Olipa kerran poika

KOM-teatterin keväässä nähdään todellinen sukupolvinäytelmä, joka koskettaa 1980-luvun lapsia ja uskoisin, että myös heidän vanhempiaan. Näytelmä on vuonna 1981 syntyneen Veikko Nuutisen kirjoittama Pasi Was Here. Kasariaika on jo kaukana, mutta liikuttavan tuttuna Janne Vasaman lavastuksessa ja Niina Pasasen pukusuunnittelussa. Ja piirrossarja Tao Taon tunnusävel soi kuin juuri kuultuna…

Kun ohjaaja on Lauri Maijala, itsekin kasarivuosikymmenen lapsi, on näytelmältä lupa odottaa paljon. Odotukset täyttyvät, vaikka näytelmä ei anna – eikä sen tarvitse antaakaan – tyhjentävää selitystä savonlinnalaispoika Pasin kohtalolle. Näytelmä alkaa siitä mihin se myös loppuu, syrjäytyneen Pasin itsemurhaan. Jokainen perhe, jota läheisen itsemurha on koskettanut, tietää, ettei lopullisia selityksiä itsemurhaan ole. Mikä sammuttaa lapsuuden säteilyn, rohkeuden ja ulospäinsuuntautuneisuuden ja johtaa lohduttomaan tekoon?

Pasi on päiväkodin vilkas, kaiken tietävä pelle, varsinainen herhiläinen, sitten huomionkipeä teini, jonka koti on Pasin kaverin Hemmon mielestä kaikki ihannenormit täyttävä. Helsingin punavihreään kuplaan, Pursimiehenkadulle aikuisena muuttanut Hemmo halusi lapsuudessaan adoptiolapseksi Pasin perheeseen, kun oma äiti on yksinhuoltajalesbo, oikein ”tuplalesbo” ja tekee kummallisia töitä tutkijana yliopistolla kuten Hemmo vuodattaa.

Pasi jää lopulta pienen yhteisön henkiseksi vangiksi. Eikä kaikki lapsuudessa ollut niin auvoista kuin Hemmo poikana luuli.

Herkkäilmeinen, myös rajut otteet taitava Johannes Holopainen on loistovalinta Pasin rooliin. Hän muuttuu näytelmän alun pelleilevästä pikkupojasta syrjäytyneeksi  kolmikymppiseksi. Sen ikäisenä arvelen Pasin tehneen itsemurhansa.

Johannes Holopainen on Pasi, joka eli tässä maailmassa ja lähti pois.

Johannes Holopainen on Pasi, joka eli tässä maailmassa ja lähti pois.

Näytelmän kertoja on Hemmo, jota Juho Milonoff näyttelee uskottavasti, lapsuudenystävän menetystä surren ja selvittäen. Vilma Melasniemi ja Robert Enckell nähdään useammassa erinomaisen hyvin tehdyssä roolissa.

Lauri Maijala taitaa kuten aina näytelmän tasojen vaihtelun. Hervottomasta huumorista hiljaisuuteen, naurusta kuoleman hiljaisuuteen. Ohjaajana hän revittelee ja hallitsee samalla upeasti kokonaisuuden.

Miehen seuraava ohjaus on Vanhalla Ylioppilastalolla 20. maaliskuuta nähtävä Lapualaisooppera, jonka ensiesityksestä on kulunut viisikymmentä vuotta. Ohjaaja itse näyttelee Vihtori Kosolaa, samaa roolia, jonka nuori näyttelijä Vesa-Matti Loiri vuonna 1966 teki.

 

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *