Kasvonsa menettäneen kertomus

Toimittaja Kimmo Oksasen kirja Kasvonsa menettänyt mies (WSOY) on koskettava ja avartava, paikoin myös humoristinen kirja.

Kimmo Oksanen löysi elämän, vaikka menetti osan kasvojaan. (kuva: Carl Bergman)

Kimmo Oksanen löysi elämän, vaikka menetti osan kasvojaan. (kuva: Carl Bergman)

Oksanen oli menettää henkensä valloilleen päässeen herpesviruksen ja bakteerin tuhotessa hänen kasvojaan. Karmaisevaa kirjan alussa on se, miten sairasta miestä heitellään Helsingissä kolmen vuorokauden ajan sairaalasta toiseen. Oksanen ei ryhdy syyttäjäksi, vaikka oli taudin pahimmassa vaiheessa menettää näkönsä ja kuulonsakin, vaan kiittää hoitohenkilökuntaa. Hän kertoo loistavalla kirjoittajantaidollaan tarinansa, joka päättyy hyvin.
Kirja ei ole vain sairauskertomus, vaan elämisen ilon ja uusiksi menneiden arvojen ylistys.

Liisa Talvitie

Uusioperheen ytimessä

Komediateatteri Arenan taiteellisen johtajan Kiti Kokkosen ensimmäinen oma näytelmäkäsikirjoitus, Outi Mäenpään ohjaama Uusioperh(s)e on otteessaan pitävää katsottavaa.

Kokkosella itsellään on kokemusta uusioperheen elämästä sekä sellaisen lapsena että äitinä. Näytelmä herättää hienosti ajattelemaan asioita eri perheenjäsenien näkökulmista sekä murtamaan ennakkoluuloja. Ovatko puolison lapset sinun lapsiasi? Kuinka monta yhtä rakasta vanhempaa lapsella voi olla? Kuuluvatko ex-puolisot perheeseen? Miksi isän pitää eron jälkeen pelätä lastensa menettämistä?

Kiti Kokkonen, Ella Pyhältö, Titta Jokinen ja Paavo Kerosuo muodostavat Uusioperh(s)een.

Kiti Kokkonen, Ella Pyhältö, Titta Jokinen
ja Paavo Kerosuo muodostavat Uusioperh(s)een.

Rankkoja teemoja käsitellään mustahkon huumorin sävyttämänä. Kärryillä pysyvät kyllä hyvin mukana myös ydinperheharrastajat.

Juoni kulkee neljän toisilleen tuntemattoman ihmisen kautta. Kokkosen, Titta Jokisen, Ella Pyhällön ja Paavo Kerosuon esittämät uusioperheelliset kokoontuvat terapiaryhmään, jonka vetäjä ei koskaan tule paikalle. Homman ottaa vastentahtoisesti haltuunsa Jokisen esittämä hykerryttävän hauska – ja luullakseni melko ovela – hahmo. Tarkoituksella vaivaannuttavan alun jälkeen umpisolmut alkavat avautuvat, vaikka näytelmä ei tuputa minkäänlaisia ratkaisumalleja.

Nopeat siirtymät kohtauksiin erilaisissa perheissä on toteutettu toimivasti. Kuollutta hetkeä näytelmässä ei ole. Tunteet jyristävät vuoristorataa. Puolet yleisöstä itkee, puolet nauraa ja välillä osat vaihtuvat. Herkistely huipentuu Kokkosen esittämään loppulauluun.

Ainoan miinuksen annan näytelmän nimestä, vaikka en itse keksi parempaakaan.

Uusioperh(s)että esitetään toukokuuhun asti Helsingissä Aleksanterin teatterissa. Kevään aikana näytelmän voi nähdä myös Turun Linnateatterissa sekä Espoon Sellosalissa.

Tuomas Marjamäki