Tämä on todellista liikuntaa hevosten kanssa

 

Eräänä päivänä vanha ystäväni kutsui minut tutustumaan valjakkohommiin. Olin jo kerran käynyt heidän kotitallillaan katsomassa menoa ja körötellyt itse shettiksen kyydissä. Nyt oli pikkusen eri meininki. Kyseessä oli maraton-kisan harjoitukset. Tiesin, että pääsisin käymään kyydissä, mutta eipä tullut mieleenkään, että osuisin tositoimiin.

Paikkana toimi Savijärven kartano. Mitä ilmeisimmin Savijärveltä koko suomalainen valjakkoshow on lähtenyt leviämään, sillä ystäväni tutustui lajiin siellä jo 80-luvulla. Simonsen -nimiset ihmiset hallitsivat aluetta jo silloin ja hallitsevat edelleen. Uskallan väittää, että valjakkoasioista puhuminen on mahdotonta ilman, että joku Simonsen mainitaan. Tässä tapauksessa Ben Simonsen toimi valmentajana. Harjoittelemassa oli kaksi yksikköä (en tiedä mitä ne ovat nimeltään), se meidän ja yksi poni, jota ohjasti (sekin meni varmaan väärin) ihana nuori tyttö ja groomina kökki ihana nuori poika. Meidän yksikössä ohjissa roikkui perheenäiti, joka kilpailee ainakin EM-tasolla ja groomina täysin puskista mukaan repäisty Katja. Ihan söpöjä mekin.

Meikämannen näkulma.

Meikämannen näkökulma.

(Kotimatkalla kun tilitin toiselle kaverille mitä kaikkea mahtavaa oli tapahtunut, sain ihan hirveän läksytyksen vääristä sanavalinnoista. KÄRRY on KÄRRY ja VAUNU on VAUNU, niitä EI SAA SOTKEA. Kysyin mitä eroa niillä on, ja kuulemma on. Muitakin vääriä sanavalintoja tulen varmasti käyttämään tässä, joten unohtakaa niuhottaminen nyt heti.)

Päälleni puettiin turvaliivi ja kypärä. Sanottiin, että seiso tossa ja kaarra sisäkurvissa sisään. Ok. Ensimmäinen pujottelutehtävä ISOJEN KIVIEN VÄLISTÄ suoritettiin käynnissä, joten se oli ihan helppoa. Seuraava mentiin ravissa, ja se oli ihan mukiinmenevää, en edes yrittänyt kuolla. Valmentajalla sen sijaan meni heti tennispallo nenään: ”TAKAPUOLI ALAS SIELLÄ GROOMILLA!” Laitoin takapuolen alas, mutta senkin voi tehdä väärin: ”EI TAAKSE VAAN ALAS!” Edelleen yritin, mutta väärinhän se meni. Valmentaja tuli sitten näyttämään miten. Se oli ihan kiva, koska en tiennyt. Sitten lähdettiin laukalla samaan sokkeloon. Se on nimittäin aivan käsittämätöntä millaista vauhtia siellä lohkareiden seassa voi mennä! Siinä vaiheessa alkoi Katjankin pylly hakeutua ihan luontaisesti oikeaan paikkaan. Ei nimittäin olisi muuten pysynyt pystyssä/kyydissä. En yhtään tiedä menikö se hyvin vai huonosti, mutta ainakin mentiin kovaa, ei osuttu mihinkään ja oli sairaan kivaa. Kehuin kovaan ääneen ohjastajaystävääni ja ponia. Valmentaja ei riehaantunut ollenkaan yhtä paljon. Kuulemma tilanne on ihan okei jollei hän sano mitään. (Kannattaa kastoa youtubesta valmentajan omaa ajoa, melko hilpeä video löytyy Hevoset Stadikalla -tapahtumasta, kerrassaan upeasti hoitaa homman valmentaja Simonsen!)

Tuossa ne tappajamurikat. Siis kivet.

Tuossa ne tappajamurikat. Siis kivet.

Seuraavaksi siirryimme vielä vähän hirveämpään sokkeloon, siinä rata oli koostettu kolmion mallisista tukkipinoista. Aivan hirveä paikka. Joka ristuksen mutkassa oli täydet edellytykset jäädä vaunuista tai kärryistä tai ajatuksesta kiinni. Ja koska olin jo vanha tekijä (uraa takana täydet 15 minuuttia), tilanteeseen sännättiin reippaassa ravissa. Ilahduin siitä, että selvisin ihan järjellisesti, mutta valmentaja ei kestänyt yhtään. Olin tehnyt virheen yhdessä mutkassa. Semmoinen peli ei vetele! Virheitä ei saa tulla! Ok, ymmärrän. Seuraava kierros tehtiin jo laukassa, ja voin kertoa, että vauhti oli niin reipas ja se viimeinen kurvi niin tymakkä, että tein VIRHEEN UUDESTAAN. Motoriikka ei kerta kaikkiaan pysynyt perässä. Valmentajalla meinasi jo mennä tunnelma kokonaan. Valtava meuhkaaminen. Kysyin, että muistaako hän itse miten meni ensimmäinen kerta groomina. ”Joo, sain silloin PM-mitalin.” Ok. Se nyt vaan on niin, että EI SAA OLLA ENSIMMÄISTÄ KERTAA OSAAMATON. Asia selvä.

Karmeat häkkyrät yrittivät estää etenemistämme, mutta turhaan!

Karmeat häkkyrät yrittivät estää etenemistämme, mutta turhaan!

Sanovat, että hulluimpia ovat kenttäratsastajat, sitten tulee pitkä tauko ja sitten valjakkoporukka. Se voi olla, mutta ainakin minun vanha ystäväni on niin taitava, että en kyllä nähnyt hommassa mitään hirveää. Ehkä oikein huonon kuskin kyydissä ihmetyttäisi. Itse koin onnistuneeni ihan kamalan hyvin. Oli tosi kivaa, enkä ainakaan luule aiheuttaneeni vaaratilanteita. Vähän masensi kuulla toiselta kaverilta, että groomiksi kyllä revitään ties ketä puskista. En kyllä ole ihan varma pysyykö siellä kuka hyvänsä. Mutta valmentaja pysyy ainakin! Ja hienosti!

Kääk.

Kääk.

Jos oikein merkillisesti käy, niin pääsen groomiksi Savijärven kartanolle kisoihin koulukokeeseen 8.7.2016. Silloin pitää istua kyydissä tweed-asussa ja olla hiljaa. Ystäväni ei ollut ihan varma kykenenkö olemaan hiljaa. Jollei hän löydä ketään muuta groomia kyseiseen tapahtumaan, SE OLEN MINÄ! Ilmoittelen jos näin käy, tulette sitten kaikki katsomaan kerran elämässänne valjakkokisoja. Jeeee!

Seuraavana aamuna lähdin koirien kanssa ulkoilemaan ja ihmettelin miten on kroppa ihan jumissa, kaikki lihakset kipeänä. Jaa mutta hei! Olin groomina valjakossa! Se on liikuntaa se.

Maaliin!

Maaliin! Ja huom: perse alhaalla. Ehkä väärin.

PS. Vääristä sanavalinnoista – olin kaverini synttäreillä keväällä ja siellä yksi toinen kamu halusi, että kerron hevosistani. Kerroin yhtä ja toista. Sitten vieressä istuva minulle tuntematon nainen sanoi, että hänkin on kerran ratsastanut Kanarialla. ”En kyllä tiedä minkä rotuinen hevonen oli, että oliko tamma vai ravuri.” Jepjep. Ei niistä tiedä.

 

 

Kommentit
  1. 1

    Tuula sanoo

    Pääsit sitten kunnolla kokeileen valjakkoa Ehdottomasti täytyy tulla katsomaan jos pääset koulugroomiksi jos vaan tyttären poninhoidolta ehdin sillä kisaa samoissa kisoissa tosin eri luokassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *