Saarnaavaa teatteria

Ryhmäteatterin Eduskunta II teki vuonna 2012 sellaisen vaikutuksen, että vaahtosin näytelmän esittämästä totuudesta monta päivää. Mikä loistava ajankuva, kritiikin terävyys ja paljastukset Suomen nykymenosta! Fakta sekoittui fiktioon niin, että näytelmä karmi selkäpiitä.

Uutuusnäytelmä Eduskunta III tuottaa kuitenkin suuren pettymyksen. Susanna Kuparisen ohjaama, hänen, Jari Hanskan ja Olga Palon taustatutkimusten pohjalta syntynyt esitys on ylipitkä (kolme ja puoli tuntia) yhden totuuden saarna. Sen draama ei kanna näyttelijöiden lukiessa vaikeaselkoista asiaansa plareistaan. Jari Hanska on äänessä enemmän kuin näyttelijät, ja katsoja vääntelehtii penkissään kuin luennolla. Ja näyttelijä Noora Dadu on jo kerran nähty Susanna Kuparisena rapsuttelemassa päälakeaan, joten sekään ei enää hirveästi naurata.

Oraakkeliksi nostetaan Kreikan valtiovarainministerin paikalta eroamaan joutunut Syriza-puolueen Gianis Varoufakis, jota Kuparinen on päässyt haastattelemaan. Ei siinä mitään, onhan miehellä hienoja, tarkkaan lausuttuja mielipiteitä, ja kotkanenäinen mies on videopätkissä komeaa katseltavaa.

Näytelmän kaiken pahan alku ja juuri on pääministeri Juha Sipilä (kesk). Muut roistot ovat nykyinen elinkeinoministeri, entinen talouskomissaari Olli Rehn (kesk) ja Suomen Pankin Erkki Liikanen (sd). Alexander Stubb (kok) sivuutetaan kokonaan, samoin perussuomalaiset sillä perusteella, että puolue on esiintynyt muutenkin niin paljon julkisuudessa.

Eduskunta II:n konna oli EK:n silloinen toimitusjohtaja Lasse Laatunen, mutta Eduskunta III:ssa hän antaa Matti Onnismaan suulla painavia lausuntoja. Ne on poimittu Susanna Kuparisen ja Laatusen käymästä sähköpostikeskustelusta.

Näytelmän loppu saa ainakin minut kiusaantumaan, koska valtakunnalliselta tasolta laskeudutaan kuin

Robin Svartström hikoilee Juha Sipilänä. (kuva Ilkka Saastamoinen)

Robin Svartström hikoilee Juha Sipilänä. (kuva Ilkka Saastamoinen)

yleisöä kosiskellen Helsingin kaupungin sosiaalitoimen säästöihin ja traagiseen, kahdeksanvuotiaan Erikan murhaan. Hirveä tragedia asianomaisille, myös sosiaalityöntekijöille. Osansa kritiikistä saa kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok).

Eurooppa ja Suomi ovat ennennäkemättömässä kuohunnan tilassa. Eduskunta III ei edes teatterin keinoin kykene helpottamaan tavallisen kansalaisen oloa. Kritiikkiä ja satiiria politiikanteosta tarvitaan, mutta onko meillä todella näin törkeän huonot johtajat kuin näytelmä väittää?

 

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Täytyypä käydä katsomassa. Alun perin Eduskunta -sarja oli hieno kulttuuriteko. Jatko-osat ovat aina vaikeita. Ajankohtaisten aiheiden ja politiikan terävään käsittelyyn pyrimme mekin syksyn 2015 uutuudessa, brittityyppisessä Sähkeet Uutiskomediashowssa. Ajankohtaiset jutut kevennettynä showelementeillä tuntuu uppoavan yleisöön hyvin. Tervetuloa katsomaan ja arvioimaan tämä näkökulma 🙂 Laita viestiä nettisivuilta löytyvään osoitteeseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *