Mitkä jalustimet on nyt muotia?

Musta nää on hienot.

Musta nää on hienot.

Ette arvaakaan, eläkeläiset, millaiseen kulutushyödykkeiden kurimukseen voi ihminen joutua. Niin kuin ennen vanhaan pärjättiin vaikka vanhalla armeijasatulalla (hevosen selkä ei ehkä pärjännyt, mutta) ja ravisuitsilla, joissa oli koiranhihnat ohjina, ei kuulkaa semmoinen peli enää vetele. Eikö se perkule riitä, että nykyään niitä kamoja pestään koko ajan, pitääkö niiden olla vielä viimeistä huutoa? Kyllä vissiin pitää.

Nämä meillä on nyt. Ehkä.

Nämä meillä on nyt. Ehkä.

Viimeisimmät keskustelut ollaan käyty jalustimista eli jalaksista eli mäystimistä. (Tiedän, kahdella viimeisellä sanalla ei ole mitään tekemistä jalustimien kanssa, mutta nuoretpa ei tiedä sitä.) Meillä on tällä hetkellä muoviset juustoraastimet. Ne ovat kaikin puolin hienot vehkeet paitsi se rako, josta jalustinremmi menee, on pirullisen kapea. Repii hiukka nahkaa. Jalustimet ovat riittävän kevyet ja jalkaosa on leveä. Ihan varmasti menevät palasiksi, jos hevonen rojahtaa päälle tms. En usko, että selviävät kovasta pakkasesta. Kaiken tämän suon ilolla jalustimille, jotka maksavat kaksikymppiä.

Miksi nämä on niin kalliit? Mitä missaan nyt? Jin stirrups.

Miksi nämä on niin kalliit? Mitä missaan nyt? Jin stirrups.

Aiemmin meillä oli sellaiset, jotka joustavat kahteen suuntaan ja joissa on sellainen kumiasia sivuissa. Turvalaitteet olivat. Ne alkoivat vinkua kovaäänisesti, joten siirsin ne eläkkeelle. Nyt pitäisi saada Freejumpit, kuulemma. Mitä, vastahan Jin stirrups -villitys meni? Mihin ne jäivät? Saako niitä jo halvalla, ja jos, niin miksi niitä piti ylipäänsä hankkia?

Nämä freejumpit ovatkin sitten kerrassaan jalustimien aatelia. Ne otetaan pois remmeistä aina ratsastuksen päätteeksi,  (Kätevää? Jaa?) koska ne on niin HELPPO irrottaa. Selvä. Myöskin kuulemma niiden päällä on hienompi seistä, saa tukevamman istunnan. Asia selvä. Ratsastellessani Masa-hevosella esim. viime viikolla en huomannut valitettavasti mitään eroa. Kyse onkin kaiketi siitä, että olen niin vanha, etten enää huomaa nyansseja. Kuulenkohan edes sirkkojen siritystä?

No siinä on nyt joku Freejump, mutta niitäkin on ERILAISIA.

No siinä on nyt joku Freejump, mutta niitäkin on ERILAISIA.

Tämä valtava jalustinkohu on nyt saavuttanut pisteen, jossa ei edes kuulla kun kerron yhden tuttavan jääneen freejumpista roikkumaan villin hevosensa juostessa pitkin maneesia. Ehei, äiti, ne ovat turvalliset ja niillä ratsastus sujuu paremmin. Sen verran kiusallinen äiti kuitenkin olen, että lupasin lapselle freejumpit jos hän pääsee Pullukan kanssa Amateur Tourin finaaleihin Horse Showhun. Sitä odotellessa!

Pitäähän jalustimeen saada HIENO KUVIO.

Pitäähän jalustimeen saada HIENO KUVIO.

Satulatta, rahatta, kyselemättä

Mies ja satula.

Mies ja satula.

Ah ja voi! Taas ollaa mieliaiheessani satulakaupassa. Meillä ehti olla puolisen vuotta kivahko penkki, ei ihan täydellinen meille, mutta kukaan ei kipeytynyt eikä sairastunut eikä joutunut hinnan takia vankeuteen. Sitten tosiaan törmäsin tähän ”KYLLÄ, OLEN TÄYDELLINEN JUURI TEILLE” -satulaan, jonka merkki ja malli sattui olemaan Prestige X-perience. Ei tarvinnut edes googlettaa kun arvasin, että nyt puhutaan muuten kalliista penkistä. Muutenhan se ei olisi ollut sopiva ensinkään. Tämä on ihan linjassa muun elämäni kanssa: vuosia sitten etsittiin oikein stylistin kanssa kimpassa uutistenlukija-Katjalle blazeria ja arvatkaa kuinka moni oli sopiva? Yksi! Ja tokihan se maksoi jotain 300 euroa. Elikkä tosissaan.

Ei kait siinä, pistin sitten heti oman penkin myyntiin ja se lähti vaivatta sovitukseen. Suattaapi olla, että huomenna penkkiä on sovitettu ja homma etenee myönteisesti. Tilanne on nimittäin se, että meillä ei olekaan nyt mitään satulaa. Vuokraaja keräsi tänään kaiken rohkeutensa ja meni ilman. Vauhti ei kuulemma päätä huimannut, koska tasapaino. Ymmärrän hyvin. Pullukan selkä on hirveän kiva ihan paljaaltaan, niin kuin on puhuttu. Omat hallintalaitteet vaan saattavat vähän heilua holtittomasti. Eikä tässäkään nyt muuten niin olisi ihmeteltävää, mutta kun satuin ilmoittamaan lapsen ja Pullukan lauantaina kisoihin. Siis ESTEkisoihin. Olisi siis ihan okei löytää siiheksi joku läpyskä selän peitteeksi.

Otin välittömästi yhteyden hovivälittäjääni Hipposportin Atteen. Atte sanoi, että aivan totta, on heille tulossa sovituskappaleeksi Prestige X-perience ja vieläpä pitkäkoipien versio, mutta ihan ei pystytä sanomaan rantautuuko se perjantaina vai maanantaina. Onhan lähtömaa kuitenkin Iltalia. Siellähän maanantai ja perjantai saattavat merkitä samaa asiaa. Niinpä avasin koko rubikin kuution Atelle, että onko ideaa millä mennään lauantaina kilvanratsastukseen. Hän kehotti kokeilemaan heillä testipenkkinä olevaa Bruno Delgrangea jollei muuta ilmaannu. Kiitin mahdollisuudesta ja tajusin saman tien, että mitä todennäköisimmin tämä Bruno Delgrange tulee myös sopimaan Pullukalle kuin hansikas, sillä Brunoja ei juuri alle neljän tonnin irtoa.

Summa summarum, joudun perikatoon näiden saduloiden kanssa. Ne on NIIN IHANIA ja NIIN KALLIITA, että jos ns. vanha persikka menee vielä kaupaksi, niin sitä joudun kohta myymään. Mutta se on pieni hinta hyvästä satulasta se! Monesti ole miettinyt, että jos hevosen hintaan lisättäisiin kaikki tarvikkeet mitä niille on hankittu, niin nousisi kaiken maailman puskashettistenkin hinnat helposti kymppitonneihin. Kyllä ihminen on hölmö otus. Ja kun oikeasta kulmasta katsoo, niin varakaskin.

On semmoinenkin ihmisryhmä, joka viittaa kintaalla tälle satulahulluudelle. Ei siinä mitään, jos homma sujuu! Meillä ei saa edes harjata vääränlaisella harjalla, saatika ratsastaa vääränlaisella satulalla. Siinä ei ihmisen näkemystä juuri kysellä.

Kumpi on hullumpi, ihminen, joka syytää kaikki pennosensa (lainatut) satuloihin, vai ihminen, joka syytää kaikki rahansa LAUKKUIHIN? Olen kuullut, että niistäkin voidaan maksaa tuhansia euroja. LAUKUSTA. Rohkenen arvioida, että sama diagnoosi molemmilla. Kunhan hankinta tekee onnelliseksi, ihan sama mitä se maksaa! Vai miten olis tämä kisakaappi?

 

Kumman kaa?

XPERIENCE-2louis-vuitton-palermo-bag-1

 

Kuinka perseellään voikaan istua

Istua kenottaa, miten kuten.

Istua kenottaa, miten kuten.

Ja heti oli otsikossa epäilyttävää sanastoa. Nyt ei vaan kerta kaikkiaan voi käyttää mitään muuta sanaa, koska ”perseellään” ja perseellään ovat kaksi eri asiaa, ja sitä juuri haenkin. Puhumme toki ystävästämme istunnasta. Sehän on hauska asia selittää ihmiselle, joka ei tajua ratsastuksesta mitään – että hevosen selässä voi istua myös väärin. Sillä on nauratettu yhtä ja toista. Toinen hauskuus on selittää harjoitusravia – miksi pitää yhä harjoitella, vaikka osaa jo? Sitä minäkin olen miettinyt jo vuosisatoja.

Mutta siis se istunta. Aikanaan ratsastuskoulussa mietin monesti, että miten se voi olla mahdollista, että vuodesta toiseen en osaa tiettyjen hevosten selässä seistä jalustimilla OLLENKAAN. Vaikka kuinka yritin, aina kopsahdin takaisin alas. Toinen vaihtoehto oli killua etukenossa, silloin pysyin. Molemmathan oli tietysti väärin ja tuomittavaa. ”Suorista se selkäs, mikä tässä ei mene jakeluun,” huusi opettaja niin kuin silloin kuului huutaa. Niin, no juuri se ei mene jakeluun, että miksi en vaan pysy täällä.

Noin vuosituhat myöhemmin valkeni, että ahaa, reisiluuni on noin kymmenen senttiä pidempi kuin muilla. Kuin myös sääriluuni. Näin ollen sojotin sujuvasti ulkona lähes kaikista satuloista. En vaan kerta kaikkiaan löytänyt painopistettä, koska alusta ei antanut sille mitään mahdollisuuksia. Toisinaan näen edelleen vastaavia kohtalotovereita kyntämässä tunnilla. Tekisi mieli halata ja sanoa: älä välitä, sama ongelma jo vuodesta mikähänseoli. Todellakin! Satulan on hyvä vastata myös ihmispyllyä, eikä pelkkää hevonselkää. Riittävän kauan kun jyystää menemään satulalla, joka kippaa jatkuvasti takakaarelle, saa paitsi itselleen kipeän selän, myös hevoselle typerän olon. Miten se nyt ei löydä sitä paikkaansa?

Istunta on minulle viheliäinen juttu. Osaan istua maailman hienoimmin, kun homma kulkee, mutta kuin Klonkku, kun ei kulje. Kuulostaako tutulta? Joskus viime vuonna(vai oliko jopa toissa) ihastuttava Aira Toivola kävi neuvomassa minua istunnassa. Kävi niin, että vedin kaikki neuvot yli, enkä pystynyt toimimaan käytännössä lainkaan. Liian monista neuvoista menin ns. tilttiin ja lopulta se yksi ainutkaan osa minussa ei enää toiminut. Olen varma, että siitä se olisi lähtenyt pystysuora kehitysnousu, jos olisin ollut maltillinen ja viisas ihminen, mutta minussa se aiheutti vain osaamattomuuden suuren ahdistuksen. Ja se tie vie kotiin peiton alle.

Sama kävi kun olin ihan mahtavalla istuntakurssilla Röykässä vai Röylässä, en ikinä muista kumpi se on. Nurmijärven takana kumminkin. Ensin harjoiteltiin koneella, sitten oikealla hevosella. Menin kotiin ja oma hevonen oli, että lopeta heti, en suostu kulkemaan. Sinne jäi ne opit! Masentavaa.

Sitten unohdin koko istuntakriisin ja tutustuin siihen miten Heppa ja minä tajuttaisiin yhdessä jotain. Heti kun hevonen alkaa kulkea mielellään tuntumalla ja hyväksyy muitta mutkitta avut, kappas vaan istuntakin on ihan helppoa. Moni sanoo, että suora tie hyvään ratsastukseen on istunta, mutta kun perkkule siitä vain jännityn kuin vieteri ja kaikki leviää. Olisko seuraavaksi semmoinen muotia kuin toimiva istunta? Länkkään istuntani kelpasi ihan hyvin, jospa siirryn kokonaan sinne. Tai ravipuolelle, siellä sitä varmaan arvostetaan erityisesti.

Toistaiseksi hevosein on kulkenut hienoimmin ”aloita hiljaa” -tekniikalla, jonka opin Mia Kainulaiselta. Mia taas on ammentanut oppinsa Jean Luc Cornillelta, joka on tulossa Suomeen Horse in Motion -tapahtumaan ensi kuussa. Tässä video Miasta ja Rampesta, jotka todella oivalsivat jotain, niin kuin videoissa näkyy. Määkin haluan tuonne! Ja noin!