Ratsastuksenopettajan painajainen

Tämä opettaja jaksaa selittää suomi-ruotsi-enkku-sekamelskallakin!

Tämä opettaja (keskellä) jaksaa selittää suomi-ruotsi-enkku-sekamelskallakin!

Meneekö ihan pieleen jos arvaan, että hirveintä mihin ratsiopettaja voi törmätä, on tätiratsastaja, joka haluaa AVATA DIALOGIN. Ei siitä kauaa ole kun Jepa Idman, kunnianarvoisa emeritaopettaja, avautui Hevosurheilussa, että ei semmoinen peli vetele. Minua ei alkanut yhtään ottaa päähän, koska ymmärrän häntä ihan hyvin. Onhan se perkeleellisen rasittavaa jos kaikki haluavat AVATA DIALOGIN opettajan kanssa. Etenkin jos on opettanut oppilaita ihan menestyksekkäästi noin sata vuotta. Mutta arvaa mitä, Jepa? Meille ei nykyään riitä pelkkä komento. Me vaaditaan, että me tajutaan mitä meille sanotaan. Joskus se vaatii dialogia.Joskus se vaatii opettajaa kertomaan asia toisella tavalla. Jospa sitten ymmärrettäisiin.

Minähän en tunnetusti ole mikään epäinhimillisen hyvä ratsastaja. Olen kuitenkin innokas oppimaan. Olen myös lyhyellä pinnalla varustettu, ja se on aika tuskainen yhdistelmä. Tekisi mieli tajuta mitä tarkoitetaan, ja järki sen kyllä oivaltaakin, mutta ei mene motoriikkaan asti. Se on kamalan inhottavaa kun ei saa komennettua kroppaansa haluttuun malliin. Ja arvatkaa opettajat mitä: ei se mene yhtään nopeammin perille, vaikka huutaa kovempaa. Se on ihan sama kuin puhuisi vähän selkeämmin suomea eskimoille. Ei ne siltikään tajua, että haluat avata inuiittipankkiin tilin.

Onko sitten niin, että jos haluaa kysyä opettajalta mitä oikeastaan tarkoitat, pitää ottaa yksityistunti? Jepa sanoi neuvokkaasti, että älkää te puhuko siellä satulassa mitään, tehkää vain niin kuin minä sanon. Ei kaikki opi sillä tavalla. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun on komennettu ajamaan se sisäpohje läpi, enkä ainakaan potkimalla sitä läpi saa. Ja usein vika onkin siinä, että kroppa on jo kiertynyt antamaan hevoselle ristiriitaisia neuvoja. Sitähän ei moni tiedä, kun ei suuta saa avata, eikä jokainen opettaja jaksa marmattaa istunnasta. Ymmärrän senkin.

Nyt ehdotankin seuraavaa: mitä jos oepttaja ja oppilaat yhdessä päättäisivät ennen tuntia mikä on ykköstärkeää ja mikä tulee vasta sen jälkeen. Jos ykköstärkeää on, että hevonen kulkee tasapainossa ja hyvin, oma asento ei ole niin millilleen. Jos taas opetellaan istumaan oikein ja työskentelemään sitä kautta, hevonen saattaa ainakin alkutunnista mennä ihan miten sattuu. Suuri osa meistä ei saa kaikkia osia hallintaan ainakaan yhden tunnin aikana. Ne pitää priorisoida.

Niin että hyvää yötä vaan kaikille!

Joo, mutta sehän on pelkkä tuntilainen!

Yksityisratsastajat kaarrossa. Toisella heistä mukana myös turvatyynyt.

Yksityisratsastajat kaarrossa. Toisella heistä mukana myös turvatyynyt.

Kävin morjenstamassa kaveriani eräällä tallilla sunnuntaina. Olin itse lapannut ne kaksi tuntia kakkaa ja ratsastanut sitten omin nokkineni tunnin-puolitoista. Näin muodoin olen siis enemmän kuin hän, joka käy kerran viikossa tunneilla. Niinkö? Todellisuudessa perus ratsastuskoululaista ei kyllä ole olemassakaan. Kaverini tuntia katsoessani mietin melko usein miksi olen ajautunut hevosenomistajuuslinjalle. Tuntilaiset tulevat kiireettöminä tallille. Kaikista jälleennäkeminen on hauskaa, ennen kaikkea hevosista, koska tuntilaiset tuovat porkkanoita tullessaan. Tunti on viikon kohokohta. Hevosia harjaillaan ja laitellaan kuntoon. Tunnelma on ennen kaikkea kiireetön ja huoleton.

Maneesissa tuntilaiset kiipeävät selkään ja naureskelevat omille heikkouksilleen ja kehuvat toisiaan. Moni tuntilaisista on osallistunut lukuisia kertoja koulukisoihin ja menestynytkin. Verryttely näyttää järkevältä ja jos ei näytä, opettaja huomauttaa. Tunnin edetessä tehtävät vaikeutuvat. Mietin jo puolessa välissä, että olisin tippunut selästä pelkästä uupumuksesta. Mikään hevosista ei näytä vaikealta, kaikki ovat kauniissa peräänannossa. Minä en ole.

Iski tuntsarikateus. Täällä ne kaikki iloisina hytkyvät ja kehittyvät jokaisella ratsastuskerralla. Opettajan kanssa nauretaan yhdessä. Jos et mene tunnille, tunti siirtyy, hevonen ei siirry mihinkään. Siellä se pyörii, huolettuna. Miksi halusinkaan pois opettajien silmien alta? Muistan ajatelleeni joskus AIKUISENA, eli 18-vuotiaana, etten kestä jos joku samanikäinen tulee huutamaan minulle mitä pitää tehdä. Kiva kuva opettajista, kaiken kaikkiaan! Olin aivan selkeästi päättänyt, että tunneille en ainakaan mene, koska olen niin kovan luokan yksityisratsastaja. Tsihi. Kaikenlaista.

Melko kova yksityisratsastaja 80-luvulta.

Melko kova yksityisratsastaja 80-luvulta.

Kun sitten pakollisen nuorisotauon jälkeen aloitin uudestaan, se tapahtui kuitenkin ratsastuskoulussa. Menin Leppävaaraan tunneille. Olipa järkyttävää tajuta kuinka motoriikka katoaa aikojen saatossa. Yhdeltä hevoselta meinasin pudota harjoitusravissa. Oikeasti, harjoitusravissa! Sitten ilmeisesti halusin enemmän ja useammin, liekö se ollut syynä ylläpitohevosen hankinnalle. Ja kas: kierre oli valmis. Kuuluin yhtäkkiä omistaja-luokkaan, olin NIITÄ. Pienenä ihmettelin aina miten jollain voi olla varaa hankkia hevonen. Yhtäkkiä olin itse moinen.

Samaan aikaan tuntilaisten huolettomuus ilahduttaa ja toisaalta surettaa. Voipi olla, ettei se porukka haluakaan painia ruokaintakysymysten ja satulaprobleemien kanssa, mutta minäpä haluan. Minä haluan olla hevosissa kaulaani myöten.  Minä haluan olla toteamassa mikä sitä vaivaa ja hoitamassa sitä kuntoon. Haluan olla paikalla kun kengitystä mietitään ja satulaa sovitetaan. Haluan oppia yrityksen ja erehdyksen kautta. Uskon, että tuntilaiset saavat maksimaaliset tehot irti tunneistaan, mutta eivät hevosten täyttämästä elämästä. Siksi, koska olen päättänyt: olen hevosenomistaja. Ja välillä tasapainoisesti kateellinen tuntilaisille.

Hevosella patti poskessa ja hyvä tunti

Terveisiä tallilta, jonne kuului tänään kummia, mutta maanantaina meillä oli AIVAN SUPER tunti, jolloin mentiin vastalaukkoja, ja against alla odds ME OLTIIN TYTTÖSEN KANS AIVAN HUIKEITA! Kaikenlaista supervoimaa sitä toisinaan löytyy paitsi hevosesta, myös itsestä. Pahoittelen kuvien puuttumista tilanteesta, mutta kuvaaja (lapseni) on mökillä Ähtärissä. Ei se ehkä näyttäisikään ihan niin hienolta, mutta tuntu pirun hienolta. Se saa nyt riittää. Liittyyköhän tunnin onnistumiseen millään lailla se, että heti kun meinasin aloitella alkuverkkaa, Ope ryntäsi paikalle ja otti jalustimet pois. Ok, sitä olin jo tavallaan odotellutkin, että koska se tulee, mutta siinä vaiheessa kun reisini alle laitettiin pienet solumuovimuoviputket, alkoi itku häämöttää. Sitten komennettiin laukkaan. Että kato rentoutuuu se  reisi, ettei purista! No pikkusen on vaikea puristaa, kun on putki siinä välissä. Laukkailin siinä aikani suuntaan ja toiseen ja oikeasti ajattelin, että näin se tunti sitten menee, tuskissa. Mutta sitten Ope ottikin ne pois. Aloitettiin ihan normi avoväistö-ulkotaivutus-vuoropuhelu, joka näytti alkuun kaiketi aika rumalta. Sitten Ope sanoi, että ajattele sitä sisempää istuinluuta ja ikään kuin työnnät sillä kopukan mutkalle. Johan valkeni! Näin monta vuosikymmentä ja nyt mä tajusin. Sen jälkeen harjoite sujui kuin tanssi.

Tässä kyllä sujuu, kiitos kysymästä!

Tässä kyllä sujuu, kiitos kysymästä!

Sitten aloitettiin vastalaukkashow, jonka alku oli kuin huumorielokuvasta. Vastalaukan nostoyritys kirvoitti merkittävän ravin, jonka tuloksena hevosen naama toki hapuili pilviä. Ihanaa. Ei näin, siis. Sitten Ope sanoi, että tulet nääs pikkusen uran sisäpuolelle ja käännät häntä sitten takaisin uralle, jolloin hän on otollisesti asetettu ja tsip! Vastalaukka lähtee. Ja lähtihän se, kuin kuppa Töölöstä. Eli hyvin. Ihan tykkinä vedeltiin! Ja arvatkaa onko myötälaukka sen jälkeen melko sujuvaa? No on kyllä. Suosittelen lämpimästi.

Voiko olla, että lopputunnin onnistuminen liittyi a) siihen, että en puristanut reisillä hevosta ensinkään tai b) siihen, että oivalsin ainakin kaksi asiaa, joita olin kipuillut sen 20 vuotta? Arvaa oikea vastaus ja voita pyyhekumi ja viivain!

Heppa sai ansaitsemansa vapiksen siihen päälle. Emäntä läks nimittäin mielenosoittamaan Helsinkiin! Voi että, oli Anssi Kelaa, Antti Holmaa, Anna Puuta ja ketä meitä oli. Ihan mahtavaa. Ketään tallikavereita ei näkyny, kai ne oli tallilla. Kerrankin minä olin IHMISTEN ilmoilla, toki koirat mukana.

Lähös mielenosotukseen, jätä viesti.

Lähös mielenosotukseen, jätä viesti.

Tänään menin sitten pakkoruotsijumpan jälkeen laittamaan hevosta kuntoon ja ihmettelin, että kylläpä repii päätään poni. Ajattelin, että josko on paarma tai joku. No ei ollut, sitten huomasin, että siunakkoon, sillähän on takahampaiden kohdalla karmea turvoke. Justiinsa siinä kuolainrenkaan kohdalla. Ohhoh. Otin sitten vehkeet pois ja menin juoksuttamaan riimun kanssa. Hän vaikutti tyytyväiseltä ratkaisuun. Joku sitten kehotti kaivelemaan hepan suuta myös sisältä, josko syypää löytyisikin sieltä. No, sielläkin oli pattia, että enpäs tiedä oliko ulkona vai sisällä ensin. Hampaat raspattiin noin kuukausi sitten, että siitä ei voi olla kyse. Tyttösen parhaalla ystävällä oli silmä turvoksissa kun hain heidät ulkoa, jotain kaiketi kyseessä on suunniteltu, yhteinen saikku. Annoin yöksi Metacam-tällin, onpahan Tyttösellä leppoinen yö. Sinne se jäi syömään melko onnellisen näköisenä, ei jäänyt pyytelemään, että kaivatko vielä mun suuta, jooko.

Tää kuva on vielä niiltä ajoilta, kun suitsia sopi käyttää. Patti on JUST kuolainrenkaan alla.

Tää kuva on vielä niiltä ajoilta, kun suitsia sopi käyttää. Patti on JUST kuolainrenkaan alla.

Palaan huomenna rikospaikalle. Jos turvokki ei ole laskenut, soitan poliisit. Siihen asti, moi ny!