Ujo mies halusi yleisön eteen – Pentti Siimes 1929-2016

Pentti Siimes oli lapsena epätavallisen ujo. Puolalaissyntyisen isän, kirjapainotyöntekijä Paul Siimeksen (ent. Pawel Starkowski) ja ompelijaäitinsä Hilja Siimeksen esikoiseksi 10. syyskuuta 1929 syntynyt  poika ei kehdannut viitata koulussa, vaikka tiesi aina vastaukset opettajan esittämiin kysymyksiin. Tätä ominaisuutta hän kantoi mukanaan läpi elämänsä, vaikka yleisön edessä onnistui sen voittamaan. Ehkä juuri siksi Siimes tiesikin haluavansa näyttelijäksi.

– 10-vuotiaana kävelin usein Kansallisteatterin ohi ja joku ääni sanoi mulle, että tuo on tuleva työpaikkani, Pentti Siimes muisteli keväällä 2005.

Pentti Siimes kotonaan huhtikuussa 2005. Kuva Tuomas Marjamäki.

Pentti Siimes kotonaan huhtikuussa 2005. Kuva Tuomas Marjamäki.

Ennustus toteutui, ja Siimes valmistui teatterikoulusta vuonna 1953. Hän näytteli Suomen Kansallisteatterissa yli 40 vuotta kevääseen 1994 saakka. Tämän jälkeen hän teki vielä vierailuja sekä kotiteatteriinsa että Teatteri Jurkkaan, Helsingin kaupunginteatteriin ja Teatteri Avoimiin oviin.

Elokuvanäyttelemisen hän oli aloittanut jo paljon aiemmin. 17-vuotias Siimes nähtiin ensimmäisen kerran valkokankaalla vuonna 1946 pienessä sivuroolissa elokuvassa Nuoruus sumussa.

– Silloin lausuin ensimmäisen repliikkini. ”Oletsä jälleen ollut hummaamassa kun sä oot sen näkönen kun vanha nauris?”.

Erityisesti Suomen Filmiteollisuus alkoi käyttää Siimestä ahkerasti elokuvissaan. Ensimmäisinä vuosina erityisesti ohjaaja William Markus käytti Siimestä mielellään ja antoi hänelle vapaat kädet rakentaa roolinsa haluamallaan tavalla. Siimes esimerkiksi loi hajamielisen professorin hahmon Markuksen ohjaamaan Rakas varkaani -elokuvaan (1957), joka oli hänelle muullakin tapaa erityinen. Siinä hän ja hänen tuleva vaimonsa pääsivät ensimmäistä kertaa näyttelemään rakastavaista paria.

Tosielämässä Pentti Siimes ja Elina Pohjanpää solmivat avioliiton ja pysyivät yhdessä yli 40 vuotta. Kolmesta tyttärestä kaksi, Tarja ja Paula valitsivat näyttelijän ammatin.

Siimeksen roolit olivat usein koomisia ainakin pinnaltaan. Määritelmä ei tietenkään sovi esimerkiksi Tuntemattoman sotilaan (1955) hiljaiseen, velvollisuutensa valittamatta suorittavaan Määttään – yhteen Siimeksen unohtumattomimmista rooleista.

– En ole ikinä itse ajatellut, että olen komediassa paras. Olen kiitollinen siitä, että teatterissa olen saanut tehdä molempia. Filmit ja televisioviihde ovat leimanneet minut koomikoksi. Joskus se on vähän harmittanut, mutta onneksi olen saanut tehdä vakaviakin asioita, Siimes mietti.

Parhaimmillaan hän olikin ehkä juuri rooleissa, joissa tasapainoili huumorin ja tragedian välillä. Sellainen oli esimerkiksi Kaasua, komisario Palmu -elokuvan (1961) omaperäinen taiteilija Kurt Kuurna, joka oli Siimekselle haasteellinen.

– Kuurnan homoutta ei saanut paljastaa, mutta jotenkin sen piti ilmetä. Niin ettei tyhmempi tajua, mutta viisaampi on hiljaa.

Elokuvissa Komisario Palmun erehdys ja Tähdet kertovat, komisario Palmu Siimeksellä oli pienemmät roolit, mutta niissäkin hän osasi varastaa yleisön huomion. Härski iltapäivälehden toimittaja Nopsanen oli koomisempi kuin yksikään nykyisten sketsiohjelmien hahmoista.

Sketsejäkin Siimes pääsi tekemään. Vuonna 1965 hänellä oli televisiossa oma nimikkosarjansa ja 1970-luvulla Siimeksestä tuli yksi Spede Show’n ja Spede Pasasen elokuvien vakionäyttelijöistä. Pasasella oli tapana toimittaa näyttelijöille sketsiensä käsikirjoitukset vasta hieman ennen nauhoituksia, mutta Siimestä varten hän aikaisti kirjoittamista jopa parilla päivällä.

Siimeksestä ja Ritva Valkamasta tuli rakastettu koomikkopari Parempi myöhään -ohjelmaan, vaikka näyttelijöitä itseään huomio hieman kiusasi. Heidän luultiin olevan oikeastikin aviopari ja erityisesti tanssi Akun ja Iineksen hahmossa leimasi molempien uran moneksi vuodeksi eteenpäin.

pentti-ja-elina

Elina Pohjanpää ja Pentti Siimes Vääpeli Körmy – taisteluni -elokuvan kuvaustauolla heinäkuussa 1994. Kuva Tuomas Marjamäki.

Vaimonsa Elinan kanssa Siimes näytteli vielä Ere Kokkosen Vääpeli Körmy -elokuvissa sekä Suloinen myrkynkeittäjä -televisiosarjassa. 1990-luvun puolivälissä tieto rakkaan vaimon syövästä musersi Siimeksen mielen, ja tammikuussa 1996 alkoi haikea leskimiehen elämä.

Lohduttajakseen Siimes otti mustan schipperke-koiran Hipun, jonka kanssa teki vuosikausia lenkkejä Kruununhaan-kotinsa ympäristössä. Hippua silitellessään hän myös pohti, mikä vanhaa koomikkoa oikeasti naurattaa.

– En taida olla oikein kova nauramaan, mutta joskus naurattaa, kun Hippu haukkuu unissaan ja häntä heiluu. Ehkä se, kun koirat tapaavat toisiaan tai leikkipuistossa saa katsella pikkuisten lasten leikkiä. Tai ei se oikeastaan naurata, mutta tulee hyvälle tuulelle.

Viimeiset vuotensa Siimes eli poissa julkisuudesta sairastuttuaan vakavasti kymmenisen vuotta sitten. Syksyllä 2007 hän ilmoitti jäävänsä pois Kvartetti-näytelmästä, jossa näytteli yhdessä Ritva Valkaman, Lasse Pöystin ja Kyllikki Forssellin kanssa. Se oli näyttelijän uralle upea ja kunniakas lopetus. Huippusuosittu näytelmä oli pyörinyt Helsingin kaupunginteatterissa täysille katsomoille jo viiden vuoden ajan.

Pentti Siimes kuoli 27. lokakuuta 2016 pitkälliseen sairauteen 87-vuotiaana. Ensimmäinen ajatus Penan kuolemasta kuullessani oli: hänestä ei taatusti ollut kenelläkään pahaa sanottavaa. Suru-uutinen koskettaa omaisten lisäksi kaikkia hänen töitään teatterissa, valkokankaalla, televisiossa tai radiossa seuranneita.  Siimes sai rooleihinsa harvinaista lämpöä ja empatiaa, mikä tuskin koskaan ollut näyteltyä. Näyttelijän takana oli edelleen hieman ujo, mutta koko sydämestään ystävällinen herrasmies.


Lähteenä on käytetty kirjoittajan tekemää haastattelua kirjaan Naurattajat – suomalaisen komiikan tekijät 2007-1907 (Edita).