Ai ei muka ole lahjakkain muotovalio!

IMG_9214 © Anna Aalto, Heasta

No niin, Kyvyt esiin -päivästä selvitty! Ja seuraavastakin, joka oli raskas, koska olisi tehnyt mieli nukkua koko päivä. Lähdetään siitä, että kun ihminen lupaa lähteä neljän 2-vuotiaan hevoslapsen kanssa irtohyppytapahtumaan, kaikki kupit eivät ole kaapissa. Siis kaikki intiaanit eivät ole kanootissa eivätkä muumit laaksossa. On ns. jäänyt tuoremehu pöydälle. Sinne nyt kumminkin läksin.

Päivä alkoi klo 9 Hilpan pesulla. Tämä oli hänen elämänsä toinen vesiboksitilanne, joten rohkenen väittää lasta erityisen viisaaksi, kun  tärisi vain hiukan ja oli paikallaan. Selkeä tamma: kun mainitsin, että kyseessä on SPA, osattiin jo rentoutua.

Kolme varsaa ehdittiin letittää kun kello oli jo sata ja piti lähteä. Oltiin lastaamassa jengiä rekkaan, jossa piti mm. peruuttaa omaan lokeroonsa. Ja en nyt ihan ymmärrä miten, mutta KAIKKI MENIVÄT TÄYSIN JÄRKEVÄSTI OMIIN LOHKOIHINSA. Hilppa luonnollisesti kiipesi autoon kuin tekisi sitä joka päivä. Se on ihmeellisen rento ipana.

Mutta rentous karisi saman tien kun päästiin Saloon. Pojat näytettiin ensin, ja ne hyppäsivät kuin kauriit. Kauniisti ja sivistyneesti. Sitten tuli Hilpero. Sai kävellä ensin puomien yli, ja jo siitä meinasi mennä mielenterveys. Pakarat tiukkenivat järkytyksestä ja laukka ei meinannut lähteä. Lapsiparka esitti hienoimman ravinsa hätäpäissään, eikä kukaan nähnyt. Hyppyjä pyydettiin ja Hilpukka vaan hiihti kauhuissaan ravia pitkin seiniä. Esteiden yli mentiin äärimmäisessä hädässä. Jossain vaiheessa tuomaristo sanoi, että annetaan sen vähän tuumia ja levätä. Silloin hän intoutui käppäilemään ympäri hallia ja kävi mm. tervehtimässä tuomarit ja yleisön, ihan jokaisen erikseen. Noin niin kuin että ei kai tässä se hyppääminen voi olla ainoa tapa tutustua.

IMG_9220 © Anna Aalto, Heasta

IMG_9241 © Anna Aalto, Heasta

IMG_9269 © Anna Aalto, HeastaIMG_9272 © Anna Aalto, Heasta

Ja sitten piti taas hypätä. Sen verran siitä irtosi, että pystyivät analysoimaan Hilpan olevan liian ujo ja varovainen, joka voi toisaalta osoittautua hyväksikin, jos laukka alkaa maistua. Sekä etu- että takajalkojen tekniikka todettiin HYVÄKSI. Sanoivat, että kyllä tästä vielä ESTEHEVONEN VOI IHAN HYVIN TULLA.

IMG_9321-2 © Anna Aalto, Heasta

Ei tässä kukaan ainakaan loukkaannu mistään tuomarin sanoista.

Meinasin jo alkuun lyödä tuomaria, kun hän sanoi jo ovella, että ONPA PIENI TAMMA, KUKAS TÄMÄ ON. Olin, että nyt turpa kiinni tai kerron mikä sulla on pieni. Ei mennyt YHTÄÄN tunteisiin. Olin ihan niin cool, että Petra joutui käydä hieman rauhoittelemassa, että ei tää vielä tarkota mitään. Olin ihan valmis ajamaan väkivallateon jälkeen suoraan kotiin kulkematta lähtö-ruudun kautta. Onneksi en vielä lähtenyt.

En nyt halua leuhkia, mutta KAIKKI LAPSET KIIPESIVÄT AUTOON KUIN VANHAT TEKIJÄT JA KOTIMATKA SUJUI ONGELMITTA! Voidaan siis todeta, että reissu onnistui aivan täydellisesti. Kaikki elävät, eikä kukaan lyönyt ketään!

 

Kaikki kuvat maailman paras Anna Aalto! Puspuspus! huutomerkki!!!11!!

Minäkö muka vino

Katsokaa kykyjäni! Osaan melkein!

Katsokaa kykyjäni! Osaan melkein!

En tiedä mikä teidän mielestä on raivostuttavinta, mutta meikäläisen top 5:ssa on hevosen ja itsen vinous. Varsinkin kun on omasta hevosesta kyse, niin mitä todennäköisimmin vinouden on aiheuttanut ihan itse. Ja oman itsen suoristaminen on jo melkoinen homma, mutta suoristapa vielä kopukkakin! Hyvää joulua vaan sitten.

Joskus vuosi sitten ratsuttaja-Ope hinkkasi Pullukkaa kerran viikossa. Hän sanoi, että Pulde menee heti hienosti, kun sen vaan saa suoraksi. Että muuta ei tarvita. Mutta sen suoraksi saaminen vaatikin sitten enemmän kuin vartin. Oma motoriikka jäi jo ajat sitten maneesin katsomoon.

Ope ja Pulde.

Ope ja Pulde.

En voi sanoa iloitsinko viime viikonloppuna, kun katselin tuomaritornista verkkaavia ratsukoita. Tavattoman moni nimittäin laukkasi täsmälleen samalla tavalla kuin Pullukainen – pylly pikkuisen sisällä. Teki mieli koko ajan huutaa, että pylly ulos, mutta samalla tiesin, että ei se noin vain heitä sitä pyllyä sisään, se vaatii kokonaisvaltaisen tasapainon muutoksen. Nyt kun Pullukka ja lapsi ovat alkaneet käydä YHDESSÄ KOULUTUNNEILLA, hommaan on alkanut hiipiä muutos. Mitä tästä opimme? Siirry Katja sivuun, kun tajuat olevasi tiellä.

Viime viikollahan käväisin sillä kivalla Masa-Petterillä maastossa. Niin oli kiva kaveri, mutta kovin vinksallaan hänkin. Ja mikä pahinta, samaan suuntaan kuin minä ja Pullukka. Olisikin tuonut aivan liian suuren tyydytyksen suoristaa hevonen omalla vinoudella.

Kävin joskus vuosia sitten siinä ratsastussimulaattorissa. Sen mukaan olen lähes piikkisuorassa, aivan yhtä paljon oikealla ja vasemmalla. No kyllä kai, jos ei tarvitse neuvotella mistään ja hevonen menee ainoastaan suoraan. Koin hetkellisen menestymisen tunteen joka katosi heti kun pääsin takaisin oman hevoseni selkään.

Olen nyt jo alkanut hyväksyä sen, että hevoskuiskaaminen on parempaa osaamistani. Kuntosaliharjoittelun myötä lonkkanikin kipeytyi niin, että nyt en saa edes mennä koirien kanssa liian vaikeaan maastoon puhumattakaan hevosen selästä. Pitää odotella otollisempaa hetkeä. Niinpä keskityn viemään pikku-Hilpan tarhakavereineen Kyvyt esiin-tapahtumaan – MITÄ HELVETTIÄ, HUOMENNA! Joten luvassa nasakkaa raporttia neljän 2-vuotiaan kanssa suoritetusta seuramatkasta Saloon. Jos ei minusta kuulu, olen kaiketi jäänyt niiden alle ja kuollut, mutta ei sitä kannata surra: kuolin ihan varmasti onnellisena.

Mikä hevosrotu vastaa saksanpaimenkoiraa? Tai spanielia?

Kukas tuolla menee, näätkö? Onko se Javanainen, miksi se ei oo töissä?

Kukas tuolla menee, näätkö? Onko se Javanainen, miksi se ei oo töissä?

Luin viikolla kammottavan artikkelin: mistä tunnistaa, että koirani rakastaa minua. Minulla on kaksi hurttaa, joista toinen läpäisi kaikki viisi kohtaa, toinen yhden. Toinen haluaa kiehnätä kainalossani joka paikassa. Hän on paimen. Toinen on oman elämänsä Lenita Airisto. Hän menee mihin huvittaa ja milloin huvittaa ja puree tai ainakin haukkuu ohimennen aina jotain. Viihtyy yksin, sänkyni alla, ei päällä. Pitääkö minun romahtaa nyt?

Istu nyt siellä, mutta kohta mun on lähdettävä hallinnollisiin hommiin.

Istu nyt siellä, mutta kohta mun on lähdettävä hallinnollisiin hommiin.

Iloitsen nyt lähinnä siitä, että hevosista en ole löytänyt samanlaista listaa. Koiria on niin helppo miellyttää. Jos tiedät koiran rodun, tiedät sen ominaisuudet. Palveluskoira  saa kiksit palvelemisesta, paimen paimentamisesta ja seurakoira hengailusta kimpassa. En ole kuullut vastaavia hevosista. Onko esim. Oldenburgeilla joku tietty tarve? Tai Selle Francais’lla? No se on ainakin selvää, että Gotlanninrussin päämäärä on saada ratsastaja alas, siksihän niillä ei ole säkää (vieläkö niitä muuten on jossain muuallakin kuin Gotlannissa? Siinäpä vasta viheliäinen eläin, noin niin kuin ratsastajan näkökulmasta) ja Shetlanninponin tehtävänä on hallita universumia yhdessä mäyräkoirien kanssa. Mutta esim. KWPN, jonka ilmentymä meillä seisoo tallissa – onko sillä muitakin tehtäviä kuin katsella ratsastajaansa yläkautta silmiin ja hypätä hyvin esteitä? Ja tuleeko se siitä onnelliseksi? Toteuttaako se jumalallista tehtäväänsä?

Onks tuolla esteitä? Mennäänkö kattomaan? Kuva: Mari Stendahl-Juvonen

Onks tuolla esteitä? Mennäänkö kattomaan? Kuva: Mari Stendahl-Juvonen

Suomenhevosen perimmäinen tehtävä on todennäköisesti tarpoa ikämiehen kanssa metsässä. Onko se onnellinen hypätessään esteitä tai sipsuttaessaan koulua? Onko jalostus tehnyt siitä sisäsiistin? Eikö se kaipaa umpihankeen?

Entäpä meidän kuuluisa FWB:mme. Tällä hetkellä meidän FWB katsoo tehtäväkseen ryhmääntyä. Välillä on ohjelmassa kavereiden takaa-ajamista ja jos joku sattuu kävelemään tarhan ohi, juostaan porukalla katsomaan kuka se on. FWB:hän on päivän selvä maalainen! Meillä ainakin istuttiin Rusutjärvellä aina keittössä ikkunan ääressä ja ratsattiin jokainen ohiajava auto ja satunnainen kävelijä. Että mihis Riikonen on menossa ja onkohan Voutilaisen auto rikki. Tai kukas Lindbergin kanssa tossa menee? Onko niillä vieraita vai onko sillä taas uus nainen?

FWB on eläkeläisrotu! Valveutunut, kiinnostunut ja aina nähnyt ja kuullut kaiken.

Tänään KWPN:mme pääsee toteuttamaan itseään heittäytymällä yli esteiden. Saas nähdä onko korvat törrössä. Huomenna aamulla FWB:mme joutuu rotunsa vastaisesti yksin maneesiin parrakkaan miehen kanssa. Periaatteessa siis suomenhevosen hommiin. Katsotaan kuin käy.

Tyst! Ei enää sanaakaan!

Tyst! Ei sanaakaan enää!