Ei väkivaltaa

Palmusunnuntaina, Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla kajahti väkevästi, kylmät väreet iholle nostattava laulu, jonka sanoma oli ”EI VÄKIVALTAA”.

Kyseessä oli Lapualaisoopperan 50-vuotisjuhlakonsertti, Arvo Salon aikoinaan kirjoittaman ja Kaj Chydeniuksen säveltämän esityksen uudelleentuleminen. Esittäjinä oli lahtelaisen Teatterin Vanha Jukon nuori, lahjakas, sydämellään täysillä esityksen sanomaan heittäytynyt esiintyjäkaarti, ohjaajina lahjakkaat Lauri Maijala ja Linda Wallgren. Maijala lauloi itse fanaattisen Vihtori Kosolan roolin, enkä usko sen kalpenevan aikoinaan nähdystä Vesa-Matti Loirin tulkinnasta.

Lauri Maijala ohjasi Lapualaisoopperan ja esitti Vihtori Kosolaa. (kuva Jussi Koivunoro/Yle)

Lauri Maijala ohjasi Lapualaisoopperan ja esitti Vihtori Kosolaa. (kuva Jussi Koivunoro/Yle)

 

 

 

 

 

 

Linda Wallgren oli esityksen toinen ohjaaja ja esiintyi kertojana. (kuva Jussi Koivunoro/Yle)

Linda Wallgren oli esityksen toinen ohjaaja ja esiintyi kertojana. (kuva Jussi Koivunoro/Yle)

 

Kaksi päivää myöhemmin Brysselissä räjähtää. Terrori-iskut lentokentällä ja metroasemalla suistavat koko Euroopan jälleen pelon valtaan, samaan pelkoon, jossa Lähi-idässä ja monessa muussa maailmankolkassa on eletty vuosia, vuosikymmeniä.

Lapualaisooppera kertoo historiallisesta tilanteesta, jossa Suomessa oltiin 1930-luvulla. Lapuan liike, Vihtori Kosolan johdolla, tähtäsi samaan anarkiaan ja laillisen yhteiskuntajärjestelmän, demokratian järkyttämiseen kuin terroristit nyt. Oikeistoradikaalinen, fasismiksi luokiteltu liike oli kommunisminvastainen, eikä ole liioiteltua sanoa, että tilanne oli Suomessa veitsenterällä. Väkivaltaa, ääritekoja ei kaihdettu: suutari Erik Mätön ja Heinäveden kunnallislautakunnan puheenjohtajan, sosiaalidemokraatti Onni Happosen murhat olivat Lapuan liikkeen tunnetuimmat veriteot.

Lapuan liike lakkasi Mäntsälän kapinan jälkeen vuonna 1932, kun se oli epäonnistunut laillisen hallituksen kaatamisessa.

Mitä Lapualaisooppera voi sanoa meille, juuri nyt? Paljon. Ja paljon enemmän kuin vuonna 1966, jolloin esitys nähtiin vasemmistoradikaalien, nuorien taiteilijoiden julistuksena ja menneisyyden haamujen karkottamisena. Kaikki vastakkainasettelu, ääriliikkeet, suvaitsemattomuus, kiihkomielisyys johtavat terrorin nousuun ja väkivaltaan. Ja sitä ilmapiiriä on nyt Suomessa aivan liikaa, tälläkin rasismin vastaisella viikolla.

 

Jarkko Mikkola, Hannu Salminen ja Markus Karekallas Lapualaisoopperan Mustia. (kuva Jussi Koivunoro/Yle)

Jarkko Mikkola, Hannu Salminen ja Markus Karekallas Lapualaisoopperan Mustia. (kuva Jussi Koivunoro/Yle)

Kun Vanhan lavalle loppulauluun nousivat jukolaisten mukaan alkuperäisessä esityksessä mukana olleet Kristiina Halkola, Lars Svedberg, Sulevi Peltola, Aulikki Oksanen ja moni muu, säestäjänä itse Kaj Chydenius, mieleen nousi ajatus siitä, mitä he joutuivat pari vuotta myöhemmin kohtaamaan. Tuli vuosi 1968, Vietnamin sota jatkui, maailmaa järkyttivät Martin Luther Kingin ja senaattori Robert Kennedyn murhat, Neuvostoliitto miehitti Tsekkoslovakian, eikä kommunismikaan ollut vastaus maailmanrauhaan…

Näyttelijä Kristiina Halkola sanoi tekemässäni Lapualaisoopperan-haastattelussa (Apu, nro. 10): ”Meistä kaikista tuli rauhanaatteen kannattajia.”

Sille on tilausta tässä ajassa, juuri nyt.

PS. Ylioppilasteatteri esittää ensi kesänä Lapualaisoopperan Helsingissä, Mustikkamaan kesäteatterissa.

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *