Miestä viedään

Ryntään Pengerkadun katsomosta ulos, nopeasti, en halua kommentoida mitään, kenellekään. Juoksen portaat Torkkelinkadulle, vedän henkeä kirkkaan huhtikuisen taivaan alla, illan viimeiset rastaat metelöivät lehdettömissä puissa. Helsingin kaupunginteatterin Venus turkiksissa -näytelmä on järisyttävän hyvää teatteria. Se iskee suoraan tunteisiin ja ennen kaikkea: Armi Toivanen ja Sampo Sarkola näyttelevät roolinsa niin kirkkaasti ja voimalla, että katsojaa itkettää, hengästyttää.

Hilkka-Liisa Iivanaisen ohjaaman näytelmän lähtökohta on esitys, johon kirjailija, dramaturgi Thomas (Sarkola) etsii naispääosan näyttelijää.

Armi Toivasen ja Sampo Sarkolan roolihenkilöt ottavat mittaa toisistaan. (kuva Antti Mattila)

Armi Toivasen ja Sampo Sarkolan roolihenkilöt ottavat mittaa toisistaan. (kuva Antti Mattila)

Paikalle saapuu näennäisesti bimbo Vanda (Toivanen), joka paljastuu joksikin muuksi kuin Thomas aluksi luulee. Seuraa miehen ja naisen mittelö, jossa molemmat ”haluavat tulla löydetyksi, nähdyksi ja rakastetuksi” kuten ohjaaja asian määrittelee. Kyse on seksuaalisuudesta, vallankäytöstä seksin avulla, alistamisesta ja alistumisesta, kivun nautinnosta, joka voi olla yhtä hyvin henkistä kuin fyysistä. Kumpi on voittaja, mies vai nainen? Minusta nainen nousee niskan päälle ja paljastaa miehen.

Edellisenä iltana poistuin teatterista hymyillen. Kaupunginteatterin Studio Pasilan Sylvia-näytelmää on komedia ja myös kolmiodraama. Sylvia on koira, jonka keski-ikäinen, työhönsä ja avioliittonsa arkeen kyllästynyt mies löytää puistosta. Hän tuo koiran kotiin, mistä miehen uraan keskittyvä vaimo ei ilahdu. Päinvastoin, koira ajaa pariskunnan avioeron partaalle. Mies ei taluta koiraa, vaan koira miestä!

Elina Aalto on koira, Jari Pehkonen ja Heidi Herala aviopari. (kuva Tapio Vanhatalo)

Elina Aalto on koira, Jari Pehkonen ja Heidi Herala aviopari. (kuva Tapio Vanhatalo)

Koiraa näyttelevä, liikunnallisesti huippulahjakas Elina Aalto on liikkeitään ja ilmeitään myöten koiramainen. Jari Pehkonen näyttelee Gregiä, joka tuo koiran kotiin, Heidi Herala vaimoa Katea, joka ei voi sietää koiraa. Koiruuksista Greg saa oppia koirapuistossa tapaamaltaan mieheltä (Pertti Koivula machona), Kate puolestaan tukea ystävältään ja terapeutilta (Aino Seppo tarkasti näytellyissä rooleissa). Näytelmän loppupuolella nähtävä Heidi Heralan soolo on niin huikea, että katsoja on pudota tuoliltaan.

Komedian pinnan alla on näytelmän koskettava sanoma, ihan yksiselitteisesti: elämän tarkoitus! Ja koiratonkin oivaltaa, miten koira on todellakin ihmisen paras ystävä.

 

 

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *