Back on track, enkä nyt tarkoita pelkästään itseäni

Kaupallinen yhteistyö: Back on track

Tässä me tytöt ollaan uudet vehkeet päällä. Pullukalla verkkoloimi ja meikällä hieno EQ3 -kypärä ja hanskat.

Tässä me tytöt ollaan uudet vehkeet päällä. Pullukalla verkkoloimi ja meikällä hieno EQ3 -kypärä ja hanskat. Sopi mun päähän! Ihme!

No niin, hetken kuluttua oltiin taas ihan kujalla.

No niin, hetken kuluttua oltiin taas ihan kujalla.

Olenhan minä niistä kuullut, ja kerran sain kaulaliinankin, mutta sen enempää en tiennyt. Mistäkö puhe? Back on trackista. Muistan monta vuotta sitten törmänneeni kyseiseen materiaaliin, kun edellinen hevoseni Jaska sai jännevamman. Oikein eläinlääkäri kehotti laittamaan yöksi back on track -patjan ja pintelin vammaiseen jalkaan. No minähän laitoin. Jänne parani ihan reippaasti, johtui se sitten siitä tai tästä. Back on track jäi mieleen. Sittemmin olen vuosien saatossa ihaillut cooler-loimia ja jopa satulahuopia. Mitenhän ne vaikuttaa, olen miettinyt. No tässä faktaa:

Back on Trackin lihas- ja nivelsuojat ovat valmistettu funktionaalisesta tekstiilistä, jossa keraamiikkapartikkelit on sulautettu mukaan polyester- tai polypropyleenikuituihin. Kun kehonlämpö lämmittää kuiduissa olevia keramiikkapartikkeleita, lämpö heijastuu takasin pitkäaaltoisena lämpösäteilynä, pitkinä infrapuna-aaltoina, mikä kiihdyttää tehokkaasti verenkiertoa tekstiilin alla olevassa kudoksessa.

  • Verenkierron tason nousu laukaisee jännittyneitä lihaksia ja auttaa parantamaan suorituskykyä. Pitkäaaltoista lämpösäteilyä hyödynnetäänkin erityisesti vammojen ennaltaehkäisyssä, jolloin Back on Track -suojiakäytetään ennen treenausta tai kilpailua.
  • Vilkkaampi verenkierto lihaksissa vahvistaa elimistön omaa tulehdusten lievennyskykyä ja edistää vammojen paranemista. Siksi tuotteita käytetään usein tulehdusperäisten oireiden lievittämiseen.
  • Siinäs näätte

Elikkä tosissaan kokeilemaan. Back on trackin uusin aluevaltaus on kypärä. On ihana ajatus, että kypärä lähes hieroo aivojani, jotta olen viisaampi kun otan sen pois. No ei ehkä ihan, mutta tämä kypärä on kyllä hieman edistyneempi kuin aiemmat pottani. Näin siitä sanotaan: Ainutlaatuinen ratsastuskypärä MIPS-järjestelmällä, joka imitoi ihmisen päässä olevaa suojausmekanismia. Kun päähän kohdistuu vino isku, aivot voivat liikkua aivo-selkäydinnesteessä, joka vaimentaa aivoihin kohdistuvia voimia. Kypärä perustuu MIPSiin, integroituun pienikitkaiseen kerrokseen, joka voi tietyissä tapauksissa absorboida osan energiasta, joka voisi muuten aiheuttaa aivovaurion. Ratsastuskypärä on suunniteltu ja hyväksytty kaikkeen ratsastukseen.

Kauhuskenaario tuli tietysti siitä, että sopiiko kypärä minulle. Jospa pääni on väärän muotoinen ja jään vaille ansaittua suojaa. Viime kypäränostoreissulla jouduin tyytymään johonkin, koska mikään hieno ei sopinut.

Miten hieno potta! Ja hyvä päässä, ihmeiden ihme. Ja turvallinen, voiko olla kaikki?

Miten hieno potta! Ja hyvä päässä, ihmeiden ihme. Ja turvallinen, voiko olla kaikki?

Tässä olin jo taas ihan kännissä.

Tässä olin jo taas ihan kännissä.

Ja sitten hevonen sotkee hienon kuvaustilanteen.

Ja sitten hevonen sotkee hienon kuvaustilanteen.

Ei kun tallille.

Olin kysellyt millainen viitta olisi ikääntyvälle kilparatsulle oivallinen. Kaikki palauttava, pehmentävä, elvyttävä ja kohottava on hyvä Pullukalle. Niinpä Back on trackin Krista ehdotti BOT:in verkkoloimea. En ollut moista nähnytkään! Se on kuulemma vallan hyvä juurikin jos on jumittuvaa sorttia. Eikä hiosta, kun se verkkoloimi tosiaan. Heti päälle!

Miksi sitten Back on track on kuuma merkki juuri nyt? No, sepä on mukana järjestämässä seuraavaa: Ratsastuskeskus Ainossa Järvenpäässä pidetetään 30.9. Kenttäratsastusforum, jonka vetää olympialupauksemme Elmo Jankari ja legendaarinen Seppo Laine. Seppo on vaikuttanut lajin parissa jo vuosikymmeniä, voittaen mm. 29 SM-mitalia. Ihan okei.

Samalla Ainoon halutaan kerrankin kunnollinen lauma miehiä! Ratsastuksen parissa on edelleen niin vähän äijävoimaa, valittaa mm. Korumies Arvi, joka on halunnut koota hevosmiehiä yhteen jo jonkin aikaa. Nyt Arvin toive toteutuu: Kenttäfoorumissa hevosen selässä nähdään Elmo Jankari, nuorten EM-voittaja vuodelta 2013, lajin olympiaedustaja Riossa, Axel Lindberg, tuore PM-joukkuekultaa ratsastanut tulevaisuuden lupaus sekä Sami Siltakorpi, vasta 15-vuotias nuori kenttäratsastaja. Juontajana mukana on myös hevosmies ja Olympialegenda Toni Nieminen. Onhan siinä niitä nyt noin alkuun!

Ja kas: Tapahtumaan lipun ostaneen naisen mukana saapuva mies pääsee tapahtumaan sisään ilmaiseksi. Sinne sitten viettämään parisuhdepäivää!

Sanomattakin selvää, että paikan päällä Back on trackin tarvikkeita pääsee hiplaamaan ihan kunnolla. Ja niitä nimittäin riittää sekä ihmisille, hevosille, että koirille.

Se on nyt Pullukalla yöpukuna. Katsotaan miltä se näyttää aamulla!

Se on nyt Pullukalla yöpukuna. Katsotaan miltä se näyttää aamulla!

Päivää, opetan sinua ratsastamaan

albert

Juteltiin tuossa yhtenä päivänä kaverini kanssa ratsastamisen opettamisesta. Pohdittiin siinä, että aika moni opettaja ei ole käynyt lähelläkään mitään koulua. Toisten kohdalla se häiritsee ja toisten ei. Ratsastuksenopettajaksi tuskin kukaan itseään kutsuu ellei ole moinen. Sitä vain ”annetaan tunteja.” Mitenkähän valmentajien koulutus? Löytyykö?

Otetaanpa vertailua. Näyttelijäksi ei juuri kukaan itseoppinut kutsu itseään. Onhan niitä muutama, mutta hyvin vähän. Näyttelijä on lähes poikkeuksetta käynyt teatterikorkeakoulun. Toimittajaksi valmistutaan nykyään useammastakin kohteesta, mutta perinteisesti toimittajia syntyi vain Tampereen yliopistolla. Taksikuskin on käytävä taksikurssi, muuten ei sovi körötellä kyltti katolla. Uber-kuskitkin saavat nykyään sakkoa.

Aikanaan tehdessämme Tallitähdet-sarjaa suurin kohu nousi siitä, että vierailevat opettajamme eivät olleet liiton hyväksymiä ratsastuksenopettajia tai ohjaajia. Opettajina toimivat tuolloin Kyra Kyrklund, Piia Pantsu ja Mikael Forstén. Se on paljon mahdollista, että heillä ei ole opettajan papereita, mutta että eivät ole päteviä opettamaan? Ok.

Näitähän näkee paljon. Itsekin olen ”opettanut” ihmisiä, jotka kiipeävät hevosen selkään ensimmäistä kertaa. Väitän jopa, että olen aika hyvä neuvomaan ummikoita, etenkin lapsia. Monet suosikkiopettajistanikin ovat olleet paperittomia opettajia. Ilmeisesti kaipaan opettajalta ihan eri asioita kuin Hevosopisto tai ratsastuskoulut, kun pärjään hyvin myös opettajalla, joka ei ole virallinen. Minua kiehtoo opettajassa se, että hän suhtautuu minuun kuin ongelmaan, joka pitää ratkaista. Hän haluaa saada minut oppimaan. Minulle on aivan sama onko periaatteet haettu koulusta vai metsästä.

Valmentajan ominaisuudessa toimii aika iso liuta todella kovia ratsastajia. Ei siis epäilystäkään tietävätkö he, mitä hevosen selässä kuuluu tehdä. Toisinaan he saattavat suorastaan herpaantua, koska heille on niin itsestään selvää miten siellä toimitaan, eikä nuijat oppilaat meinaa tajuta ollenkaan. Sitten käy niin, että opettaja keskittyykin taas itse ratsastamaan, koska opettaminen onkin pirullisen helvetillistä jos oppilas ei ole priimus. Jotkut oppilaat ovat vielä vaativia ja haluavat tietää miksi tehdään niin kuin tehdään. Hirveää.

Opettaminenhan on melko vaikeaa. Näin oppilaana ei ole ollenkaan vaikeaa tajuta mitä pitää tehdä, mutta paikoin on lähes mahdotonta siirtää se käytäntöön. Tässä vaiheessa opettaja punnitaan. Jaksaako inttää, muuttaa näkökulmaa, ottaa huumorilla, yrittää toisin, joku muu, mikä. Turhautuminen on väistämätöntä. Olen minäkin nähnyt oppilaita, jotka eivät saa edes kantapäätä alas käynnissä. Mihin se sitten pystyy jollei edes siihen. Ihan varmasti tekee mieli käydä rusauttamassa ne kantapäät alas, mutta kun se ei käy.

Kovimmat opettaja/valmentajat rakentavat kokonaisen systeemin. Siinä pitää olla jo näyttöjä ja lisäksi itsetunto kohdillaan. Vastustusta saa kuunnella varmaan kotiovelle asti. Se on kuitenkin selkeä tapa erottaa jyvät akanoista. Joko otat koko paketin tai menet muualle. Ei lisäkysymyksiä.

Tyttäreni venkoillessa opettajan komennoille annan aina saman neuvon: joko kuuntelet opettajaa tai sitten menet pois. Välimaastossa et opi mitään. Kunnioitus opettajaa kohtaan on kaiken a ja o. Jos et luota siihen, että hän tietää, vaihda paikkaa. Tee se heti. Jonkun mielestä juuri se opettaja on paras.

Valkku inisee, muuten menee hyvin.

Valkku inisee, muuten menee hyvin.

Turvallisuus – uhka vai mahdollisuus

I den här Fotograf security spelar ingen rol.

I den här Fotograf security spelar ingen rol.

Suokaa nyt anteeksi kaikki turvallisuusneuroilijat, mutta välillä mulla menee yli. Jos nyt mietin mistä minä ja ikätoverini olemme jääneet henkiin (siitä tuonnempana, siellä turvallisuudella ei ollut sijaa) niin paikoin ihmetyttää tämä tavaton hysterisointi. Tottahan ovat parit asiat: hevonen on iso, juu, sillä on neljä kovaa kaviota, jep, ja se on pakoeläin. Aivan totta. Mikä ei ole totta on se, että joka jumalan sekunti kaikkea voi käydä. Tai on, mutta jos sillä asenteella lähtee hevosten kanssa hengaamaan, voi olla varma, että puree piakkoin pölyä. Jatkuvasti vaaroja etsivä ihminen ei näet ole läsnä. Hän on ”löydä vaarat elinympäristöstäsi” -maassa. Ja se jos mikä, on vaarallista. Jatkuva vaarojen luetteleminen aiheuttaa VAIN jatkuvaa vaarojen tuijottelua ja odottamista. Pelon lietsonta on tyhmintä mitä voi tehdä. Tietoa voi jakaa muullakin tavalla. (Esimerkkinä mainittakoon ohikulkevat autot, avautuvat maneesinovet, koirat jne. Ne ovat kaikki ihan tavallisia asioita tässä maailmassa. Ei niihin kuulu suhtautua. Siihen kuuluu suhtautua, että hevonen VOI ajatella eri lailla asioista kuin me, mutta ei niitä pidä ruveta uskomaan.)

Osaan ihan hyvin olla tässä.

Osaan ihan hyvin olla tässä.

Jos mietin millaisten hevosten kanssa olen ollut tekemisissä (ja miten), voin aika rempseästi sanoa, että vaikka millaisten. Olen myös havainnut sellaisen hassun asian, että ennen vanhaan oli paaaljon enemmän vihaisia ja huonotapaisia hevosia. Oli niitä, jotka potkivat ja niitä, jotka purivat. Käsite ”hevonen, joka vie” on nykyään outo. Tänä päivänä suorastaan hämmästyn jos hevonen ihan muitta mutkitta monottaa tai puremalla puree. Pikku näykkäisyä ei lasketa. Sattuuhan sitä sävyisämmällekin hevoselle virhearviointeja.

Rakastin pienenä tyttönä ponia nimeltä Aapo. Aapo puri. Se ei mitenkään erikseen valinnut ketä se puri ja miksi, se puri kaikkia koko ajan. Paitsi muita hevosia. En pelännyt sitä koskaan, koska tiesin, että se puree. Tarvitseeko siihen sitten mennä kämmentä tai kylkeä tarjoamaan. Toimin niin, ettei se osunut, enkä tarjoillut sille liikaa mahdollisuuksia. Samalla tallilla oli myös hevonen, joka potki erityisesti kavioita otettaessa. Muistan, kuinka keräsin kaiken rohkeuteni (olin n. 12v.) ja menin ottamaan sen takakaviot kaikesta huolimatta. Ylenpalttinen määrätietoisuuteni teki siihen kai vaikutuksen, sillä en saanut monoa. Hokasin myös ihan itse, että jos olen tosi lähellä hevosta koko ajan, enkä pelästytä sitä, se ei saa potkuunsa voimaa, vaan saan napattua jalasta aiemmin kiinni. Jokuhan sitä hevosta tietysti korpesi kun se käyttäytyi niin, mutta enhän minä sitä silloin osannut miettiä. Elimme tuolloin aikoja, jolloin jokaisella hevosella oli mm. valkoiset läntit sään kohdalla merkkinä epäsopivasta satulasta. Paitsi valkoisilla hevosilla ei ollut. Ehhehe.

Tähän hevoseen voi luottaa sataprosenttisesti. (Kyselkää tunteja Hipposportista, myös ylläpito ok.)

Tähän hevoseen voi luottaa sataprosenttisesti. (Kyselkää tunteja Hipposportista, myös ylläpito ok.)

Yhdellä tallilla opin miten pitää toimia, kun hevonen lähtee pinkomaan ympyrää boksissa. Pitää juosta mukana, mahdollisimman keskellä hevosta. Niin ei jää hevosen ja seinän väliin, mikä on melko ikävä paikka. Hevosen takana ei myöskään kannata seistä, vaikka hevonen olisi kilttikin. Kävi kerran niin, että selvittelin oikein kiltin hoitohevoseni häntää, enkä huomannut, että tämä seurusteli viereisen karsinan hepan kanssa. Jotain kai se toinen sanoi, kun Sikellä paloi käämi ja se päätti ilmaista tunteensa potkaisemalla seinää. Muuten ihan ok idea, mutta minun polveni olivat välissä. Humps! kuului polvista kun ne turposivat kolminkertaisiksi. Tallilla sattui olemaan lääkäri, joka komensi laittamaan polviin lunta, ei ne poikki ole. En sen jälkeen viipyillyt hevosen takana. Sen jälkeen opin myös seuraamaan hevosen naamaa. Se kertoo melko paljon siitä, mitä hevosella on mielessään.

Tykkään harjata ja laittaa hevosta kuntoon käytävällä, koska siinä on tilaa ja kengät ei paskiinnu. Monesti käytävällä ei kuitenkaan ole tilaa, joten hoidan homman karsinassa. Siksi asioiden pitää toimia sielläkin. Pitää seistä kutakuinkin paikallaan ja nostella jalat pienestä merkistä. Muutenkin on hyvä testata millaisia merkkejä hevonen kuuntelee kätevimmin. Meillä ne on pieniä kosketuksia eri paikkoihin. (APUA, KOIRA PIERAISI JUURI NOIN PUOLEN METRIN PÄÄSSÄ! JOS TEKSTI VASTEDES ON EPÄSELVÄÄ, KIRJOITAN SITÄ TUONPUOLEISESTA! AAAAAAAA!)

Mitä nyt? Vapautin vain kuumaa ilmaa!

Mitä nyt? Vapautin vain kuumaa ilmaa!

Takaisin asiaan, siis helpoin tapa tehdä hevosen kanssa toimiminen niin turvalliseksi kuin se on mahdollista, on OPETTAA SE TOTTELEMAAN SIMPPELEITÄ KÄSKYJÄ. Uskokaa pois. Mitä pienemmästä se kuuntelee, sitä helpommalla pääsette. Sama pätee koiriin. (Ja lapsiin.)

Tästä on helppo siirtyä ratsastuksen puolelle. Jotkut hevoset ovat syntyjään rohkeita (meidän Hilppa) ja suhtautuvat uusiin asioihin terveen kiinnostuneesti. Toisia pitää opettaa tajuamaan, että jokaiseen uuteen asiaan ei kuolekaan. SEN OPETTAMINEN ON HARVOIN MAHDOTONTA. Nyt siis kysytään vastuullisuutta. Jos minä en kouluta (tai koulututa) hevostani käyttäytymään asiallisesti, se koituu vaaraksi muille. Se on ihan todella ärsyttävää. Siinä ei paljon turväkypärät, turvaliivit ja kaulajotkut auta, kun jonkun muun hevonen ryntäilee pitkin.

En missään nimessä kannusta ratsastamaan ilman kypärää ja viis veisaamaan turvallisuussäädöksistä, mutta ne ovat aivan turhia, jos jokainen ei hoida omaa osuuttaan. OPETTELE TUNTEMAAN MITÄ HEVONEN KOHTA AIKOO. Se ei ole ollenkaan ydinfysiikkaa. Näkeehän teinistäkin kun se valehtelee. KYLLÄ HEVOSESTA PYSTYY AIKA HYVIN NÄKEMÄÄN MITÄ SE PUNTAROI. Toki on niitä, jotka tekevät koko ajan jotain. Viisas osaa suhtautua siihenkin. Se on semmonen, koitetaan pysyä kyydissä! Hirvein virhe on uskoa kaikki mitä hevonen väittää (sininen takki on kauhea tiistaisin, punainen torstaisin, toinen hevonen joka kolmas viikko). Höpöhöpö. Sotaa saa pelästyä. Ja tulipaloa. Ne on ihan okei.

Koska kuitenkin on niin, että me kaikki emme ole ihan yhtä herkkiä hoksaamaan mistä tuulee, on aivan ällistyttävää, että huikein esikuvamme Kyra Kyrklund toteaa, ettei hänen tarvitse käyttää kypärää, koska ”jos hevosen kanssa täytyy käyttää kypärää, jotain on mennyt jo pieleen koulutusvaiheessa.” Hups. Koulutetaanko jossain hevosia olemaan kaatumatta tai kompastumatta? Hankitaan vastedes kaikki hevoset varmuuden vuoksi sieltä.

Potta päässä on hyvä asia, ja joskus järeämpikin varuste. Se ei kuitenkaan suojaa tyhmyydeltä (valitettavasti).

Olen kautta linjan rohkea tyttö.

Olen kautta linjan rohkea tyttö. Rohkeus- ja viisausterveiset teille, Kavioliiton lukijat! T. Hilppa