Aurinkolasifriikki iski jälleen

Tänään ensimmäisenä pääsiäispäivänä on oltu liikenteessä. Malmin Prismahallissa oli kirppari ja sinne suuntasimme äiteen kanssa vähän katsastamaan.

Kyllä nämä mun punaiset uudet kengät loistaakin kauaksi. Aika monta ihmistä on sanonut jotain näistä kengistä ja ehkä niitä ei vaan voi ohittaa katsellaan.

Mitäpä käy kirpparilla, kun tulee vastaan myyjä, joka on samanlainen aurinkolasifriikki kuin minä? No pistää mut kokeilemaan muutamia laseja. Kun vielä halvalla saa, niin kolmet piti ostaa ja äiteelle yhdet.  Työkaverit varmaan nauravat kun tajuavat, että taas on aurinkolasifriikki iskenyt suoneen (ja mies pysyy tapansa mukaan hiljaa).  Nauratti kun tämän laseja myyvän naisen mies kanssa pudisteli päätään naisen myydessä lasejaan. Mä kyllä ymmärsin tätä naista hyvin. Vakavia ilmeitä vakavan asian eli kokeilun edessä.
Kirpparin jälkeen äiteelle kahville, jossa sitten päivän asukuvakin tuli ikuistettua.
 

Päivän korut olivat Anu Pylsyn lintupeilikoru ja Tukholmasta ostamani rannekorut.

Tämän jälkeen kotiin tekemään jotain hyödyllistä. Punaiset verhot on aika vaihtaa? Vai pitäisköhän odottaa niiden kanssa, että joulu taas tulisi. Miten mä olenkin niin laiska vaihtamaan?

Pitkään on ollut hakusessa keltaiset verhot. Niitä ei ole löytynyt kaupasta, mutta kirpparilta löysin myyjän, jolla oli aidot retroverhot. Verhot olivat todella siistit, juuri pestyt ja menkeloidut. Joten pakko oli kokeilla, että miltä ne nyt sitten näyttäisi keittiön ikkunassa. Kyllä näitä katsellessa positiivinen energia virtaa suonissa oikein kohinalla. Tykkään.

Näiden verhojen myötä varmaan mun kevään odotukseen tuli taas vauhtia.
Maiju


Kaunis luonto – arjen pieniä ihmeitä

Kiitos kaikille ihanista ja kannustavista kommenteistanne tuon eilisen postaukseni johdosta. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. 
Tein perjantaina digijärkkärikuvista kollaaseja, koska kuvia oli niin paljon. 
Ensiksi poseerauskuvia allekirjoittaneesta. Voi rakas aurinko tule ja lämmitä minua.
Maisemakuvia Uunisaaresta.
Rakastan ihmisten kuvaamista… voi kuinka romanttista.
Kuvauksellinen joutsen-pariskunta.  

Lopuksi vielä Tokoinrannan pullasorsia.

Odotan, että kevät ja kesä tulisi pian, niin varmaan alan taas enemmän kuvaamaankin.
Maiju

Elämäni kuntoon -projekti

Päätin jo jokunen vuosi sitten, että sitten kun täytän 50-vuotta, niin olen kondiksessa. Olin ajatellut, että annan itselleni 1,5 vuotta aikaa tuohon kuntoon saattamiseen. Kunnes sitten vuoden 2011 marraskuussa tajusin, että apua se hetki on jo vuoden päästä. Työkaverini kanssa marssimme Salmisaaren Elixiaan ja otimme kuukausikortit. Aloimme reippaina käymään salilla 3 kertaa viikossa.

Sitten selkäni alkoi kiukuttelemaan oikein kunnolla joulukuun lopulla 2011. Ajattelin, että edes tuossa tilanteessa ei saa luovuttaa. Tiesin itsekin, että joudun entistä enemmän keskittymään tuolla hetkellä syvien selkä- ja vatsalihasten kuntoon laittamiseen. Tammikuussa 2012 palkkasin itselleni avuksi Personal Trainerin, ensisijainen ajatukseni oli, että saan häneltä apua tuon selkäni kanssa. Lopulta sitten sain treeneihin muutenkin niin paljon enemmän tehoa PT:n kanssa, että päätin jatkaa kerta viikkoon treenejä hänen kanssaan.  Lisäsin tuossa vaiheessa treenikerrat neljään. Tosin syksyllä 2012 palasin taas tuohon kolmeen kertaan viikossa.

Nämä kuvat on otettu toukokuussa 2012 (harmi, kun en ottanut aloituskuvia silloin kun oikeasti aloitin).  Tarkoituksella on kuviin valittu ”tiukka” t-paita, ajattelin, että totuutta ei saa peitellä.

Tämä sivuttainen kuva kyllä lensi tietokoneen roskikseen kun sen näin, mutta kaivoin en jossain vaiheessa takaisin. Mitä sitä tosiasioita peittelemään. Kyllä tuossa keskivartalossa on hiomista ollut tuossakin vaiheessa (vaikka on vieläkin). 
Tänä aamuna on otettu sitten tämän hetkisestä tilanteesta kuvat. Vielä on matkaa jäljellä. Painoa on tippunut vain -10 kiloa, mutta senttejä on ehkä lähtenyt treenien avulla ihan hyvin. Päätin vuoden vaihteessa, että lopetan painon junnaamisesta stressaamisen ja keskityn nyt vain senttien alentamiseen. Peilikuva on mulle nyt tärkeintä ja jos paino sitten tippuu niin hyvä, mutta jos ei niin ei voi mitään. Stressiä ei oteta.

Sanoin helmikuussa mun PT:lle, että tuo keskivartalon ongelmat voitaisiin yrittää selättää seuraavaksi. Yläkroppaan olen suhteellisen tyytyväinen. Tässä iässä ei tarvitse enää olla niin laiha, että -5 kiloa voisi riittää mulle.

Itseäni on hieman hidastanut tämän projektin aikana puhjennut keliakia sekä tuo selkäongelmani. Mietin silloin keliakiadiagnoosin saatuani, että mikä on mulle tärkeintä ja päätin, että se on keliakiaruokavalion opetteleminen. Kohta on sen kanssa vuosi harjoiteltu, joten ehkä mä kohta taas alan enemmän tsemppaamaan tätä painonhallintapuoltani.  Päätin, että ei ole väliä sillä, että kuinka nopeasti tämän teen, kunhan tämän vain teen.
Olen kiitollinen kahdelle PT:lleni, jotka ovat olleet mukana tässä projektissani, ovat ymmärtäneet mun huonoja vitsejäni ja tsempanneet. Niin paljon tietoa olen myös näiltä kahdelta PT:ltä saanut matkan varrella. Tiedän, että mitä harjoittelussa tein ennen toisin ja miten treenejä on saatu tehokkaammiksi. 
Toukokuussa 2012 otettiin vähän mittanauhalla mittoja. Otin uudet mitat maaliskuussa ja näin ne olivat muuttuneet:
Hartia – 6 cm
Rinta -12 cm
Vyötärö -11 cm
Lantio -7 cm
Tästä on hyvä jatkaa.
Maiju