Idun mineraalimeikit

Joskus sitä vaan rakastuu jonkun meikkisarjan visuaaliseen ilmeeseen. Näin kävi mulle kun näin viime syksynä I love me messuilla Idun mineraalimeikit Mä en saanut silmiäni irti näiden meikkirasioiden ääreltä. En päässyt messuilla keskustelemaan sarjasta, kun heillä oli osastolla silloin ruuhkaa, mutta asia jäi kytemään. Näitä ei vaan saanut mielestä.

Kävin monta kertaa Idun nettisivuilla näitä ihailemassa. Mineraalimeikit on muutenkin alkaneet kiinnostamaan, mutta en ole niitä aiemmin paljon vielä kokeillut. Pääsin sitten lopulta testaamaan muutamia heidän tuotteitaan.

Olen testannut tuotteita pari kuukautta ja täytyy sanoa, että olen kyllä postiiviisesti yllättynyt.
Puuteri antaa kasvoille ihanan sileän tunteen ja se ikään kuin häivyttää juonteita.
Luomiväristä olen tykännyt kovasti. Valitsin sävyksi vaalean ja ruskean. 
Ihana pigmentti tässä luomivärisetissä, se on peittävä ja hyvin pitävä luomiväri. 

Toivon, että pääsen vielä jossain vaiheessa tutustumaan sarjaan enemmän.
Ehdottomasti tutustumisen arvoinen meikkisarja.
Idun on mukana ainakin ensi syksyn I love me messuillakin. 
Maiju

Pienellä asialla väriä asuun

Viikolla tuli taas mentyä muutamana päivänä sieltä mistä aita on matalin eli toin väriä päivän asuuni huivin avulla. Ilman huivia asuni olisi ollut musta-valkoinen. Huivin avulla sain asuun sitten kevään ja kesän värejä. Tässä taas oiva esimerkki siitä, että kuinka pienellä asialla voi piristää asua.

Minä omistan todella suuren huivikokelman ja sen lisäksi suuren korukokoelman. Välillä asuni voi olla hyvinkin tylsiä eli pohjalla mustaa. Sitten näiden huivien ja korujen avulla mä väritän asuni paistamaan auringon lailla.

Viihdyn uusissa hiuksissani tosi hyvin. 
Saatan jopa pysytelläkin pidempäänkin ihan vaan blondina.
Katsotaan ellei taas tule jotain mielenhäiriöitä tämän suhteen.

Huivihan oli kuukauden takainen ostokseni Flash-liikkeestä. 

 
Mikä on sinun tapasi elävöittää asuasi?
Otatko samanlaiset keinot käyttöön tylsinä asupäivinä?
Vai onko sinulla joku muu kikkakakkonen?
Maiju

Philips Steam & Co vaatehöyrystin

Indedaysin Bloggers’ Inspiration Day -tapahtumassa 25.4.2015 oli mukana myös Philips ja heillä oli mukana näytillä Steam & Co vaatehöyrystin. Saimme kokeilla höyrystintä paikan päällä. Lisäksi 30 onnekkaalla oli mahdollisuus päästä heidän blogiyhteistyökampanjaansa, jossa oli mahdollisuus päästä testamaan tätä laitetta.

Itsekin olin yksi näistä onnekkaista, jotka pääsivät tähän yhteistyökamppikseen.

Olimme toukokuun alussa työkaverini Tuulan kanssa Tukholmassa ja 
höyrystin pääsi siis mukaan matkaan.
Höyrystin oli mukava ottaa matkalle mukaan, koska oli niin kevyt ja ehdottoman helppo käyttöinenkin. Laite kytketään päälle kytkimestä. 
Sitten ei muuta kuin höyrystämään vaatteita sileäksi. 

Tässä kuva ennen höyrystämistä:
Tässä kuva jälkeen höyrystämisen.
Sileätä jälkeä siis saatiin aikaiseksi. 
Työkaverini kanssa ei meinattu malttaa lopettaa, niin hauskaa oli höyrystimellä silittäminen.
Matkakäytössä tuli sellainen juttu mieleen, että olisi ehkä voinut olla pidempi virtajohto, koska
matkakäytössä ainakin voi tulla sellainen ongelma, että vaate on saatava johonkin roikkumaan ja
harvon on henkaripaikkaa pistorasian lähettyvillä.  Me ei kyllä annettu sen asian kauheasti haitata.

Voita oma Steam & Go!
Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa Steam & Go -vaatehöyristin myös itsellesi! Osallistu kilpailuun Instagramissa näin:
1) Julkaise Instagramissa kuva omasta, pelastusta kaipaavasta kesämekostasi
2) Lisää kuvaan hashtagit #steamNgo ja #kesämekko2015
Arvonta suoritetaan 18.6.2015. Tutustu kilpailun sääntöihin artikkelin lopussa.

Käykäähän osallistumassa kilpailuun. Minusta ainakin tämä on tavoittelemisen arvoinen laite.

Maiju