Terveinen metsästä! (feat. hirvikärpänen)

Nyt ne on täällä! Jokatädin suosikkiveijarit: hirvikärpäset. Eikö ne saamarin pistiäiset tajua, että hirviä ei saa valkoisina? Että etsisivät vielä ahkerammin?
Käytiin maastokävelyllä ilman satulaa, ja – nyt tulee K18-osio – ilman kypärää. Mutta siitä lisää kohta. Näillä kilometreillä on yllättävän jännää mennä ilman satulaa. Muinoin 12-vuotiaana se oli oletusarvo. Tallilla, jossa kaverin kanssa käytiin, ei ollut lainkaan satuloita. Ei siinä silloin auta turha mussutus. Selkään vaan ja viittäsataa sänkipellolle. Nyt olis samasta edesottamuksesta heittämällä kahdeksan viikon saikku nivel-, lihas-, luuydin-, iho- ja mentaalivammojen nojalla.
Ehjänä kuitenkin kampesimme takaisin halleille. Yhtä hirvikärpästä rikkaampana. Hän yritti viimeiseen asti jäädä eloon. Minä pysyin tiukkana ja jatkoin murhamiehen hommia dekkareista innostuneena. Kolmesti hirvikärpäsen ns. listittyäni se sitten kuoli (kai).

Kypärästä: sitä ei nyt ole. Sekin on ns. kuollut. Nappasin sen päästäni erään estetunnin jälkeen kuta kuinkin viikko sitten. Jätin sen tolpannokkaan yöksi. Yöllä satoi. Seuraavana päivänä ilahduin, että olin jättänyt potan kupu alaspäin. Ei ollut täyttynyt vedellä. Mutta avot, kun kurkistin pottaan, siellä käveli torakka. Raotin sisäliepeitä ja sieltä käveli torakan koko suku, kaukaisia serkkuja myöten. Koskaan ei ole kypärä lentänyt niin nopeasti roskikseen. Oli siinä onneks remmitkin ihan moikka. Tämän kokemuksen jälkeen tajuan miksi ihmiset säilyttävät kypäriään niissä pussukoissa. Minäkin aion säilyttää seuraavaa kypärääni pussukassa, kaapissa, jääkaapissa, autoklaavissa.  Ostanen uuden heti huomenna. Ruskeaa en osta, koska näin sellaisen kisoissa Hangossa ja se näytti ihan sieneltä ja siitä tuli nälkä.

Ai hevonen! No, se on ihan okei, jollei lasketa kahdesti kengitysvälillä tippunutta etukenkää, tukevasti jumissa olevaa kaulan oikeaa puolta, jumissa olevaa etulapaa ja etusääressä olevaa luuliikaa. Liittyköhän nämä asiat yhteen? Juu tell mii. Mutta siis hierontasarja on aloitettu ja hevonen on hyvin onnellinen ja paksu kuin Obelix. Selkä ja takapää voivat erinomaisesti. Laidunelo on taakse jäänyttä elämää.

Esteitäkin on hypitty. Se on kyllä sen hevosen juttu.
Siitä lisää sittemmin. Moi ny!

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *