Mistähän tänään raivoisi?

Meil on melko kivaa yhyres. Kuva: Kirsi Tuura/Eeva

Meil on melko kivaa yhyres. Kuva: Kirsi Tuura/Eeva

Kuulopuheiden mukaan tämmöinen sattui kerran Helsingissä: Muinaisaikojen basisti ja elokuvanäyttelijä Silu Seppälä istui kantabaarissaan, kun Pelle Miljoona astui sisään. Silu siitä ilahtui ja kysyi vanhalta toveriltaan: ”Pelle moi! Mitäs tänään vastustetaan?”

Tuli vaan mielen kun selailin Facebookia ja joitakin keskustelupalstoja. Että kun pitää raivota joka asiasta. Siinähän menee terä jos koko ajan vauhkoaa. Lapsillekin neuvoin, että jos on pakko kiroilla, ole tarkka mihin kohtaan kirosanan isket, niin se toimii.

Ikä on siitä ihana asia, että yhä vähemmän jaksaa ottaa nokkiinsa, eikä myöskään herpaannu, vaikka muut eivät tee niin kuin minä. Aikanaan omistin koiran, joka ei elämänsä aikana koskaan tapellut kenenkään kanssa. Se oli aina vapaana. Pari kertaa joku yritti sen syödä, mutta ei se siitäkään traumatisoitunut. Sitten tuli tämä seuraava lemmikki. Sellaista koiraa ei ole, ketä tämä minun pikku kullanmuruni ei ole ainakin katsonut pahasti. Täysin sama kasvatus, ruokinta jne. MITKÄÄN samat säännöt eivät päde. Muun muassa nämä pari kiharapalloa ovat opettaneet minulle, että en voi hirveästi mennä mestaroimaan muiden tilanteita. You’ll never know.

Pullukkahan on metka likka. Siihen on kokeiltu kainelaisia juttuja ja lopulta vain pitkä pinna ja laaja ymmärrys ovat auttaneet. Ja oikeat välineet. Kukkahattu on ollut pakko asettaa välillä päästä kentän laidalle, koska se on ollut hevosen kannalta parempi vaihtoehto. Tällä hetkellä Pullukka on LAIHTUNUT ja muutenkin melko sporttinen likka. Lapsen kanssa tapellaan hirmu vähän ja hepan kanssa vielä vähemmän. Tie on löytynyt. Se on melko kivaa. (Kiimaa odotellessa)

Urheilijatytöt <3

Urheilijatytöt <3

Jos jonkun asian pitää kismittää, olkoon se sitten se, että voipi olla, että Pulde ei pääse tänä kesänä laitumelle. Se lihoaa kahdessa vuorokaudessa niin merkittävästi, että enpä taida uskaltaa. Tai vaihtoehto on tietty, että laitan kuonokopan, mutta kun se tuntuu niin inhottavalta. Tunnen oloni petturisiaksi. Vastapainoksi aion antaa hänen tiinehtyä vielä kerran. Uskon, että hän ymmärtää.

Kyllähän sekin harmittaa, että turparemmi ja muut suitset ovat eri väriset. Tosin niillä suitsilla pärjättiin viime viikonloppuna, joten tuskin uskallan vaihtaa enää ikinä.

Olen tosi pahoillani, mutta en nyt keksi kenenkään valmennuksistakaan mitään sanomista. En myöskään ruokinnoista tai loimittamisesta. Olkoot vaan kaikki semmosia kuin ovat.

Loppuun annan vinkin, jonka sain Outi Mäenpäältä, johon törmäsin missäs muualla kuin huoltoaemalla. Outi kertoi opiskelevansa hevosista niin paljon juttuja, että alkoi jo ahdistaa. Yhden hyvän ohjeen antoi hän: jos hevonen pelkää jotain, sille pitää antaa 14 sekuntia aikaa rekisteröidä tilansa. Sen jälkeen johtajuuttaan voi käyttää vahvistamatta pelkoa. Aion toteuttaa, ellen jopa ole jo toteuttanut.

Hilpan ensimmäiset suitset

Et vaikuta ihmiseltä, jolta ostaisin käytettyä kodinelektroniikkaa.

Et vaikuta ihmiseltä, jolta ostaisin käytettyä kodinelektroniikkaa.

Mihin tämä aika oikein rientää? Vastahan Pullukka oli matkalla seksilomalle ja nyt Hilppa on jo vuoden vanha. Ensi viikon lauantaina Hilppa menee Ypäjälle mannekiininäytökseen. Mukaan lähtee lapseni eli Hilpan toinen omistaja. Samaan aikaan toisaalla Hilpan toinen omistaja, Katja Ståhl, juontaa Turussa muotinäytöksiä. Riippuu kumpaa meistä mielii nähdä, että kumpaan kannatta tulla. Voin vannoa, että muotinäytöksen juonnot tulevat olemaan epäsovinnaisia. En voi sanoa, että minulla olisi pitkällistä kokemusta aiheesta. Toisaalta jos olisin päässyt mukaan Hilpan mannekiinishowhun, olisin saattanut tyriä koko homman. Joten ihan hyvä näin!

Vappuaatto meni kreisisti. Siivosin 10 karsinaa ja kuivitin ne myös. Sitten ratsastin Pullukkaa kovin laiskasti. Vappupäivä meni näemmä aivan yhtä päättömästi: siivosin 10 karsinaa. Tällä kertaa sää oli NIIN hieno, että ei tehnyt mieli lähteä tallilta mihinkään. Niinpä tyrkkäsin lapsen hevon selkään ja laitoin pari estettä. Pullukka oli mielissään tästä ratkaisusta. Lapsikin on niin kevyt, että on kiva laukkailla. Sillä lailla kokonais

Petra palkitsee lapset vihreällä kullalla.

Nämä nuoret lähtevät lauantaina mannekiininäytökseen. Calle <3 Hilppa.

keveä tunnelma!

Hiki tuli itse kullekin, mutta jännittävin oli edessä. Olimme ostaneet jo maanantaina Hilpalle suitset, mutta emme olleet ehtineet kokeilemaan niitä. Hilpan kanssa portilla oli tietysti vastassa koko jengi tuuheita ja uteliaita hevosenlapsia. Tuupittiin siinä hölmöimpiä pois tieltä, että saatiin meidän Hilpero pois ryhmästä ja kauneushoitoon. Talutimme neidon talliin ja harjasimme häntä hänen OMILLA HARJOILLAAN. Ostettiin Hilpalle omat, punaiset harjat. Ilmeisesti lapsi pitäisi saada puhtaaksi ennen näyttelyä, mutta anteeksi miten se tapahtuu? Hevoslapsi on YDINPASKASSA.

No, isoimmat kokkareet pois ja suitset päähän. Mallattiin suitsia ensin, että nähdään koko. Hän oli tavattoman viisas ja sivistynyt, eikä sekoillut eikä teutaroinut lain. Sitten otettiin mukaan myös kuolaimet, jotka tuntui kyllä NIIN tyhmiltä, mutta kun lähdettiin kävelemään, kuolainten kauheus jotenkin unohtui. Kierrettiin ihan pieni kiekka maneesissa ja ravattiin eestaas. Hilppa on kyllä niin hieno ja viisas. Vielä.

Tässä vaiheessa hevosenlapsi hokasi, että oli yksin tilanteessa. Alkoi käheä kiljunta. Hirnuminen näkyi enemmän naaman asennosta kuin äänestä. Osaakohan se hirnua oikein ollenkaan? Onneksi sitä ei kai mitata näyttelyssä.

Suitset pois ja riimu päähän, harjoitus on ohi. Veimme Hilpermannin takaisin tarhaan, jossa yksi pojista ilahtui niin, että ehdotti lähempää kassakäymistä. Hilppa potkaisi penseästi ilmaa ja laukkasi tiehensä. Se siis osaa myös laukata, hyvä. Luulin, että askellajit on käynti ja ravi.

Ensimmäinen harjoitus pulkassa, check! Hevonen siitä tulee.

Kohta ne kuulemma laittavat kuolaimet. Yksi kysymys: Miksi?

Kohta ne kuulemma laittavat kuolaimet. Yksi kysymys: Miksi?

 

Varustepimahdus

Upeeta kamaa! Miksi en ole jo kaupassa?

Upeeta kamaa! Miksi en ole jo kaupassa?

En pysty ymmärtämään. Siis varusteilla koreilijoita. Tänään se varsinaisesti korostui, kun olin yhdellä tallilla tuomaroimassa tallin omia mestaruuskisoja. Tuomarien lahjonta oli sallittua, joten kävelin kotiin kolme kassillista täynnä herkkuja, kukkia ja naamarasvoja. Ja miten siellä tuli sitten mieleen varustehomoilu? No kun kyseessä oli karnevaalimeininki. Kaikilla oli joku naamiaisasu päällä. Sekä hevosilla että ratsastajilla. Oli seepraa, yksisarvista, Harley Davidsonia ja ties mitä hippiä. Kaikilla oli älyttömän hauskaa ja ratsastajille ja hevosille naurettiin tasapuolisesti.

On täysin ymmärrettävää ja jopa suotavaa, että varusteet kehittyvät. Silti en jaksa uskoa, että jokainen muutos on kehitystä. Haiskahtaa muodilta. Otan esiin muutamia huomiota.

Turparemmi. Kymmenisen vuotta sitten yhtäkkiä kaikilla piti olla maailman levein turparemmi. Otsapanta jäi aivan varjoon, leveällä turparemmilla päästiin tuloksiin. Itse muistan vielä ajan, jolloin kanttinauhalla punottiin otsapantaan siksakkia.Nyt otsapannan pitää ikään kuin roikkua ja siinä pitää olla dimangeja.

Martignaali eli marginaali. Nykyään on suorastaan velvollisuus hankkia rintaremmimartsari riippumatta siitä onko ongelmasi se, että satula valuu muutenkin eteen. Jaa, mutta siitähän selviää sitten häntäremmillä. (Ei muuten hirveästi näy häntäremmejä hevosilla.) Vanhanaikainen martignaali on luokiteltu vaaralliseksi.

lammas

Loimi. Enää ei riitä, että hevosella on sadeviitta. Pitää olla myös kuivatusviitta, ohut talliviitta, paksu talliviitta, viitta, ohut ulkoviitta, paksu ulkoviitta, kaulakappaleellinen ohut ulkoviitta, kaulakappaleellinen paksu ulkoviitta, kaulakappaleellinen sisäviitta, matkaviitta, kisaviitta ja ratsastusviitta. On myös magneetti/keramiikka/jokumuumikä -loimia, jotka edistävät pelkällä olemassa olollaan hevosen terveyttä. Emmehän myöskään unohda enkkuvilttiä, jota kuuluu nykyään roikottaa poikittain hevosen pyllyn päällä, koska? Ai niin, lannehalvaus. Sehän iskee heti jollet muista pitää kesällä pyllyä lämpimässä. Ennen vanhaan me urpot laitettiin hevosille loimi kun niille tuli hiki. No se on ihan jepstödei se. Loimen nimikin oli Hansbo, sehän kuulostaa ihan Ikean kalusteelta.

Satulahuopa&korvapussukat. Tämä yhdistelmä ryyditettynä pinteleillä on hyvä merkki siitä, että kuvastoja on lueskeltu. Mikään ei näytä niin ihanalta kuin uusi, puhdas satulahuopa, sointuvat korvanyssykät ja sointuvat pintelit. Pakko päästä kauppaan ja heti. Onneksi olen itse niin allerginen pinteleiden käärimiselle, että siihen ansaan en lankea. Jos minulle tulee hevonen, joka pitää pintelöidä, vierotan sen heti. Ei pysty, minkään värisiä.

Suojat. Nykyään kaikilla hevosilla on kaikissa jaloissa erityisesti kouluun/esteille/kenttään/matkaratsastukseen suunnitellut Professional Gel Audio Video Compressor Strap-on Outdoor Carbon -suojat. Ne ovat erityismateriaalia, itse asiassa samaa matskua, josta rakennetaan kuurakettien istuimet. Siis TODELLA laadukasta. On NIIN leimiä laittaa hevoselle tavalliset suojat. Niistä voi tulla varmaan ihottumaa/keripukkia/mahahaava/haava/maha.

Ohjat. Ei herran tähden että ohjatkin voi olla nykyään irvokkaan väriset ja kumia! Joku vaan päättää, että nää on hienot ja sitten kaikilla on ne. Kumiohjat (siis sileät) on kuulemma sentään sateella liukkaat. Ohjat eivät kuitenkaan voi olla ne suitsien mukana tulevat tavalliset kangasohjat, joissa on nypylät. Ne on NIIN tavalliset. Niin kuin myös ne suitset, jonka mukana tulee ne ohjat. Tosiharrastaja ostaa suitset osa kerrallaan, kaikki laatumerkkinä. Hevonen viihtyy paremmin.

Satulat. Ennen hevosella joko oli satula tai sitten ei ollut. Huovan kanssa oli vähän sama juttu. Mitään välilärpäkkeitä ei juuri näkynyt. 90 % hevosista oli valkoisia karvoja sään päällä. Ei tainnut kaikki satulat sopia ihan hyvin. Nykyään hevosella on SOPIVA satula, tai sitten soitetaan eläinsuojeluviranomaiselle. Sopivan satulan etsiminen voi olla vaikeaa, paitsi jos löytää semmoisen kauppaajan, jonka mielestä joku kallis satula sopii juuri sinun hevosellesi. Sitten se on ihan sopiva. Tai sitten ei, mutta ei siitä kannata mölyä pitää, vaihtaa vaan vähin äänin satulan semmoiseen, jossa voi itsekin istua ja ottaa siinä rytäkässä pari tonnia takkiin. Sattuuhan sitä ja oppirahat on maksettava jne.

Saappaat. Nykyään saappaaseen on helppo mennä. Niissä on vetoketjut. Ennen tehtiin ties mitä taikoja, että saatiin saappaat jalkaan. Tai pois. Merkittävin ero vanhan ja uuden saappaan välillä on kestävyys. Itse ratsastan n. 50 vuotta vanhoilla saappailla, jotka ovat moitteettomassa kunnossa, kun taas itse 15 sitten ostamani nahkasaappaat menivät puhki jo vuosia sitten. Että.

Housut. Muodikkaimmat ratsastushousut vaikuttavat tänä päivänä enemmän sukkahousuilta kuin ratsastushousuilta. Ilman teräosaa, toki. Siis vielä. Värejä on niin, että rauhallisempaa hirvittää ja materiaalikin on suunniteltu niin, että ratsastaja pysyy selässä, halusi tai ei. Kiitos siitä.

Ei saakeli. Otanko vielä jalustimet? Otan: Jalustimet. Nykyään pitää olla FreeJumpit. Ne on ihmeelliset triangelin näköiset muoviesineet, jotka maksavat saman verran kuin 80-luvun pikkuauto. Jos meinaat olla ajassa kiinni, et tosiaankaan keventele millään perusmäystimillä. Niissähän tulee turvaton olo! Hevonenkin alkaa hermostua! FreeJump – ja olet askeleen edellä. Ja askeleen köyhempi.

Ihan lyömätön tavara.

Ihan lyömätön tavara.

Älkäämme unohtako, että kaikkien näiden vehkeiden on soinnuttava sävyiltään paitsi keskenään yhteen, myös hevosen väriin. Ja jos hevonen vaihtuu – vips! Vaihtuu koko tarvikkeisto. Että tervemenoa vaan kaupoille! Mutta te, joilla ei ole rahaa, älkää välittäkö: ihan hyvin voi mennä rumillakin vehkeillä. T. Nimim. Täällä ollaan.