Kesäyön taikaa ja rakkautta Ryhmäteatterissa

Jos joku neljä sataa sitten vuotta kuollut on osannut kuvata ihmisluontoa niin, että se koskettaa vielä kesällä 2016, ei se voi olla kuin William Shakespeare (1564-1616).

Hänen näytelmänsä Kesäyön uni ei ole oikein koskaan auennut minulle niin kuin nyt Suomenlinnassa, Hyvän Omantunnon Linnakkeessa. Sekavat ihmissuhteet, taiat, keijut ja muut taruolennot saavat selityksensä Lauri Siparin suomentamassa ja Esa Leskisen ohjaamassa näytelmässä. Elämää ohjaavat juuri ne vietit ja tunteet, joista Kesäyön unessa kerrotaan.

Ryhmäteatterin tulkinta vanhasta hupsusta klassikosta, jossa nuoret rakastavaiset sekoilevat kesäyön usvassa, viettiensä viemänä on hurmaava, suloinen ja haikea tarina. Haikea siksi, että kesäyö ja nuoruus ovat yhtä katoavaisia kuin koko elämä. Ja juuri siksi niin kaunis.

Keijujen kuningatar Titania (Minna Suuronen) ja keijunsa kesäyössä (kuva Tanja Ahola).

Keijujen kuningatar Titania (Minna Suuronen) ja keijunsa kesäyössä (kuva Tanja Ahola).

Koko näyttelijäkaarti on antautunut kesäyöhön täysillä, siksi pitäisi mainita jokainen. Mainitsen muutaman: aina rooleissaan yhtä vahvat Robin Svartströmin ja Minna Suurosen, ilmaisussaan temperamenttisen Anna-Riikka Rajasen, (jonka näin kahdesti Helsingin kaupunginteatterin Peppi pitkätossuna ja tietenkin Ryhmiksen Liisana ihmemaassa) nuorta miestä vakuuttavasti eleitä myöten näyttelevän Noora Dadun…  tai naisen roolissa lumoava, hontelonpitkä Pyry Äikää. Ja Sari Mällinen, taioillaan nuorten päät sekoittava Puck, keijujen kuninkaan Oberonin palvelija. Mikä riemu katsomossa syntyykään, kun hän muuttaa Jarkko Pajusen itsekeskeisen Perän, varsinaisen  tollohahmon komeita vehkeitään myöten aasiksi!

Anna-riikka Rajanen Hermiana, joka saa lopulta rakastettunsa (kuva Tanja Ahola).

Anna-Riikka Rajanen Hermiana, joka saa lopulta rakastettunsa (kuva Tanja Ahola).

Esa Leskinen on nerokkaasti ja hullutellen sekoittanut näytelmän sukupuoliroolit. Näyttämöllä ei ole aikoihin nähty yhtä valloittavaa metsän keijukaartia kuin nyt. He kun ovatkin miehiä, liikuttavan näköisiä Niina Pasasen suunnittelemissa, joka pikkutytön unelmoimissa keijupuvuissa.

Samuli Laihon säveltämän haikean loppulaulun myötä voi vain todeta Shakespearen sanoin : ”Sekaisin on miehet naiset 
hulluja nuo kuolevaiset!”

Me kaikki lyhyen kesän huumassa, tässä elämässä!

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *