Vaihdan tallia, nää on hulluja!

Kuva: Pekka Kärpänen

Kuva: Pekka Kärpänen

Montako kertaa olet törmännyt ihmiseen, joka joutuu vaihtamaan tallia poikkeuksellisen usein, koska tallilla mättää? Joko hevosta kohdellaan huonosti tai ihmiset on muuten hulluja tai juoppoja. Seuraavalla tallilla kerrotaan avoimesti menneistä, koska ollaan niin helpottuneita, kun on pelastuttu hirveyksiltä. Täytyy myöntää, että tarinat kuulostavat kammottavilta. Niitä kuulee myös liiton suunnalta, alkoholismin ja tallinpidon yhdistäminen on hankala paikka kelle tahansa, ei vähiten siksi, että alkoholismin myöntäminen on pirun vaikeaa. Mutta ainahan kyseessä ei ole alkoholi, vaan ainoastaan ihmisten välinen kemia. Kuka silloin onkaan hullu? Se voi olla kuka vaan.

Ensimmäisen oman hevosen hankkiminen on jännää hommaa, ja jollei tunne porukkaa, sopivan tallinkin löytäminen on tuuripeliä. Useimmissa tuntemissani paikoissa homma pelaa ihan okei. Ristiriitoja syntyy maneesin käytöstä tai erilaisten ratsastuskulttuurien kohtaamisesta. Joku tykkää mennä kovaa, toinen ei kestä vauhtia ollenkaan. Yhdelle loimiasiat ovat elämää suurempia, toinen loimittelee suurpiirteisemmin. Joku syyttää itseään kaikesta sattuneesta, toinen taas muita. Samahan se on työpaikoillakin: joidenkin mielestä muut ovat aina kaiken hyvän tiellä.

Törmäsin joitakin vuosia sitten tallillamme henkilöön, joka oli vaihtanut tallia monta kertaa. Henkilö oli tavattoman mukava ja herttainen ja hevonenkin oli ihan asiallinen. Olin tietysti kiinnostunut miksi tallia oli jouduttu vaihtamaan niin usein. Syynä oli se, että muut tallilaiset ja tallin omistajat olivat puhuneet pahaa hänen selkänsä takana. No eihän se kivaa ole! Kyllähän semmoisesta pois haluaa kuka tahansa. Sitten alkoi ihmetyttää, että miten JOKAISELLA tallilla saattoi olla tilanne sama? Etenkin, kun henkilö oli niin mukava. En tiedä mistä kenkä lopulta puristi, mutta epäilen rahan liittyneen tilanteeseen. Jos ei olekaan rahaa maksaa tallivuokria, se on uskomattoman noloa. Vain promille meistä porskuttaa iloisena, vaikka ei ole rahaa. Se hävettää, ja häpeä saa pään keksimään ihmeellisiä venkuroita ja kehittelemään salaliittoteorioita. Se on tapa selviytyä. Eihän se hienoa ole, mutta näin se menee. Ja ennen kaikkea hankala paikka kaikille. Varsinkin tallinpitäjälle, jos hän sattuu olemaan kiltti ja joustava. Saanko ikinä rahojani, hän miettii, eikä henno ajaa mukavaa ihmistä ja hevosta pellolle.

Toinen äärilaita on tietysti ”Minä olen maksanut” -ihmistyyppi. Tallisopimuksessa on usein selkeä määrittely mitä tallivuokraan kuuluu. Tämä ihmistyyppi pitää säännöistä kiinni älyttömyyksienkin uhalla. Saattaa jopa tulkita itse eri kohtia toisin kuin muut. Tämä asiakas vaatii palvelua, eikä siivoile muiden kakkoja, koska se ei ole sopimuksessa. Rohkenen epäillä, että tämä tyyppi olisi kotonaan missään muualla kuin täyden palvelun tallilla, jossa kuukausivuokra hipoo keskivertoihmisen kuukausiansiota. Jos sen kaltainen henkilö osuu tavallisten harrastajien sekaan, syntyy takuuvarmasti konflikteja. Konfliktien seurauksena puhutaan aina pahaa selän takana. Se ei useinkaan paranna tilannetta.

Siellä, missä on ihmisiä, on aina sekavaa. Kun hevoset laitetaan ensimmäistä kertaa yhdessä tarhaan, joku ottaa johtajan paikan ja kaksi muuta yrittävät päästä heinäkasaan osingoille. Toinen hyväksytään ja toinen saa kestää koulukiusaamista aikansa, kunnes sekin hyväksytään porukkaan. Siihen loppuu venkoilu, kaikki ovat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ihmisten kanssa on niin pirun vaikeaa. Jollain ei ole pätkääkään pelisilmää ja toinen taas ei tunne itseään. Kolmas esittää ystävällistä ja haukkuu kaikki kun selkänsä kääntää. Olisinpa hevonen! Tai koira! Niin paljon selkeämpää on niillä.

Miten sitten välttää koflikteja? Jos on itse hyvinkin vetäytyvää sorttia, kannattanee mennä pienelle tallille, jossa on vähän porukkaa. Näin saa usein harrastaa rauhassa, eikä joudu kohtaamaan muita, kuin oman hevosensa. Osa talleista on painottunut este- tai koulupuolelle. Ei ole järkevää mennä esteiden sekaan raivoamaan kouluradoista tai päin vastoin. Oma tapa harrastaa on hyvä tajuta ja hakeutua samanlaisiin jengeihin. Useimmille tämä on joukkuelaji!

Ja sitten on vielä se, että kireällä ihmisellä on usein kireä hevonen. Miksiköhän? Muistakaa hengittää!

 

PS. En ole itse koskaan joutunut ”hirveälle” tallille. Jokaisella tallilla olen viettänyt joitakin ihan järkyttävän hauskoja hetkiä! Eikä hevosillakaan ole ollut mitään hätää. Terveiset Elomalle, Hynnään, Kiloon, Nuuksioon, Tampajalle ja Hästbackaan!

 

Unelmat toteutuu, uskokaa pois (emotionaalisuusvaroitus!)

Kuka hevonen ei haaveile tästä? Parhaan kaverin kanssa villinä laitsalla?

Kuka hevonen ei haaveile tästä? Parhaan kaverin kanssa villinä laitsalla?

Yhteistyössä: Helsinki Horse Show ja Land Rover Discovery Sport

Kun olin pikkutyttö, toivoin AINA, että saan oman hevosen. Oli tilanne mikä hyvänsä, niin kun sai toivoa, toive oli sama. Kun ostin ihan ensimmäisen oman hevoseni, jännitti hulluna osaanko olla kiitollinen. Monesti kuulee, että jos oikein tavoittelee jotain ja saavuttaa sen, niin sen jälkeen tulee tyhjyys. Että mitä nyt. Hevosen kohdalla tilanne ei luojan kiitos ollut lainkaan semmoinen. Ehkä se johtuu hevosenomistajuuden monimuotoisuudesta, siitä, ettet kuunaan voi tietää mitä seuraavaksi. Kiitollisuus jatkuu. I made it!

Pullukka tuli taloon yli kuusi vuotta sitten. Se oli laiha sporttihevonen, hiukka kireäpipoinen ja riehakas, ja muutenkin kammottava ratsastaa. Jotain siinä kuitenkin piili, koska lainasin rahat ostaakseni sen. Tänä päivänä en voisi olla kiitollisempi taholle, joka lainasi rahat. Tämä hevonen on tänään kaikkea sitä, mistä näin ihan pienen pilkahduksen reilut kuusi vuotta sitten. Saakelin hieno tamma, joka vie lapsen sinne minne ne ikinä yhdessä päättävät. Nyt tähtäimessä on Horse Show.

Silloin kun Pulde tuli, lapsi oli vielä pikkuinen hevoshullu. Isompia hevosia vielä pelättiin ja poneilla uskallettiin nippa nappa laukata. Olin kiitollinen jo siitä, että lapsi ylipäänsä valitsi hevoset, minusta piittaamatta. En edes uskaltanut toivoa, että polkumme jossain vaiheessa kulkisivat peräkkäin tai rinnakkain. Sinä päivänä, jona näin kuvan itsestäni Pullukan selässä ja vieressä täydellinen Mini-Me, meinasin revetä onnesta. Siinä se on, matkalla tämän hevosen selkään.

Miettikää ny.

Miettikää ny.

Lapseni aloitti hevoshulluutensa Keiteleellä Wanhan Koulun Tallilla. En tiedä mikä siinä paikassa on, mutta jo sen pihassa vuosia sitten tajusin, että täällä on ihmisen(kin) hyvä olla. Ehkä juuri siksi lapsi halusi sinne aina uudestaan ja uudestaan. Muutama vuosi sitten sanoin hälle, että voinko jonain vuonna tulla mukaan. Lapsi antoi luvan.

Meni monta vuotta. Ei ole juurikaan ollut varaa itse leireillä, koska valitsin varsankasvatuksen uudeksi harrastuksekseni. Samaan aikaan naputtelin tietysti tätä Kavioliitto-blogia, koska kuka näitä juttuja jaksaa kuunnella, ei ainakaan minun kaverit enää. Rajansa silläkin. Ja koska tämä blogi kumpuaa rakkaudesta, niin onhan siitä seurattava jotain hyvää, väistämättä. Niinpä se mahdollisti minulle tänä kesänä ikimuistoisen leiriviikon Wanhan Koulun Tallilla. Paikan omistajia olen aiemmin nähnyt vain vilaukselta ja rupatellut pikkusen Facebookissa, mutta jostain syystä oltiin heti kavereita. Ihan kuin olisi tunnettu aina. Leirin osanottajat olivat aivan tuntemattomia kavioliittolaisia, ja kas: aivan samalla aaltopituudella joka muija. Sitä naurun määrää! Eihän sitä kenen tahansa kanssa tule lähdettyä Navettafestivaaleille kesken leirin.

Niin toteutui sekin haave. Pääsin Keiteleelle leirille. Ja sain ottaa Pullukan mukaan, siitä haaveilin erityisen kovasti. Reissu oli niin hieno, että itkettää. Kyllä se maksoikin: äsken ajoin kotiin ja tajusin, että perkele, läppärin laturi jäi Savoon. Gigantista sitten vaan uutta kehiin, á 89 euroa. Sen voimin tässä näpytellään.

Kiitos.

yrtti

Yrttiä, kylpyä, änd.

loppuskaba

Leirikisa, haastajat liikenteessä.

runous

Onko tämä runoutta?

komento

Kuka tämä liimatukka on?

tunnelma

navettafestari

Maatalorockissa. Vai mikä se oli.

lenkki

Uintireissulla.

we

Working Equitation in process.

leiriläiset

Siistein jengi evö. Niin kuin näkyy.

Last but not least kiitos tälle, jota ilman en olisi päässyt mihinkään:

www.landrover.fi

www.facebook.com/LandRoverSuomi

www.instagram.com/landrover_suomi/

koeajo

Mistä tunnistaa kivan tallin?

Me viihdytään täällä! T. Hillpa ja Raili. PS: Kuva ois kiva

Me viihdytään täällä! T. Hillpa ja Raili. PS: Kuva ois kiva

Ai kamala. Puhuin kaverini kanssa puhelimessa, hän kertoi vaihtaneensa tallia. Oli kuulemma käynyt sietämättömäksi olo entisessä paikassa. Olinhan itse ihmetellyt paikallista touhua matkan päästä jo pitkään, mutta vihdoin kaveri sai tehtyä ratkaisun. Olen iloinen hänen puolestaan. Hevonen tosin hoidettiin ensin pois vatsahaavasta. Melkoisen nafti päivittäinen heinämäärä oli kaiketi tehnyt tehtävänsä. Kunpa se olisi ollut suurin ongelma. Tällä hetkellä kaveri iloitsee siitä, että saa uudella tallilla olla oma itsensä ja itkeä, nauraa ja jutella muiden kanssa. Kukaan ei halua hyökätä eikä vieritä pahaa oloaan muihin.

Onhan se hullua. Maksat itsesi kipeäksi ja olet surullinen koko ajan, koska tunnelma on paska. Ei semmoinen peli vetele. Surullisintahan on tietysti se, että tallin omistajat eivät ole vielä älynneet katsoa peiliin, vaikka ovi käy niin, että sen voisi vaihtaa pyöröoveksi. Ei kai kukaan voi olla niin oikeassa, että KUKAAN ei ole samaa mieltä? Sellaista on vaikea hahmottaa, etenkin kun itse etsin aina vikaa itsestäni, oli sitä tai ei.

Mitä sitten kivalla tallilla on, jos minulta kysytään?

  1. Hevosia, joilla on hyvä meininki. Ei yhtään hevosta, jota vihataan. Pelkkiä rakastettuaja hevosia, jotka otetaan huomioon yksilöinä.
  2. Ihmisiä, joilla on hyvä meininki. Ei yhtään ihmistä, jota vihataan. Pelkästään ihmisiä, jotka saa olla mitä on. Ei vaadita yhtenevyyttä.
  3. Auktoriteetti, jota uskotaan, mutta jota ei tarvitse juosta itkuisena pakoon.
  4. Tallin omistaja, joka HALUAA pitää tallia, eikä itke aamusta iltaan, että mitä paskaa. Tämäkin on valinta.
  5. Tallin ympäristö, joka ei halua hevosista eroon. Ampumista harrastavat maanomistajat saattavat heikentää harrastusmahdollisuuksia.
  6. Katto, joka ei vuoda ja joku, joka osaa nikkaroida hajoinneita paikkoja kuntoon.
  7. Ei-alkoholisti tallinpitäjä.

Summa summarum: harva meistä vaatii täydellistä ympäristöä. Se on loppujen lopuksi ihan sama onko aidat vitivalkoiset tai karsinan ovet takorautaa. Pääasia, että tallin porukka harrastaa kutakuinkin keskenään samaa lajia, jotta saavat tukea toisistaan. Ja että hevoset ovat riittävän kauan terveitä, jotta voidaan uumoilla, että tallin käytännöt edesauttavat/ylläpitävät hevosen terveyttä.

Ja hei te, jotka pyritte täydellisyyteen! Älkää missään nimessä tarjotko minulle tallipaikkaa tai tulko samalla tallille kanssani. Tulette kokemaan karvaan pettymyksen.

Hyvä talli ansaitsee mielenterveyden edistämismitalin!