Mistähän tänään raivoisi?

Meil on melko kivaa yhyres. Kuva: Kirsi Tuura/Eeva

Meil on melko kivaa yhyres. Kuva: Kirsi Tuura/Eeva

Kuulopuheiden mukaan tämmöinen sattui kerran Helsingissä: Muinaisaikojen basisti ja elokuvanäyttelijä Silu Seppälä istui kantabaarissaan, kun Pelle Miljoona astui sisään. Silu siitä ilahtui ja kysyi vanhalta toveriltaan: ”Pelle moi! Mitäs tänään vastustetaan?”

Tuli vaan mielen kun selailin Facebookia ja joitakin keskustelupalstoja. Että kun pitää raivota joka asiasta. Siinähän menee terä jos koko ajan vauhkoaa. Lapsillekin neuvoin, että jos on pakko kiroilla, ole tarkka mihin kohtaan kirosanan isket, niin se toimii.

Ikä on siitä ihana asia, että yhä vähemmän jaksaa ottaa nokkiinsa, eikä myöskään herpaannu, vaikka muut eivät tee niin kuin minä. Aikanaan omistin koiran, joka ei elämänsä aikana koskaan tapellut kenenkään kanssa. Se oli aina vapaana. Pari kertaa joku yritti sen syödä, mutta ei se siitäkään traumatisoitunut. Sitten tuli tämä seuraava lemmikki. Sellaista koiraa ei ole, ketä tämä minun pikku kullanmuruni ei ole ainakin katsonut pahasti. Täysin sama kasvatus, ruokinta jne. MITKÄÄN samat säännöt eivät päde. Muun muassa nämä pari kiharapalloa ovat opettaneet minulle, että en voi hirveästi mennä mestaroimaan muiden tilanteita. You’ll never know.

Pullukkahan on metka likka. Siihen on kokeiltu kainelaisia juttuja ja lopulta vain pitkä pinna ja laaja ymmärrys ovat auttaneet. Ja oikeat välineet. Kukkahattu on ollut pakko asettaa välillä päästä kentän laidalle, koska se on ollut hevosen kannalta parempi vaihtoehto. Tällä hetkellä Pullukka on LAIHTUNUT ja muutenkin melko sporttinen likka. Lapsen kanssa tapellaan hirmu vähän ja hepan kanssa vielä vähemmän. Tie on löytynyt. Se on melko kivaa. (Kiimaa odotellessa)

Urheilijatytöt <3

Urheilijatytöt <3

Jos jonkun asian pitää kismittää, olkoon se sitten se, että voipi olla, että Pulde ei pääse tänä kesänä laitumelle. Se lihoaa kahdessa vuorokaudessa niin merkittävästi, että enpä taida uskaltaa. Tai vaihtoehto on tietty, että laitan kuonokopan, mutta kun se tuntuu niin inhottavalta. Tunnen oloni petturisiaksi. Vastapainoksi aion antaa hänen tiinehtyä vielä kerran. Uskon, että hän ymmärtää.

Kyllähän sekin harmittaa, että turparemmi ja muut suitset ovat eri väriset. Tosin niillä suitsilla pärjättiin viime viikonloppuna, joten tuskin uskallan vaihtaa enää ikinä.

Olen tosi pahoillani, mutta en nyt keksi kenenkään valmennuksistakaan mitään sanomista. En myöskään ruokinnoista tai loimittamisesta. Olkoot vaan kaikki semmosia kuin ovat.

Loppuun annan vinkin, jonka sain Outi Mäenpäältä, johon törmäsin missäs muualla kuin huoltoaemalla. Outi kertoi opiskelevansa hevosista niin paljon juttuja, että alkoi jo ahdistaa. Yhden hyvän ohjeen antoi hän: jos hevonen pelkää jotain, sille pitää antaa 14 sekuntia aikaa rekisteröidä tilansa. Sen jälkeen johtajuuttaan voi käyttää vahvistamatta pelkoa. Aion toteuttaa, ellen jopa ole jo toteuttanut.

Emälinja ratkaisee – olen pulassa

Haluan taas tähän tilanteeseen, t. Pullukka

Haluan taas tähän tilanteeseen, t. Pullukka

Kävin hiljattain lähes vakavan keskustelun ammattilaisen kanssa hevoseni laadusta. Ääneen ei liikoja lausuttu, mutta viesti oli selvä: eihän se mikään eriskummallinen ole. Jos hevonen on itse suorittanut 135-ratoja voitokkaasti, se ei vielä merkkaa oikeastaan mitään. Näin olen nyt havainnut. Se on kuulkaa emälinja, joka ratkaisee! Ja siltä osin olenkin aivan kusessa. Tilanne on nimittäin se, että omistan tamman, jonka äiti on kadonnut kuin pieru Saharaan. Pullukan äiti on nimeltään Pamela. Se on KWPN, ja voin kertoa, että niitä on paljon. Horsetelexistä ei kuitenkaan löydy yhtään ainutta Pamelaa, joka olisi syntynyt 1997, niin kuin Pulden äiti. On tsekattu rekisterinumerollakin. Pääsin ujuttautumaan johonkin KWPN-databaseenkin, eikä se löytynyt sieltäkään. Ja kuinka kummallista, ei löytynyt myöskään Pullukkaa. Tähän varmaan joku viisas osaa kertoa mitä on tapahtunut. Se ei kai riitä selvitykseksi, että hevonen on kuollut. Pitäähän sen silti näkyä jossain, että se on edes syntynyt.

Löysin yhden hevosen, jonka emä ja isä olivat samat kuin Pamelalla, mutta sen jälkeläisistä en löytänyt Pullukkaa. Outoa. Tässä on jotain mätää, meidän täytyy ottaa selvää, sanoisi Viisikko.

Juttelin äsken kaverini kanssa Pullukan ja Hilpan tulevaisuudesta. Päätimme seuraavaa: Pullukka lykätään raskaaksi vuoden päästä keväällä/kesällä. Hilpalle tarjotaan satulaa käyttöön samoihin aikoihin. Kesä menee tyttöjä silitellessä, toinen raskaana, toinen sisäistää oppejaan. Syksyllä Hilpan koulu jatkuu ja Pullukka alkaa katsella lastenhuoneeseen uusia verhoja. Vuosi taittuu seuraavaksi ja Pullukka lähtee telakalle. Hilppa ilmoitetaan nuorten kykyjen turnaukseen, eikä se voita mitään, koska silloin se olisi pakko myydä, enkä halua. Pullukka synnyttää ensimmäisen poikalapsensa Harrin. Harrin kanssa menee kesä ja sen jälkeen Pulde saisikin oikeastaan jo jäädä eläkkeelle. Hilppa jatkaa siitä mihin äitinsä jäi. Harri jatkaa elämäänsä – niin, missä?

Ongelmia tässä pläänissä on oikeastaan vain yksi: kuka kustantaa edes puolet tulevasta varsasta? Kysmys on tietysti turha, jos voitan suuren summan rahaa esim. arvonnassa. Niinpä murehdin sitä asiaa vasta tunnempana.

Pullukan tulevasta lapsesta kiinnostuneet: ilmoittautumiset tänne, kiitos!

Aurinko + risukasa = totta!

Niin, katsos Katja, kyllä sinun nyt jo pitäisi ymmärtää mitä minä tarvitsen ja mitä en.

Niin, katsos Katja, kyllä sinun nyt jo pitäisi ymmärtää mitä minä tarvitsen ja mitä en.

Kiitos kysymästä, kyllä kävin Wegeliuksella kaffella. Voin toistaiseksi paljastaa ainoastaan, että a) tarjoilut olivat fantastiset ja runsaat ja b) pihalla hengaili ryhmä peuroja. Lupasin, että pidän suuni, kunnes ensi viikon Hevosurheilu ilmestyy. Malttia siis! Heti kun lehti on ilmestynyt, kerron oman näkemykseni tilanteen kulusta.

Sillä aikaa tapahtunutta: Pullukka siis ylitti itsensä elämän vaikeudessa. Kostoksi höntsäsin hänen kanssaan viikon päivät luonnossa ja juoksuttelin. Vuokraaja yritti ratsastaa kunnolla ja oli sen jälkeen itkun partaalla. Luuli, että pilaa hevosen. HAHHAHHAHHAHAHHAHHHAAA! Tamman voi pilata ainoastaan meteoriitti, joka iskee suoraan silmään oikeasta kulmasta. Muuten tammat tekevät mitä haluavat, muut tekevät mitä ne voivat.

Syötin emännälle mukamas juoksuaikaa helpottavia munkinpippureita, paitsi että eukolle ei maistunut. Löysin kupista kahden päivän liejut. Se on kyllä jännä, kun silloin kun elämä maistuu, niin maistuu kaikki ruokakin! Kun elämä alkaa olla paskaa, näin käy myös ruoan kanssa. Heinää toki voi vedellä siihen malliin, että paetaan karsinasta 8-10 krt päivässä hakemaan sitä omatoimisesti lisää. (Näin siis, jos joku unohtaa köyttää oven kiinni.) Janokin siinä tulee, ja heinää sitten dipataan veteen. Myös kauraa dipataan veteen. Fuck vaan te, jotka sanotte, että vettä ja kauraa ei voi eikä saa syöttää peräkkäin. Pullukan mielestä voi ihan hyvin.

Jätettiin vallan yksi estetuntikin väliin, koska toki täti-ihmisenä olin huolissani hevosen kokonaishyvinvoinnista. Tähän muuten kommentoi Wegeliuksen Chrisse, että ”joo, aina luullaan, että niitä vaivaa joku.” Niin, mistähän sellainen kumpuaa? Jostain syystä noiden ammattiratsastajien hevoset on kovin harvoin tavattoman kipeitä ja vaikeita. Miksiköhän? Aivan ulapalla olen.

Nooooh, tuli sekin päivä kun päätin laittaa satulan taas selkään ja mennä ns. kerholle harjoituksiin (maneesi). Hölkättiin maneesissa aivan vapautuneesti ja pitkänä kuin nälkävuosi, mutta iloisin mielin. Laukkaakin mentiin ihan vauhtiviirut (verrattavissa onnellisuuspilkkuihin) kyljissä. Hyvä meno. Uskalsin ilmoittautua Manuelin JAAAAAAAAAAAAAA! SIT, SIT, SIT! -tunnille hypeksimään. Ja mitä ihmettä, Pullukkahan oli taas aivan dymaniittia! Hyppäsi kuin peura, perkule. Ihme vosu se on kyllä. Ensi viikolla kuulette senkin, mitä mieltä Wegelius oli Pullukan ja meikän estetreeneistä.

Kysyin Wegeliukseltakin, että mitä se tuumaa estehevosista, jotka katselevat yläkautta silmiin. ”Estehevonen saa katsoa mihin se haluaa,” tuumasi grand old man. Mitäpä sitä sitten nykimään, tuumasin minä, ja annoin emännän venyä. Pituusennätys saatettiin rikkoa, mutta ainakin se tehtiin rennolla hevosella ja hyvällä eteenpäinpyrkimyksellä.

Hemmetin peräänanto. Always a problem.