Täti kohtaa Chrisse Wegeliuksen

Ootas kun mä mietin voiko tädeille antaa ollenkaan hevosia.

Ootas kun mä mietin voiko tädeille antaa ollenkaan hevosia.

No johan pomppas. Hevosurheilusta soittivat, että miten olis kaffepöytäkeskustelu Wegeliuksen Christopherin kanssa. Meinasivat, että jutusta tulis kiehtovampi, jos pöydän ääressä istuisi Chrissen lisäksi yksi jankkaava täti, joka sattuu olemaan myös kiivas toimittaja ja vielä kiivaampi perheenäiti/hevostyttö. Tiedä kenen idea mahtaa olla, mutta sehän on loistava. Mehän ollaan Wegeliuksen kanssa kuin kaksi marjaa, paitsi että hän on mies ja minä nainen, hän on voittanut Suomen mestaruuksia ja minä en, hän on valmentajana kallis ja kova ja hyvä, minä taas en ole valmentaja enkä kova tai hyväkään, minun entinen pomoni on narauttanut hänet pankinjohtajana suoritetusta vehkeilystä 90-luvulla, hänen entinen pomonsa taas ei ole narauttanut minua mistään. Muuten siis ollaan ihan samanlaisia. Kaksi ihmistä tässä ajassa.

Matkustamme Hevosurheilun toimittajan kanssa Wegeliuksen kotiin ensi tiistaina. Siihen päivään asti voin vedota ties kenen neuvoihin ja viisauksiin, mutta sen jälkeen todennäköisesti viittaan vain hänen viisauksiinsa. On tosin muutama juttu, mistä saatan haluta vähän jankata. Ehkä kuitenkin merkittävin ero minun ja Christopherin välillä on se, että hänellä on ollut oma totuutensa jo vuosikymmeniä. Hän on luottanut omaan totuuteensa, sillä se on tehnyt hänestä moninkertaisen Suomen mestarin ja kuskannut hänet GP-radoillekin maailmalla. Ei semmoista totuutta horjuteta iltapäiväkahvilla. Minä taas olen luottanut milloin kenenkin viisauteen. Opettajia on mennyt ja tullut, aina olen kuunnellut herkimmin sitä, joka on uskonut minuun ja saanut minut nousemaan seuraavalle tasolle tai sitten siihen, joka on kiva. Hirveän vähän olen jaksanut innostua sellaisten neuvoista, jotka tiputtelevat tietoa ns. ylhäältä alas, sillä lailla ”annan sulle neuvon, katsotaan saatko sen kiinni.”Ylimielisyys on synneistä hirvein.

Minulla on esimerkiksi ollut (ei muuten ollut minun, oli äidin) maailman paskin auto ja sen merkki oli Ford Fiesta. Leikkisästi sitä kutsuttiin Ford Fiaskoksi. Tätä taustaa vasten en voi edes mennä Ford-kauppaan. Kerron kaikille, jotka haluavat kuunnella, että Ford on paska. Mutta helvetistäkös minä tiedän miten paska se on? Meillä oli yksi, ja se oli ihan hirveä kosla. Silläkö viisaudella olen oikeutettu haukkumaan Fordeja? Vastaavaan olen törmännyt enimmäkseen varsotus-asiassa. Että älä teetä varsaa, meilläkin se meni huonosti. Aha. Tai että älä tarhaa hevosta, se menee rikki. Tai jos tarhaat, älä ainakaan kaverin kanssa, koska sillon kaikki jalat menee poikki heti. Justiinsa. Ajattelinkin tiedustella Christopherilta paljonko hänen viisautensa perustuu omiin kokemuksiin ja paljonko saatuun oppiin. Ja jos, niin kenen oppiin.

Jos haluatte ikään kuin kärpäseksi kattoon sinne Wegeliukselle, laittakaa kysymyksiä! Minä sitten lasauttelen niitä sopivassa hetkessä. Minultahan ei tietenkään odoteta mitään, koska olen raju ja kreisi ihminen, joka ei ole käynyt edes yliopistoa. Ratsastajanakin olen poikkeuksellisen keskinkertainen. Näin ollen häpeä on tunne, mitä en koe ikinä. Siispä bring it on!

PS. Kiitos lämpimistä osanotoista, joita sain hevoseni sukupuoleen liittyen. On ihanaa tajuta, ettei ole yksin. Muistakaa myös, että teille voi sattua ihan sama asia kun minulle: sanotte, että ikinä en tammaa osta, enkä ainakaan kimoa, ja kas. Kuinkas kävikään.

Tammat <3

(kuvan lapsi ei liity tapaukseen)

 

Kommentit
  1. 1

    Baroness sanoo

    C. Wegeliuksella oli 90-luvulla nerokas ratkaisu maaseudun emäntäpulaan: ”Hankkikaa isäntähyvät autioituneeseen navettaan ratsuhevonen, niin navettapihassa on viikonsisällä emäntäehdokasta jonoksi asti.”

  2. 3

    johanna sanoo

    Meinasin kans että joku mimmi on ilmeisesti joskus nassuttanut Chrissen aamumurot, sillä taidan jo tietää tulevan keskustelun laadun…Chrisse on hieno ratsastaja ja valmentaja, mutta tosi huono keskustelija.

  3. 4

    Mira sanoo

    Muistan joskus lukeneeni pari artikkelia, joista toisessa Wegelius vannoi tarhaamattomuuden piikkiin suoritushevosten kohdalla ja toisessa haukkui loimittamisen maan rakoon sen takia, että hevoset on hevosia ja niiden pitää antaa olla eläimiä ja vasta sitten loimitetaan kun ihminenkin tarvitsee kunnon villapaidan (tiedä sitten miten vilukissa herra W on, et tarkoittiko kuitenkin jo +10 keliä vai mitä) . Mietin vain, että eikö ne suoritushevoset olekaan ollenkaan eläimiä kun niiden kohdalla ei tarvitse piitata sellaisesta asiasta kuin lajityypillinen käytös… 😀 Tai ehkä sillä ei ole väliä suoritushevosten kohdalla miten lajityypillisesti saavat elää, tärkeintä on varmaan ihmisen haluama urheilusuoritus. 🙁 Kysypä, mitä mieltä hän on lajityypillisen elämän vaatimuksista hevosille yleisesti ja suoritushevosille. Tai mitä hän ajattelee Operantit ratsastajat ry:n tekemästä sääntömuutosehdotuksesta ratsastuskilpailuihin (http://operantitratsastajat.fi/for-coaches/hallitus-tiedottaa/). Tuohon jälkimmäiseen voisi olla ihan mielenkiintoistakin kuulla herran kommentit.

  4. 5

    hanna sanoo

    Nyt on vaan pakko kertoa, että mullakin on ollut auto jota ”leikkisästi” (täydellä tunteella) Ford Fiaskoksi kutsuttiin!

    Kimo tammakin löytyi jossain vaiheessa omistuksestani 😀 .. Se oli hirveen kiva, vaikkei muut sillä suostuneet ratsastamaan koska harvoinpa sitä näkeekään sekunnin sadasosassa kenenkään muuttuvan luppakorvin hölkyttelevästä hevosesta horisonttiin pukitellen karauttavaksi sähköjänis-kenguru-rodeohärkä-risteytykseksi! Paitsi Polle-sarjiksissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *