Pullukan matkassa maailman Savoon

Siinä on apulaiskuljettaja jo kattelemassa kaarrepaikkaa.

Siinä on apulaiskuljettaja jo kattelemassa kaarrepaikkaa.

Kiitos: Land Rover Discovery Sport

Kyllä tätä on odotettu! Loppukesän leiriä, joka sijoittuu tällä kertaa Pohjois-Savvoon. Oltiin ihan hirveästi lähdössä yhdeksän korvilla tallilta, mutta kas, heräsinkin 8.23 tyynynkuva poskessa. Siispä pieni viive (niin, i-phoneen kannattaa laittaa herätys niin, että se herättää joka aamu eikä kaikkina muina aamuina paitsi yhtenä.) Virheistä oppii!

Edellisenä iltana oli onneksi haettu auto ja koppi ja pakattu melkein kaikki. Autoksi saatiin Horse Shown yhteistyökumppanin Land Rover Discovery Sport, joka on siis aivan uskomattoman hieno kärry. En ole tottunut ihan näin hienoon, mutta menkööt! Autosta tuonnempana lissä.

Auto pakattiin piripintaan ja sitten alettiin lastata heppoja. Lapsi halusi lastata Pullukan, mutta hups, eläin päättikin toisin ja luiskahti riimusta ulos ja kirmahti vihreälle. Sivulliset siinä kriisiytyivät, että kun on koiratkin vapaana ja kaikki, eihän tästä mitään tule. Ja hah, sanoin minä ja kävin lassoamassa Pulden takaisin ruotuun. Tässä mitään tarvi herpaantua. Pari kertaa se arpoi, mutta meni sitten ihan sivistyneesti koppiin. Poikaystävä Nalle kiiruhti viereen kuin ei olis muuta koskaan tehnytkään. Hepat kyydissä, jes! Ja vielä maailman tiheäreikäisimmät heinäverkot kiinni ja matka voi alkaa.

Eka pysäkki.

Eka pysäkki.

Ensimmäinen evästauko pidettiin 4,5 minuuttia lähdöstä. Kahvia ja tarkistus, ettei Nalle ole pyörtynyt. Päätettiin virittää Nallelle korvatulpat. Asennus meni hienosti, mutta niin meni irrotuskin, sekä korvahupun, että tulppien.

Nallen ihan hienot viritykset, jotta korvatulpat pysyisivät - hah.

Nallen ihan hienot viritykset, jotta korvatulpat pysyisivät – hah.

Matka jatkui kaikesta huolimatta. Toinen pysähdys suoritettiin Lahden kulmilla. On aina yhtä suuri ilo kurkistaa koppiin ja huomata, että kukaan ei ole hypännyt puomin irti, eikä vertakaan valu mistään – keneltäkään. Körötellessä nimittäin mikään ei tuntunut miltään. Valitsimme kaverin Ifor Williams-kopin, koska se on tukevista tukevin. Koppi ei ole uudenkarhea, mutta se on jämerä ja tilava. Siihen päälle kun ajat autoa, joka a) muistuttaa kaarteissa vilkkuvalolla, että muista, sinulla on kärry perässä ja b) etenee niin tasaisesti, ettei koppia huomaa, on vetämisen riemu suurimmillaan. Sitä ei suinkaan aina ole elämässäni ollut. Ansaitsen tämän.

Mulle on ihan sama mitä te hössötätte.

Mulle on ihan sama mitä te hössötätte.

Toinen evästauko pidettiin Vaajakosken ABC:llä, eikä muuten oltu ainoita. Mukaan olimme kaukaa viisaasti ottaneet myös kaksi koiraa, joten heitän ulkoiluttelin myös siinä kapeahkolla nurmiviirulla. Tytöt menivät ostamaan pikaruokaa, jonka valmistuminen ei kestänyt montaakaan minuuttia yli puolen tunnin. Vaajakoskella ei ole kiire. Ei ollut toisaalta meilläkään. Pienireikäinen heinäverkko on matkaajan paras ystävä: lemmikeillä oli vieläkin naposteltavaa. Pullukka auttoi välillä myös Nallea hänen verkkonsa tyhjentämisessä. Pullukka ajattele myös muita!

Sovittiin, että seuraava stoppi onkin sitten vasta kohteessa. Koska emme osanneet kovinkaan taitavasti käyttää sinänsä helppoa Land Roverin sisäänrakennettua GPS:ää, ajauduimme loppumetreillä hieman hakotiehen. Hätä ei kuitenkaan ollut ensinkään tämännäköinen, sillä latasimme karttaan tarkan osoitteen. Mitä sitten tapahtui, nosti niskavillamme pystyyn. Auton neuvoi meitä kääntymään pienelle hiekkatielle. Ihmis-tytöt hätääntyivät täysin: mitä, jos jäämme hiekkatielle jumiin? Entäs jos ajaudumme liian syvälle suomalaiseen luontoon? Miten hevosten käy? Omien sanojensa mukaan hengittämättä tytöt seurasivat rohkeaa ajoani läpi suomalaisen maiseman, HIEKKATIETÄ PITKIN, kunnes saavuimme takaisin samalle tielle, josta olimme lähteneet. Mitä siis tapahtui oli se, että AUTO NEUVOI MEITÄ HEITTÄMÄÄN PIENEN LENKIN, SILLÄ EIHÄN PERÄKÄRRYN KANSSA VOI TEHDÄ U-KÄÄNNÖSTÄ. Se ajatteli meitä! Se tiesi! Tavattoman helpottuneena ja tytötkin taas happea tulvillaan jatkoimme vielä kymmenisen kilometriä kunnes saavuimme perille Wanhan Koulun Tallille Hamulaan. (Jäi mietityttämään, että pitäisikö ihmistyttöjä viedä useamminkin hiekkatielle?)

www.landrover.fi

www.facebook.com/LandRoverSuomi

www.instagram.com/landrover_suomi/

 

Jatkuu seuraavassa numerossa! Voiko kukolla olla hevitukka? Uskaltaako porukka kohdata esteitä? Kuka on Yrtti-Jyrki? Entä Turve-Satu? Kaikki tämä selviää seuraavassa osassa.

Perillä!

Perillä!

Jos oma hevonen ei tunnukaan hyvältä

Näkymä Pullukan seljästä.

Pullukka katsoo onnellisena, että ihanaa kun Katja löysi ton ruskean hevosen, jolla voi ratsastella.

Terveisiä hevosen selästä! Siitä onkin 6 viikkoa kun viimeksi harrastin. Ensin kekkailoimme Pullukan kanssa ilman satulaa metsässä, ja se oli tietysti täydellistä. Nyt tulee se iso MUTTA. Seuraavana päivänä ratsastin kaverini hevosella, joka on jo kokonsa puolesta kerta kaikkiaan sopivampi minulle. Alku oli tietty omalta osaltani jonkinmoista paikan etsintää, mutta kunhan kotiuduin satulaan, niin voi veikkonen, että oli hienoa! Osasin siis ratsastaa, voidaan sanoa. Samaan aikaan kentällä puursi lapsi Pullukan kanssa. Niillä näytti menevän aivan täydellisesti.

Niin. Olenhan Pullukan kanssa kokenut yhtä ja toista, osannut ratsastaa ja ollut totaalinen nuija. Monta kertaa on käynyt mielessä, että mitä helvettiä teen pienellä tammalla, joka osaa kyllä hypätä, mutta jonka omistaa kisakauhuinen akka. Hyppäämistä en pelkää yhtään, mutta kisaamista kyllä. Jo vuosia sitten Virtas-Ville lohkaisi käydessään testaamassa Pullukkaa, että ”tästähän tulee oiva kisatykki lapselles!” Miten oikeassa olikaan karismaattinen näyttelijämme. Sorjonen tietää. Se on kerta kaikkiaan totuus. Minä olen siis onnekas, että en joudu luopumaan Pullukasta vain, koska en itse ole kovin hyvä sen ratsastamisessa. Ja vieläpä koska kaverilla on ihana hevonen, joka tarvitsee liikuntaa aina silloin tällöin.

Vitsi piileekin siinä, milloin pitää antaa periksi. Missä vaiheessa huomaa, että vituttaa jo selkään nousu? Ahdistaako jo tieto siitä, että takapää lepattaa kuin sukkahousut tuulessa? Eivätkö ihmiskäsi ja hevossuu kohtaa pehmeästi? Se korpeaa ja julmetusti. Vielä pahempaa siitä tekee se, jos muut osaavat ratsastaa SINUN HEVOSELLASI paremmin kuin sinä. Se ei sinänsä ole huono asia ollenkaan, mutta jos et nauti, tilanne on paska.

On täysin mahdollista, että tallillasi (tai lähipiirissäsi) on joku, jolla on sama probleema. Jos hevoset ja ihmiset kohtaavat, saattaa syntyä antoisia kavioliittoja, joissa RAHAN EI TARVITSE VAIHTAA OMISTAJAA. Hevosen myyminen on aina niin hiton penseä tapahtuma. Parempi aina niin, että omistussuhde säilyy, niin ei kun palautat vaan hepan ja otat omasi takaisin. End of discussion. Ei lakipykäliä. Ja mulkkujen kanssahan ei vaihtaria kannata tehdäkään.

Mutta, mutta. Ehdottomasti neuvon yrittämään ns. viimeiseen oljenkorteen asti, että valkenee oletteko sopiva match. Se on nimittäin niin, että mikään ei ole antoisampaa, kuin löytää yhteinen sävel miljoonien harjoitusten jälkeen.

Jaaha, ja sitten seuraa tiedotus! Seuraava Kavioliiton seuramatka Unkarin El Broncoon onkin jo varattu! Kuka lähtee mukaan? Ajankohta on 2.-5.11. ja hinta 420. Lentonsa jokainen hoitaa itse. Paikka on VERRATON! Kerron lisää kohta.

Brad Pittin kanssa Unkarissa!

Uuh! Brad Pitt kuvassa!

Uuh! Brad Pitt kuvassa!

Terveisiä El Broncosta, Unkarista! Saavuttiin eilen kohteeseen päivällä, siis minä, Riippa ja muutama muu. Osa oli mennyt paikan päälle jo edellisenä iltana. Viimeinen setti tuli eilen illalla.

No niin: siis tämä paikkahan on ihan naurettava. Ihan käsittämättömän kaunis ja ihmiset NIIN kivoja. Tokihan sen tiesinkin, että paikan pääjehut, Gaborin ja Roland kohtasin jo viime syksynä Horse Showssa, kun he olivat promoamassa paikkaansa Horsexploren edustajina. No niin siis: heti kärkeen syötiin unkarilaista, tomaattipainotteista ruokaa ja sen jälkeen saman tien hevosen selkään. Kyseessä täällä on siis lännenratsastus, joten kaikki paitsi HEVONEN on pikkuisen vierasta melkein kaikille meistä. Ihan sama, sillä kaikki selitettiin huolellisesti kentällä. Opettajamme Gabor neuvoi yksityiskohtaisesti mitä lännenhepalla tehdään ja mitä ei. Kyseessä on kaiketi reining, jos oikein ymmärsin. Samaan aikaan pihalla melko upeaa paint-oria hyppyytettiin pukilla. Gabor oli vaan, että oho, ai noi on tuossa. Itse tuijotin ihan silmä kovana touhua. On se!

Sitten selkään! Ensi hätään opeteltiin pysäyttämään heppoja, joka on sikäli uutta, että ohjistahan ei vedetä, ellei ole pakko. Arvatkaa osattiinko. Ei. Naurettiin vaan, että mitä helevttiä. Hevoset huokaili, että taivas mitä juntteja. Hirveän kilttejä ja kivoja olivat hepat kyllä kun vaan tajusi antaa oikeat avut.

Ai mikäkö oli meikäläisen hevosen nimi? No tietenkin BRAD PITT. Miten voi olla? Brad on melko pieni quarter ja erittäin hellyyteen valmis eläin. Rakastimme toisiamme syvästi heti saman tien. (Anteeksi Pullukka, what happens in Unkari, stays in Unkari!) Kun vihdoin alkoi valjeta mistä kahvasta käännetään ja kuinka kovaa, Brad osoittautui ihan saakelin hienoksi eläimeksi. Sehän kiipeää vaikka puuhun jos niin sovitaan. Ja me sovittiin.

Ensin könyttiin siis kentällä hallintalaitteita etsien, sitten lähdettiin maastoon. Ja voi penaali, mitkä maastot! Ohhoh, sattuipa olemaan kansallispuistoa ja ohhoh, pohja on entistä merenpohjaa eli pehmeää hiekkaa, jota sitoo kevyt heinikko ja ohhoh, kun sattui olemaan sata kilometriä laukkapolkua ja ohhoh kun hevoset kulkee sivistyneessä laumassa laukaten. Eihän täs ole mitn järkeä! Niin on hienoa!

Ensimmäinen ratsastuskerta kesti siis kutakuinkin 2 tuntia, hiukka kenttää ja rutkasti maastoa.

Ilta oli melko masentava, juotiin ruoan jälkeen viiniä ja mentiin spahan. Ja naurettiin kurkku pitkänä. En tiedä mistä lie kiinni, mutta saakelin hyvä ryhmä koossa ja joka hetki on vaan hauskempaa! 16 eilispäivän hevostyttöä eivät voi olla väärässä. Tämä toimii.

Huomenna lisää tarinoita, jota voitte lukea kateus kurkunkannessa painaen. (Okei, hampaiden välissä kirskui kyllä hiekka maastolenkin jälkeen, jos jostain pitää narista. Eikä mulla ole shortseja mukana. Että ei tää pelkkä juhlaa ole. On tää myös ruusuilla tanssimista.)

Tuolla voi hiukka fiilistellä: http://www.horsexplore.com/hungary-budapest-ranch-stay

Vasemmalla Elvis, oikealla Brad Pitt. Ja me.

Vasemmalla Elvis, oikealla Brad Pitt. Ja me.