Blood rules

Jos minua ei tulisi mieleen kurittaa, miksi sitten äitiäni tai isääni?

Jos minua ei tulisi mieleen kurittaa, miksi sitten äitiäni tai isääni?

Hevosurheilu-lehti avasi kiinnostavan keskustelun verisäännöstä. Lainaan toimittaja Leena Alerinia suoraan näin: ”Verisääntö tarkoittaisi, että jos hevosen suussa tai missä tahansa muussa kehonosassa näkyy hiemankaan verta, sen kilpailusuoritus hylättäisiin. Kansainvälisessä kilparatsastuksessa verisääntö eli blood rule on ollut pian jo kymmenen vuotta voimassa. Jos verta näkyy,  ratsukon suoritus kyseisessä luokassa hylätään, mutta se saa jatkaa seuraavassa luokassa sillä edellytyksellä, että verenvuoto on ollut vain pientä ja se on saatu loppumaan.”

HU:n sivulla sai käydä äänestämässä olisiko kyseisenlainen sääntö otettava käyttöön myös raviurheilussa. Kysymys on sikäli kinkkinen, että raviurheilussa juoksevat paitsi hevoset, myös karmea summa rahaa. Mikäli hevonen A voittaisi lähdön, ja sen johdosta henkilö X voittaisi satumaiset summat rahaa, tulisi vaikea tilanne, jos hevonen A diskattaisiin/hylättäisiin verisäännön takia, ja henkilö X menettäisi mammonansa. Tässä ei olekaan enää kyse ahneudesta, vaikka rahasta puhutaankin. Mitä mahtaisi hylyn jälkeen miettiä henkilö X? Miettisikö hän, että jee, ihanaa, että saatiin korjattua tilanne, missä hevonen juoksee verivana suusta/jalasta/kyljestä/mistälie tippuen? Tuskinpa. Uskon, että henkilö X olisi jo ehtinyt miettiä, kuinka asuntolaina saadaan nyt maksettua ja elämä alkaa. Sitten raha otetaan yhtäkkiä pois ja pohdinta muuttuukin kenties seuraavanlaiseksi: kuka tästä on vastuussa? Valmentaja? Ohjastaja? Omistaja? Mä tapan ne kaikki. Hevosen säästän.

Kukaanhan ei halua, että hevonen kärsii, siis ei kukaan. Jokainen haluaa, että hevonen on hyväkuntoinen ja suorittaa omasta halustaan kovaa. Missä vaiheessa sitten eläinlääkäri laittaa hommalle stopin? Ennen lähtöä? Niinhän se kaiketi toimii raviurheilussa nykyään. Jos homma ei näytä toimivan, asiaan puututaan. Mutta puututaanko siihen tarpeeksi, jos blood rule -keskustelu pitää nostaa esiin ravikilpailujenkin kohdalla? Onko siellä epäkohtia, jotka pistää silmään? Kenen sanomisia ravipuolella pelätään?

Ratsastuskilpailuissa stewardi on ratkaiseva henkilö. Jos stewardi näkee jotain epäilyttävää, hän puuttuu siihen, koska ei pelkää seurauksia. Lähtökohdan on oltava se, että ei voi pelätä. Puuttumisesta seuraa aina debattia. Ihmisillä on hyvinkin erilaiset käsitykset siitä mikä on ok ja mikä ei. Ja vieläpä kokeneimmat stewardit kertovat, että se mitä kisoissa nähdään, on vain kirsikka kakun päällä. Hevosten monenkirjava ja/tai vanhakantainen (väkivaltainen) käsittely tapahtuu enimmäkseen kotioloissa. Siihenhän ei voi vaikuttaa kuin ukko ylijumala.

Uskokaa kun sanon, että on siinä hevosenhoidossa vielä paljonkin parantamisen varaa. Äärilaidat korostuvat nyt, kun toiset antavat hevostensa laiduntaa vapaana, eikä niitä stressata työnteolla, ja toiset koulivat hevosiaan kohti parempia suorituksia, omasta tai hevosen kipukynnyksestä piittaamatta. Tieto lisääntyy koko ajan, mutta sen kulku ei ole esteetöntä. Kaikkein vaikeinta kuitenkin tuntuu olevan keskusteleminen aiheesta. Äärilaidat eivät malta kuunnella toisiaan, vaan keskittyvät vihaamaan. Tulee mieleen Netflixissä pyörivä hieno sarja nimeltä Mindhunter. Siinä kaksi poliisia kiertävät vankiloita haastattelemassa sarjamurhaajia. Toinen poliisi ei saa venkuloista mitään irti, koska hän keskittyy niin voimakkaasti vihaamaan tyyppejä. Toinen taas keskittyy kuuntelemaan, ja oppii. Usein siihen on syynsä, miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat. Ja se selviää vain kysymällä. Toisinaan vastauksen saattaa jopa ymmärtää.

Voi ei, Kaivopuistossa on hevosia väärin!

hk_banneri_visit_helsinki

Heippa vaan kaikki! Kyllä, se olen minä, joka en ole vielä käynyt Hevoset Kaivarissa -tempauksessa. Lähden piakkoin, mutta jonkunhan nämä blogitkin on kirjoitettava. Ensin lukaisen hieman internetistä miten siellä menee. No pääosin tuntuu menevän kivasti, koska hauskoja videoita satelee Facebookin feediin. Sitten on niitä, joiden mielestä on liian kuuma ja bajamajoja ei ole tarpeeksi. BAJAMAJOJA EI OLE TARPEEKSI! Oikeesti, kuka on yrittänyt koskaan järjestää Kaivariin hevostapahtumaa? Olen seurannut suht läheltä Kaivarin festivaalien järjestämistä. En äkkiä keksi mikä olisi vaikeampaa tai byrokraattisempaa kuin tapahtumajärjestäminen. Nyt on niin, että joku Ratsastajainliitossa on erityisen hyvää pataa Helsingin kaupungin kanssa kun tämä ylipäänsä on mahdollista! Maximum respect sinne! Siellä on nyt mahdoton tehty mahdolliseksi.

Joskus 90-luvulla mikään ei ollut tärkeämpää Helsingissä kuin Kaivarin nurmikko. Tai no, ehkä Kaisaniemen asukkaiden korvat olivat yhtä tärkeitä. Kaikki aika ja energia käytettiin siihen, että saadaan pidettyä tapahtumat maakunnissa tai Rautatientorilla. Puisto oli vuosia tapahtumatta juuri näistä syistä. Nyt koko puisto on laitettu aivan mullin mallin ja voin kertoa, että kavionjälki on syvempi kuin ihmistossun. Varautukaa nillittäjien paskamyrskyyn.

HEVOSPORUKKA HOI! Nyt on se hetki, kun vedetään yhtä köyttä, vaikka itsekin löydän joka siunaaman kolosta viisi virhettä. Tämä on niin suuri ponnistus (ja me maksetaan siitä KIPA-veroa), että on parempi olla samassa kuin eri veneessä. Tällaisten tempausten myötä päättäjät eivät voi ohittaa hevosporukkaa. Ne tajuavat ehkä vihdoin, että saakeli, onpa niitä paljon. Ne vissiin tarvii tilaa ja niin pois päin. Ehkä päättäjät vihdoinkin alkavat ottaa tämän lajin yhtä vakavasti kuin jääkiekon. (Tai no, jäkishommaa hoitavat ukot, joilla on suhteita rahamiehiin, jotka ovat jäkikseen kallellaan.) Tai rytmisen kilpavoimistelun. Tai lentopallon.

Nyt ei yhtään auta, että naureskellaan kisojen lähtijälistoille tai vikeltäjille. Jokainen siellä oleva on laittanut perseensä peliin lajinsa puolesta. Mitä sinä olet tehnyt? Viisastellut läppärisi äärellä kotona?

Nähdään Kaivarissa!

 

Hevoseni haluaa voittaa!

Pakko päästä ekaks, hiekkaa silmässä.

Pakko päästä ekaks, hiekkaa silmässä.

Välillä kuulee, että jollakin hevosella on ”niin suuri sydän”, että vaikka sillä olisi kaikki jalat poikki ja silmät puhki, niin maaliin se vaan haluaa. Että niin on kova kilpailuvietti. Samaan aikaan toisaalla yhden lajin auktoriteetti Wegelius alleviivaa erityisesti, että hevosella ei ole minkään valtakunnan henkilökohtaista kilpailuviettiä. Yritin etsiä tutkimusta aiheesta ja löysinkin jotain. Camie Heleski, the coordinator of the horse management program at Michigan State University, oli tutustunut tilanteeseen mm. laukkahevosten kannalta. Kävi ilmi, että johtajatyyppiset hevoset haluavat laukata kovempaa kuin muut, koska eivät halua kulkea sumpussa vaan keulilla. Sehän on kilpahevoselle hyvä asenne. Eräs hevonen vihasi sitä, että edellä laukkaavasta tulee rapaa naamaan, joten se laukkasi kovempaa päästäkseen ohi. Itse teen samaa.

Uskoisin, että moiset määritelmät sopivat aika hyvinkin esim. ravureihin. Mutta mikä niitä ravureita ajaa juoksemaan kovaa? Onko niillä kiire? Miksi ravuri haluaa vetää vipu lattiassa ympäri ovaalia? Koska sehän on selvää, että ne haluavat juosta. Toisinaan hevosta on vaikea saada radalle asti, kun se jo lähtee ns. kuin kuppa Töölöstä. Ravipiireissä kuulee paljonkin hevosista, jotka haluavat voittaa. Vai juokseeko ne pakoon? Ja jos, niin ketä? (HYMIÖ)

Nyt jätkät vedetään täysillä!

Nyt jätkät vedetään täysillä!

Mikä sitten ajaa estehevosta? Sitä kuulee, että joku hevonen rakastaa hyppäämistä. Mistä sen tietää? Hyppääkö se radan, vaikka ihminen ei olisi kyydissä? Viisaimmat meistä sanovat, että sen näkee kyllä, mutta kun yrittää penätä, että mistä sen näkee, saa usein ylimielisen katseen. Katsos kun MINÄ tiedän ja SINÄ et tiedä. Ok.

Tottahan toki olen nähnyt ja jopa ratsastanut hevosia, jotka imevät innoissaan esteelle ja myöskin hevosia, joita saa uhkailla yli esteen. Pystyn kyllä havaitsemaan kumpi niistä tykkää ja kumpi ei.

Kouluratsastus onkin kiehtovin kuvio. Sitä perustellaan usein sanoilla ”hevonen esittäisi liikkeet myös luonnossa” ja ”se tykkää esiintyä.” Se on varmaankin totta, mutta mistä sen näkee? Ja todellako kaikki kouluhevoset ovat sydämeltään ns. sirkushevosia? Kouluhevosia jalostetaan käsittääkseni liikkumaan mahdollisimman mahtavasti, mutta entäs se showpuoli? Voiko sitä jalostaa? Mistä näkee, että hevonen iloitsee kouluradalla?

Hoblaa!

Hoblaa!

Oma hevoseni nauttii aivan valtavasti maastoilusta. Sen näkee. Onko se sama asia?

Dippadai, dappadui, duppadai...

Dippadai, dappadui, duppadai…

 

Paljastan nyt, että Wegeliuksen mielestä kouluratsastus on hirveää. Oliko yllätys? Mitä muuta hän siitä mietti, sen saatte lukea sitten ensi viikon Hevosurheilusta.