Shrek herätti lapsen minussa

IKJ eli Iso Kiltti Jätti, sitten Rölli ja Kaikkien Aikojen salaisuus. Nyt  Shrek, Jättimusikaali Helsingin kaupunginteatterissa. Lapsille suunnatut tarinat ovat lohduttaneet minua tässä maailman kaaoksessa, joka tulvii huonoja ja vieläkin huonompia uutisia.

Vai ovatko tarinat vain lapsille suunnattuja? Eivät! Tehdessäni aikoinaan Helsingin yliopistossa kirjallisuuden laudaturtyötä Muumikirjojen filosofiasta, Tove Jansson sanoi, ettei hän kirjoita lapsille, vaan lapselle itsessään.

Kaupunginteatterin Shrek on humaani satu erilaisuuden hyväksymisestä ja enemmänkin. Kuten teatterin uutena johtajana ensi vuoden alussa aloittava Shrekin ohjaaja Kari Arffman sanoi jutellessamme juuri ennen ensi-illan alkua: ”Toisen ihmisen erilaisuuden voi hyväksyä vasta sitten, kun on hyväksynyt itsensä ja ainutlaatuisuutensa.”

Arffman tietää mistä Shrekin kohdalla puhuu. Hän ohjasi sen ennen Helsinkiä Jyväskylän kaupunginteatteriin ja näytteli musikaalissa pahista, lordi Farquaadia. Aivan kuten nytkin – tosin ensi-iltamiehityksessä roolissa nähtiin erinomainen Antti Timonen. Rooli on fyysisesti vaativa, sillä Farquaad on lyhyt heppu. Siksi näyttelijä joutuu kulkemaan polvillaan. Ratkaisu on nerokas: omat jalat ovat mustan viitan kätköissä, polvien edessä on lyhyet tekojalat.

Farquaad Antti Timonen joutuu koville kävellessään roolissaan polvillaan. Laulu soi silti yhtä upeasti kuin Timosella aina. Kuva © Tapio Vanhatalo

Farquaad Antti Timonen joutuu koville kävellessään roolissaan polvillaan. Laulu soi silti yhtä upeasti kuin Timosella aina (kuva Tapio Vanhatalo).

Jättimusikaali on myös huippumusikaali, ihan kaikilla kriteereillä mitaten. Tanssiryhmä, orkesteri, lavastus ja puvustus ovat kansainvälistä tasoa. Niin myös pääosien esittäjät.

Ensi-iltamiehityksen Shrek oli Petrus Kähkönen, jo monessa nähty nuori näyttelijä, laulaja. Laulu soi komeasti, ja roolissa on liikuttavaa lempeyttä ja äksyilyä ennen kuin Shrek löytää onnensa. Shrekin paras kaveri Aasi, Matti Leino on mukana joka näytöksessä. Aasinpuvun sisällä tulee niin kuuma, että hikeä pukkaa kuin maratonjuoksussa. Kari Arffman paljasti, että Leinolle on kehitetty aivan erityinen suoloja ja sokeria sisältävä tankkausjuoma. Aasi on yhtä suulas ja nokkela kuin Shrek-animaatiossakin. Hurmaavan nokkela ja nenäkäs!

Anna-Maija Tuokko, Matti Leino ja Petrus Kähkösen kanssa Shrekinä vuorotteleva Jon-Jon Geitel (kuva Tapio Vanhatalo)

Anna-Maija Tuokko, Matti Leino ja Petrus Kähkösen kanssa Shrekinä vuorotteleva Jon-Jon Geitel (kuva Tapio Vanhatalo).

Anna-Maija Tuokko tekee komean paluun kaupunginteatteriin äitiysloman jälkeen Fionan roolissa. Hänet nähtiin jo kesällä Heinolan kesäteatterin Voi veljet -farssissa, mutta Fionana hän pääsee täyteen kukoistukseensa. Laulussa on entistä enemmän voimaa ja syvyyttä, ja roolityö korostaa Fionan yksinäisen lapsuuden ja nuoruuden haavoittuvuutta, huumoria unohtamatta. Shrekin ja Fionan pieru- ja röyhtäilykilpailu on ei ole kiusallinen, vaan aivan hervoton kohtaus!

Onerva Pohjolainen on suloinen Pikku-Fiona (kuva Tapio Vanhatalo).

Onerva Pohjolainen on suloinen Pikku-Fiona (kuva Tapio Vanhatalo).

Porukkaa musikaalissa riittää kuin helluntaiepistolassa, mutta vielä on mainittava kaksi ensi-illan lapsinäyttelijää. He ovat vuonna 2006 syntyneet Onerva Pohjolainen ja Miska Sagulin. Onerva on Pikku-Fiona ja Pikkukarhu, ja ensiksi mainitussa roolissa hän laulaa lohikäärmeen vangitsemana tornissaan hienon soolo-osuuden. Miska puolestaan esittää Pikku-Shrekiä, Kania ja Jöröä innolla ja taidolla. Mietin jo Rölli-elokuvaa katsoessani, miten Suomestakin alkaa löytyä luontevia lapsinäyttelijöitä.

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *