Vihdoinkin Wegelius ja minä

Saattaapi olla, että tässä kirjahyllyssä on enemmän hevostietokirjoja kuin missään muualla.

Saattaapi olla, että tässä kirjahyllyssä on enemmän hevostietokirjoja kuin missään muualla.

Ihan normaalisti tässä istun kotona iltaa ja poltan itunesista Smurffien biisejä cd:lle. Mitä te sitten teette? Kyse on tietystikin siitä, että Pullukan poikaystävä, suomenhevosori Pimun Vilske esiintyy Tampereen Hevosmessuilla orikavalkadissa. Pitäähän siinä olla menevä musiikki.

Vihdoin se sitten tuli! Hevosurheilu-lehti, jossa Wegelius ja Ståhl on pantu saman pöydän ääreen. Joku jo ehti kommentoidakin, että aika kesyä puhetta. Voin kertoa, että jos puhutaan noin 1,5 tuntia, siihen mahtuu vaikka mitä. Kuten esimerkiksi se, että Wegeliusta korpeaa ihan kamalasti vanhemmat, jotka eivät meinaa uskoa, että heidän rakkautensa hedelmä ei olekaan riittävän kyvykäs kilpailemaan ratsastuksessa. Tai kuinka poneista hevosiin vaihtaminen ei olekaan mikään pikkujuttu. ”Poneilla kun on 500 jalkaa mahan alla, hevosella vain ne 4.”

Saavuin Wegeliuksille noin minuutin myöhässä. Halusin kuunnella autossa vielä hetken uutisia. Ovella vastassa oli taikauskoinen mies, joka ei suostunut kättelemään kynnyksen yli. Väitti heti perään, ettei muka ole taikauskoinen. Iloinen puheensorina alkoi heti, eikä minun tarvinnut sanoa juuri mitään. Eipä hätää, kuuntelen mielelläni, kun ihmisellä on paljon kerrottavaa.

Olin ehkä odottanut hieman jäyhempää henkilöä, jopa vakavaa, mutta vastassani olikin ihan mahtava tarinaniskijä, mustan huumorin ystävä ja kieliniekka. Kesken juttelun puhelin soi, puhelu oli otettava. Saksa oli puhelun kieli. ”Montaakos kieltä sinä Katja puhut”, kysyi Maestro jossain vaiheessa. En oikein ehtinyt vastata, kun hän jo luetteli omansa. Aika monta.

Sain heti alkuun pyyhkeitä parista kohdasta, jonka Wegelius oli blogissani nähnyt. Ne korjattiin heti hyvässä hengessä. Olin melko otettu, että blogistani oli otettu vallan printit ja kaikki. Hän luetteli huolellisesti miten SKOP-pankkiin liittyvät oikeudenkäynnit päättyivät ja sillä sipuli. Hän ilmoitti myös, ettei ehkä ole halpa valmentaja, mutta ei myöskään kallis. Ja se on muuten totta.

Jossain vaiheessa keskustelua muistaakseni kuvaaja alkoi huutaa ”katsokaa!” Pihalla hengaili kolme peuraa, ihan ikkunan alla. ”Juu, ne on aina tuossa, näetkös tuolla yhdellä on jälki kaulassa. Se jäi aitaan vähän kiinni, tuli jälki.” Sisällä tassutteli perheen labradorinnoutaja. Selkeästi eläinihmisiä oikein kunnolla.

Keskustelimme tarhauksesta, tädeistä ja tyttösistä, jopa Caius Aminoffista. Mistään asiasta ei Wegeliuksella ollut kovinkaan rajua näkemystä, paitsi kouluratsastuksesta. Jokainen on varmaan kuullut sanonnan ”esteiden väli on kouluratsastusta.” No ei ole, jos Wegeliukselta kysytään. Hänen mielestään siinä hommassa ei ole varsinkaan kilpailumuotona mitään järkeä. Eri asia on kontrolli, jota estehevonen tarvitsee.

Yksinkertaisuus oli se, mitä painotettiin. Että hevosen elämän pitää olla simppeliä, komentojen simppeleitä. Esteradalla kaiken pitää olla mahdollisimma yksinkertaista. Voiko siihenkään nyt väittää vastaan.

Kyselin mitä meiltä hän on siitä, kun nuorelle etsitään hyvää hevosta, ensin ostetaan yksi, ja se ei olekaan kiva, sitten toinen, sitten kolmas. ”Siinä ei ole mitään järkeä,” totesi Maestro. Olen monesti sanonut valmennuksessa, kun ”pikku-Minna” on valittanut, ettei saa hevosta tekemään sitä tai tätä, että ”vaihdetaan kuskia, niin ongelma loppuu siihen.”Kaikki eivät vaan ole kovin lahjakkaita.

Voipi olla, että Wegeliusta korpeaa, ettei siellä huipulla ole kovinkaan suurta tunkua tällä hetkellä. Ehkä häntä ottaa pattiin, että me tädit hiippaillaan Pullukoinemme pitkin poikin ja kannustamme hyvää elämään, kun Wegelius varmaan haluaisi nähdä verenhimoisempaa kilpailuhenkeä. Että haluttaisiin olla parempia ja parempia ja kisata myös. Yritin vähän sanoa, että ei semmoisista rahoista ollut aikanaan Tuusulassa hajuakaan, millä olisi kustannettu jotain kilpailuhommia. ”Ei kisahevonen ole välttämättä kallis,” Maestro jatkaa, ”Monday Morningkin löytyi yhden irlantilaisukon pihasta. Wegelius imitoi lyömättömästi irkkumiehen puheenpartta, jonka viesti oli kutakuinkin tällainen: ”ei tuo miltään näytä, mutta odotas kun näät sen hyppäävän. Sen nimi on Monday Morning, koska se tuli meille yhtenä maanantaiaamuna.” Ja niin lähti kopukka Wegeliuksen matkaan muutamalla setelillä. Ja kaikkihan tietävät mihin ratsukko päätyi. Monday Morning hengaili viimeiset vuotensa vapaana Wegeliuksen tallin pihalla. Tarkalleen ruoka-aikoina se kuulemma lampsi sisään.

Yritin siinä tehdä lähtöä, mutta Wegelius halusi vielä näyttää hevosensa, joka kisaa tällä hetkellä jossain päin Keski-Eurooppaa. Hevosen nimi on Qienna 3, ja sen hyppyjä katselin videolta huokaillen. Ihan kuin minä ja Pullukka! Aktiivisesti unohdin, mitä Wegelius sanoi meidän hyppyvideosta: ”Tuohon pystyy kuka tahansa pässi.” Ok.

Wegelius on huomenna Tampereen Hevoset-messuilla klo 9.15-10.15 pitämässä esteklinikkaa.

Pimun Vilske klo 17.00 orikavalkadissa. Sen kisagroomi, Katja Ståhl lappaa sillä aikaa kakkaa trailerista.

Tavattoman tehokas hoitaja työssään.

Tavattoman tehokas hoitaja työssään.

Kommentit
  1. 1

    Paula sanoo

    Voi vitsi, ensi mä odotin Hevosurheilua ja sit mä odotin tätä. Oli kiva.
    Aamulla silmät sikkarassa Wegeliuksen klinikalle. Ja mä sentään olen tavannut Monday Morningin ja hoitanut No Girlsiä sen vanhoina päivinä…

  2. 2

    mervi sanoo

    Mr W onkin kukkahattusetä
    .. näkee Monday mornig käyskentelemässä irti pihalla..

  3. 3

    sp sanoo

    Jutussa oli paljon hyvää & allekirjoitan monet kohdat, mutta näin feministinä ja harrastajana kritisoin Wegeliuksen miesselitystä sille, mitä ratsastuksen ”feminisoitumisesta” seuraa tai on seurannut. On täyttä höpönlöpöä vetää yhtäläisyysmerkkejä siihen että naiset = hevosten paapominen ja hössötys. Pikemminkin kyse on siitä, että mitä enemmän IHMISIÄ lajin parissa on, sitä enemmän myös näitä inhimillistäjiä ja hoivaviettiään ei-niin-toivottavalla tavalla toteuttavia yksilöitä löytyy.

    • 3.1

      katjastahl sanoo

      en kyllä ole samaa mieltä. hirmveän vähän miehet sortuvat paapomiseen. näin olen itse havainnut. toki on muitakin tapoja tyriä kuin ylipaapominen.

  4. 4

    Miltsu sanoo

    Pakko kommentoida, että meidän tallilta löytyy raviukko, joka paapoo hevosiaan enemmän kuin yksikään meistä ratsutädeistä. On muuten virkistävää hihittää hyvässä hengessä hänelle..omakaan pollen paapominen ei näytä yhtään pahalta. 😀

Vastaa käyttäjälle katjastahl Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *