Pitääkö tässä nyt olla mieltä liitosta?

Kuvassa hevonen ja järjestöihmisen vastakohta eli epäjärjestöihminen.

Kuvassa hevonen ja järjestöihmisen vastakohta eli epäjärjestöihminen.

Kerron nyt hieman itsestäni: en ole muistaakseni koskaan ollut yhdenkään järjestön/liiton pj, ja olen muutenkin vältellyt moisia luottamustehtäviä ihan tosissani. Taloyhtiön hallituksessa olin vuoden ja se riitti. Yhden ratsastusseuran hallituksessa olin myös vuoden, sekin riitti. Sanalla sanoen: en ole järjestöihmisiä. Kaikki voivat huoletta nukkua yönsä: en tule missään vaiheessa pyrkimään mukaan ratsastuksen politiikkaan.

Tällä hetkellä keskustelu käy kuumana, hallitukseen on tulossa muutoksia. Puheenjohtaja väistyy eikä suostu astumaan ehdolle enää. Osan mielestä se on hienoa, toiset ovat aivan maansa myyneitä. Voin tuumia, että eihän nämä hommat minua koske, mutta sehän ei välttämättä pidä paikkansa. Hyvinkin monet päätökset valuvat ihan alas asti. Mitä enemmän liitossamme on porukkaa, sitä vahvempia me ollaan, ja se taas tuo pattia esittää kysymyksiä eduskunnalle. Tällä hetkellä liiton jäsenmäärä on laskusuuntainen ja se voi tuoda mukanaan kriisin. Se on ainakin selvää, että jos jengiä ei ole tarpeeksi, me jäljelle jääneet maksamme enemmän per nokka. Sehän ei äveriäitä hetkauta, mutta kun valitettavasti heitä on liian vähän. Suuri osa harrastajista ja ammattilaisista ovat ihan tavallisia ihmisiä.

Kyliltä kuuluu puhetta, että liitto kaipaa uudistusräjäytystä. Että kaikki uusiks vaan! Mikäs siinä, haluankin nähdä kuinka joku osaa rakentaa kaikkien kehuman liiton, joka edustaa rataesteratsastusta, kenttäratsastusta, kouluratsastusta, vikellystä, valjakkoa, issikoita, suomenhevosia, poneja, westerniä, working equitationia, ratsastuskouluja ja polocrossea. Unohtamatta vammaisratsastusta, vaellusta, ratsastusmatkailua ja huippu-urheilua. Ja silti taisi joku jäädä pois. Miten ihmeessä se on edes mahdollista, että kaikki voisivat olla tyytyväisiä? Ei mitenkään. Mutta onko mahdollista, että suuri osa haluaisi liputtaa liiton puolesta? Eiköhän.

Uskon, että hyvässä hallituksen jäsenessä on paljon samaa kuin hyvässä ratsastuksenopettajassa: pitkä pinna, hyvä ihmistuntemus, maltillinen ego, halu saada muut ymmärtämään ja toive onnistuneesta tiimityöstä. En näe, että tilanne vaatisi tuon kummoisempaa settiä. Itselläni on ainostaan halu saada muut ymmärtämään, joten unohdetaan meikä. Eräs kaveri sanoi,että eihän siellä hallituksessa kukaan yksin päätä mitään. Ei niin, ja sehän se vaikeus juuri onkin! Demokratia on haastavinta. Ja vaikka kuinka yrittää olla hevoshullu, niin politiikkaa se on, jopa hevoshommissa.

Yksi on varma: liiton haukkuminen ei auta mitään. Joko tekee jotain asioiden eteen tai pitää suunsa kiinni. Asioita tapahtuu vain jos joku tekee jotain. Jupisemalla mikään ei muutu.

 

Suomenhevonen on ihmeellinen paketti

On onhan se hieno! Ori Pimun Vilske. Kuva: Laura Jalasto (kai?)

On onhan se hieno! Ori Pimun Vilske. Kuva: Laura Jalasto (kai?)

Käväisin äsken Kuninkuusraveissa haistelemassa tunnelmia. Tällä kertaa matka oli sukkela, asunhan vain muutaman kilometrin päässä Vermosta. Jo heti portilla tunsin olevani tervetullut, vaikka olen joku ihme ratsutäti. Ketään ei kiinnostanut mitä harrastan, kaikki halusivat vain tietää keneen isken rahani. Se oli helppo kysymys! Costellolle tietysti! (Prkl, niukka häviö Köppiselle)

Suomehevosen kärryssä pysyy akka poikineen!

Suomenhevosen kärryssä pysyy akka poikineen!

IMG_0193

Samalla reissulla tapasin myös muutaman ratsu-suomenhevosen, joista silmiin pistävimpänä Ypäjä Arska. Voi penaali, mikä mies. Arskalla näytti olevan liikettä vaativiinkin luokkiin. Arska osallistui Suomenhevoskatrilliin, joka esitettiin raviradalla ennen varsinaisia bakkanaaleja. Katrillia edelsi kulkue, jossa suomenhevonen esitteli koko kykykirjonsa. On se ihme eläin: jollei se kynnä maata, niin sitten se ravaa kilpaa. Jollei se ravaa kilpaa, se sipsuttaa koulua. Jollei se ole lasten luottoratsu, se on työmiehen paras ystävä.

Arska.

Arska.

Tämä on niitä hetkiä kun mietin miksi helvetissä minulla on KWPN (vaikka sitä maailman eniten rakastankin!)

Maailmankaikeuden ensimmäinen suomenhevostuttuni oli Roki. Se oli hyvin vaalea, uskon että sen suuret silmät ja tuuhea otsatukka tekivät suurimman vaikutuksen. Roki asui Aulangon tallilla Hämeenlinnassa joskus 70-luvulla. Muistan isäni istuneen sen selässä ja minä jankutin päivät pääksytysten saanko ratsastaa. Jankutus tuotti sittemmin tulosta, sillä yhtenä päivänä isä iski minut Leena-nimisen suomenhevosen selkään. Leena oli matala suomenhevostyttö, sekä liikkeiltään, että asenteeltaan. Ei ylimääräistä sekoilua, aina jonossa teki niin kuin on sovittu. Ehkä juuri siksi isä lätkäisi minut Leenan selkään ja ratsasti edessä ehkä jopa Rokilla. Takanani tuli Aulangon tallilta tuttu Lee, joka saattoi olla Leanderin selässä. Läksimme maastoon, koska sillä tavalla lapset opetetaan ratsastamaan. Kiipeilimme Aulangon mäkisessä maastossa. Muistan pitäneeni satulasta kiinni koko ajan, sillä Leenan kanssa ohjaus oli täysin turhaa. Sitten isäni nosti laukan, ja näin teki myös Leena. Laukkasin Aulangon metsäpolulla Leena-hevosella elämäni ensimmäistä kertaa, enkä unohda sitä koskaan. Heiluin kuin viiri, mutta pysyin satulassa. Hymyni ei hyytynyt viikkoihin. Rohkenen väittää, että juuri tästä nimenomaisesta maastoreissusta totaalinen hevoshulluuteni sai alkunsa. Kyllä jankkaaminen selvästi kannattaa!

Siitä se hevoshulluus alkoi.

Siitä se hevoshulluus alkoi. (Leena oli viereisellä laitumella, valitettavasti ei ole kuva hänest.)

Jossain vaiheessa tuontihevosia alkoi tulla ovista ja ikkunoista. Muistan kun 80-luvulla niitä tuli eriyisesti Tanskasta. Silloin oli jotenkin paljon hienompaa mennä tanskalaisella hevosella kuin esim. suomalaisella tai herran tähden venäläisellä. Nyt tietty naurattaa. En oikein edes tajunnut miten hieno suomenhevonen on, ennen kuin tutustuin läheisesti mm. suomenhevosori Pimun Vilskeeseen. Sehän perkule kiipeää vaikka puuhun! Ja viimeisen niitin kertoi hevosopiston Anu Korppoo, joka sanoi, että Ypäjän kansainväliset vieraat ovat poikkeuksetta aina aivan haltioissaan suomenhevosista ja haluavat aina ostaa ne pois meiltä. Kröhöm!

Nyt en voi siis kuin pyytää suomenhevoselta anteeksi, että valitsin KWPN:n (hollantilainen ratsuhevonen), ja toisaalta toivottaa suomenhevoselle onnea 110-vuotisesta taipaleesta! (Ehkä se on parempi etten minä mene sinne sohimaan.)

Helsinki Horse Showssa on muuten luvassa la-iltana (21.10.) ihan järjettömän hieno historiikki suomalaisesta ratsastuksesta – ja kukahan siellä on pääosassa? Niinpä, suokkihan se! Ikinä ei ole suomenhevosia ollut niin montaa samalla kertaa Horse Showssa. Lupaan sen.

 

Unelmat toteutuu, uskokaa pois (emotionaalisuusvaroitus!)

Kuka hevonen ei haaveile tästä? Parhaan kaverin kanssa villinä laitsalla?

Kuka hevonen ei haaveile tästä? Parhaan kaverin kanssa villinä laitsalla?

Yhteistyössä: Helsinki Horse Show ja Land Rover Discovery Sport

Kun olin pikkutyttö, toivoin AINA, että saan oman hevosen. Oli tilanne mikä hyvänsä, niin kun sai toivoa, toive oli sama. Kun ostin ihan ensimmäisen oman hevoseni, jännitti hulluna osaanko olla kiitollinen. Monesti kuulee, että jos oikein tavoittelee jotain ja saavuttaa sen, niin sen jälkeen tulee tyhjyys. Että mitä nyt. Hevosen kohdalla tilanne ei luojan kiitos ollut lainkaan semmoinen. Ehkä se johtuu hevosenomistajuuden monimuotoisuudesta, siitä, ettet kuunaan voi tietää mitä seuraavaksi. Kiitollisuus jatkuu. I made it!

Pullukka tuli taloon yli kuusi vuotta sitten. Se oli laiha sporttihevonen, hiukka kireäpipoinen ja riehakas, ja muutenkin kammottava ratsastaa. Jotain siinä kuitenkin piili, koska lainasin rahat ostaakseni sen. Tänä päivänä en voisi olla kiitollisempi taholle, joka lainasi rahat. Tämä hevonen on tänään kaikkea sitä, mistä näin ihan pienen pilkahduksen reilut kuusi vuotta sitten. Saakelin hieno tamma, joka vie lapsen sinne minne ne ikinä yhdessä päättävät. Nyt tähtäimessä on Horse Show.

Silloin kun Pulde tuli, lapsi oli vielä pikkuinen hevoshullu. Isompia hevosia vielä pelättiin ja poneilla uskallettiin nippa nappa laukata. Olin kiitollinen jo siitä, että lapsi ylipäänsä valitsi hevoset, minusta piittaamatta. En edes uskaltanut toivoa, että polkumme jossain vaiheessa kulkisivat peräkkäin tai rinnakkain. Sinä päivänä, jona näin kuvan itsestäni Pullukan selässä ja vieressä täydellinen Mini-Me, meinasin revetä onnesta. Siinä se on, matkalla tämän hevosen selkään.

Miettikää ny.

Miettikää ny.

Lapseni aloitti hevoshulluutensa Keiteleellä Wanhan Koulun Tallilla. En tiedä mikä siinä paikassa on, mutta jo sen pihassa vuosia sitten tajusin, että täällä on ihmisen(kin) hyvä olla. Ehkä juuri siksi lapsi halusi sinne aina uudestaan ja uudestaan. Muutama vuosi sitten sanoin hälle, että voinko jonain vuonna tulla mukaan. Lapsi antoi luvan.

Meni monta vuotta. Ei ole juurikaan ollut varaa itse leireillä, koska valitsin varsankasvatuksen uudeksi harrastuksekseni. Samaan aikaan naputtelin tietysti tätä Kavioliitto-blogia, koska kuka näitä juttuja jaksaa kuunnella, ei ainakaan minun kaverit enää. Rajansa silläkin. Ja koska tämä blogi kumpuaa rakkaudesta, niin onhan siitä seurattava jotain hyvää, väistämättä. Niinpä se mahdollisti minulle tänä kesänä ikimuistoisen leiriviikon Wanhan Koulun Tallilla. Paikan omistajia olen aiemmin nähnyt vain vilaukselta ja rupatellut pikkusen Facebookissa, mutta jostain syystä oltiin heti kavereita. Ihan kuin olisi tunnettu aina. Leirin osanottajat olivat aivan tuntemattomia kavioliittolaisia, ja kas: aivan samalla aaltopituudella joka muija. Sitä naurun määrää! Eihän sitä kenen tahansa kanssa tule lähdettyä Navettafestivaaleille kesken leirin.

Niin toteutui sekin haave. Pääsin Keiteleelle leirille. Ja sain ottaa Pullukan mukaan, siitä haaveilin erityisen kovasti. Reissu oli niin hieno, että itkettää. Kyllä se maksoikin: äsken ajoin kotiin ja tajusin, että perkele, läppärin laturi jäi Savoon. Gigantista sitten vaan uutta kehiin, á 89 euroa. Sen voimin tässä näpytellään.

Kiitos.

yrtti

Yrttiä, kylpyä, änd.

loppuskaba

Leirikisa, haastajat liikenteessä.

runous

Onko tämä runoutta?

komento

Kuka tämä liimatukka on?

tunnelma

navettafestari

Maatalorockissa. Vai mikä se oli.

lenkki

Uintireissulla.

we

Working Equitation in process.

leiriläiset

Siistein jengi evö. Niin kuin näkyy.

Last but not least kiitos tälle, jota ilman en olisi päässyt mihinkään:

www.landrover.fi

www.facebook.com/LandRoverSuomi

www.instagram.com/landrover_suomi/

koeajo