme koulu, josta kuvittelimme lyijykynän hajun tulevan, osoittautuikin juustolaksi. Olimme juuston syntysijoilla.

Suomi100-tossut jalkaan ja juustolaan.

Suomi100-tossut jalkaan ja juustolaan.

Juustomestari Otto avautuu.

Juustomestari Otto avautuu.

Otto-niminen kaveri esitteli juustontekemisen salat sujuvalla unkarilla. Toinen kaveri käänsi. Nyt osaan tehdä juustoa. Opiskelukierroksen jälkeen toki maisteltiin. Koska voisin elää juustolla, olin taivaassa. Myös huuhteluvälineenä käytetty punkku oli erittäin herkullista. Vedimme riittävästi molempia ja otimme asianmukaisia mannekiinikuvia.

Huippumalli haussa.

Huippumalli haussa.

Lauantaina oltiin taas opin äärellä. Meille tehtiin kentällä tehtävärata, joka tuli selvittää hevosensa kanssa. Tehtävä ei ollut sinänsä vaikea: jykkä pohkeenväistö (side pass), pujottelu ravissa ja laukannosto, laukkaa ympyrä, jonka jälkeen stop, pari askelta eteen ja peruutus. Kuulostaa helpolta, mutta uudet avut ja uudet hevoset – no, kyllä te tiedätte.

Olin Elviksen kanssa ekaa kertaa kentällä. Elviksen liikkeet EIVÄT ole kovin pehmeät ja joustavat, ja sainkin ohjeeksi, että kokoa sitä vähän, niin liike pehmenee. Ok. Paikoitellen homma onnistuikin. Elvis yritti alkuun olla vähän raavas mies joka ei naista kuuntele, mutta osoittauduin lopulta kuitenkin vielä raavaammaksi kuin hän. Väkivalta ei näytellyt mitään roolia. Onnistuimme tehtävässä ihan jees!

Elvis ja mää ja pieni hevosmies.

Elvis ja mää ja pieni hevosmies.

Maastossa paahdettiin, mutta ei lujaa, paitsi viimeisenä päivänä. Merkit ohjaajilta olivat seuraavat: kaksi sormea – pikkuravia (jogging), kolme sormea – laukkaa (loping) ja viimeisenä päivänä mukaan astui neljän sormen laukka – kovaa. Se oli kyllä melko siistiä! Kerrankin ei tarvinnut pidätellä, ja muutenkin ohjissa roikkuminen väheni päivä päivältä. Se oli ilahduttava huomio. Minäkin edistyn!

Nähtiin tällä reissulla ritari hevosineen, ainakin omasta mielestämme.

Nähtiin tällä reissulla ritari hevosineen, ainakin omasta mielestämme.

Sunnuntaiaamuna Robert näytti meille miten ratsastetaan nuorta hevosta noin toista kertaa. Edellisestä kerrasta oli vuosi. Jostain syystä en usko, että itse onnistun vastaavassa hommassa ihan yhtä hyvin. Oli nimittäin helpon ja loogisen näköistä hommaa!

Kaksi komeata nuorikkoa, joista toinen on hevonen.

Kaksi komeata nuorikkoa, joista toinen on hevonen.

Pääsin taas sisälle westerniin ja ulos enkku-tyylistä. Se tulee olemaan ongelma, kun palaan Pullukan selkään. Voivoi. Mutta ei harmita yhtään! Pystyn oleen.

Mikäli riehaannut tämän myötä Unkarista, mene heti varaamaan reissusi täältä.

Jos haluat lukea lisää suomenkielisiä tarinoita ratsastusmatkakohteista, tee se täällä.

Tämän reissun mahdollisti Horsexplore.

 

 

Taas Unkarissa kaviokoukussa!

Päätettiin pitää koko ajan kypärät päässä ettei vaan satu mitään.

Tämmönen porukka tällä kertaa! Päätettiin pitää koko ajan kypärät päässä ettei vaan satu mitään.

Terveiset El Broncosta, joka sijaitsee Unkarissa! Kyllä, täällä on taas meneillään kavioliittoleiri, koska edelliset kaksi leiriä olivat niin kovia. Siis kaikin puolin. Saavuttiin yhdellä porukalla torstaina päivällä, toinen remmi tuli iltasella. Koska suomalainen haluaa aina tietää sään, kerron sen heti kärkeen: aurinkoista, lähes tuuletonta, noin 15 astetta. Ei siis ihan perinteinen marraskuu noin suomalaisittain katsottuna. Hevoset asuvat suurelta osin ulkosalla, ja miksipä ei. Karva on kasvanut jo joillain ihan kunnolla. Brad Pitt on yhtä komea ja ihan kuin ennenkin, niin myös Elvis. Lähettävät terveisiä molemmat!

 

Kenttäopiskelua. Pihalla ollaan, kaikin puolin!

Kenttäopiskelua. Pihalla ollaan, kaikin puolin!

Back to poniratsastajuus.

Back to poniratsastajuus.

Ekana päivänä pyrittiin taas pääsemään sisälle western-tyyliin. Väittäisin, että toisella kerralla se on hieman helpompaa, mutta olin silti aika kujalla. Brad teki vähän mitä huvitti ja minä hoipuin seljässä. Tänään homma aukeni hiukka paremmin ja sain kokea jonkinlaista hallinnan tunnettakin. Opinnot jatkuvat.

Tällä reissulla merkille pantavinta on ehkä se, että joukossamme on kolme Katjaa. Elämästäni sen verran, että en ole KOSKAAN ollut MISSÄÄN, jossa olisi yli kaksi Katjaa. Muuten porukka koostuu ihan normaaleista naisista. Ensi kerralla ehkä järjestämme oman leirin pelkille Katjoille.

Kai se on sitten maastoiltava, vaikka eihän näistä maastoista mihinkään ole. Kansallispuisto.

Kai se on sitten maastoiltava, vaikka eihän näistä maastoista mihinkään ole. Kansallispuisto.

Saapuminen oli muuten aika kivaa: vastaanottokomiteassa seisoivat työmuurahaiset Gabor, Robert ja Mili, ja kaikki halata rutistivat niin kovaa, että happi hetkeksi tyrehtyi. Mitä jengiä! Ihan parhaita.

Viime kerrasta poiketen nyt täällä on kasapäin varsoja. Nuorin on kuukauden ikäinen. Täällä varsojen syntyminen pyritään ajoittamaan kauden loppuun, jotta hevoset voivat liikkua koko kauden.

Tällä kertaa (off-season) paikalla ei ole muita vieraita kuin me, joten saadaan mellestää sydämemme kyllyydestä. Se tapahtuu enimmäkseen poreammeessa lilluessa ja suihkun mekanismia arvuutellessa. Pitäkää hatuistanne kiinni!

23172504_10156013574326122_6918746620791909669_n

23031610_1687452751265618_6948400788963102563_n

Rose-viini ei ole huonontunut puolen vuoden sisällä, ei myöskään ruoka. Jälkiruoka-täytekakkupala on edelleen painonvartijoiden painajainen.

Seuraavassa raportissa kerron miten ihminen selviää reissusta juustolaan (matka tietysti hevoskärryillä), ja kuinka sen jälkeen opettelemme rivitanssia. Kyllä – rivitanssia.

Mitä tässä kuvassa tapahtuu? Vai onko teillä kotona aina tällaista? Vastaus selviää seuraavassa numerossa.

Mistä tässä kuvassa on kyse? Vai onko teillä kotona aina tällaista? Vastaus selviää seuraavassa numerossa!

Tahotko ite El Broncoon? Se onnistuu täältä.

Ja lisää asianmukaista infoa tästä ja monesta muustakin kohteesta Horsexploren reissuilta täältä.

Pullukan matkassa maailman Savoon

Siinä on apulaiskuljettaja jo kattelemassa kaarrepaikkaa.

Siinä on apulaiskuljettaja jo kattelemassa kaarrepaikkaa.

Kiitos: Land Rover Discovery Sport

Kyllä tätä on odotettu! Loppukesän leiriä, joka sijoittuu tällä kertaa Pohjois-Savvoon. Oltiin ihan hirveästi lähdössä yhdeksän korvilla tallilta, mutta kas, heräsinkin 8.23 tyynynkuva poskessa. Siispä pieni viive (niin, i-phoneen kannattaa laittaa herätys niin, että se herättää joka aamu eikä kaikkina muina aamuina paitsi yhtenä.) Virheistä oppii!

Edellisenä iltana oli onneksi haettu auto ja koppi ja pakattu melkein kaikki. Autoksi saatiin Horse Shown yhteistyökumppanin Land Rover Discovery Sport, joka on siis aivan uskomattoman hieno kärry. En ole tottunut ihan näin hienoon, mutta menkööt! Autosta tuonnempana lissä.

Auto pakattiin piripintaan ja sitten alettiin lastata heppoja. Lapsi halusi lastata Pullukan, mutta hups, eläin päättikin toisin ja luiskahti riimusta ulos ja kirmahti vihreälle. Sivulliset siinä kriisiytyivät, että kun on koiratkin vapaana ja kaikki, eihän tästä mitään tule. Ja hah, sanoin minä ja kävin lassoamassa Pulden takaisin ruotuun. Tässä mitään tarvi herpaantua. Pari kertaa se arpoi, mutta meni sitten ihan sivistyneesti koppiin. Poikaystävä Nalle kiiruhti viereen kuin ei olis muuta koskaan tehnytkään. Hepat kyydissä, jes! Ja vielä maailman tiheäreikäisimmät heinäverkot kiinni ja matka voi alkaa.

Eka pysäkki.

Eka pysäkki.

Ensimmäinen evästauko pidettiin 4,5 minuuttia lähdöstä. Kahvia ja tarkistus, ettei Nalle ole pyörtynyt. Päätettiin virittää Nallelle korvatulpat. Asennus meni hienosti, mutta niin meni irrotuskin, sekä korvahupun, että tulppien.

Nallen ihan hienot viritykset, jotta korvatulpat pysyisivät - hah.

Nallen ihan hienot viritykset, jotta korvatulpat pysyisivät – hah.

Matka jatkui kaikesta huolimatta. Toinen pysähdys suoritettiin Lahden kulmilla. On aina yhtä suuri ilo kurkistaa koppiin ja huomata, että kukaan ei ole hypännyt puomin irti, eikä vertakaan valu mistään – keneltäkään. Körötellessä nimittäin mikään ei tuntunut miltään. Valitsimme kaverin Ifor Williams-kopin, koska se on tukevista tukevin. Koppi ei ole uudenkarhea, mutta se on jämerä ja tilava. Siihen päälle kun ajat autoa, joka a) muistuttaa kaarteissa vilkkuvalolla, että muista, sinulla on kärry perässä ja b) etenee niin tasaisesti, ettei koppia huomaa, on vetämisen riemu suurimmillaan. Sitä ei suinkaan aina ole elämässäni ollut. Ansaitsen tämän.

Mulle on ihan sama mitä te hössötätte.

Mulle on ihan sama mitä te hössötätte.

Toinen evästauko pidettiin Vaajakosken ABC:llä, eikä muuten oltu ainoita. Mukaan olimme kaukaa viisaasti ottaneet myös kaksi koiraa, joten heitän ulkoiluttelin myös siinä kapeahkolla nurmiviirulla. Tytöt menivät ostamaan pikaruokaa, jonka valmistuminen ei kestänyt montaakaan minuuttia yli puolen tunnin. Vaajakoskella ei ole kiire. Ei ollut toisaalta meilläkään. Pienireikäinen heinäverkko on matkaajan paras ystävä: lemmikeillä oli vieläkin naposteltavaa. Pullukka auttoi välillä myös Nallea hänen verkkonsa tyhjentämisessä. Pullukka ajattele myös muita!

Sovittiin, että seuraava stoppi onkin sitten vasta kohteessa. Koska emme osanneet kovinkaan taitavasti käyttää sinänsä helppoa Land Roverin sisäänrakennettua GPS:ää, ajauduimme loppumetreillä hieman hakotiehen. Hätä ei kuitenkaan ollut ensinkään tämännäköinen, sillä latasimme karttaan tarkan osoitteen. Mitä sitten tapahtui, nosti niskavillamme pystyyn. Auton neuvoi meitä kääntymään pienelle hiekkatielle. Ihmis-tytöt hätääntyivät täysin: mitä, jos jäämme hiekkatielle jumiin? Entäs jos ajaudumme liian syvälle suomalaiseen luontoon? Miten hevosten käy? Omien sanojensa mukaan hengittämättä tytöt seurasivat rohkeaa ajoani läpi suomalaisen maiseman, HIEKKATIETÄ PITKIN, kunnes saavuimme takaisin samalle tielle, josta olimme lähteneet. Mitä siis tapahtui oli se, että AUTO NEUVOI MEITÄ HEITTÄMÄÄN PIENEN LENKIN, SILLÄ EIHÄN PERÄKÄRRYN KANSSA VOI TEHDÄ U-KÄÄNNÖSTÄ. Se ajatteli meitä! Se tiesi! Tavattoman helpottuneena ja tytötkin taas happea tulvillaan jatkoimme vielä kymmenisen kilometriä kunnes saavuimme perille Wanhan Koulun Tallille Hamulaan. (Jäi mietityttämään, että pitäisikö ihmistyttöjä viedä useamminkin hiekkatielle?)

www.landrover.fi

www.facebook.com/LandRoverSuomi

www.instagram.com/landrover_suomi/

 

Jatkuu seuraavassa numerossa! Voiko kukolla olla hevitukka? Uskaltaako porukka kohdata esteitä? Kuka on Yrtti-Jyrki? Entä Turve-Satu? Kaikki tämä selviää seuraavassa osassa.

Perillä!

Perillä!