Tunnit Even ja Mannerheimin kanssa

Laila Hirvisaari ja tyttäret, vas. Anu, Eve ja Kristiina.

Laila Hirvisaari ja tyttäret, vas. Anu, Eve ja Kristiina.

Jos työkaveriksi, ystäväksi sattuu toimituksessa vastapäätä ylös ja alas laskettavan sermin takana istuva Eve Hietamies, ei ole kolmen vuoden aikana voinut välttyä Mannerheimilta.

Eve on luonnonvoima ja mestari vähättelemään itseään, yhdentoista menestysromaanin kirjailija (onhan luku Eve oikea?), jatkuvasti Apuun tekstiä tuottava toimittaja. Oopperan Carl Gustaf Emil Mannerheimista hän kirjoitti äitinsä, kirjailija Laila Hirvisaaren kanssa kahdella Italian-reissulla ja vähän kotimaisemissakin. Italiassa ei kommelluksilta vältytty, mutta tekstiä näiltä sanojen, tarinoiden ja suomen kielen taitajilta syntyi.

Tulos nähtiin 9. kesäkuuta Ilmajoen Musiikkijuhlien Mannerheim-oopperan ensi-illassa. Librettonsa ohjaajaksi äiti ja tytär saivat Tuomas Parkkisen, säveltäjäksi Tuomas Kantelisen, koreografiksi Osku Heiskasen. Ja päärooleihin Waltteri Torikan, Johanna Rusanen-Kartanon, Essi Luttisen ja liudan nuorempia ykkösluokan laulajia. Vaasan kaupunginorkesteri, Ilmajoen oopperakuoro ja Oopperan lapsi- ja nuorisokuoro viimeistelivät lopputuloksen.

Lopputulos on hieno. Mannerheim ei nouse kivisen patsaansa selkään, ikonista tehdään mies ja ihminen. Sensaatiota ei haeta, ei etsitä homo- tai biseksuaalitulkintaa. Riittää, kun kerrotaan elämästä, miehen yksinäisyydestä ja hänen valintojensa vaikeudesta.

Ensi-illan karonkassa täristiin onnesta, otettiin selfiekuvia, skoolattiin, naurettiin ja vähän liikututtiinkin. Sain olla hetken siivellä, työtehtävissä, mutta myös Even ystävänä iloitsemassa hänen elämänsä hetkestä.

Hetki on tosin suhteellinen käsite, tuleehan syksyllä ensi-iltaan hänen Yösyöttö-romaanistaan tehty elokuva. Ja uusin romaani, Hammaskeiju, on myynyt kustantajan (Otava) mukaan niin hyvin, että se on parantanut alkuvuoden kirjanmyyntiä. Aivan kuten rouva Jenni Haukion kokoama suomalaisen runouden kokoelma Katso pohjoista taivasta.

Rouva sattui olemaan (ei sentään ihan sattumalta) Mannerheimin ensi-illassa puolisonsa, tasavallan presidentin Sauli Niinistön kanssa. Väliajalla Eve ja äitinsä edustivat presidentin seurueessa.

-Tosi rentoja tyyppejä, kyselivät, miten tarina syntyi. Ja me kerrottiin, Eve kertoi karonkahuumassa.

Johanna Rusanen-Kartano ja Sofi Oksanen ovat tuttuja entuudestaan. (kuva Jussi Niukkala)

Johanna Rusanen-Kartano ja Sofi Oksanen ovat tuttuja entuudestaan. (kuva Jussi Niukkala)

Karonkan yksi onnellisista oli upean roolin tehnyt ykkössopraanomme Johanna Rusanen-Kartano. Hän iloitsi yhdessä kirjailija Sofi Oksasen kanssa lopputuloksesta ja otti selfien Johannan mummoroolien kunniaksi, tekihän hän Sofin Puhdistus-romaanin oopperaversiossa Kansallisoopperassa vanhan Aliiden roolin.

Koska ilta oli satumainen, ei tarvittu enää kuin täysikuu. Se nousikin valtavana pallona maan ja metsien ylle.

 

 

Hietaniemen hautausmaalla

Tytär tuki äitiään. (kuva Petri Mulari).

Tytär tuki äitiään. (kuva Petri Mulari).

Hetki oli pysäyttävä, ikään kuin aika olisi seisahtunut. Ja aika seisahtui hetkeksi, juuri niillä minuuteilla.

Kaikki elämäni kokemat kuolemat olivat läsnä hetkessä, kun Kaartin soittokunta alkoi helatorstaina kello 15.21 soittaa raskasta Narvan marssia, ja maavoimien kunniakomppania oli jo asemissaan, korkein valtiojohto omassa ryhmässään, tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja entiset presidentit Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen puolisoineen siinä valtiojohdon vieressä.

Mustarastas lensi ylläni kaartuvaan lehmukseen, mutta se hiljeni, tuuli Taivallahdelta hiljeni. Myös mieleni hiljentyi hetkellä, ja kaikki muistot vyöryivät mieleeni.

Hietaniemi on minulle tuttu, mutta ei enää pelottava kuten aikoinaan lapsena.

Jouduin Hietaniemen hautausmaalle suremaan liian nuorena. Olin kymmenvuotias, kun Tapiolassa kuorma-auton alle jääneen pikkuveljeni uurna laskettiin sukuhautaan. Sen jälkeen olen seissyt saman haudan äärellä äitini ja isäni uurnanlaskuissa vuosina 2009 ja 2011.  Sitten tytärpuoleni. Vuosi oli silloin 2013, ja perheeni eli raskasta aikaa.

Työtehtävissä olen ollut samalla hautausmaalla kahdesti. Ensin nuorena toimittajana vuonna 1986, kun Ilta-Sanomien toimittajana raportoin presidentti Urho Kekkosen hautajaisista. Siitä on nyt 31 vuotta, ja minä saman verran vanhempi. En enää nuori, mutta paljon kokenut.

Helatorstaina olin mukana tasavallan yhdeksännen presidentin Mauno Koiviston hautajaisissa ja seisoin hautausmaalla kolmen toimittajan ja kahdeksan kuvaajan kanssa medialle varatulla lavalla. Lavan edessä oli Väinö ja Linda Tannerin hauta.

Valtiollisten hautajaisten tiukka protokolla ei merkinnyt mitään sillä hetkellä, kun Mauno Koiviston tytär Assi talutti äitinsä Tellervon avoimen haudan äärelle. Hetki oli hyvin yksityinen ja hyvin herkkä, vain perheelle varattu, vaikka me ulkopuoliset olimme siinä läsnä.

Juuri kuusikymmentä täyttänyt tytär talutti 88-vuotiasta äitiään, joka murtumatta kesti tilanteen, äiti, joka on aikoinaan tukenut tytärtään tämän kasvaessa aikuiseksi naiseksi, nyt tytär tukemassa vanhaa äitiään.

Hetki paljasti sen, mikä elämässä on tärkeintä.

Presidentin hautakumpu peittyi kukkiin.

Presidentin hautakumpu peittyi kukkiin.

 

 

Krista ja Tiina maailmalla

Kahden naisen tarina alkaa vuodesta 2004, kun ruokatoimittaja Tiina Rantanen ja toimittaja Krista Launonen ystävystyivät ollessaan töissä Gloria-lehdessä. Juttua vilkkailla naisilla riitti toimituksen aamukahvituokioissa ja pian myös vapaa-ajalla.

Kun sukulaissielut löysivät toisensa, ei ystävyys katkennut siihen, että Krista lähti Trendiin toimituspäälliköksi ja sieltä A-lehtiin Voi hyvin -lehden päätoimittajaksi. Hän maalasi tauluja jo silloin ja on nykyään vapaa kuvataiteilija, yhtä vapaa kuin Tiina rautaisen ammattitaidon ja näkemyksen omaavana ruokatoimittajana. Ja nykyään myös kuuden kirjan tietokirjailijana.

Krista Launosen ja Tiina Rantasen yhteinen lapsi on Illallistarinoita-kirja.

Krista Launosen ja Tiina Rantasen yhteinen lapsi on Illallistarinoita-kirja.

Naisten pitkäaikainen haave toteutuu tällä viikolla julkaistussa kirjassa Illallistarinoita (Cozy Publishing). Kirja on visuaalisesti houkutteleva, niin myös sisältö. Ja tietenkin kokkaamaan houkutteleva.

Kirjassa kerrotaan kymmenestä maasta, esitellään kymmenen menuta ruokaohjeineen ja kymmenen illallispöytätarinaa. Niihin ovat innoittaneet matkakokemukset ja Kristan maalaukset. Se, että kirjaa tehtiin konkreettisesti Tiinan terassilla ja kotona viime kesän vähemmän helteisen heinäkuun aikana, ei näy tuloksessa!

Maailmalla matkanneet ystävykset ovat tehneet tarkkoja havainnointeja tunnelmista ja ruuista, ja kumpikin kertoo tuokiokuvissaan kokemuksistaan muun muassa Kreikasta, Meksikosta, Yhdysvalloista ja Italiasta.

Tarinat ovat kuin pienoisnovelleja, matkalle lähtöön houkuttelevia, valon, lämmön ja makuelämysten lähteille.

Kirjaa Tiina ja Krista kutsuvat yhteiseksi lapsekseen, mutta opus on omistettu heidän pojilleen Jussille ja Emilille. Emil on Kristan 5-vuotias, 28-vuotias Jussi Tiinan poika, yhtä luova kuin äitinsä. Hän on  asianharrastajille tuttu mies juuri neljännen levynsä julkaisseesta Gaselli-rapnelikosta.

Krista Launosen kirjaan tekemät työt ovat myynnissä, myös Hummeri-taulu.

Krista Launosen kirjaan tekemät työt ovat myynnissä, myös Hummeri-taulu.