Tuhlaan, koska yolo (*

Terve taas. Meillä Kirkkonummella urheillaan kovasti, vaikka ollaan raskaana. ”Kovasti” tarkoittaa sitä, että ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Eli ei mitenkään ihan hulluna. Sillai kivasti, että välillä tulee hiestys. Hypellään esteitäkin, mutta pidättäydytään kisoista, koska stressi. Ei niinkään, että hevosella mitään stressiä olisi, vaan ratsastajalla. Nyt ihmetyttääkin se, että miksi hevosellani on edelleen ihan järjetön heinämaha? Hän oli kesä- ja heinäkuun lomalla, kyllä, ja kesäkuun yötäpäivää laitumella. Sen jälkeen aloitettiin perusjumppa. En tiedä itkisikö vai nauraisi, kun ihmiset taputtelevat hellästi hevoseni mahaa ja juttelevat varsalle. Joka on siis nyt kai 15 senttiä pitkä. Eli vaikka se olisi poikittain jalat harallaan, niin se ei näkyisi mihinkään.

Onko mahdollista, että hevoseni on ottanut raskautensa niin vakavasti, että hän on alkanut psykosomaattisesti varastoida ravintoa kehoonsa? Mielestäni tamma vaikuttaa hyvin lempeältä ja äidilliseltä ja suhtautuu nykyään asioihin ikään kuin hymyillen. Laskettu aikahan on siis 6.5., enkä ole ultrannut neitoa sitten 4. raskausviikon. Sehän voi olla, ettei siellä edes asu ketään. Mitä toki epäilen vahvasti. Mutta siitä saa kyllä kuulla!

Mistä mahtaa muuten kummuta hirmuisen negatiivinen suhtautuminen varsomista kohtaan? Empiirisen tutkimukseni mukaan n. 90% niistä, joille olen kertonut, että tammani on kantavana, ovat ravistelleet tietävänä päätään. ”Vituiks menee”, on useimmin kuultu kommentti. ”Mitä järkee” on toinen, hyvin taajaan kuultu lausunto. Aha? Ja mistähän lähtien ratsuhevoshommissa on ylipäänsä ollut järkeä? Siinäkö se tolkku sitten piilee, kun ostetaan kallis peli Keski-Euroopasta, eikä sitten osatakaan käyttää sitä/se menee saman tien rikki? Tai jos kynnetään ruunalla joka päivä kenttää/maneesia ympäri niin, että silmissä vilisee, eikä mennä koskaan maastoon, koska siellähän katkee jalat? Mitä järkeä on edes ostaa hevonen, nehän on kalliita, eivätkä säilytä arvoaan niin kuin esim. Mercedes-Benz.

Minä olen ajatellut tämän pienen elämäni tuhlata ihan juuri sillä tavalla, kun parhaaksi katson. Viihdyn erinomaisesti hevosten ja koirien kanssa, joten olen hankkinut niitä elämääni. Taivaan kiitos pidän myös lapsistani, joita minulla on kaksi. Aion vastakin laittaa kaikki tienaamani rahat tähän revohkaan, tuntematta pienintäkään huonon omantunnon pistosta. Aion tuhlata älyvapaasti rahojani hevosiini ja lapsiini ja nauttia joka hetkestä. Ja hymyilen pitkään ja irstaasti niille, jotka paheksuvat. Kaikkea voi sattua, mutta sitä kaikkea sattuisi kuitenkin, vaikka olisin harkitseva ja säästeliäskin. Tosin silloin en ehtisi säästämiseltäni nauttia mistään.

Tämä kirjoitus on omistettu idolilleni Diana Timoselle.

(* = You Only Live Once

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Jes!
    Kun aloin odottaa esikoistani, vahingoniloinen työtoveri neljän lapsen, ison omakotitalon ja paskan avioliiton perhehelvetistään taputti käsiään, onnitteli ja kertoi, että nyt se loppuu minultakin elämä. Ettei kohta ole enää aikaa ratsastaa ja kuskaan vain lapsia.
    En puhunut hänelle enää. Todistin toisin.

  2. 3

    sanoo

    Mahtava kirjoitus! Itse eräässä elämän vaiheessa hyvin tiukoilla olleena annan nykyisessä hyvinvoinnissani piutpaut säästämiselle ja tuhlaan samoin ilolla rahani hevoseeni, valmennuksiin ja opiskeleviin lapsiini.

  3. 4

    sanoo

    Itse huomasin saman, kun tammani tiineeksi pistin. Nyt mulla on 3 kk ikäinen orivarsa ja voin vilpittämästi sanoa, etten mistään ole ikinä koskaan ollut onnellisempi ja tyytyväisempi (paitsi ehkä siitä, että tuon pienen ihanuuden emän itselleni aikoinaan hommasin). Jokainen päivä on ihan mahtava, kun tuo pikkumies kasvaa ja oppii uutta. Jokaikinen siihen pistetty penni on maksanut onnessa takaisin ehkä about satamiljoonaa kertaisesti. Joten ihanaa odotusta teille ja keskisormea kaikille niille negatiivisesti suhtautuville. Eivät raukat tiedä mistä jäävät paitsi. Tsemppiä!

  4. 5

    sanoo

    Kun hankin reilun neljän vuoden harrastelun jälkeen tiineen tamman ylläpitoon ja päädyin orivarsan huoltajaksi sen elämän enimmäiseksi puoleksi vuodeksi, niin tutustuin myös ihmistyyppiin joka antaa ihan maailman parhaat neuvot. Ainoo vaan että niitä ihmisiä on noin miljoona ja kaikki on eri mieltä. Varsaa käsiteltiin joko liikaa tai liian vähän ja tammaakin liikutettiin liikaa tai liian vähän. Tuo ei tee hyvää ja tää ei tee hyvää, muttei tee mikään muukaan. En toki väitä ettei joukossa ollut ihan järkeviäkin neuvoja ja neuvoja myös kysyin, mutta eniten huvitti se että kaikki tyrkkäs eri mielipidettä ja jos kaikkien neuvot olisin toteuttanut… noh se ei vaan olis ollut mahdollista.

    Kasvattaja on kuitenkin varsin tyytyväinen mun pilaamaan varsaan ja se riittää mulle. Ihan itse pilasin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *