Ai ei muka ole lahjakkain muotovalio!

IMG_9214 © Anna Aalto, Heasta

No niin, Kyvyt esiin -päivästä selvitty! Ja seuraavastakin, joka oli raskas, koska olisi tehnyt mieli nukkua koko päivä. Lähdetään siitä, että kun ihminen lupaa lähteä neljän 2-vuotiaan hevoslapsen kanssa irtohyppytapahtumaan, kaikki kupit eivät ole kaapissa. Siis kaikki intiaanit eivät ole kanootissa eivätkä muumit laaksossa. On ns. jäänyt tuoremehu pöydälle. Sinne nyt kumminkin läksin.

Päivä alkoi klo 9 Hilpan pesulla. Tämä oli hänen elämänsä toinen vesiboksitilanne, joten rohkenen väittää lasta erityisen viisaaksi, kun  tärisi vain hiukan ja oli paikallaan. Selkeä tamma: kun mainitsin, että kyseessä on SPA, osattiin jo rentoutua.

Kolme varsaa ehdittiin letittää kun kello oli jo sata ja piti lähteä. Oltiin lastaamassa jengiä rekkaan, jossa piti mm. peruuttaa omaan lokeroonsa. Ja en nyt ihan ymmärrä miten, mutta KAIKKI MENIVÄT TÄYSIN JÄRKEVÄSTI OMIIN LOHKOIHINSA. Hilppa luonnollisesti kiipesi autoon kuin tekisi sitä joka päivä. Se on ihmeellisen rento ipana.

Mutta rentous karisi saman tien kun päästiin Saloon. Pojat näytettiin ensin, ja ne hyppäsivät kuin kauriit. Kauniisti ja sivistyneesti. Sitten tuli Hilpero. Sai kävellä ensin puomien yli, ja jo siitä meinasi mennä mielenterveys. Pakarat tiukkenivat järkytyksestä ja laukka ei meinannut lähteä. Lapsiparka esitti hienoimman ravinsa hätäpäissään, eikä kukaan nähnyt. Hyppyjä pyydettiin ja Hilpukka vaan hiihti kauhuissaan ravia pitkin seiniä. Esteiden yli mentiin äärimmäisessä hädässä. Jossain vaiheessa tuomaristo sanoi, että annetaan sen vähän tuumia ja levätä. Silloin hän intoutui käppäilemään ympäri hallia ja kävi mm. tervehtimässä tuomarit ja yleisön, ihan jokaisen erikseen. Noin niin kuin että ei kai tässä se hyppääminen voi olla ainoa tapa tutustua.

IMG_9220 © Anna Aalto, Heasta

IMG_9241 © Anna Aalto, Heasta

IMG_9269 © Anna Aalto, HeastaIMG_9272 © Anna Aalto, Heasta

Ja sitten piti taas hypätä. Sen verran siitä irtosi, että pystyivät analysoimaan Hilpan olevan liian ujo ja varovainen, joka voi toisaalta osoittautua hyväksikin, jos laukka alkaa maistua. Sekä etu- että takajalkojen tekniikka todettiin HYVÄKSI. Sanoivat, että kyllä tästä vielä ESTEHEVONEN VOI IHAN HYVIN TULLA.

IMG_9321-2 © Anna Aalto, Heasta

Ei tässä kukaan ainakaan loukkaannu mistään tuomarin sanoista.

Meinasin jo alkuun lyödä tuomaria, kun hän sanoi jo ovella, että ONPA PIENI TAMMA, KUKAS TÄMÄ ON. Olin, että nyt turpa kiinni tai kerron mikä sulla on pieni. Ei mennyt YHTÄÄN tunteisiin. Olin ihan niin cool, että Petra joutui käydä hieman rauhoittelemassa, että ei tää vielä tarkota mitään. Olin ihan valmis ajamaan väkivallateon jälkeen suoraan kotiin kulkematta lähtö-ruudun kautta. Onneksi en vielä lähtenyt.

En nyt halua leuhkia, mutta KAIKKI LAPSET KIIPESIVÄT AUTOON KUIN VANHAT TEKIJÄT JA KOTIMATKA SUJUI ONGELMITTA! Voidaan siis todeta, että reissu onnistui aivan täydellisesti. Kaikki elävät, eikä kukaan lyönyt ketään!

 

Kaikki kuvat maailman paras Anna Aalto! Puspuspus! huutomerkki!!!11!!

Hevoselle (elämälle) kiitos!

Miten ihania jotkut voi olla?

Miten ihania jotkut voi olla?

Kyllä nyt on taas hyvä. Vielä parempi jos olis uusia kuvia, mutta paha se on itseään kuvata. Hevonenkin on niin huonosti koulutettu, että ei osaa kuvata mitään.

Siis asiaan. Hevoseni Pullukka on ollut nyt kolme päivää aivan huippu! Estetunnilla lapsen kanssa hyppäsi kuin kauris, seuraavan päivänä toipilas-äiten kanssa AIVAN TYRMÄÄVÄN HYVÄ, EN OLLUT TUNNISTAA ja vielä tänäänkin aivan paras. Kiima lienee ohi. Tällaistako se on kun on ihanaa? Ilmeisesti! Hei te, joilla on aina ns. ratsastusvalmis hevonen, nauttikaa joka hetkestä!

Haluaisinkin kiittää monia hevosia, jotka ovat tuoneet minut tähän. Aloittakaamme varsasta nimeltä Meira. Se laidunsi Aulangolla isäni talon vieressä. En tiennyt onko se tamma vai ravuri (niin kuin eräs nainen minulle ravintolassa selitti), mutta ihana se oli minun mielestäni. Niinpä ihastuin hevosiin. Siitä se lähti.

Seuraavaksi haluaisin kiittää Lena-nimistä suomenhevosta, jolla koin laukan ihanuuden ensimmäistä kertaa. Oli muuten hienoa! Joko teillä on laukattu? Ei ehkä kannata unohtaa miten hienoa se oli. Edelleen olen ihan innoissani kun osaan istua laukassa, koska silloin ihmettelin, että miten täällä voi pysyä pitämättä satulasta kiinni. (Myös edelleen iloitsen siitä, että osaan ajaa autoa, koska lapsena aina mietin, että se on kyllä ihan sairaan vaikeeta)

Seuraavat hevoset kulkevat jonossa jotenkin että Aapo-Bob-Pan-VG Lonely-Luukas-Hannes-Warbert. Tässä vaiheessa oltiin jo 80-luvulla, mutta loppupuolella. Harrastus nyypähti muuttaessani sitiin.

Korppu, Taisto ja raskaana oleva muia.

Korppu, Taisto ja raskaana oleva muia.

Palatessani rikospaikalle seuraani liittyi Korppu, kaikkien koulumiesten ykköskoulumies, joka levitti paitsi minun hevoshulluuteni aivan uusin mittoihin myös ystävieni hevoshulluuden hevosenostoasteelle. Korppu katsoi perääni kunnes oli 29.

Seuraava hevoseni Jaska opetti minulle enemmän kuin tuhat jänistä ja piti minua pystyssä läpi yhden eronkin. Koirani auttoi siinä. Jaskan koodinimi oli Ilpo ja se oli autoasentaja ja tykkäsi käydä ruotsinlaivalla, etenkin jos esiintymässä oli Popeda. Naisista se tykkäsi myös, mutta ei niitä ikinä saanut, koska ruunaus. Harmi.

Jaska.

Jaska.

 

Nyt en voi muuta kuin rakastaa tammaani Pullukkaa, joka on paitsi opettanut minulle ÄLYTTÖMÄSTI, myös synnyttänyt meille taitavasti ja suvereenisti mitä hienoimman lapsihevosen, Hilpan.

"Moni on tykänny." - Hilppa

”Moni on tykänny.” – Hilppa

Miten onnellinen voi ihminen olla?

Ok, haen takkini ja menen nukkumaan. Olkaa kiitollisia, se kannattaa.

 

Laidunpohdiskelua

Pullukka ja Iiris in action.

Pullukka ja Iiris in action.

Siellä ne möllöttävät, Pullukka ja Hilppa. Käyn morjestamassa niitä laitumella monta kertaa viikossa, vaikka ei niitä liiemmin tunnu se kiinnostavan. Tai okei, Hilppaa kiinnostaa. Ja hänen ystäväänsä Railia. Tytöillä on vielä niin vähän kokemusta ihmisistä, että kiinnostaa. Pullukka ilmoitti viime kerralla hyvin selkeästi, että raavi tosta, tosta ja tosta ja sitten voitkin lähteä, moiccu. Hänen ystävänsä Iiris katseli suu auki meidän koiria, joista toinen uskaltautui laitumelle asti, toinen jäi murjottamaan auton viereen, koska sähköpaimen. Yhtenä päivänä ihmettelin miksi se seisoo tallin pihalla keskellä tarhaa ja tuijottaa. Sitten tajusin, että eihän sieltä pääse pois kun on ne aidat. Äkkinäinen luulisi, että aidan ali pääsee ihan pikkuisen vaan ryömimällä. No ei pääse.

Raili ja Hilppa in action.

Raili ja Hilppa in action.

Hilppa ja Raili halusivat kuulla kaikki kuulumiset. Miten ne jaksavatkin niin toljottaa ja olla kysyväisiä? Ottivat myös hyvin kohdistetut rapsutukset ilolla vastaan. Tytöillä oli vähän puremaa rinnassa, mutta ei mitenkään pahasti. Turkki kiilsi. Toista se on Pullukalla. Todennäköisesti ensimmäisenä laidunpäivänä Pullukka on sukellellut huolellisesti ympäri laitsaa muodostaen näin jäätävän kakkapanssarin ympärilleen. En ole ollenkaan varma saako sitä koskaan pois. Mutta tuntuu viihtyvän.

Kevytlevite.

Kevytlevite.

Alun perin suunniteltiin, että Pullukalta otetaan takakengät pois, ettei sitten tulee rumaa jälkeä. Nyt kun kurkkasin, niin siellähän ne ovat, takalenkkarit alla. Kysyin Päälliköltä unohtiko ottaa pois. ”En, se nyt ei vaan näyttänyt olevan kovin väkivaltainen.” No juu ei. Katseella tappaa jos tarvetta ilmenee. Pullukan linja pitää: takajalkoja ei nostella turhaan, oli tilanne mikä hyvänsä. Siinä kuluu aivan liikaa kaloreita ja ylikunto häämöttää. Kiva laidunkavereiden kannalta, ei-kiva ratsastettaessa.

Kaveri vei jännevammaisen tammansa siittolaan, sinne missä Pullukkakin oli. Kehuin paikkaa maasta taivaaseen, ja tyytyväiseltä vaikuttivat sekä omistaja että hevonen. Tarhaan se siellä kuulemma lykättiin. Tarhaan? Mitä? Paikka, jossa on maailman jumalaisimmat laitumet ja tamma meni tarhaan. ”Ei saa laiduntaa,” oli ollut eläinlääkärin kommentti. Tamma ei edes onnu. Voi venäjä. Onko tämä nyt taas tätä hätävarjelun liiottelua? Niin kuin että hevosta käsitellessä pitää AINA olla hanskat ja turvajalkineet. Niinkö tosiaan? No onhan se kiva, mutta miten ne nyt ihan aina osuvat kohdalle? Ei mitenkään.

No oli miten oli, siellä se on nyt, hyvässä hoidossa. Itse asiassa moni hevonen on siellä paremmassa hoidossa kuin kotonaan. Tallin henkilökunat on kertonut monista ”vaikeista” tammoista, joiden kanssa ei ole ollut mitään ongelmaa. Olen käynyt tilalla sen sata kertaa, enkä ole koskaan nähnyt siellä epämääräisiä tilanteita. Mistäköhän johtuu? Voiko olla, että siellä otetaan hevonen hevosena, ihan lungisti? Kokemukseni mukaan hevosista tulee melko rauhallisia, jos niiden kanssa on rauhallinen.

Moi!

Moi!

Takaisin laiduntamiseen. Välillä mietityttää, kun herään aamulla hyvin aikaisin (5.30) ja on melko kylmä. Että miten ne tytöt siellä pärjäävät kun ei ole edes sade- ja toppaloimea. Sitten muistan, että nehän ovat hevosia. Ne liikkuvat. Eivät ne hytise teltassa ja kaivaudu toistensa kainaloihin. Tosiaan! Nehän saattavat tykätä kun ei ole liian kuuma. Eikä sade ole tiettävästi vienyt vielä yhdeltäkään hevoselta henkeä. Joten josko ne siellä sitten pärjäävät.

Tähän kohtaan haluan lausua kiitoksen sana kaikille lukijoilleni! Olen ihan älyttömän innostunut tästä kirjoittamisesta ja olenkin päättänyt lisätä viikkoon yhden postauksen. Sitä mukaa niitä on sitten neljä viikossa. Katsotaan saisinko vielä venytettyä enemmänkin, mutta lähdetään tästä. Toivottavasti maistuu!