Takaisin selkään osa 1: suuri yllätys

Jumankauta tekee nimittäin hyvää! T. Paskahousu

Jumankauta tekee nimittäin hyvää! T. Paskahousu

Urheilija ei tervettä päivää näe. Se on nyt ymmärretty kun aloitin liian kovan harjoittelun kuntosalilla. Kyllähän se voima kasvoi merkittävästikin, mutta kun perse alkaa leikata kiinni, ei homma enää etene. Yksi jos toinenkin antoi näkökulmansa siitä missä mennään ja miten tilanne korjataan. Kiitos niistä kaikista. Osteopaattini Vesa Valtonen loppukädessä sorkki kankkuni takaisin kuntoon. Osittain kivun ja säryn takia, osittain kadonneen ratsastuksellisen kykyni takia olin pelkästään höntsäillyt viime viikot. Ei tee mieli soittaa vinssiä nostamaan minua hevon selästä pois (kerran on käynyt niinkin, ei unohdu).

Niin siinä sitten käy, että jossain vaiheessa kohtalo puuttuu peliin.

Lapsi on ratsastanut Pullukkaa ansiokkaasti aidoilla ja tasaisella, ja onhan se oikeus ja kohtuus, sillä hänhän sillä kisaa. No kas, kävipä niinä päivinä, että lapsi sairastui johonkin saakelin kurkkuödeemaan joka vain jatkui ja jatkui. Jouduin yhtäkkiä tilanteeseen, jossa olen pakotettu tuuraamaan lastani KOULUTUNNILLA. Ja mitä nyt ole sivusilmällä kuikuillut, niin siellä ei ole montaakaan käyntiaskelta otettu. KUOLEN.

Mietin, että onneksi siellä on varmaan neljä muutakin, joten häviän kivasti tapettiin ja voin välillä vähän puuskutella jossain nurkassa. Virhearvio. Meitä oli kaksi. Kävi mielessä, että jos lyön sitä toista kivuliaasti naamaan, niin hän ei voi tulla tunnille ja tunti joudutaan perumaan, kosa ei sitä yhdelle järjestetä. Sitten katselin tuntikaverini iloista naamaa ja mietin, että melko vaikea jysäyttää noin kivaa ihmistä turpaan. Että ei kun satulaa selkään ja surman suuhun. Jotkut kai nauttivat tällaisista tilanteista.

Aloitimme vasta-avolla käynnissä. Ope auttoi hiukka taivutuksen suuntaa maasta käsin, joten takakintutkin pääsivät kyytiin. (Muutenhan ne ovat aika lailla kuin ns. sukkahousut tuulessa.) Ja kappas, jännästi hefoinen alkoikin liikkua oikein perin. Siitä sitten jatkettiin samaa paskaa ravissa, ja saakeli soikoon, mehän osattiin! Ei se koko ajan mennyt kympin arvoisesti, mutta idea oli hienosti selvillä koko ajan! Pullukka alkoi ihan tosissaan nostaa pömppömahaa vähän ylemmäs ja siinä meinasi vallan vauhti hidastua, kun niin keskityttiin. Mikrosekunnin tauon jälkeen otettiin samaa laukassa. Voin kertoa, että omistamallani hevosella ja treenien tässä vaiheessa se ei ollut helppoa, mutta koimme silti lukuisia onnistumisen tunteita! Jumankekka, täähän toimii! Ja mä elän! Olisitte heti sanonu!

Lapsi hurrasi potilaana kentän laidalla (olin ottanut hänet tuulettumaan neljän päivän kännykkärallista sisätiloista) ja meikän hymy ei mahtunut naamaan. Ihanaa!

Samaan aikaan tällä viikolla alkoi kevät ja/tai kesä. Pulde pääsi nakupellenä piehtaroimaan ja otti niin onnellisena aurinkoa. Sattumaako? Tuskin.

I love dressage <3

Ai niin! Huomenna menen Working Equitation -kisoihin hevosella nimeltä Boris. Emme ole koskaan tavanneet. Lahjattomat reenaa.

Tulkaa tänne!

 

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *