Ratsastajan kädet – ikuinen kriisin paikka

Mielestäni tämä on ihan hyvä ohjasote ja satula myös. T.Pullukka

Mielestäni tämä on ihan hyvä ohjasote ja satula myös. T.Pullukka

Törmäsinpä kummalliseen, ja samalla niin ymmärrettävään pulmaan taannoin Keiteleellä. Eräs leiriläinen, joka harrastaa enimmäkseen länkkää, valitti, että tästä eurooppalaisesta tyylistä tulee niska kipeäksi. Olin ensin, että öö, mutta kun hän sanoi, että saa yhtenään olla vetämässä näistä ohjaksista, niin tuleehan se. No niin tulee!

Ja aivan, joku siellä jo huutelee, että ohjista ei saa vetää. Ei saakaan, mutta jos/kun on kyse suomenhevosesta, jonka kaula on paksu kuin itse isänmaa ja se ei pysähdy, niin mitä ajattelit? Kyllä siinä joutuu kuulkaa vetämään. Toisinaan maastossakin saa vetää ihan tosissaan jos meinaa tulla kotiin jotain muuta vauhtia kuin kiitolaukkaa, joka on sinänsä ihan hyvä askellaji sekin. Eikä tarviste olla edes suomenhevonen (olin eilen Pullukan kanssa ns. kiitomaastossa, jarrut inte).

Kerran sain hienon, vaikkakin lyhyen oppitunnin kouluratsastaja Karolina Liuksialalta. Olivat polkaisseet tuttunsa kanssa pystyyn verkossa toimivan ratsastuskoulun, ja esittelivät sitä sitten. Meillä oli ohjelmanumeron nimi AVOVÄISTÖ. Karolina kertoi, kuinka etenkin vanhempaa kopukkaa pitää jumpata kunnolla ennen kuin vaaditaan asioita. Ymmärrän oikein hyvin. Harjoitus aloitettiin etsimällä sovelias ohjasote. Herran tähden, miten tiivis se on! Ei riitä ihmisen lihas kuin hetken aikaa! Ymmärrän toki, että kyseessä on ns. kehys, johon hevosen halutaan menevän, ja kun yhteistyö alkaa löytyä, avut muuttuvat höyhenenkevyiksi. Olen kartalla tästä. Ongelma onkin siinä, että en mitenkään osaa pitää HYVÄÄ TUNTUMAA VETÄMÄTTÄ OHJISTA, etenkään kun se hyvä tuntuma on saatanallisen raskas.

Tähän varmaankin toinen äärilaita jo korottaa ääntään: ÄLÄ VEDÄ OHJISTA. En vetäisikään, jos muu konsti olisi mahdollinen. Muistan ikuisesti kun nuorna ratsastin erästä vanha kilparatsua noin niin kuin liikuntamielessä. Omistajansa sanoi, että ”se sitten tykkää melko kovasta kädestä”. Olin ihan kujalla. Miten voi tykätä? En meinannut ollenkaan uskoa, kunnes kerran jouduin jarruttelemaan vanhaa rouvaa siihen malliin, että löysin ns. sopivan otteen. Se oli melkoisen kova, mutta herran tähden, että alkoi hevonen kulkea hienosti! Aiavn siltä seisomalta hän oivalsi mistä on kyse. Ja minä myös.

Niskahan tulee kipeäksi siitä, kun ei rentouta hartioita. Väitän, että noin sata vuotta saa ratsastaa kahdeksalla hevosella päivässä, että ihan kunnolla rentoutuu olka. On se vaan sen verran kokonaisvaltaista hommaa, että helposti jännittyy, VAIKKA EI SAISI. Länkkähommassahan ohjat ovat vain ns. VARALLA jos mikään muu ei toimi. Onko nyt niin, että pitää alkaa länkkäämään vallankin? Vai miten tästä eteenpäin? Itse pidän kovasti molemmista lajeista, mutta toisesta tiedän noin 99% enemmän. Onko tässä nyt joku kulma, mikä jää pimentoon? Miksi länkkähevosen suu jätetään rauhaan ja se tottelee silti, miksi euroopplaistyylisen hevosen suu on toisinaan kuin betonia? Miksi hyvä ratsastaja saa kaikki kulkemaan? Mitä?

No niin, siinä teille pähkinää purtavaksi. Perjantaina elikkäs huomenna menen muuten ratsastuskeskus Ainoon haastattelemaan Hanna Tardiveauta, ehkä hän osaa vastata tähän. Ja viikonlopun vietänkin Kuninkuusraveissa! Soon moro.