Kuusi vuotta Pullukan kanssa

Ekat kisat, hyvin meni.

Ekat kisat, hyvin meni. Kuva: Anna Aalto

Yhä useampi kysyy mistä olen Pullukan hankkinut, kun se on niin ihana. Naurattaa joka kerta, ihanapa juu. Kuutisen vuotta sitten kaverini soitti ja kysyi onnistuisiko yhden tamman liikuttaminen, itse kun oli kovasti raskaana. Mikäs siinä, totesin ja kapusin selkään. En tiedä olinko todella maailman ankein ratsastaja vai mitä, mutta Pullukka oli ihan hirveä ratsastaa. Katselin suu auki muita ratsastajia ja yritin kysellä, että onko se aina tämmöinen? Ei saa ottaa ohjista kiinni, viilettää pohjetta pakoon ja säntäilee. Kukaan ei tiennyt tai ainakaan kertonut. Jatkoin harjoituksia, tämähän oli haaste! Silloin tällöin, pienen hetken Pullukka näytti miten hieno se voi olla. Se oli sitten sitä myöten selvä. Rakkaus oli syttynyt. Muutaman kuukauden päästä hevonen oli myynnissä.

– Katja, mun pitää myydä tää, osta sä.

– Ei mulla ole rahaa.

On tässä kaikenlaista saanu ruokansa eteen tehdä. Tässä joulupukin porona.

On tässä kaikenlaista saanu ruokansa eteen tehdä. Tässä joulupukin porona.

Tässä tilanteessa tajusin, että tilanne on täysin älytön. Lainaa en halunnut ottaa, koska sitä oli jo ennestäänkin ja lisäksi eihän ratsastettavuudeltaan kauheaa hevosta kannata ostaa. Niinpä universumi ratkaisi asian lähettämällä luokseni kaverin, joka tarjoutui lainaamaan rahaa. Sanoin ehdottoman ein. Samahan se on, laina mikä laina.

– Saat 20 vuotta maksuaikaa.

Menin mykäksi, en vieläkään meinannut suostua. Seuraavana päivänä kaveri laittoi viestin: laita se tilinumero nyt! Ja niin tämä sekoilu sai alkunsa.

Silloin kun me!

Silloin kun me!

Alku oli melkoista, en osaanut ratsastaa Pullukalla yhtään, mutta ei osannut kauheasti kukaan muukaan. Alkoi vikojen kartoitus. Löytyihän niitä, alkaen aaltopurennasta. Sitten käytiin kintut ja selkä läpi, luusto. Kintut ok, selässä satulan aiheuttamaa sanomista sään kohdalla. Saikku nr 1 alkoi, sain ison koiran, jota taluttelin. Suhteemme syveni.

Muka naurattaa!

Muka naurattaa!

Saikun jälkeen jatkui satulanjahtaus. Ostin koulusatulan sovittajalta, joka sanoi, että hevoselle sopii monikin, mutta sinä olet Katja niin huono ratsastaja, että se on ongelma. Ok. Samainen ihminen hämmästeli etukavioiden lyhyyttä. No perhana, lyhyethän ne! Ihmekös ei kulje. Kengittäjä oli höylännyt liian isot siivut huonosti kasvavista tassuista. Alkoi kavionkasvatus ja klinikkakengitykset. Saikku nr 2. Lähennyimme, opettelin ohjasajon, Pullukka vissiin osasi jo. Viikin fyssari, tohtori Hyytiäinen neuvoi maastakäsin hemmetin hyviä lihaskuntotreenejä. Harjoittelimme ankarasti.

Saikun päätteeksi aloitin varmaankin ratsastuksen ja taisin hypätä jokusen kisankin. Sitten hyydyin täysin, homma ei tuntunut olevan vieläkään ihan pulkassa. Päätin teettää varsan, äitiysloma korjaa monesti asioita. Näin kävi. Hilppa, terve ja iloinen tyttö syntyi kaksi viikkoa etuajassa ja teki äitinsä ja pari muuta vähän hiton onnelliseksi. Kavionkasvu löysi aivan uudet urat.

11204832_873646836006082_963825548_o

Pullukka sai viettää täyspainoisen äitiysrupeaman, jonka jälkeen alkoi varovainen reeni. Kävi ilmi, että hevonen hyppäsi paremmin kuin ikinä. Oliko siistiä? Oli. Tuolloin hyppäsin itse. Pikku hiljaa lasta (minun) ruvettiin sisäänajamaan Pullukan ratsastajaksi. Alku oli haastavaa, opettaja ei halunnut, että lapsi tulee enää koulutunnille Pullukalla. Olin samaa mieltä. Lapsi vaihtoi ylisuureen 18-vuotiaaseen suomenhevoseen, joka oli entinen ravuri. Se oli täydellinen. Who knew? Estetunneilla lapsi jatkoi yhteistyön hiomista Pullukan kanssa ja edistyi hienosti. Samalla lapsi sai hyvää kielikylpyä: kouluope oli ruotsalainen ja esteope portugalilainen.

Lapsi oli joskus pieni ja hevonen laiha.

Lapsi oli joskus pieni ja hevonen laiha.

Vaihdoimme tallia. Lapsi alkoi kisata Pullukalla ihan toden teolla. Parivaljakko kasvoi hienoksi ratsukoksi. Kisaaminen aloitettiin 80 sentistä, aika nopeasti noustiin ysikymppiin ja siitä metriin. Sijoituksia on tippunut, myös joku voitto. Pullukka on elementissään. Hevonen on ehjä, mutta sen perslihakset jumittavat toisinaan. Onneksi ne saa auki hieronnalla ja hyvillä neuvoilla.

Ehkä Pullukka-urani huippuhetket ovat olleet Hilpan syntyminen ja HIHS:n Amateur Tourin finaaliin pääsy. En voisi olla ylpeämpi hevosesta, lapsesta tai itsestäni. Ostin älyttömän tamman, josta on kuoriutunut fantastinen ystävä ja hieno ratsu. Tänä päivänä voin sanoa olevani asiantuntija oman hevoseni kohdalla. Tiedän milloin sitä vaivaa joku ja mistä sen huomaa. Osaan iloita jokaisesta terveestä ja onnellisesta päivästä. Pyrin yksinomaan siihen, että me kaikki voidaan mahdollisimman hyvin. Välillä se tarkoittaa napakkaa otetta, välillä kehumista. Näillä eväillä meistä on tullut parhaat kaverit.

Pullukka <3

En ymmärä, rakastan. Kuva: Essi Pasanen

En ymmärä, rakastan. Kuva: Essi Pasanen

Ikääntyvän kisahevosen elämä

 

old but not unhealthyOlipa muinoin aika, jolloin vasta yli kaksikymppistä hevosta kutusttiin vanhaksi. Liekö tieto vai hevosten heikentyminen tahi molemmat vaikuttaneet siihen, että nyt jo 16v. hevosista aletaan puhua vanhoina. Pullukkahan tulee vuoden vaihteessa kääntymään 17. Se on aika paljon, mutta toisaalta se on ihan vedossa. Jotkut viisaammat sanovat, että hevosen ei kuulu vertyä hitaasti, sen kuuluu olla heti  säpäkkä. Kyse on kuulemma siitä, että hevonen on altistettu löysille avuille, ja näin hevonen onkin alkuun löysä. Sanoisin, että saattaapi olla, vaan saattaapi olla olemattakin. Olen nyt seikkaillut Pulden elämässä sen – ootas nyt – kuutisen vuotta, ja voin kertoa, että säpäkkyys ilmenee nykyään vain ulkoisen ärsykkeen ilmaannuttua. Ulkoinen ärsyke voi olla hassu henkilö ovensuussa tai suihkepullo ihmisen kädessä. Se voi olla myös kävelykoneen väliseinä. Se ei ole riippuvainen ratsastamisen laadusta, valitettavasti. Jos siis ulkoisia ärsykkeitä ei ilmaannu, puurramme nivelten ja lihasten vertymisen eteen puolisen tuntia. Toisinaan esteradalle vertyminen tapahtuu YHTÄKKIÄ, henkisen valveutumisen myötä. Yks kaks ollaankin kovin ketteriä. Otamme sen ilolla vastaan. Kiitämme myös aina, jos hevonen hieman riehaantuu – onhan se pulssin merkki!

Muistan toverini Marko Björsin joskus lohkaisseen kerrassaan hienosti jostain laiskahkosta hevosesta, että ”se on niin laiska, että se pitää pelästyttää liikkeelle.” Ymmärrän täysin mitä hän tarkoittaa. Pullukka ei tosin ole laiska vaan rakenteensa, työnsä ja ikänsä johdosta hieman tahmea tyttö. Itsekin olen helvetillisen hidas pääsemään käyntiin. Se kuulemma taas voi johtua ”kärsimästäni” kilpirauhasen vajaatoiminnasta (seis kaikki sääli! en koe olevani lainkaan sairas!).

Muistan aikanaan kun seilasin peltoja ensimmäisen hevoseni Korpun kanssa. Se oli 21v kun aloin vuokrata sitä. Sittemin omin sen kokonaan. Kutakuinkin 25 vuoden korvilla törmäsimme toisinaan maneesissa ikätoveriin, huippukouluratsu Pakistaniin. Korppu ja Pakistan eivät, vaikka molemmat kouluhevosia olivatkin, olleet ihan samalla akselilla. Korppu oli startannut elämänsä aikana lukuisia vaativiakin luokkia (ja Paul-Erik Sultsin mukaan osasi helpon A:n ulkoa), mutta Pakistan oli sentään olympialaisissa vuonna 1988, ratsastajanaan Tutu Sohlberg. Toinen kaviokas oli siis antanut ns. kaikkensa ja toinen vain joitakin kymmeniä prosentteja. Pakistan siitä pikku hiljaa siirtyikin loputtomille nurmikentille, kun taas puolalaiskääpämme jatkoi mummojen viemistä metsälenkeillä aina 29 ikävuoteen saakka. Ei siihen kykene, jollei ole voimat mitoitettu pituussuunnassa.

No mutta, tämä asiakokonaisuus pulpahti mieleeni, kun eräs tallikaverini ilmoitti tänään lunastaneensa lempihevosensa itselleen. Hevonen on jo 18, mutta saakelin hieno. Estehevonen alkujaan, mutta nyttemmin kouluhevosena mainetta niittänyt. Tuli ihan a) oma menneisyys mieleen (Korppu ja se ekan hevosen huuma) ja b) valtava ilo, kun tietää, että ainakin yksi hevonen elää taas maksimaalisen onnellisen loppuelämän hysteerisen onnellisen naisen kainalossa. Miten mahtavaa! Ja hevosen ei tarvitse muuttaa mihinkään, saa jatkaa elämäänsä kotosalla, ihan niin kuin ennenkin.

Lisää näitä! Ja näitähän tietty tulee, kun yhä useampi siirtyy vuokrahevosesta omaan. Pullukkakin toivottaa tervetulleeksi uuden vuokraajansa Eevan, jolla myös siintää näköpiirissä joskus oman hankinta. Sitä ennen pitää kuulemma hankkia taitoa. No siihen Pullukka on juuri oiva kaveri.

Back in business!

Kyllä täällä Lohjan nurmella pärjää ilman äitiäkin, t. Pullukka.

Kyllä täällä Lohjan nurmella pärjää ilman äitiäkin, t. Pullukka. Kuva: Nea Levonius

Terveiset Selviytyjistä, tarkemmin sanottuna Filippiineiltä! Kaikenmoisiin hommiin sitä ihminen joutuu, kun elättää kahta hevosta ja kahta koiraa. Kahta lasta lukuun ottamatta. Jo pelkkä ajatus siitä, että voi voittaa kerralla tukun rahnaa ajaa ällistyttäviin paikkoihin. Tällä kertaa se vei viideksi (vai kuudeksi?) viikoksi jumalan selän taakse, jossa normaali elämään kuuluivat ruokana pelkkä riisi ja nukkumasijana itse rakennettu maja. No mutta, se siitä! Ohjelma tulee ulos ensi keväänä, joten siihen asti joudun olemaan hiljaa.

Hevosilla oli mennyt hyvin, niin myös lapsella (kappas). Pullukka ja lapsi olivat avanneet pelin myös nurmikentällä ja hypänneet elämänsä ensimmäisen yhteisen 105 cm -radan. 4 vp! Melko jees! Hiukka taisi olla myös laihtunut se ratsu. (Itsekin olen laihtunut, toim. huom.)

Juuri nyt ollaan ihmisten kesken hääreissussa Walesissa, mutta täältä kun palaillaan, niin polkaistaan käyntiin Pullukan ja poikaystävänsä Nalbertin kanssa road trip, joka suuntautuu Keiteleelle. Siellä vietämme viikon Kavioliiton teemaleirillä.

Mä hyppään ihan mistä vaan ja mitä vaan jos lupaat, että tän jälkeen saan olla raskaana. T. Pulde. Kuva: Nea Levonius

Mä hyppään ihan mistä vaan ja mitä vaan jos lupaat, että tän jälkeen saan olla raskaana. T. Pulde. Kuva: Nea Levonius

Lähitulevaisuudessa on luvassa myös hevosen hierontaopastusta (by Nina Lätti), kunhan ehdin sopia ajan. Lisäksi olen suunnitellut retkeä entisen opemme omalle tallille Siuntioon. Samalla kun tutustun kyseisen Niccolina Oscarssonin omaan talliin, varmistelen, että saan Hilpan ensikeväisen koulutuksen sovittua. Neidollehan istutetaan silloin satula selkään! En kestä.

Tänä kesänä Pullukka ei juuri lomaile. Kisoja riittää, mutta vastapainoksi hengaillaan ilman satulaa maastossa ja työllistetään hierojaa ja ties mitä hipeltäjiä. Ensi keväänä Pullukka saa hankkia uuden miehen ja raskautua. Kyllä sillä verukkeella luulisi jaksavan.

Ensi tiistaina Pullukkaa saapuu tapaamaan uusi vuokraajaehdokas, koska edellinen osti TAAS oman hevosen. Näin meidän vuokraajille käy AINA. Josko tämä ehdokas malttaisi hetken aikaa ilman omaa. Katsotaan!

Palaan pian taas asiaan, älkää jättäkö! Pieni tauko vaan lujittaa suhdettamme, eikö?

Äiti, tällanen pylly mul on nykyään, t. Pullukka. Kuva: Nea Levonius

Äiti, tällanen pylly mul on nykyään, t. Pullukka. Kuva: Nea Levonius