Varsakuume, siis Pullukalla, ITELLÄ EI NIIN VÄLIÄ

No mikä tässä nyt on niin ihmeellistä?

No mikä tässä nyt on niin ihmeellistä? Ihan tavallinen varsa. Niin. Kuva: Outi Impivaara

Meidän talliin syntyi pienokainen. Hän taitaa olla nyt jotakuinkin viikon vanha ja aivan naurettavan ihana. Nimenkin jo sai, Jump for Joy H, ja nimensä veroinen on nassikka. Kaikki kulmakunnan ihmiset ovat tietty aivan raiteiltaan hänestä. Äitihevo suhtautuu ihmisiin oikein joviaalisti, lasta saa halailla ja rapsutella ihan mielin määrin, mutta annas olla jos joku hevonen tulee kymmentä metriä lähemmäs. Turpasauna (tirsk) odottaa heti nurkan takana!

Ja mitä sitten tapahtui kun Pullukka näki varsan (kaukaa)? Pysähtyi ja katsoi. Näki ja muisti. Sekosi tyystin. Päästeli ääniä, alkoi huolestua. Karsinaan vietyäni hän ei enää syönyt (!!!!), katseli vain haaveellisesti ikkunasta ulos. Kävin tässä välissä auttamassa pikkuipanan vesiboksiin viennissä. Pikkuhevon pylly suihkutettiin ekaa kertaa (en kestä). Pidin häntä lähestulkoon sylissä (yhyy), äitillensä se oli ihan okei. Lapsikaan ei värissyt, katseli vain äimänä. Mie romahin.(yhyy)

Täysin normaali hevosen lapsi, mikä tässä nyt on niiin...Kuva: Outi Impivaara

Täysin normaali hevosen lapsi, mikä tässä nyt on niiin…Kuva: Outi Impivaara

Sitten menin takaisin Pullukan luo. Hevosparka nuuhki takkiani aivan hysteerisesti ja katsoi minua kostein silmin: ”Katja, anna minun olla raskaana! Lupaan, että ratsastettavuuteni paranee ja olen kevyempi pohkeelle!” Liikutuin vallan ja taisin vissiin luvata, että annan hänen vielä olla kerran raskaana. Mutta EN TÄNÄ KEVÄÄNÄ. (Koko internet on myös tietenkin tulvillaan varsakuvia juuri nyt, myös mm. yhdet kaksoset, jotka voivat, perkele, hyvin. Tosin yksi tyyppi vastasi puhelimeen tallista, oli kaivamassa varsan pyllystä pihkakakkaa. Ei se kaikilla onnistu.)

Niin ja tosiaan köröttelin tallille ihan rauhassa illan suussa. Ajattelin, että kiva kun ei ole kiire, ehdin rauhassa kokeilla Shiversin hoitavaa sukaa ja ottaa siitä kuvatkin, mutta saakelin nuija olinkin unohtanut yhden jutun. Tallin pihalla nimittäin vastaan tulikin iloinen nuorehko nainen, joka sanoi juuri soittaneensa minulle. Olin noin kolme sekuntia hiljaa ja pihalla kuin jne. kunnes tajusin: VALOKUVAAJA TULI OTTAMAAN KUVAA MINUSTA JA PULLUKASTA YHTEISHYVÄ-LEHTEEN. No miten on, olinko juuri meikannut ennen tallille lähtöä? Olinko föönannut tukkaa EDES AAMULLA? Enpä tietenkään, siinä on syynsä miksi olen radiossa töissä. En jaksa meikata enkä laittaa! Voi penaali, että näytin räjähtäneeltä. Valokuvaaja yritti naureskella rohkaisevasti, että ”hehheh, voithan sä käydä autossa meikkaamassa” tajuamatta sitä, että en edes tiedä missä mun meikit ovat, puhumattakaan että ne olisivat mukana. Ilmeisesti ns. julkisuuden henkilöt ovat aina meikattuja. Voi ei.

Kysyin siis jokaiselta vastaantulijalta onko meikkiä mukana. Sain aika monta melko äimistynyttä EI-vastausta, mutta sitten nasahti! Fantastinen tallikaveri oli varautunut kaikkeen ja esim. juuri siihen, että minun pitää meikata tallilla hänen meikeillään. Kiitos tämän toverin, saatoin näyttää etäisesti ihmiseltä. Onneksi hevonen sentään näytti ihanalta.

Tämmöstä ihme pelleilyä ollu taas. Ja ensi kerralla kun tulee tekstiä, se kertoo aivan satumaisen ihanasta hierontavehkeestä. Ja sen jälkeen elikkäs torstaina starttaakin jo Kavioliiton maailmankaikkeuden ensimmäinen ratsastusmatka! Siitä raportoidaan sitten paikan päältä.

Pientä kekkulointia ehkä, mutta kohta kuitenkin sataa tai jotain. Kuva: Outi Impivaara

Pientä kekkulointia ehkä, mutta kohta kuitenkin sataa tai jotain. Kuva: Outi Impivaara

 

Ai ei muka ole lahjakkain muotovalio!

IMG_9214 © Anna Aalto, Heasta

No niin, Kyvyt esiin -päivästä selvitty! Ja seuraavastakin, joka oli raskas, koska olisi tehnyt mieli nukkua koko päivä. Lähdetään siitä, että kun ihminen lupaa lähteä neljän 2-vuotiaan hevoslapsen kanssa irtohyppytapahtumaan, kaikki kupit eivät ole kaapissa. Siis kaikki intiaanit eivät ole kanootissa eivätkä muumit laaksossa. On ns. jäänyt tuoremehu pöydälle. Sinne nyt kumminkin läksin.

Päivä alkoi klo 9 Hilpan pesulla. Tämä oli hänen elämänsä toinen vesiboksitilanne, joten rohkenen väittää lasta erityisen viisaaksi, kun  tärisi vain hiukan ja oli paikallaan. Selkeä tamma: kun mainitsin, että kyseessä on SPA, osattiin jo rentoutua.

Kolme varsaa ehdittiin letittää kun kello oli jo sata ja piti lähteä. Oltiin lastaamassa jengiä rekkaan, jossa piti mm. peruuttaa omaan lokeroonsa. Ja en nyt ihan ymmärrä miten, mutta KAIKKI MENIVÄT TÄYSIN JÄRKEVÄSTI OMIIN LOHKOIHINSA. Hilppa luonnollisesti kiipesi autoon kuin tekisi sitä joka päivä. Se on ihmeellisen rento ipana.

Mutta rentous karisi saman tien kun päästiin Saloon. Pojat näytettiin ensin, ja ne hyppäsivät kuin kauriit. Kauniisti ja sivistyneesti. Sitten tuli Hilpero. Sai kävellä ensin puomien yli, ja jo siitä meinasi mennä mielenterveys. Pakarat tiukkenivat järkytyksestä ja laukka ei meinannut lähteä. Lapsiparka esitti hienoimman ravinsa hätäpäissään, eikä kukaan nähnyt. Hyppyjä pyydettiin ja Hilpukka vaan hiihti kauhuissaan ravia pitkin seiniä. Esteiden yli mentiin äärimmäisessä hädässä. Jossain vaiheessa tuomaristo sanoi, että annetaan sen vähän tuumia ja levätä. Silloin hän intoutui käppäilemään ympäri hallia ja kävi mm. tervehtimässä tuomarit ja yleisön, ihan jokaisen erikseen. Noin niin kuin että ei kai tässä se hyppääminen voi olla ainoa tapa tutustua.

IMG_9220 © Anna Aalto, Heasta

IMG_9241 © Anna Aalto, Heasta

IMG_9269 © Anna Aalto, HeastaIMG_9272 © Anna Aalto, Heasta

Ja sitten piti taas hypätä. Sen verran siitä irtosi, että pystyivät analysoimaan Hilpan olevan liian ujo ja varovainen, joka voi toisaalta osoittautua hyväksikin, jos laukka alkaa maistua. Sekä etu- että takajalkojen tekniikka todettiin HYVÄKSI. Sanoivat, että kyllä tästä vielä ESTEHEVONEN VOI IHAN HYVIN TULLA.

IMG_9321-2 © Anna Aalto, Heasta

Ei tässä kukaan ainakaan loukkaannu mistään tuomarin sanoista.

Meinasin jo alkuun lyödä tuomaria, kun hän sanoi jo ovella, että ONPA PIENI TAMMA, KUKAS TÄMÄ ON. Olin, että nyt turpa kiinni tai kerron mikä sulla on pieni. Ei mennyt YHTÄÄN tunteisiin. Olin ihan niin cool, että Petra joutui käydä hieman rauhoittelemassa, että ei tää vielä tarkota mitään. Olin ihan valmis ajamaan väkivallateon jälkeen suoraan kotiin kulkematta lähtö-ruudun kautta. Onneksi en vielä lähtenyt.

En nyt halua leuhkia, mutta KAIKKI LAPSET KIIPESIVÄT AUTOON KUIN VANHAT TEKIJÄT JA KOTIMATKA SUJUI ONGELMITTA! Voidaan siis todeta, että reissu onnistui aivan täydellisesti. Kaikki elävät, eikä kukaan lyönyt ketään!

 

Kaikki kuvat maailman paras Anna Aalto! Puspuspus! huutomerkki!!!11!!

Hevoselle (elämälle) kiitos!

Miten ihania jotkut voi olla?

Miten ihania jotkut voi olla?

Kyllä nyt on taas hyvä. Vielä parempi jos olis uusia kuvia, mutta paha se on itseään kuvata. Hevonenkin on niin huonosti koulutettu, että ei osaa kuvata mitään.

Siis asiaan. Hevoseni Pullukka on ollut nyt kolme päivää aivan huippu! Estetunnilla lapsen kanssa hyppäsi kuin kauris, seuraavan päivänä toipilas-äiten kanssa AIVAN TYRMÄÄVÄN HYVÄ, EN OLLUT TUNNISTAA ja vielä tänäänkin aivan paras. Kiima lienee ohi. Tällaistako se on kun on ihanaa? Ilmeisesti! Hei te, joilla on aina ns. ratsastusvalmis hevonen, nauttikaa joka hetkestä!

Haluaisinkin kiittää monia hevosia, jotka ovat tuoneet minut tähän. Aloittakaamme varsasta nimeltä Meira. Se laidunsi Aulangolla isäni talon vieressä. En tiennyt onko se tamma vai ravuri (niin kuin eräs nainen minulle ravintolassa selitti), mutta ihana se oli minun mielestäni. Niinpä ihastuin hevosiin. Siitä se lähti.

Seuraavaksi haluaisin kiittää Lena-nimistä suomenhevosta, jolla koin laukan ihanuuden ensimmäistä kertaa. Oli muuten hienoa! Joko teillä on laukattu? Ei ehkä kannata unohtaa miten hienoa se oli. Edelleen olen ihan innoissani kun osaan istua laukassa, koska silloin ihmettelin, että miten täällä voi pysyä pitämättä satulasta kiinni. (Myös edelleen iloitsen siitä, että osaan ajaa autoa, koska lapsena aina mietin, että se on kyllä ihan sairaan vaikeeta)

Seuraavat hevoset kulkevat jonossa jotenkin että Aapo-Bob-Pan-VG Lonely-Luukas-Hannes-Warbert. Tässä vaiheessa oltiin jo 80-luvulla, mutta loppupuolella. Harrastus nyypähti muuttaessani sitiin.

Korppu, Taisto ja raskaana oleva muia.

Korppu, Taisto ja raskaana oleva muia.

Palatessani rikospaikalle seuraani liittyi Korppu, kaikkien koulumiesten ykköskoulumies, joka levitti paitsi minun hevoshulluuteni aivan uusin mittoihin myös ystävieni hevoshulluuden hevosenostoasteelle. Korppu katsoi perääni kunnes oli 29.

Seuraava hevoseni Jaska opetti minulle enemmän kuin tuhat jänistä ja piti minua pystyssä läpi yhden eronkin. Koirani auttoi siinä. Jaskan koodinimi oli Ilpo ja se oli autoasentaja ja tykkäsi käydä ruotsinlaivalla, etenkin jos esiintymässä oli Popeda. Naisista se tykkäsi myös, mutta ei niitä ikinä saanut, koska ruunaus. Harmi.

Jaska.

Jaska.

 

Nyt en voi muuta kuin rakastaa tammaani Pullukkaa, joka on paitsi opettanut minulle ÄLYTTÖMÄSTI, myös synnyttänyt meille taitavasti ja suvereenisti mitä hienoimman lapsihevosen, Hilpan.

"Moni on tykänny." - Hilppa

”Moni on tykänny.” – Hilppa

Miten onnellinen voi ihminen olla?

Ok, haen takkini ja menen nukkumaan. Olkaa kiitollisia, se kannattaa.