Nuori pyörykkä opin tiellä

Meidän oma pikku Kymppi.

Meidän oma pikku Kymppi.

Terveisiä esikoulusta! Hilppa on nyt KOLME VEE, ja opiskelu senkun etenee. Nymanin Make käy säännöllisen epäsäännöllisesti ohjasajamassa ja juoksuttamassa, ja opettaa siinä samalla Hilpan omaa henkilökuntaakin. Kahdelle piuhalla juoksuttaminen on kyllä aikamoista touhua. Ei se ihan tollai vaan onnistu. Meinaa lipsahtaa sekasotkuks ne ohjat. Opettelua se on siis meillekin!

Tänään otettiin ihan uusi kulma oppimateriaaliin. Äitinsä Pullukka lähti metsään ottamaan haltuun vuoden ensimmäistä aurinkoista päivää, selässään lapsi. Minähän siihen sitten, että venatkaas, me lähdetään Hilpan kanssa mukaan. Päädyin lähtemään pelkän riimun varassa, koska Hilpalla oli justiin hammaslääkäri, ja suu oli vielä vähän arka. (Uusia hampaita tulee sellaista vauhtia, ettei vanhat meinaa ehtiä alta pois!)

Pullukka meni edelle, ja mukana oli tietysti myös opaskoira Mimmi, joka ei kestä hevosia (on toki tottunut, pakon edessä). Ensimmäiset noin 100 metriä Hilppa oli ihan sieraimet selällään, että mikäs helvetin kuvio tää on, mutta aika pian rentoutui. Oli jopa niin tehokas, että meni lätäköiden poikki, toisin kuin äitinsä, joka välttää viimeiseen asti kynsilakkojen lohkeilua. Itselle tuli järjetön hiki, joten kai ne elukatkin liikuntaa sai, kun könyttiin mättäillä. Hilppa pikku kavioidensa kanssa tepsutti niin sivistyneesti yli pienten puunrunkojen ja yli isojen kivien. Uskomaton pentu!

Rehellisyyden nimissä en tiedä onko kaikki varsat näin viisaita, mutta onhan tämä nassikka aivan ällistyttävä. Mennään mihin vaan ja tehdään mitä vaan, juu okei. Kaikki käy! Ei mitään sekoilua tai turhia kyselyjä. Ehkä se odottaa, että joku nousee selkään. Sit lähtee?

Satulakin on jo käväissyt Hilpan selässä. Se ei herättänyt mitään ihmettelyä, koska onhan hänellä ollut juoksutusvyö tiukallakin. Kehitysvaihe näyttää neidolla tällä hetkellä siltä, että ratsastajan laittamista selkään koitetaan syksyllä. Jotenkin Hilppa on vielä niin pallero. Näyttää ihan ponilta. Onhan se tietysti mahdollista, että se jää pieneksi, niin kuin kuulemma moni ensivarsa, mutta sittenpähän jää. Leveyttä sillä kyllä riittää, ei ole mikään suppu hän. Itse asiassa näyttää vähän quarterilta tällä hetkellä, ja se ei ole lainkaan huono asia! Quarterit on hienoa porukkaa. Nopeita, oppivaisia ja ketteriä, voiko hevoselta enempää vaatia? Voi, kokoa. No, uskon huomiseen!

Eilisen lenkin jälkeen juttelin Hilpan kanssa hetken kahden kesken. Sanoin hänelle, että sori, tässä ollaan ekaa kertaa varsaa kasvattamassa, koita kestää. Apua kuitenkin saadaan ja osataan pyytää. Hilppa oli, että ei se mitään Katja, ihan hyvin te ootte pärjänny. Niin me vissiin ollaan, koska onhan se aivan huippu tyttö. Viisas ja kaunis ja hyvin käyttäytyvä.

 

Hilpan (omistajiensa) ensimmäinen koulupäivä

Opettaja monelta saa lähtee?

Opettaja, monelta saa lähtee?

img_3961

Opettaja, onks pakko mennä suihkuun jos ei tullu hiki?

 

Oli tavattoman kirkas ja kaunis sää, kun äiti ja lapsi kurvasivat tallin pihaan eräänä tuulisena aamuna Suomen Kirkkonummella. Oli jo aikapäiviä sitten sovittu, että nyt alkaa Hilpalla koulu. Make-opettaja kaarsi pihaan samalla kuin mekin. Olalleen hän heitti autostaan ohjasajovyön ja ohjat. Apua! Se on nyt sitten totta. Vastahan varsanpötkäle oli pelkkä kuva eläinlääkärin monitorissa. Nyt se on 1,5 v.

Haimme pahaa-aavistamattoman Hilpuran laumasta ja veimme talliin. Siihen hän on onneksi tottunut, ei mitään keskustelua. Harjattiin neitoa vähän. ”Se on hevosen kunnioittamista, kun se pidetään puhtaana,” lausui Make, ja minua vähän hävetti. Hilppa on ihan siistissä kunnossa, mutta äitinsä…nooh, siitä sittemmmin! Sanoinkin Makelle, että hyvähän se on ruskeaa eläintä puhtaana pitää, johon hän kertoi tarinaa kuinka entisaikaan vedeltiin painepesurilla hevonen kiiltäväksi. Ei lainkaan huono idea.

Hilpalle puettiin ensin suitset ja sitten ajovyö tai mikälie. Koska meidän varsaa on loimitettu jo varhaisesta vaiheesta, se ei sanonut moisesta toimenpiteestä mitään. Kaikki kaivelu ja räpeltely oli ihan okei. Sitten ohjat kuolaimiin ja menoksi. Ensin Make käveli Hilbertin kanssa pitkin maneesia ja pysäytteli sitä. Lapsi käyttäytyi oikein hienosti.

Seuraavaksi Make TUOSTA VAAN ALKOI JUOKSUTTAA HILPPAA. Mä en voi käsittää miten se voi lähteä sillä lailla, että juokses nyt, niin minä seison tässä keskellä. Ja niinhän se meni! Hilppa juoksi vasemmalle kuin olisi aina ollut juoksutuksessa, mutta oikea oli vaikeampi. Se taas johtuu tietty siitä, että häntä on aina talutettu vasemmalta niin kuin säännöissä lukee. Ei ole nimittäin koskaan käynyt mielessäkään, että varsaa pitäisi taluttaa molemmilta puolilta! Nyt tiedän.

Eihän siinä mennyt kuin kymmenen sekuntia kun Hibelius jo hoksasi, että jaa, OIKEALLEKIN voi hölkätä, asia selvä.

Sitten siirryttiin ohjasajoon. Make pyysi minut Hilpan henkiseksi tueksi kävelemään vierellä, kun hän ohjasti takaa. Siinä sitten taas mentiin kuin olis aina menty. En voi käsittää. Seuraavaksi Hölmölän Emäntä ja Tytär saivat hoitaa hommaa ihan itse. Make seisoi maneesin laidalla ja huuteli neuvoja kun tytär ohjasti ja äiti oli HENKISENÄ TUKENA. Kuka täällä on kenen henkinen tuki. JA SIIS ME OSATTIIN! SE MENI HIENOSTI!

Katja meni tosi hyvin! T.Hilppa

Katja meni tosi hyvin! T.Hilppa

Opettaja, kato! Kato, opettaja!

Opettaja, kato! Kato, opettaja!

Opettaja, me mennään tälläi! Kato!

Opettaja, me mennään tälläi! Kato!

Noin vartti oli touhuttu, niin sai riittää. Se on kuulemma ihan passeli aika opiskella tässä iässä. Olen samaa mieltä, täytin juuri 48. Hirveästi yli varttia ei jaksa. Itse asiassa kotiin saavuttuani otin heti tirsat.

Mitä opin tänään?

Taluttaminen ja paikallaan seisominen on asioita, jotka pitää opettaa HEVOSEN KANSSA TOIMIVILLE IHMISILLE, jotta ne osaavat sitten vaatia niitä hepoilta. Hyvin yksinkertainen asia, joka jää hyvin helposti unholaan. Make opetti meille molempia. Hevosta ei saa vetää perässä, eikä se saa ryysätä. Liikkeelle lähdetään aina ihmisen halusta, ei hevosen. Näin takaamme turvallisuuden kaikissa tilanteissa. Ihan mahtavaa! Nyt olen viisaampi kuin tuhat jänistä! Ja hyvällä tuurilla Hilppenbergkin oppi jotain.

Seuraava virallinen koulupäivä on 15.1.2017. Jeeeee!

 

Videopätkä nähtävillä Kavioliiton Facebook-sivulla. Ehkä.

 

 

Varsan kasvatus on salatiedettä

Oli siinäkin iso homma opettaa tämä varsalle.

Oli siinäkin iso homma opettaa tämä varsalle.

Varmaankin joku muistaa kuinka tein aikanaan varsotuspäätöksen. Olin lopen kyllästynyt vääntämään ja kääntämään Pullukkaa ja sen biologinen kello kilkutti niin, että korvat meinasi mennä lukkoon. Innoissani sitten huutelin kylillä, että nyt tulee varsa, jee! Vastaus oli lähes poikkeuksetta sama: ootsä hullu. Ensimmäisenä pointtina miksi varsottaminen on sairasta mainittiin raha. On kuulemma ihan sama kun repisi seteleitä. Vai niin. Muutenhan tämä harrastus jää rajusti saamapuolelle.

Toisena pointtina esitettiin aika, jolloin en pääse ratsastamaan OMALLA HEVOSELLANI. No hyvä ihme, sitähän tässä juuri pakenenkin! Ellen jopa yritä ratkaista jotain! Jospa se muuttuu raskauden myötä! Ja jos ratsastaa haluaa, aina löytyy joku, joka on kipeänä/väsynyt/vittuuntunut/köyhä/haluton ja haluaa, että minä hyppään mieluummin hevosensa selkään. Tai periaatteessa ihan kuka tahansa.

Kolmantena pointtina esitettiin se, kuinka niille varsoille voi sattua mitä tahansa. Ahaa! Meille muillehan ei voi! Me muut ollaan aivan turvassa kaikelta! (Tällä viikolla olen niukin naukin väistellyt auton kanssa peuraa ja/tai hirveä 4 kertaa SYSIPIMEÄSSÄ.)

Sitten tulee neljäntenä se ovela katse ja sen perään kysytty: AIOTKO ITSE RATSUTTAA SEN. Ikään kuin ajatuksella ”luuleeko se oikeasti osaavansa, taivas mikä nuija”. Myöskin ”mitä te olette siitä ajatelleet tehdä” on yleinen kysymys. Onko siis niin, että siitä pitää ajatella jotain? Voisiko siitä tulla semmoinen kuin RATSU? Pitääkö niistä aina tulla jotain? Onhan se kiva jos siitä tulee hieno estehevonen, mutta jos ei, niin mitä sitten. Ja vaikka itse ratsuttaisinkin sen, niin keneltä se on pois? Itsehän sillä ratsastankin. (Tähän tiedoksi: en aio missän tapauksessa ratsuttaa sitä itse.) Olen tavannut monta hevosta, jotka ovat omistajiensa itse ratsuttamia, eivätkä yhtään mielipuolia tai huonoja. Omistajat eivät ole mitään GP-höyliä. Toisaalta olen myös tavannut hevosia, joita ammattilaisetkaan eivät meinanneet osata kouluttaa, ennen kuin löytyi juuri se oikea henkilö, joka sitten osasikin. Olen ankarasti sitä mieltä, että varsan (niin kuin muidenkin kanssa) tulee säilyttää viisas katse. Siis sellainen, että näkee jos alkaa mennä pieleen ja hyväksyy tilanteen ja laittaa sille stopin. Vaikka sitten nolottaisikin. Virheitä sattuu, JOILLAIN JOPA VARSOJEN KANSSA.

Olen opintomatkalla.

Olen opintomatkalla.

Onhan se kiva jos pääsee tutustumaan varsaan alusta asti. Kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta. Me käytiin muutaman kerran kuussa katsomassa äitiä ja lasta laitumella koko varsa-ajan. En tiedä onko sillä kovinkaan suurta merkitystä, mutta ainakin molemmat tuntuivat olevan ihan hyvillään siitä. Ehdittiin opettaa varsallekin vahingossa huonohko tapa. Rapsutettiin sitä pyllyn päältä ja aina kun lopetettiin, se peruutti pyllyn takaisin käden alle. Taas piti rapsuttaa. Nauratti se silloin, mutta toivottavasti se on jo unohtanut sen. Kyllä me kaiveltiin varsaa joka puolelta ja nosteltiin tassuja, en tiedä onko siitä vastaavaa iloa, mutta ainakin se on nykyään ihan asiallinen käsiteltävä. Uskon tosin, että se olisi muutenkin. Se vaan on niin lempeä ja kiltti.

hilp

Kaverini Englanninmaalla aloitti juuri ensimmäisen varsansa ratsutuksen. Tai itse asiassa hänkin päätyi teettämään sen ammattilaisella. Varsa oli kuulemma niin kuikelo vielä 3-vuotiaana, ettei puhettakaan satulasta, siirsivät aloituksen 4-vuotiskaudelle. Hyvin meni! Eikä oltu tehty mitään ihmeellisyyksiä siihen mennessä. Englannissa kuulemma ollaan sitä mieltä, että varsan elämä tulisi pitää mahdollisimman stressi- eli opetusvapaana ensimmäiset elinvuodet. Mikäs siinä.

Meillä Hilpan ensimmäinen koulupäivä oli mielestäni kevään näyttely. Sinne Hilppa pestiin ja letitettiin. Oli matkoilla poikaystävän kanssa. Sen jälkeen pääsikin laitumelle koko kesäksi. Toinen koulupäivä koittaa 28.12., kun Koffin hevosten paras ystävä Make Nyman tulee neuvomaan Hilppaa miten ohjasajo sujuu. Siihen asti siis, Hilpalta moi!

Tältä näytän nykyään. Sain pitkään vinguttuani liukuvärjäyksen tukkaan.

Tältä näytän nykyään. Sain pitkään vinguttuani liukuvärjäyksen tukkaan.