Jännä on tässä ja nyt

Niin se heittelee, ihmisen tunnetila! Yhdessä hetkessä kaulailen rakkaan ratsuni kanssa kun hän ottaa zetaa. Köllöttelee iltapäivän loppumetreillä omassa kodissaan raukeutta huokuen. Kun menen luokse, ratsu nuuhkii heti: anna namunen, muija. Ai et, no rapsutellaanko vastavuoroisesti? Ja joka kerta kun katson tätä kuvaa, meinaan räjähtää onnesta. Mikä siinä on niin uskomatonta, onnellisesti köllöttävässä hevosessa? Itku pyrkii nytkin.

Rakkauden hevonen.

Rakkauden hevonen.

Seuraavassa hetkessä samainen ratsu viilettää lapsen kanssa yli esteiden, selvästi touhuissaan. Kaksikko on yksikkö, kun lähdetään viikonloppuna Ypäjälle Amateur Tourin semifinaaleihin. Jos Pullukka ja lapsi suorittavat tehtävänsä muitta mutkitta, matka (ja jännitys) jatkuu Horse Showssa. Jos taas tulee mutka, kisakausi päättyy siihen ja aloitamme rentoilun. Molemmat vaihtoehdot ovat okei. Toisen kohdalla kuolen jännitykseen, toisen kohdalla hevonen kuolee lihavuuteen. Että. JA EI, EN SYÖTÄ HEVOSTANI LIIKAA, se lihoaa pelkästä heinän näkemisestä yhdistettynä siihen, ettei treenata koko ajan mitalinkuvat silmissä.

Silmässäni kimmeltää mitali.

Silmässäni kimmeltää mitali.

Jännä on myös se mitä tapahtuu tämän syksyn jälkeen, kävi miten kävi. Pullukka kääntyy vuoden vaihteessa 17, eikä se ole enää ihan teini. Hilppa sisäänajetaan keväällä ja sen jälkeen perheessä on kaksi aikuista hevosta – ja sitä lompakkoni ei kestä. Pitää keksiä plan B. Ykkösideana oli pistää Pullukka kantavaksi. Jos joku haluaa varsan tästä hienosti hyppäävästä muijasta, se onnistuu. Itselläni ei taida olla enää varaa teettää lisää perhettä. Toinen vaihtis on, että Pulde muuttaa maalle ja alkaa lönköttelijäksi. Kolmas vaihtis on, että Pulde jatkaa siellä missä nytkin, mutta joku vuokraa sitä useamman kerran viikossa maastokaveriksi. Sen isompiin töihin en sitä enää halua usuttaa.  Onneksi tiedän, että sellaisia ihmisiä on, jotka haluavat nimenomaan varmajalkaisen maastokaverin, jonka kanssa tepsutella pitkin maita ja nuuhkia metsää.

Hilpan kouluttajaa kävin jo morjestamassa. Iik ja kääk. ”Jos Hilppa on kiltti, laitetaan sinne heti sinut tai lapsi selkään!” sanoi Ope. Ääk ja iik. Tässäpä asia jota en ole koskaan kokenut.

No mutta, kohta se Hilppa tulee laitumelta, joten palataan sitten sen kouluhommiin.

Ja hei: ostakaas viimeisin Hevosurheilu! Siellä kolumnini! Meet the new kolumnisti by Hevosurheilu!

Dynaaminen duo.

Dynaaminen duo.

 

 

Syksy saa, aloitan ratsastuksen

Olis ollu kypärä ilman muuta, mutta kun tuli tilanne yllättäen eteen ja. Kuva: Aila Roivainen

Kattokaa nyt tota RATSASTAMISTA. Kuva: Aila Roivainen

Tänä aamuna heräsin siihen, että satoi ihan reippahasti. Jopa niin, että ihan sadetakin vetäsin iholle kun läksin koirien kanssa ulos. Kuitenkin ensimmäinen ajatukseni oli: olikohan hevonen yön ulkona ja satoikohan koko yön. Siihen perään ajatus: no hei, se on hevonen ja nyt on kesä, mikä hätä sillä on! Mutta hätä se on, joka määrittää jossain mittakaavassa elämää kun on hevosen omistaja.

Hitto kun on rankkaa. Kuva: Tiina Rättö

Hitto kun on rankkaa. Kuva: Tiina Rättö

Pullukka on nyt ollut eilisen päivän vapaalla. Kaavailin, että se ansaitsee sen, olihan viime viikko aika hevi, vaikkakin kiva. Ja kas: jo vapaapäivästä tulee huono omatunto. Olen jättänyt hevoseni heitteille. Ihan kuin se riittäisi, että on huono omatunto hevosen puolesta, mutta kun sekin vaivaa, että en mennyt tallille. Laiskaksi leimaudun. (Olkoonkin, että tein kahta-kolmea työtä päivän ja mietin mitä teen neljännen työn kanssa. Otanko vai enkö.)

Netti ja hevoslehdet on juuri nyt tulvillaan ratsastuskoulujen mainoksia. Ilmoittaudu tästä mukaan syksyn tunneille! Aloita ratsastus nyt! Liity mukaan Kukkelbergin ponikerhoon! Syksy on ihanaa aloittamisen aikaa!

Perkele, miettii perheenäiti Espoosta. Millähän sitä sais itsensä villittyä niin, että ratsastaisi joskus ihan oikeastikin. Viime ajat olen vain hiippaillut tai kiitänyt maastossa. Minkäänlaista oikeaa RATSASTAMISTA se ei ole ollut. On vaan heiluneet jalat kaksin puolin hevosta (kiitos sanonnasta C. Wegelius). No eihän siinäkään mitään, mutta kun silloin ei opi! Ei yhtään mitään! Kun jankkaa omia, loputtomia ratojaan, eikä edes yritä korjaantua! Olen tuomittu keskinkertaisuuteen.

Pullukka oli kaverilla lainassa KOULUTUNNILLA sillä aikaa kun meidän perhe remusi Walesissa häissä. Sain palautteen: HEVOSESI ON KOULUHEVONEN! VAU! IHAN MAHTAVA! Okei. Juuri tämänkaltaiset elämykset jää itseltä väliin, koska olen vätys. Kadehdin niitä jotka matkustavat viikoittain tunneille selviytymään päivän diagonaaleista. Siinä on ryhtiä! Tämä on tämmöistä isomummojen hommaa, tämä.

Ekaluokkalaishymy.

Ekaluokkalaishymy.

Ja jottei totuus unohdu, muistan yhtäkkiä, että meillähän on varsakin. Käyn kurkistamassa sen vointia. Se on jengiytynyt kolmen muun naperon kanssa. Etuhammas on irtoamassa. Lapsi kommentoi, että äiti, meidän varsalla ei ole säkää. Ei kai, koska se on niin pallo. Hilppa on ns. HYVÄ REHUNKÄYTTÄJÄ (=LÄSKI). Elän toivossa, että Hilppa kasvaa sateessa ja kaivaa esiin hienon sään, jonka ympärille sopii mikä tahansa satula.

Elikkä tosissaan: aloitan ratsastuksen. Edes kerran viikossa. That’s a promise.

Tollai tietty viisastelen.

Tollai tietty viisastelen.

Back in business!

Kyllä täällä Lohjan nurmella pärjää ilman äitiäkin, t. Pullukka.

Kyllä täällä Lohjan nurmella pärjää ilman äitiäkin, t. Pullukka. Kuva: Nea Levonius

Terveiset Selviytyjistä, tarkemmin sanottuna Filippiineiltä! Kaikenmoisiin hommiin sitä ihminen joutuu, kun elättää kahta hevosta ja kahta koiraa. Kahta lasta lukuun ottamatta. Jo pelkkä ajatus siitä, että voi voittaa kerralla tukun rahnaa ajaa ällistyttäviin paikkoihin. Tällä kertaa se vei viideksi (vai kuudeksi?) viikoksi jumalan selän taakse, jossa normaali elämään kuuluivat ruokana pelkkä riisi ja nukkumasijana itse rakennettu maja. No mutta, se siitä! Ohjelma tulee ulos ensi keväänä, joten siihen asti joudun olemaan hiljaa.

Hevosilla oli mennyt hyvin, niin myös lapsella (kappas). Pullukka ja lapsi olivat avanneet pelin myös nurmikentällä ja hypänneet elämänsä ensimmäisen yhteisen 105 cm -radan. 4 vp! Melko jees! Hiukka taisi olla myös laihtunut se ratsu. (Itsekin olen laihtunut, toim. huom.)

Juuri nyt ollaan ihmisten kesken hääreissussa Walesissa, mutta täältä kun palaillaan, niin polkaistaan käyntiin Pullukan ja poikaystävänsä Nalbertin kanssa road trip, joka suuntautuu Keiteleelle. Siellä vietämme viikon Kavioliiton teemaleirillä.

Mä hyppään ihan mistä vaan ja mitä vaan jos lupaat, että tän jälkeen saan olla raskaana. T. Pulde. Kuva: Nea Levonius

Mä hyppään ihan mistä vaan ja mitä vaan jos lupaat, että tän jälkeen saan olla raskaana. T. Pulde. Kuva: Nea Levonius

Lähitulevaisuudessa on luvassa myös hevosen hierontaopastusta (by Nina Lätti), kunhan ehdin sopia ajan. Lisäksi olen suunnitellut retkeä entisen opemme omalle tallille Siuntioon. Samalla kun tutustun kyseisen Niccolina Oscarssonin omaan talliin, varmistelen, että saan Hilpan ensikeväisen koulutuksen sovittua. Neidollehan istutetaan silloin satula selkään! En kestä.

Tänä kesänä Pullukka ei juuri lomaile. Kisoja riittää, mutta vastapainoksi hengaillaan ilman satulaa maastossa ja työllistetään hierojaa ja ties mitä hipeltäjiä. Ensi keväänä Pullukka saa hankkia uuden miehen ja raskautua. Kyllä sillä verukkeella luulisi jaksavan.

Ensi tiistaina Pullukkaa saapuu tapaamaan uusi vuokraajaehdokas, koska edellinen osti TAAS oman hevosen. Näin meidän vuokraajille käy AINA. Josko tämä ehdokas malttaisi hetken aikaa ilman omaa. Katsotaan!

Palaan pian taas asiaan, älkää jättäkö! Pieni tauko vaan lujittaa suhdettamme, eikö?

Äiti, tällanen pylly mul on nykyään, t. Pullukka. Kuva: Nea Levonius

Äiti, tällanen pylly mul on nykyään, t. Pullukka. Kuva: Nea Levonius