Jukka ja Jukkis, karismaa lavan täydeltä

Kuin kiireetön pysähdys, lepohetki kaiken päälle vyöryvän keskellä on Suomen Kansallisteatterin Kuolema Venetsiassa -näytelmä. Esityksessä ei pyritä ylimääräisiin, liiankin usein nähtyihin tehokeinoihin, eikä näytelmän sanomaa tarvitse alleviivata katsojalle.

Thomas Mannin (1875-1955) klassikkoromaanin sisältö riittää, ja siihen riittävät myös näytelmän näyttelijät, Jukka Puotila ja Jukka-Pekka, Jukkis Palo. Ikätoverit (Jukka, s. 1955, Jukkis, s. 1954) on nähty kymmenissä Kansallisen esityksissä, nyt kahden, kolmantena näyttämöllä mukana upeasti soittava nuori sellisti Artturi Aalto.

Teatterielämyksen täydentää puvustuksenkin tehneen Tarja Simonen suunnittelema unenomainen, mereen ja aikaan hitaasti vajoavan Venetsian lavastus. Katosta hiljalleen näyttämölle valuva hiekka on kuin vuosien kiito elämän tiimalasissa, hetkessä ohitse.

Jukka Puotilan ja Jukka-Pekka Palon intensiiviset, tarkat roolityöt hiljentävät katsojan (kuva Tuomo Manninen).

Jukka Puotilan ja Jukka-Pekka Palon intensiiviset, tarkat roolityöt hiljentävät katsojan (kuva Tuomo Manninen).

Tarinassa kirjailija Gustav von Aschenbach (Jukka Puotila) pakenee vanhenemistaan ja luovuutensa katoamista Venetsiaan, kuolevaan kaupunkiin. Hänen tarinansa kertoja paljastaa kirjailijan epätoivon ja haaveet (Jukkis Palo). Kirjailija rakastuu silmittömästi hotellissa asuvaan nuoreen poikaan, melkein lapseen, vaikka verhoaa homoseksuaaliset tuntemuksensa runollisiin kielikuviin ja estetiikkaan. Thomas Mann kirjoitti aikoinaan romaaniin myös itsensä ja omat seksuaaliset kamppailunsa.

Michael Baranin dramatisoima ja ohjaama esitys luottaa tekstin voimaan, ja sisältöä siinä on. Hetkittäin monologien pituus tuntuu liiankin pitkältä, mutta eihän aina tarvitse kiiruhtaa. Vajaat puolitoista tuntia kestävä intensiivinen esitys ei katkea väliaikaan ja hyvä niin.

Kahden J:n, Jukan ja Jukkiksen työskentelyä on ilo katsella. Vahva keskinäinen luottamus, pitkä kokemus näyttelijöinä ja kyky muuntautua roolista toiseen eivät jää epäselväksi kenellekään.

Näytelmän käsiohjelmassa on heidän roolitöittensä lista Kansallisteatterissa, ja lista on hengästyttävä. Jukka Puotilalle Kuolema Venetsiassa on hänen taiteilijajuhlaesityksensä. Valinta on hieno.

Rikki menneet, eheäksi rakastetut

Seikkailin Järvenpäähän sanojen perässä. Sanat on kirjoittanut Aila Luode-Laiho, jonka esikoisrunokokoelma Siipensä satuttaneet on juuri tullut painosta. Se on yksi Suomi 100 runokirjaa -kirjoista.

Kauniissa keittiössä tuoksuu kahvi, ja pöydässä istuu runoilijan muusa, näyttelijä Pekka Laiho. Kahvikuppien vieressä on vaimon uunituore kirja, kannessa taiteilija Hannu Hyrskeen hieno työ.

Aila Luode-Laiho kirjoittaa runoissaan ihmiskohtaloista, joihin hän on oman elämänsä aikana törmännyt. (kuva Timo Pyykkö)

Aila Luode-Laiho kirjoittaa runoissaan ihmiskohtaloista, joihin hän on oman elämänsä aikana törmännyt. (kuva Timo Pyykkö)

Runot yhdistivät viime kesänä häitä viettäneen avioparin kolmisen vuotta sitten, kun he löysivät toisensa FB-runoilijat-ryhmässä. Aila Luode-Laihon runokirjan runot ovat syntyneet näiden kolmen vuoden aikana, työn ohella.

Lastentarhanopettaja on aina lukenut paljon, ja runoja hän on kirjoittanut parikymppisestä saakka.

-Vanhemmista runoilijoista ihailen Eino Leinon ja Saima Harmajan kieltä.  Leena Kulmala on nykyrunoilijoista taitavimpia sanankäyttäjiä, samoin Harry Kiianen. Miksei myös murrerunoilija Heli Laaksonen.

Siipensä satuttaneissa Aila Luode-Laiho kirjoittaa monenlaisista ihmiskohtaloista, rujoista, rajuista ja myös elämässään eheytyneistä. Hän ottaa kantaa, mutta ei alleviivaa vaan ymmärtää.

-Pekka on antanut minulle tilaa ja aikaa kirjoittaa, antanut rakentavaa palautetta, jonka olen ottanut huomioon, hän kiittää muusaansa.

Runo Nainen on kuva vahvasta naisesta, viereisellä sivulla runo Arjen sankari kertoo jossakin onnettomuudessa kasvonsa menettäneestä nuoresta miehestä, ”arjen eturintamamiehestä”.

”Tapasin tänään naisen/juurevan kuin/vanhan männyn/kalliosta kiinni pitävän/köyhästä maasta/voimansa ottaneen/ kärsimyksen silmukasta/läpi kulkeneen/koko vartensa voimalla/hän puhui/puhui niin ettei kukaan/voinut olla huomaamatta/siinä oli sanat ja sielu/samaa paria”

Kirjan julkistamistilaisuutta vietetään lauantaina 18. maaliskuuta Järvenpään kirjaston Tyyni Tuulio -salissa. Yleisöllä on sinne vapaa pääsy, ja se saa kuulla runoja livenä, kun runoilija itse ja puoliso Pekka Laiho lukevat niitä.

-En lausu Ailan runoja, vaan tulkitsen, Pekka Laiho täsmentää ja antaa jylisevän näytteen runosta Tulinen tango.

Lisää Aila Luode-Laihosta lähiviikkojen Apu-lehdessä.

 

 

 

 

Teletappina Perämerellä

Jäänmurtaja Polar Explorer on avannut väylää Perämerellä tunnin verran. Liikkeelle on lähdetty Ruotsin puolelta Axelsvikin pienestä satamasta. Jäänmurtaja ei ole pieni, se on isoin risteilykäytössä oleva murtaja.

Nerokas bisnesidea syntyi Rovaniemellä, kun Olga ja Alon Robacha keksivät ostaa murtajan.

Kun murtaja on murskannut väylää runsaan tunnin ollaan keskellä ei mitään. Alkaa reissun jännittävin vaihe, kun miehistöön kuuluva israelilainen Yarden Keynan pukee ylleni oranssin kelluntapuvun. Alle jäävät omat vaatteet takkia ja kenkiä lukuun ottamatta.

Valmiina mereen, ainakin melkein. (kuva Pekka Mustonen)

Valmiina mereen, ainakin melkein. (kuva Pekka Mustonen)

Olo on lievästi tukala, kun vetoketju on kiskaistu kiinni tappiin asti. Mutta vielä hymyilyttää. Sitten murtajan laskusiltaa pitkin jäälle, liuku veteen ja yritys rentoutua, pitäähän puku ja niskaa tukeva pelastusliivi kevyesti isommankin ruhon pinnalla. Ja kuumakin puvun sisällä tulee, mutta miten kuuma, siitä lisää tarinaa ensi viikon Avussa.

Vedessä Perämerellä, ympärillä jäälakeus. (kuva Pekka Mustonen)

Vedessä Perämerellä, ympärillä jäälakeus. (kuva Pekka Mustonen)

Matkalla pohjoiseen voi tapahtua mitä vain, jos on avoin mieli. Ennen risteilyä yövyin Rovaniemen lähellä sijaitsevassa Meltauksen kylässä. Meltaus on paikannimenä tunnettu siitä, että paikkakunnalle perustettiin vuonna 1940 lastenkoti sotaorvoille. Nyt entinen lastenkoti on tunnelmallinen yhdentoista huoneen hotelli aikuisille, ei lapsille, sillä se on julistettu lapsivapaaksi vyöhykkeeksi! Tyylikkäästi sisustettu Beana Laponia on muun muassa ranskalaisten pariskuntien suosiossa. En ihmettele.

Meltauksen kylässä sijaitsevan Beana Laponian huoneessa nukuin näiden kavereiden kanssa.

Meltauksen kylässä sijaitsevan Beana Laponian huoneessa nukuin näiden kavereiden kanssa.

Risteilyn jälkeen oli vuorossa yö Rovaniemen kupeessa lasi-iglussa. Santa´s Glass Igluus avattiin vasta joulukuussa, mutta matkailijat ovat innoissaan. Igluja on toistaiseksi 29, ensi joulukuussa jo 71.

Tunnelmallisen igluni lasikaton alla näin vain hyviä unia. Respasta saatu revontulihälytin ei herättänyt kertaakaan, mutta en närkästynyt. Revontulet eivät tule tilauksesta, kuten taannoin Rovaniemellä vieraillut kiinalaisporukka luuli. He kyllä näkivät taivaantulet, mutta ne eivät kuulemma olleet riittävän kirkkaita…

Lasi-iglun koko katto avautuu taivaalle. Voi vain kuvitella, millainen näky sieltä avautuu revontuliyönä.

Lasi-iglun koko katto avautuu taivaalle. Voi vain kuvitella, millainen näky sieltä avautuu revontuliyönä.