Krista ja Tiina maailmalla

Kahden naisen tarina alkaa vuodesta 2004, kun ruokatoimittaja Tiina Rantanen ja toimittaja Krista Launonen ystävystyivät ollessaan töissä Gloria-lehdessä. Juttua vilkkailla naisilla riitti toimituksen aamukahvituokioissa ja pian myös vapaa-ajalla.

Kun sukulaissielut löysivät toisensa, ei ystävyys katkennut siihen, että Krista lähti Trendiin toimituspäälliköksi ja sieltä A-lehtiin Voi hyvin -lehden päätoimittajaksi. Hän maalasi tauluja jo silloin ja on nykyään vapaa kuvataiteilija, yhtä vapaa kuin Tiina rautaisen ammattitaidon ja näkemyksen omaavana ruokatoimittajana. Ja nykyään myös kuuden kirjan tietokirjailijana.

Krista Launosen ja Tiina Rantasen yhteinen lapsi on Illallistarinoita-kirja.

Krista Launosen ja Tiina Rantasen yhteinen lapsi on Illallistarinoita-kirja.

Naisten pitkäaikainen haave toteutuu tällä viikolla julkaistussa kirjassa Illallistarinoita (Cozy Publishing). Kirja on visuaalisesti houkutteleva, niin myös sisältö. Ja tietenkin kokkaamaan houkutteleva.

Kirjassa kerrotaan kymmenestä maasta, esitellään kymmenen menuta ruokaohjeineen ja kymmenen illallispöytätarinaa. Niihin ovat innoittaneet matkakokemukset ja Kristan maalaukset. Se, että kirjaa tehtiin konkreettisesti Tiinan terassilla ja kotona viime kesän vähemmän helteisen heinäkuun aikana, ei näy tuloksessa!

Maailmalla matkanneet ystävykset ovat tehneet tarkkoja havainnointeja tunnelmista ja ruuista, ja kumpikin kertoo tuokiokuvissaan kokemuksistaan muun muassa Kreikasta, Meksikosta, Yhdysvalloista ja Italiasta.

Tarinat ovat kuin pienoisnovelleja, matkalle lähtöön houkuttelevia, valon, lämmön ja makuelämysten lähteille.

Kirjaa Tiina ja Krista kutsuvat yhteiseksi lapsekseen, mutta opus on omistettu heidän pojilleen Jussille ja Emilille. Emil on Kristan 5-vuotias, 28-vuotias Jussi Tiinan poika, yhtä luova kuin äitinsä. Hän on  asianharrastajille tuttu mies juuri neljännen levynsä julkaisseesta Gaselli-rapnelikosta.

Krista Launosen kirjaan tekemät työt ovat myynnissä, myös Hummeri-taulu.

Krista Launosen kirjaan tekemät työt ovat myynnissä, myös Hummeri-taulu.

 

 

 

Jukka ja Jukkis, karismaa lavan täydeltä

Kuin kiireetön pysähdys, lepohetki kaiken päälle vyöryvän keskellä on Suomen Kansallisteatterin Kuolema Venetsiassa -näytelmä. Esityksessä ei pyritä ylimääräisiin, liiankin usein nähtyihin tehokeinoihin, eikä näytelmän sanomaa tarvitse alleviivata katsojalle.

Thomas Mannin (1875-1955) klassikkoromaanin sisältö riittää, ja siihen riittävät myös näytelmän näyttelijät, Jukka Puotila ja Jukka-Pekka, Jukkis Palo. Ikätoverit (Jukka, s. 1955, Jukkis, s. 1954) on nähty kymmenissä Kansallisen esityksissä, nyt kahden, kolmantena näyttämöllä mukana upeasti soittava nuori sellisti Artturi Aalto.

Teatterielämyksen täydentää puvustuksenkin tehneen Tarja Simonen suunnittelema unenomainen, mereen ja aikaan hitaasti vajoavan Venetsian lavastus. Katosta hiljalleen näyttämölle valuva hiekka on kuin vuosien kiito elämän tiimalasissa, hetkessä ohitse.

Jukka Puotilan ja Jukka-Pekka Palon intensiiviset, tarkat roolityöt hiljentävät katsojan (kuva Tuomo Manninen).

Jukka Puotilan ja Jukka-Pekka Palon intensiiviset, tarkat roolityöt hiljentävät katsojan (kuva Tuomo Manninen).

Tarinassa kirjailija Gustav von Aschenbach (Jukka Puotila) pakenee vanhenemistaan ja luovuutensa katoamista Venetsiaan, kuolevaan kaupunkiin. Hänen tarinansa kertoja paljastaa kirjailijan epätoivon ja haaveet (Jukkis Palo). Kirjailija rakastuu silmittömästi hotellissa asuvaan nuoreen poikaan, melkein lapseen, vaikka verhoaa homoseksuaaliset tuntemuksensa runollisiin kielikuviin ja estetiikkaan. Thomas Mann kirjoitti aikoinaan romaaniin myös itsensä ja omat seksuaaliset kamppailunsa.

Michael Baranin dramatisoima ja ohjaama esitys luottaa tekstin voimaan, ja sisältöä siinä on. Hetkittäin monologien pituus tuntuu liiankin pitkältä, mutta eihän aina tarvitse kiiruhtaa. Vajaat puolitoista tuntia kestävä intensiivinen esitys ei katkea väliaikaan ja hyvä niin.

Kahden J:n, Jukan ja Jukkiksen työskentelyä on ilo katsella. Vahva keskinäinen luottamus, pitkä kokemus näyttelijöinä ja kyky muuntautua roolista toiseen eivät jää epäselväksi kenellekään.

Näytelmän käsiohjelmassa on heidän roolitöittensä lista Kansallisteatterissa, ja lista on hengästyttävä. Jukka Puotilalle Kuolema Venetsiassa on hänen taiteilijajuhlaesityksensä. Valinta on hieno.

Rikki menneet, eheäksi rakastetut

Seikkailin Järvenpäähän sanojen perässä. Sanat on kirjoittanut Aila Luode-Laiho, jonka esikoisrunokokoelma Siipensä satuttaneet on juuri tullut painosta. Se on yksi Suomi 100 runokirjaa -kirjoista.

Kauniissa keittiössä tuoksuu kahvi, ja pöydässä istuu runoilijan muusa, näyttelijä Pekka Laiho. Kahvikuppien vieressä on vaimon uunituore kirja, kannessa taiteilija Hannu Hyrskeen hieno työ.

Aila Luode-Laiho kirjoittaa runoissaan ihmiskohtaloista, joihin hän on oman elämänsä aikana törmännyt. (kuva Timo Pyykkö)

Aila Luode-Laiho kirjoittaa runoissaan ihmiskohtaloista, joihin hän on oman elämänsä aikana törmännyt. (kuva Timo Pyykkö)

Runot yhdistivät viime kesänä häitä viettäneen avioparin kolmisen vuotta sitten, kun he löysivät toisensa FB-runoilijat-ryhmässä. Aila Luode-Laihon runokirjan runot ovat syntyneet näiden kolmen vuoden aikana, työn ohella.

Lastentarhanopettaja on aina lukenut paljon, ja runoja hän on kirjoittanut parikymppisestä saakka.

-Vanhemmista runoilijoista ihailen Eino Leinon ja Saima Harmajan kieltä.  Leena Kulmala on nykyrunoilijoista taitavimpia sanankäyttäjiä, samoin Harry Kiianen. Miksei myös murrerunoilija Heli Laaksonen.

Siipensä satuttaneissa Aila Luode-Laiho kirjoittaa monenlaisista ihmiskohtaloista, rujoista, rajuista ja myös elämässään eheytyneistä. Hän ottaa kantaa, mutta ei alleviivaa vaan ymmärtää.

-Pekka on antanut minulle tilaa ja aikaa kirjoittaa, antanut rakentavaa palautetta, jonka olen ottanut huomioon, hän kiittää muusaansa.

Runo Nainen on kuva vahvasta naisesta, viereisellä sivulla runo Arjen sankari kertoo jossakin onnettomuudessa kasvonsa menettäneestä nuoresta miehestä, ”arjen eturintamamiehestä”.

”Tapasin tänään naisen/juurevan kuin/vanhan männyn/kalliosta kiinni pitävän/köyhästä maasta/voimansa ottaneen/ kärsimyksen silmukasta/läpi kulkeneen/koko vartensa voimalla/hän puhui/puhui niin ettei kukaan/voinut olla huomaamatta/siinä oli sanat ja sielu/samaa paria”

Kirjan julkistamistilaisuutta vietetään lauantaina 18. maaliskuuta Järvenpään kirjaston Tyyni Tuulio -salissa. Yleisöllä on sinne vapaa pääsy, ja se saa kuulla runoja livenä, kun runoilija itse ja puoliso Pekka Laiho lukevat niitä.

-En lausu Ailan runoja, vaan tulkitsen, Pekka Laiho täsmentää ja antaa jylisevän näytteen runosta Tulinen tango.

Lisää Aila Luode-Laihosta lähiviikkojen Apu-lehdessä.