Komisario Palmun uudelleensyntyminen

Jos jonkun piti herättää legendaarisen Komisario Palmu hahmo henkiin, niin se joku on Mikko Kivinen. Kaikki vertailut Matti Kassilan erinomaisiin Palmu-elokuviin on syytä jättää mielestään, kun istuutuu Helsingin kaupunginteatterin Arena-näyttämön katsomoon. Palmu ratkoo siellä nuorten kollegoidensa Virran ja Kokin kanssa rikkaan elostelijan Bruno Rygseckin kuolemaa, joka osoittautuu tietenkin murhaksi.

Mika Waltarin kirjoittama satiirinen rikosromaani Komisario Palmun erehdys on ensimmäinen näyttämölle tehty Palmu. Esitysoikeuksia valvoo kirjailija Mika Waltarin perikunta, ja esityksen on ohjannut kirjailijan tyttärenpoika, kokenut teatterimies Joel Elstelä. Näytelmän dramaturgia on Raila Leppäkosken.

Helsingin Mikko Kivinen, Iikka Forss ja Risto Kaskilahti ratkovat murhamysteeriä ripeällä otteella. Kuva © Henrik Schütt

Mikko Kivinen, Iikka Forss ja Risto Kaskilahti, siis Palmu, Virta ja Kokki ratkovat murhamysteeriä ripeällä otteella.
Kuva © Henrik Schütt

Mikko Kivinen tekee Palmustaan juuri sopivasti äreän ja itseriittoisen komisarion, huumorinpilke silmäkulmissaan. Iikka Forssin Virta kompastuu intoonsa ja ilmehtii silmillään  älynväläyksiään. Palmu-elokuvissa Kokin rooli korostuu näytelmää enemmän, mutta kyllä Risto Kaskilahti vetäisee legendaarisessa Kämpin kohtauksessa Tummat silmät kuin syksyinen yö – laulun juuri niin riehakkaasti kuin kuvitella saattaa. Siis kostean ja pitkän lounaan innoittamana!

Taustalla Bruno Rygseck elostelee itsensä kuoliaaksi! Brunona Jari Pehkonen, makaaberin illanvieton juhlijat vas. Vuokko Hovatta (Irma Vanne), Antti Peltola (Aimo Rykämö) ja Aino Seppo (Alli Rygseck). Kuva © Henrik Schütt

Taustalla Bruno Rygseck elostelee niin, että joutuu murhatuksi. Brunona Jari Pehkonen, makaaberin illanvieton juhlijat vas. Vuokko Hovatta (Irma Vanne), Antti Peltola (Aimo Rykämö) ja Aino Seppo (Alli Rygseck).
Kuva © Henrik Schütt

Jari Pehkonen on lyömätön elostelija Bruno Rygseck ja vetää roolinsa sopivasti makaaberin rajoille asti. Eero Saarisesta paljastuu aivan uusia ulottuvuuksia nöyristelevän hovimestarin roolissa, Leena Uotila Brunon tätinä Amaliana on lyömätön tiukkapipo ja muiden moraalinvartija, ja Aino Seppo Brunon Alli-vaimona vakuuttavan hysteerinen. Nuori näyttelijä Antti Peltola näyttelee Brunon neuroottista, alkoholismiin taipuvaista serkkua Aimoa niin hykerryttävästi, että julistaudun heti hänen fanikseen. Vaikka olen nähnyt romaanista tehdyn elokuvan aikoinaan monta kertaa, en muistanut murhamysteerin ratkaisua. Parhaimpien rikosromaanien tapaan ratkaisu on tietenkin yllättävä.

 Mikko Kivisen Palmu ei usko Antti Peltolan Aimo Rykämön vakuutteluja tapaturmasta. Kuva © Henrik Schütt


Mikko Kivisen Palmu ei usko Antti Peltolan Aimo Rykämön vakuutteluja tapaturmasta.
Kuva © Henrik Schütt

Katariina Kirjavainen on lavastanut Arenan pienestä näyttämöstä varsinaisen tilaihmeen. Näytelmän kohtausten siirtymistä paikasta toiseen Joel Elstelä mietti jo alkuvuodesta, jolloin hän aukaisi oven Apu-lehdelle isovanhempiensa kotiin Tunturikatu kolmeentoista. Ensimmäistä kertaa julkisuudessa esitelty koti muistoineen löytyy täältä.

 

 

 

Miestä viedään

Ryntään Pengerkadun katsomosta ulos, nopeasti, en halua kommentoida mitään, kenellekään. Juoksen portaat Torkkelinkadulle, vedän henkeä kirkkaan huhtikuisen taivaan alla, illan viimeiset rastaat metelöivät lehdettömissä puissa. Helsingin kaupunginteatterin Venus turkiksissa -näytelmä on järisyttävän hyvää teatteria. Se iskee suoraan tunteisiin ja ennen kaikkea: Armi Toivanen ja Sampo Sarkola näyttelevät roolinsa niin kirkkaasti ja voimalla, että katsojaa itkettää, hengästyttää.

Hilkka-Liisa Iivanaisen ohjaaman näytelmän lähtökohta on esitys, johon kirjailija, dramaturgi Thomas (Sarkola) etsii naispääosan näyttelijää.

Armi Toivasen ja Sampo Sarkolan roolihenkilöt ottavat mittaa toisistaan. (kuva Antti Mattila)

Armi Toivasen ja Sampo Sarkolan roolihenkilöt ottavat mittaa toisistaan. (kuva Antti Mattila)

Paikalle saapuu näennäisesti bimbo Vanda (Toivanen), joka paljastuu joksikin muuksi kuin Thomas aluksi luulee. Seuraa miehen ja naisen mittelö, jossa molemmat ”haluavat tulla löydetyksi, nähdyksi ja rakastetuksi” kuten ohjaaja asian määrittelee. Kyse on seksuaalisuudesta, vallankäytöstä seksin avulla, alistamisesta ja alistumisesta, kivun nautinnosta, joka voi olla yhtä hyvin henkistä kuin fyysistä. Kumpi on voittaja, mies vai nainen? Minusta nainen nousee niskan päälle ja paljastaa miehen.

Edellisenä iltana poistuin teatterista hymyillen. Kaupunginteatterin Studio Pasilan Sylvia-näytelmää on komedia ja myös kolmiodraama. Sylvia on koira, jonka keski-ikäinen, työhönsä ja avioliittonsa arkeen kyllästynyt mies löytää puistosta. Hän tuo koiran kotiin, mistä miehen uraan keskittyvä vaimo ei ilahdu. Päinvastoin, koira ajaa pariskunnan avioeron partaalle. Mies ei taluta koiraa, vaan koira miestä!

Elina Aalto on koira, Jari Pehkonen ja Heidi Herala aviopari. (kuva Tapio Vanhatalo)

Elina Aalto on koira, Jari Pehkonen ja Heidi Herala aviopari. (kuva Tapio Vanhatalo)

Koiraa näyttelevä, liikunnallisesti huippulahjakas Elina Aalto on liikkeitään ja ilmeitään myöten koiramainen. Jari Pehkonen näyttelee Gregiä, joka tuo koiran kotiin, Heidi Herala vaimoa Katea, joka ei voi sietää koiraa. Koiruuksista Greg saa oppia koirapuistossa tapaamaltaan mieheltä (Pertti Koivula machona), Kate puolestaan tukea ystävältään ja terapeutilta (Aino Seppo tarkasti näytellyissä rooleissa). Näytelmän loppupuolella nähtävä Heidi Heralan soolo on niin huikea, että katsoja on pudota tuoliltaan.

Komedian pinnan alla on näytelmän koskettava sanoma, ihan yksiselitteisesti: elämän tarkoitus! Ja koiratonkin oivaltaa, miten koira on todellakin ihmisen paras ystävä.