Juustoa, laulua ja viiniä – ja aijoo – hevosia

Piereskelevä parivaljakko.

Piereskelevä parivaljakko.

Jos Horse Show’ssa nähtiin Lasten Matinea, täällä Unkarissa on aika kova Aikuisten Matinea. Ratsastusleirimme iltaohjelmaan kuuluikin perjantai-iltana seuraavaa: hyppäsimme melko isoon kärryyn, jota veti kaksi tummaa, iloista hevosta, jotka päättivät heti alkumatkasta murtaa jään pieremällä vuorotellen oikein kunnolla. Eihän siinä vaiheessa enää tunne tarvetta teititellä ketään. Matkaa tehtiin auringon laskiessa kolmisen varttia ja sitten yhden nenään tuli lyijykynän haju. Oltiin kaikki sitä mieltä, että joo, niin muuten haiseekin lyijykynä. Yllätys oli suuri, kun luulemamme koulu, josta kuvittelimme lyijykynän hajun tulevan, osoittautuikin juustolaksi. Olimme juuston syntysijoilla.

Suomi100-tossut jalkaan ja juustolaan.

Suomi100-tossut jalkaan ja juustolaan.

Juustomestari Otto avautuu.

Juustomestari Otto avautuu.

Otto-niminen kaveri esitteli juustontekemisen salat sujuvalla unkarilla. Toinen kaveri käänsi. Nyt osaan tehdä juustoa. Opiskelukierroksen jälkeen toki maisteltiin. Koska voisin elää juustolla, olin taivaassa. Myös huuhteluvälineenä käytetty punkku oli erittäin herkullista. Vedimme riittävästi molempia ja otimme asianmukaisia mannekiinikuvia.

Huippumalli haussa.

Huippumalli haussa.

Lauantaina oltiin taas opin äärellä. Meille tehtiin kentällä tehtävärata, joka tuli selvittää hevosensa kanssa. Tehtävä ei ollut sinänsä vaikea: jykkä pohkeenväistö (side pass), pujottelu ravissa ja laukannosto, laukkaa ympyrä, jonka jälkeen stop, pari askelta eteen ja peruutus. Kuulostaa helpolta, mutta uudet avut ja uudet hevoset – no, kyllä te tiedätte.

Olin Elviksen kanssa ekaa kertaa kentällä. Elviksen liikkeet EIVÄT ole kovin pehmeät ja joustavat, ja sainkin ohjeeksi, että kokoa sitä vähän, niin liike pehmenee. Ok. Paikoitellen homma onnistuikin. Elvis yritti alkuun olla vähän raavas mies joka ei naista kuuntele, mutta osoittauduin lopulta kuitenkin vielä raavaammaksi kuin hän. Väkivalta ei näytellyt mitään roolia. Onnistuimme tehtävässä ihan jees!

Elvis ja mää ja pieni hevosmies.

Elvis ja mää ja pieni hevosmies.

Maastossa paahdettiin, mutta ei lujaa, paitsi viimeisenä päivänä. Merkit ohjaajilta olivat seuraavat: kaksi sormea – pikkuravia (jogging), kolme sormea – laukkaa (loping) ja viimeisenä päivänä mukaan astui neljän sormen laukka – kovaa. Se oli kyllä melko siistiä! Kerrankin ei tarvinnut pidätellä, ja muutenkin ohjissa roikkuminen väheni päivä päivältä. Se oli ilahduttava huomio. Minäkin edistyn!

Nähtiin tällä reissulla ritari hevosineen, ainakin omasta mielestämme.

Nähtiin tällä reissulla ritari hevosineen, ainakin omasta mielestämme.

Sunnuntaiaamuna Robert näytti meille miten ratsastetaan nuorta hevosta noin toista kertaa. Edellisestä kerrasta oli vuosi. Jostain syystä en usko, että itse onnistun vastaavassa hommassa ihan yhtä hyvin. Oli nimittäin helpon ja loogisen näköistä hommaa!

Kaksi komeata nuorikkoa, joista toinen on hevonen.

Kaksi komeata nuorikkoa, joista toinen on hevonen.

Pääsin taas sisälle westerniin ja ulos enkku-tyylistä. Se tulee olemaan ongelma, kun palaan Pullukan selkään. Voivoi. Mutta ei harmita yhtään! Pystyn oleen.

Mikäli riehaannut tämän myötä Unkarista, mene heti varaamaan reissusi täältä.

Jos haluat lukea lisää suomenkielisiä tarinoita ratsastusmatkakohteista, tee se täällä.

Tämän reissun mahdollisti Horsexplore.

 

 

Taas Unkarissa kaviokoukussa!

Päätettiin pitää koko ajan kypärät päässä ettei vaan satu mitään.

Tämmönen porukka tällä kertaa! Päätettiin pitää koko ajan kypärät päässä ettei vaan satu mitään.

Terveiset El Broncosta, joka sijaitsee Unkarissa! Kyllä, täällä on taas meneillään kavioliittoleiri, koska edelliset kaksi leiriä olivat niin kovia. Siis kaikin puolin. Saavuttiin yhdellä porukalla torstaina päivällä, toinen remmi tuli iltasella. Koska suomalainen haluaa aina tietää sään, kerron sen heti kärkeen: aurinkoista, lähes tuuletonta, noin 15 astetta. Ei siis ihan perinteinen marraskuu noin suomalaisittain katsottuna. Hevoset asuvat suurelta osin ulkosalla, ja miksipä ei. Karva on kasvanut jo joillain ihan kunnolla. Brad Pitt on yhtä komea ja ihan kuin ennenkin, niin myös Elvis. Lähettävät terveisiä molemmat!

 

Kenttäopiskelua. Pihalla ollaan, kaikin puolin!

Kenttäopiskelua. Pihalla ollaan, kaikin puolin!

Back to poniratsastajuus.

Back to poniratsastajuus.

Ekana päivänä pyrittiin taas pääsemään sisälle western-tyyliin. Väittäisin, että toisella kerralla se on hieman helpompaa, mutta olin silti aika kujalla. Brad teki vähän mitä huvitti ja minä hoipuin seljässä. Tänään homma aukeni hiukka paremmin ja sain kokea jonkinlaista hallinnan tunnettakin. Opinnot jatkuvat.

Tällä reissulla merkille pantavinta on ehkä se, että joukossamme on kolme Katjaa. Elämästäni sen verran, että en ole KOSKAAN ollut MISSÄÄN, jossa olisi yli kaksi Katjaa. Muuten porukka koostuu ihan normaaleista naisista. Ensi kerralla ehkä järjestämme oman leirin pelkille Katjoille.

Kai se on sitten maastoiltava, vaikka eihän näistä maastoista mihinkään ole. Kansallispuisto.

Kai se on sitten maastoiltava, vaikka eihän näistä maastoista mihinkään ole. Kansallispuisto.

Saapuminen oli muuten aika kivaa: vastaanottokomiteassa seisoivat työmuurahaiset Gabor, Robert ja Mili, ja kaikki halata rutistivat niin kovaa, että happi hetkeksi tyrehtyi. Mitä jengiä! Ihan parhaita.

Viime kerrasta poiketen nyt täällä on kasapäin varsoja. Nuorin on kuukauden ikäinen. Täällä varsojen syntyminen pyritään ajoittamaan kauden loppuun, jotta hevoset voivat liikkua koko kauden.

Tällä kertaa (off-season) paikalla ei ole muita vieraita kuin me, joten saadaan mellestää sydämemme kyllyydestä. Se tapahtuu enimmäkseen poreammeessa lilluessa ja suihkun mekanismia arvuutellessa. Pitäkää hatuistanne kiinni!

23172504_10156013574326122_6918746620791909669_n

23031610_1687452751265618_6948400788963102563_n

Rose-viini ei ole huonontunut puolen vuoden sisällä, ei myöskään ruoka. Jälkiruoka-täytekakkupala on edelleen painonvartijoiden painajainen.

Seuraavassa raportissa kerron miten ihminen selviää reissusta juustolaan (matka tietysti hevoskärryillä), ja kuinka sen jälkeen opettelemme rivitanssia. Kyllä – rivitanssia.

Mitä tässä kuvassa tapahtuu? Vai onko teillä kotona aina tällaista? Vastaus selviää seuraavassa numerossa.

Mistä tässä kuvassa on kyse? Vai onko teillä kotona aina tällaista? Vastaus selviää seuraavassa numerossa!

Tahotko ite El Broncoon? Se onnistuu täältä.

Ja lisää asianmukaista infoa tästä ja monesta muustakin kohteesta Horsexploren reissuilta täältä.

Ratsastajan kädet – ikuinen kriisin paikka

Mielestäni tämä on ihan hyvä ohjasote ja satula myös. T.Pullukka

Mielestäni tämä on ihan hyvä ohjasote ja satula myös. T.Pullukka

Törmäsinpä kummalliseen, ja samalla niin ymmärrettävään pulmaan taannoin Keiteleellä. Eräs leiriläinen, joka harrastaa enimmäkseen länkkää, valitti, että tästä eurooppalaisesta tyylistä tulee niska kipeäksi. Olin ensin, että öö, mutta kun hän sanoi, että saa yhtenään olla vetämässä näistä ohjaksista, niin tuleehan se. No niin tulee!

Ja aivan, joku siellä jo huutelee, että ohjista ei saa vetää. Ei saakaan, mutta jos/kun on kyse suomenhevosesta, jonka kaula on paksu kuin itse isänmaa ja se ei pysähdy, niin mitä ajattelit? Kyllä siinä joutuu kuulkaa vetämään. Toisinaan maastossakin saa vetää ihan tosissaan jos meinaa tulla kotiin jotain muuta vauhtia kuin kiitolaukkaa, joka on sinänsä ihan hyvä askellaji sekin. Eikä tarviste olla edes suomenhevonen (olin eilen Pullukan kanssa ns. kiitomaastossa, jarrut inte).

Kerran sain hienon, vaikkakin lyhyen oppitunnin kouluratsastaja Karolina Liuksialalta. Olivat polkaisseet tuttunsa kanssa pystyyn verkossa toimivan ratsastuskoulun, ja esittelivät sitä sitten. Meillä oli ohjelmanumeron nimi AVOVÄISTÖ. Karolina kertoi, kuinka etenkin vanhempaa kopukkaa pitää jumpata kunnolla ennen kuin vaaditaan asioita. Ymmärrän oikein hyvin. Harjoitus aloitettiin etsimällä sovelias ohjasote. Herran tähden, miten tiivis se on! Ei riitä ihmisen lihas kuin hetken aikaa! Ymmärrän toki, että kyseessä on ns. kehys, johon hevosen halutaan menevän, ja kun yhteistyö alkaa löytyä, avut muuttuvat höyhenenkevyiksi. Olen kartalla tästä. Ongelma onkin siinä, että en mitenkään osaa pitää HYVÄÄ TUNTUMAA VETÄMÄTTÄ OHJISTA, etenkään kun se hyvä tuntuma on saatanallisen raskas.

Tähän varmaankin toinen äärilaita jo korottaa ääntään: ÄLÄ VEDÄ OHJISTA. En vetäisikään, jos muu konsti olisi mahdollinen. Muistan ikuisesti kun nuorna ratsastin erästä vanha kilparatsua noin niin kuin liikuntamielessä. Omistajansa sanoi, että ”se sitten tykkää melko kovasta kädestä”. Olin ihan kujalla. Miten voi tykätä? En meinannut ollenkaan uskoa, kunnes kerran jouduin jarruttelemaan vanhaa rouvaa siihen malliin, että löysin ns. sopivan otteen. Se oli melkoisen kova, mutta herran tähden, että alkoi hevonen kulkea hienosti! Aiavn siltä seisomalta hän oivalsi mistä on kyse. Ja minä myös.

Niskahan tulee kipeäksi siitä, kun ei rentouta hartioita. Väitän, että noin sata vuotta saa ratsastaa kahdeksalla hevosella päivässä, että ihan kunnolla rentoutuu olka. On se vaan sen verran kokonaisvaltaista hommaa, että helposti jännittyy, VAIKKA EI SAISI. Länkkähommassahan ohjat ovat vain ns. VARALLA jos mikään muu ei toimi. Onko nyt niin, että pitää alkaa länkkäämään vallankin? Vai miten tästä eteenpäin? Itse pidän kovasti molemmista lajeista, mutta toisesta tiedän noin 99% enemmän. Onko tässä nyt joku kulma, mikä jää pimentoon? Miksi länkkähevosen suu jätetään rauhaan ja se tottelee silti, miksi euroopplaistyylisen hevosen suu on toisinaan kuin betonia? Miksi hyvä ratsastaja saa kaikki kulkemaan? Mitä?

No niin, siinä teille pähkinää purtavaksi. Perjantaina elikkäs huomenna menen muuten ratsastuskeskus Ainoon haastattelemaan Hanna Tardiveauta, ehkä hän osaa vastata tähän. Ja viikonlopun vietänkin Kuninkuusraveissa! Soon moro.