Satulatta, rahatta, kyselemättä

Mies ja satula.

Mies ja satula.

Ah ja voi! Taas ollaa mieliaiheessani satulakaupassa. Meillä ehti olla puolisen vuotta kivahko penkki, ei ihan täydellinen meille, mutta kukaan ei kipeytynyt eikä sairastunut eikä joutunut hinnan takia vankeuteen. Sitten tosiaan törmäsin tähän ”KYLLÄ, OLEN TÄYDELLINEN JUURI TEILLE” -satulaan, jonka merkki ja malli sattui olemaan Prestige X-perience. Ei tarvinnut edes googlettaa kun arvasin, että nyt puhutaan muuten kalliista penkistä. Muutenhan se ei olisi ollut sopiva ensinkään. Tämä on ihan linjassa muun elämäni kanssa: vuosia sitten etsittiin oikein stylistin kanssa kimpassa uutistenlukija-Katjalle blazeria ja arvatkaa kuinka moni oli sopiva? Yksi! Ja tokihan se maksoi jotain 300 euroa. Elikkä tosissaan.

Ei kait siinä, pistin sitten heti oman penkin myyntiin ja se lähti vaivatta sovitukseen. Suattaapi olla, että huomenna penkkiä on sovitettu ja homma etenee myönteisesti. Tilanne on nimittäin se, että meillä ei olekaan nyt mitään satulaa. Vuokraaja keräsi tänään kaiken rohkeutensa ja meni ilman. Vauhti ei kuulemma päätä huimannut, koska tasapaino. Ymmärrän hyvin. Pullukan selkä on hirveän kiva ihan paljaaltaan, niin kuin on puhuttu. Omat hallintalaitteet vaan saattavat vähän heilua holtittomasti. Eikä tässäkään nyt muuten niin olisi ihmeteltävää, mutta kun satuin ilmoittamaan lapsen ja Pullukan lauantaina kisoihin. Siis ESTEkisoihin. Olisi siis ihan okei löytää siiheksi joku läpyskä selän peitteeksi.

Otin välittömästi yhteyden hovivälittäjääni Hipposportin Atteen. Atte sanoi, että aivan totta, on heille tulossa sovituskappaleeksi Prestige X-perience ja vieläpä pitkäkoipien versio, mutta ihan ei pystytä sanomaan rantautuuko se perjantaina vai maanantaina. Onhan lähtömaa kuitenkin Iltalia. Siellähän maanantai ja perjantai saattavat merkitä samaa asiaa. Niinpä avasin koko rubikin kuution Atelle, että onko ideaa millä mennään lauantaina kilvanratsastukseen. Hän kehotti kokeilemaan heillä testipenkkinä olevaa Bruno Delgrangea jollei muuta ilmaannu. Kiitin mahdollisuudesta ja tajusin saman tien, että mitä todennäköisimmin tämä Bruno Delgrange tulee myös sopimaan Pullukalle kuin hansikas, sillä Brunoja ei juuri alle neljän tonnin irtoa.

Summa summarum, joudun perikatoon näiden saduloiden kanssa. Ne on NIIN IHANIA ja NIIN KALLIITA, että jos ns. vanha persikka menee vielä kaupaksi, niin sitä joudun kohta myymään. Mutta se on pieni hinta hyvästä satulasta se! Monesti ole miettinyt, että jos hevosen hintaan lisättäisiin kaikki tarvikkeet mitä niille on hankittu, niin nousisi kaiken maailman puskashettistenkin hinnat helposti kymppitonneihin. Kyllä ihminen on hölmö otus. Ja kun oikeasta kulmasta katsoo, niin varakaskin.

On semmoinenkin ihmisryhmä, joka viittaa kintaalla tälle satulahulluudelle. Ei siinä mitään, jos homma sujuu! Meillä ei saa edes harjata vääränlaisella harjalla, saatika ratsastaa vääränlaisella satulalla. Siinä ei ihmisen näkemystä juuri kysellä.

Kumpi on hullumpi, ihminen, joka syytää kaikki pennosensa (lainatut) satuloihin, vai ihminen, joka syytää kaikki rahansa LAUKKUIHIN? Olen kuullut, että niistäkin voidaan maksaa tuhansia euroja. LAUKUSTA. Rohkenen arvioida, että sama diagnoosi molemmilla. Kunhan hankinta tekee onnelliseksi, ihan sama mitä se maksaa! Vai miten olis tämä kisakaappi?

 

Kumman kaa?

XPERIENCE-2louis-vuitton-palermo-bag-1

 

Kuinka perseellään voikaan istua

Istua kenottaa, miten kuten.

Istua kenottaa, miten kuten.

Ja heti oli otsikossa epäilyttävää sanastoa. Nyt ei vaan kerta kaikkiaan voi käyttää mitään muuta sanaa, koska ”perseellään” ja perseellään ovat kaksi eri asiaa, ja sitä juuri haenkin. Puhumme toki ystävästämme istunnasta. Sehän on hauska asia selittää ihmiselle, joka ei tajua ratsastuksesta mitään – että hevosen selässä voi istua myös väärin. Sillä on nauratettu yhtä ja toista. Toinen hauskuus on selittää harjoitusravia – miksi pitää yhä harjoitella, vaikka osaa jo? Sitä minäkin olen miettinyt jo vuosisatoja.

Mutta siis se istunta. Aikanaan ratsastuskoulussa mietin monesti, että miten se voi olla mahdollista, että vuodesta toiseen en osaa tiettyjen hevosten selässä seistä jalustimilla OLLENKAAN. Vaikka kuinka yritin, aina kopsahdin takaisin alas. Toinen vaihtoehto oli killua etukenossa, silloin pysyin. Molemmathan oli tietysti väärin ja tuomittavaa. ”Suorista se selkäs, mikä tässä ei mene jakeluun,” huusi opettaja niin kuin silloin kuului huutaa. Niin, no juuri se ei mene jakeluun, että miksi en vaan pysy täällä.

Noin vuosituhat myöhemmin valkeni, että ahaa, reisiluuni on noin kymmenen senttiä pidempi kuin muilla. Kuin myös sääriluuni. Näin ollen sojotin sujuvasti ulkona lähes kaikista satuloista. En vaan kerta kaikkiaan löytänyt painopistettä, koska alusta ei antanut sille mitään mahdollisuuksia. Toisinaan näen edelleen vastaavia kohtalotovereita kyntämässä tunnilla. Tekisi mieli halata ja sanoa: älä välitä, sama ongelma jo vuodesta mikähänseoli. Todellakin! Satulan on hyvä vastata myös ihmispyllyä, eikä pelkkää hevonselkää. Riittävän kauan kun jyystää menemään satulalla, joka kippaa jatkuvasti takakaarelle, saa paitsi itselleen kipeän selän, myös hevoselle typerän olon. Miten se nyt ei löydä sitä paikkaansa?

Istunta on minulle viheliäinen juttu. Osaan istua maailman hienoimmin, kun homma kulkee, mutta kuin Klonkku, kun ei kulje. Kuulostaako tutulta? Joskus viime vuonna(vai oliko jopa toissa) ihastuttava Aira Toivola kävi neuvomassa minua istunnassa. Kävi niin, että vedin kaikki neuvot yli, enkä pystynyt toimimaan käytännössä lainkaan. Liian monista neuvoista menin ns. tilttiin ja lopulta se yksi ainutkaan osa minussa ei enää toiminut. Olen varma, että siitä se olisi lähtenyt pystysuora kehitysnousu, jos olisin ollut maltillinen ja viisas ihminen, mutta minussa se aiheutti vain osaamattomuuden suuren ahdistuksen. Ja se tie vie kotiin peiton alle.

Sama kävi kun olin ihan mahtavalla istuntakurssilla Röykässä vai Röylässä, en ikinä muista kumpi se on. Nurmijärven takana kumminkin. Ensin harjoiteltiin koneella, sitten oikealla hevosella. Menin kotiin ja oma hevonen oli, että lopeta heti, en suostu kulkemaan. Sinne jäi ne opit! Masentavaa.

Sitten unohdin koko istuntakriisin ja tutustuin siihen miten Heppa ja minä tajuttaisiin yhdessä jotain. Heti kun hevonen alkaa kulkea mielellään tuntumalla ja hyväksyy muitta mutkitta avut, kappas vaan istuntakin on ihan helppoa. Moni sanoo, että suora tie hyvään ratsastukseen on istunta, mutta kun perkkule siitä vain jännityn kuin vieteri ja kaikki leviää. Olisko seuraavaksi semmoinen muotia kuin toimiva istunta? Länkkään istuntani kelpasi ihan hyvin, jospa siirryn kokonaan sinne. Tai ravipuolelle, siellä sitä varmaan arvostetaan erityisesti.

Toistaiseksi hevosein on kulkenut hienoimmin ”aloita hiljaa” -tekniikalla, jonka opin Mia Kainulaiselta. Mia taas on ammentanut oppinsa Jean Luc Cornillelta, joka on tulossa Suomeen Horse in Motion -tapahtumaan ensi kuussa. Tässä video Miasta ja Rampesta, jotka todella oivalsivat jotain, niin kuin videoissa näkyy. Määkin haluan tuonne! Ja noin!

Hei, it’s only satula numero 54!

Naurattaahan se, jos ei itketä!

Naurattaahan se, jos ei itketä!

Kun on oikein viitseliäällä ja huumorintajuisella tuulella, tekee mieli sovittaa taas satuloita. Olenhan sovittanut jo aiemmin 53 satulaa. Tällä kertaa törmäsin veisbuukissa toverini Kylmälän Outin itse kehittämiin penkkeihin. Ensinnäkin, kuka kehittää itse satulan? Ja toisinnäkin tulee kodistaan Skotlannista Suomeen kainalossaan kaksi penkkiä, joista toinen on koulu- ja toinen estesatula? Outihan se. Erikoisnainen.

Outi putkahti tallin pihaan ja oli yhtä aurinkoa. Oli lähdössä meikä-sovituksen jälkeen takaisin nykyiseen kotimaahansa Brittein saaristoon. Aikoi ottaa torkut lentokentällä lepomunassa vai mikä hitto se oli. Unimuna! Se se oli. Kuka menee lentokentälle nukkumaan munuaiseen? Outi menee. Nauruksihan se meinasi mennä koko touhu, kun koko ajan käänsin Outille mitä ”kuuluisa Pullukka” tuumii koko touhusta. Nähdessään Pullukan selän Outi sanoi: okei. Onhan se aika lyhyt – ja leveä. No shit, sherlock. Satulalle on tilaa lähemmäs kymmenen senttiä ja leveyttä vastaavasti ns. ”tarpeeksi”. Sovittajan ilo!

Outi ei moisesta hätkähtänyt. ”On sitä kuule sovitettu semmoisiinkin pirttipöytiin, ettet arvaakaan.” Oikein hyvä. ”Saanko pilan päiten sovittaa koulusatulaakin?” kysyi Outi. Toki. Vaikka ei siitä kauppaa synny. ”Miksei”, kysyi hän. No ihan tervemenoa kokeilemaan kouluratsastusta tuolla hevoisella. Ei tule hyvä mieli.

Toiveikas koulusatulan sovitus.

Toiveikas koulusatulan sovitus.

Ja pläts, siihen jysähti satula. Ihan okei mitta pituudessa, sama kuin tämänhetkinen Albion. Ja nyt tulee merkillinen juttu: tämän satulan kaaren saa ruuvattua isommaksi tai pienemmäksi selästä! Nuppi auki ja kuuskulma-avain sisään ja eikun ruuvaamaan. Sen voi tehdä myös selästä jos tuntuu, että nyt on kireällä penkki. Outi on keksinyt pyörän! Ja hienoa etukaaressa oli myös se, että sen metalliosat ovat lyhyemmät kuin muiden vaihdettavakaaristen. Antaa siis enämpi tilaa lavalle, jota meillä on PITKÄLTI.

Ihmeellinen kolonen.

Ihmeellinen kolonen.

Olin sonnustautunut tilaisuuteen verkkareilla ja teepaidalla. Pikanttina lisänä lyhyet kumisaappaat ja pitkät villasukat. Mikäs siinä on ihmisen ratsastellessa kun asukin on kunnossa. Ennen kuin pääsin selkään piti toki hakea pidempi satulavyö. (Miten voi olla.) Heti hypättyäni selkään tajusin, että näinhän ihmisen pitää istua: keskellä satulaa! Olen killunut nykysatulassani takakaarella, vaikka olen lähes työkseni yrittänyt istua kunnolla. Saakkels! Ihanaa! Voiko näinkin elää?

Pullukka oli tietysti ihan kypsänä kun keskellä päivää revitään laitumelta kun oli juttukin kesken laidunkaverin kanssa ja ruoka-aikakin alkoi jo häämöttää. Pullukalla oli ns. ”mulla on kana uunissa” -ilme. Siitäpä en taaskaan piitannut, vaan kannustin hevoseni laukkaan ja seisoin jalustimilla sydämeni kyllyydestä, KOSKA VOIN! Tiedättekö miten raivostuttavaa on kiikkua jalustimilla, kun koko ajan meinaa kaatua taaksepäin? No, todella ärsyttävää. Tietty olin kuvitellut, että se on oma vikani, koska se yksikin satulaniekka sanoi, että ei sinulle mikään satula sovi, koska istut niin huonosti. No enkä istu!

Kevyt istuntani on ihan okei! Ainakin jos vertaa esim. käärmeisiin tai hirviin.

Kevyt istuntani on ihan okei! Ainakin jos vertaa esim. käärmeisiin tai hirviin.

Outilla alkoi olla unimunan kuva silmissä ja suoraan sanoen itsellänikin, joten sanoimme heipat ja kinusin häntä jättämään penkin minulle illan estetunnille. Sovittiin, että postitan sen sitten perästä. Mitä jos haluankin pitää penkin? ”Ethän sä millään voi”, sanoi Outi, ”sullahan on mustat suitset ja toi satula on ruskea.” Asiansa osaava ihminen.

Illalla hypeksin piiiiiitkästä aikaa. En voi olla varma olinko ruosteessa vai olinko muuten vaan hiukka irti, mutta olihan se pikkuisen semmoista räpeltämistä. Ja juuri kun alkoi mennä putkeen, kännykästä loppui muisti. Tyypillistä. Onko muillakin aina se, että hevonen menee maailman hienoimmin, kun maneesissa ei ole ketään muita? Justiinsa.

Tässä hiukka infoa sovittamastani penkistä: http://aiversport.com/aiver-luxe-2858i