Mestarikirjailija Stephen Kingin opissa

Maailma on täynnä erilaisia kirjoitusoppaita ja jopa opaskirjoja kirjailijan ammattiin. Suomalaisittain tunnetuin lienee 27-vuotiaan Mika Waltarin kirjoittama Aiotko kirjailijaksi? (1935).

Kirjahyllyni kätköistä löytyi hieman tuoreempi, vasta viitisentoista vuotta vanha teos: Stephen Kingin Kirjoittamisesta – muistelma leipätyöstä (Loisto 2006, alkuperäisteos On writing: a memoir of the craft 2000). Se oli vuosien ajan huutanut tulla luetuksi, mutta en ollut sitä viitsinyt vielä edes selailla. Ajattelin kai, että teoksen sanoman ymmärtääkseni minun pitäisi lukea ainakin joku kauhukirjailija Kingin romaaneista, mutta enpä ole tähän mennessä vielä uskaltanut. Kirjoittamisesta poltteli mieltäni kuitenkin sen verran, että päätin tutustua siihen kylmiltään.

Ties vaikka järjestys olisin juuri näin päin hyvä. Kirjan luettuani olen alkanut hiljalleen tutkailla, mikä Kingin teoksista sopisi parhaiten omaan iltapuhdelukemistooni.

Kirjoittamisesta on lähes pakollista luettavaa niin kirjoittamisen ammattilaisille kuin harrastajille. Ainakin itse sain siitä irti paitsi hyötyä että iloa. Yllätyin ensin siitä, ettei teos muistuttanut aluksi opaskirjaa lainkaan. Stephen King alkoi muistella lapsuuttaan, nuoruuttaan, bändiharrastustaan, töitään pesulassa, vaimonsa tapaamista ja ensimmäisiä kännejään. Tarinan välissä hän tosin kertoi myös suuresta innostaan kirjoittaa, vaikeuksiin johtaneista päätoimittajuuksista koulun lehdissä, takkuisesti sujunutta novellien myyntiä porno- ja lukemistolehtiin sekä lopulta kerralla huipulle singahtaneen Carrien syntyä. King kirjoittaa suorastaan liikuttavasti puhelusta, jossa hänelle kerrottiin Carrien pokkarioikeuksien myymisestä 400000 dollarin hintaan. Miehestä, jolla ei ollut varaa korjauttaa autoaan tai hankkia puhelinta, tuli kerralla äveriäs.

Puhelun lopetettuamme yritin saada Tabbyn [Kingin vaimo Tabitha] kiinni äitinsä luota. Hänen pikkusiskonsa Marcella sanoi että Tabby oli jo lähtenyt takaisin. Minä kävelin asunnossa sukkasillani edestakaisin. Olin pakahtua iloisesta uutisesta eikä minulla ollut ketään jolle kertoisin sen. Minä suorastaan vapisin. Lopulta vedin kengät jalkaan ja kävelin keskustaan. Bangorin Main Streetillä oli auki vain LaVerdieren drugstore. Yhtäkkiä minusta alkoi tuntua että minun oli ostettava Tabbylle äitienpäivälahja, jotain hurjaa ja tuhlailevaa. Minä yritin, mutta tässä on yksi elämän kiistattomista tosiasioista: LaVerdieressä ei myydä mitään todella hurjaa eikä tuhlailevaa. Minä tein parhaani. Ostin hänelle hiustenkuivaimen.

Juuri kun lukija on tuudittautunut lukemaan vain Kingin leppoisaa (ja välillä vähän vähemmän leppoisaa) elämäntarinaa, alkaakin puhe itse kirjoittamisesta. Kirjailija aloittaa tylsimmästä eli amerikanenglannin kieliopista, mutta siirtyy nopeasti käytännönläheisiin vinkkeihin.

Jos haluat kirjailijaksi, sinun on ennen kaikkea luettava paljon ja kirjoitettava paljon. Sikäli kun tiedän, näitä kahta ei voi mitenkään kiertää eikä niiden läpi oikaista, kirjoittaa vuodessa 70-80 kirjaa ahmiva King.

King paljastaa paljon omia menetelmiään hyvän tekstin tuottamiseksi: millaisissa olosuhteissa pitäisi kirjoittaa, pitäisikö käsikirjoitusta luettaa ulkopuolisilla vai ei, käyttääkö kirjoittaja omaa elämäänsä tarinoiden rakennusaineena… Monet ohjeet ovat paljon kirjoittaneille jo ennestään tuttuja, mutta muistutukset ovat aina paikallaan.

Ainakin 350 miljoonaa kirjaa maailmanlaajuisesti myyneen kirjailijan sanoja on kutkuttavaa lukea. Hän opastaa aiheesta kiinnostuneita vilpittömän innostavasti, kerskailematta menestyksellään ja varoittaen rakentamasta turhia pilvilinnoja. Mielestäni kirja paljastaa myös suurimman syyn Kingin asemaan ykköskirjailijoiden joukossa: hän ei peittele sitä, että tuntee kirjoittamiseen polttavaa himoa.

Ehkä yllättävintä oli kuulla, ettei King omien sanojensa mukaan useinkaan suunnittele kirjojensa juonta etukäteen, vaan antaa tarinan viedä ja keksii uusia käänteitä sen edetessä.

 Jos minä en pysty edes likimain arvaamaan, miten siinä käy, vaikka minulla on sisäpiirin tietoa tulevista tapahtumista, voin aika lailla luottaa siihen, että lukijakin pysyy jännitystilassa ja jaksaa kääntää lehteä. Ja miksi murehtisin lopusta? Miksi kaiken pitäisi olla hallinnassa? Ennemmin tai myöhemmin jokainen tarina johtaa jonnekin.

Kun Stephen King on aikansa kirjoittanut kirjoittamisesta, teoksen loppu tarjoaa taas kurkistuksen hänen yksityiselämäänsä. Kesken opuksen teon King joutui vakavaan onnettomuuteen, kun Dodge-maastoautoa kuljettanut Bryan Smith ajoi kävelyllä olleen kirjailijan päälle. King makasi tienpenkalla henkihievereissään, kun Smith katseli häntä hymyillen (ambulanssin silti hälytettyään). Selkärankansa useasta kohtaa murtaneen kirjailijan elämä oli hiuskarvan varassa, mutta hän selvisi ja palasi hiljalleen myös kirjoitustyönsä pariin.

Vuotta myöhemmin lääkkeiden yliannostukseen kuollut Bryan Smith sai nimensä Kingin Musta Torni -sarjan romaaniin.

Tosielämä on joskus kauhutarinoita rajumpaa.

kingkirjoittamisesta

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *