Pieni asia minulle, iso asia äidille

Äitini on 87-vuotis ja hän rakastaa pitää itsestään huolta ihan samoin kuin nuoremmatkin. Autan häntä usein valitsemaan kasvojen hoitoon sopivia tuotteita ja kannan hänelle myös niitä aina tarpeen mukaan. Välillä yllätän hänet ottamalla mukaan kynsilakkaa tai kasvojen hoitoon tarvittavia tuotteita ja sanon, että nyt pidetään kauneushetki. Hän innostuu aina aiheesta. Koskaan ei ole sanonut, että ei kiinnosta, vaan on heti mukana juonessa.

Olen joskus yrittänyt houkutella häntä kasvohoitoon hoitolaan, mutta hän ei enää viitsi lähteä kotoaan kuin pakollisille asioille. Kun hän ei lähde, niin päätin viedä kasvohoidon hänen luokseen. Kun itse rakastan kaiken maailman savi- ja mutanaamioita, niin ajattelin yllättää hänet turvenaamiolla. Sanoin, että nyt laitetaan sulle sellainen naamio, että kasvosi on sen jälkeen pehmeä kuin vauvan pylly. Tällä kertaa nappasin mukaani Sõsar Sacred Forest Peat Maskin. Tämä on yksi mun suosikkituotteeni. Kun olen itse tätä käyttänyt, niin se on jättänyt kasvoilleni moneksi päiväksi ihanan pehmeän tunteen. Kirjoitin aiemmin tuotteesta täällä.

Äidilläni on ikäänsä nähden todella hyvä iho. Hänen kasvoistaan näkee, että hän on hoitanut ihoaan hyvin.

kasvohoito äidille - 1

Tällainen ihana nainen naamion alle piilotui. Naamio annettiin vaikuttaa 10 minuuttia. Tämän jälkeen vielä levitin hänen kasvoilleen kosteuttavan naamion, laitettiin silmille silmänaamio vaikuttamaan, jonka jälkeen vielä hoidettiin silmien alueen ihoa sekä levitettiin kasvoille kosteusvoide.

Hoidon jälkeen kysyin äidiltäni, että miltä tuntuu. Tuossa iässä vastaus on rehellinen eli enää ei ole tapana suodattaa mitään ”no en minä tässä nyt mitään huomaa”. Nauratti kovasti äitini rehellinen vastaus. Tosi asiassa hän tykkäsi tästä puolen tunnin hemmottelusta.

kasvohoito äidille - 1 (1)

Joskus ollaan hoidettu kynsiä. Nainen on nainen, vaikka ikää tulisi. Pieniä asioita ehkä itselle, mutta isoja asioita vanhukselle.

äidin kynnet

Mielestäni on kiva joskus tehdä äidin kanssa jotain tällaisia juttuja. Kun tietää, että toinen tykkää tällaisesta ja itse hän ei kuitenkaan osaisi enää hoitaa itseään tällä tavalla.

Pidetään vanhuksista huolta myös henkisellä tasolla. Pieni asia minulle, mutta iso asia äidille.

Tuote saatu testiin blogin kautta. 

Maiju

Suurinta omaisuutta on itsevarmuus

Minulta toivottiin kirjoitusta terveestä itsetunnosta ja siitä, että miten olen tähän pisteeseen päässyt. Omaa positiivisen elämänkatsomuksen, joka on auttanut aivan varmasti oman minäkuvani rakentamisessa. Keskityn itsessäni aina asioihin, jotka minussa on hyvin. Jätän huonot piirteeni vähemmälle huomiolle. Tunnistan siis omat vahvuuteeni ja heikkouteni ja yritän keskittyä omiin vahvuuksiini. Tämä on varmaankin se mun tärkein ohjeeni mitä antaisin hyvän itsetunnon kehittämiseksi. Olen itsekin tehnyt tämän eteen töitä ja muistan nuorempana kärsineeni myös heikkouksistani. Ikä on tuonut itselleni enemmän varmuutta ja myös armollisuutta itseäni kohtaan.

hyvä itsetunto - 1 (2)

Sanon aina, että kaikki lähtee hyvin yksinkertaisista asioista. Tällaisia asioita itse noudatan elämässäni:

  • Arvosta itseäsi, jos et sinä tee sitä itse, ei sinua arvosta kukaan muukaan.
  • Muista, että olet kaunis, voit toistaa sitä itsellesi peilin edessä jos et muuten sitä usko. Lopulta alat uskomaan. Muista, että kauneutta on monenlaista, on myös sisäistä kauneutta, jota voi hakea tätä hokemalla. Sisäinen kauneus on tärkeintä kauneutta.
  • Keskity hyviin puoliin itsessäsi, jätä huonot puolesi vähemmälle huomiolle.
  • Mieti asioita joissa olet hyvä. Keskity niihin.
  • Kohtele itseäsi hyvin ja kohtele myös muita hyvin.
  • Ole oma itsesi, älä yritä edes matkia muita.
  • Opettele kertomaan omat mielipiteesi ja muista, että on tärkeää tietää mitä itse haluaa.
  • Ole itsellesi armollinen. Älä vaadi itseltäsi liikaa.
  • Päästä irti menneestä ja keskity tulevaan.
  • Älä anna kenenkään mielipiteen lannistaa itseäsi. Sinä itse tiedät kuinka arvokas olet.
  • Älä liikaa mieti sitä, että mitä muut sinusta ajattelevat, keskity itse ajattelemaan itsestäsi hyvää.
  • Keskity asioihin mikä sinulla on hyvin, etsi asioista positiivinen puoli.
  • Hymyile. Hymyllä on valtava voima.

hyvä itsetunto - 1 (1)

Olen joskus sanonut, että kenenkään ei pidä hyväksyä sitä, että joku toinen ihminen latistaa sinut. Muista, että ilman omaa suostumustasi sinua ei saada tuntemaan alemmutta, näin sanoi aikoinaan Eleanor Roosevelt. Olen aina omannut hyvän itsetunnon, vaikka eräs veljistäni on aina kertonut minulle, että mitä vikaa minussa on. Päätin aikoinaan, että olen kaiken sen yläpuolella ja uskon mieluimmin itsestäni hyvää, kuin uskoisin hänen puheitaan. Minulla oli tuolloin kaksi vaihtoehtoa, joko saada huono itsetunto tai luoda oma mielipiteeni itsestäni. Päädyin jälkimmäiseen.

Voisin luetella omat vikani, mutta en koskaan keskity  niihin, koska koen, että niillä ei ole mitään merkitystä. Arvostan mieluimmin omia hyviä piirteitäni, kuin keskittyisin niihin huonoihin.

hyvä itsetunto - 1

Kun katsot itseäsi peilistä mitä näen?
Näetkö ensimmäisenä ne asiat, jotka sinussa on hyvin? Minä näen itsessäni usein iloiset silmät ja hymyn. Toivon, että muutkin näkevät. Voisin tarkistella itseäni kriittisesti ja nähdä jotain muuta sieltä peilistä. Kuitenkin koen ettei minulla ole tarvetta keskittyä ikäviin asioihin itsessäni.

Sinä itse usein määrittelet myös sen, että miten muut sinut näkevät. Jos olet ensimmäisenä kertomassa muille, että mitä vikaa sinussa on, niin muutkin sen varmasti huomaavat. Kun jätät ne huonot piirteet kertomatta, niin tuskinpa muutkaan siihen keskittyvät. Joku voi pitää hyvää itsetuntoa itserakkautena, mutta se on vain sitä, että olet sinut itsesi kanssa.

Jos tunnet viihtyväsi itsenäsi, ulkoinen olemuksesi ei merkitse mitään (Leontyne Price). Hyväksytään itsemme sellaisina kuin olemme ja keskitytään hyviin puoliimme. Siitä se itsensä hyväksyminen lähtee.

Maiju

Lapsuuteni leikkipaikka – Malmin lentokenttä

Malmin lentokenttä ja sen kohtalo on ollut jo vuosia tapetilla ja taistelun kohteena. Minullakin on suhde Malmin lentokenttään. Olen asunut lapsuudestani varhaisaikuisuuteeni Malmin lentokentän lähistöllä eli Sepänmäessä siihen saakka, kunnes menin 21-vuotiaana naimisiin ja muutin pois lapsuudenkodistani. Malmin lentokenttään liittyy hyvin paljon muistoja. Aloimme joku aika sitten juttelemaan Taiga Colorsin Jutta Kuuren kanssa Malmin lentokentästä. Hän suunnitteli silloin mallistoaan, joka liittyi olennaisesti Malmin lentokenttään ja minä avauduin suhteestani Helsinki-Malmin lentokentään. Naureskelin Jutalle, että olen leikkinyt piilosta lukuista kerrat Malmin lentokentällä. Kävimme toukokuussa verestämässä muistoja kentästä ja otin muutamia kuvia.

Helsinki-Malmin lentokenttä - 1 (1)

Asuin noin kilometrin päässä Malmin lentokentästä. Malmin lentokenttää ympyröi verkkoaita, jossa oli sopivasti reikä meidän kulkureitillä. Siitä reiästä pujottauduimme läpi ja hipsimme kentälle leikkimään, ikää oli varmaan silloin noin 10 vuoden molemmin puolin. Se oli sitä aikaa, kun lapset liikkuivat vähän vapaammin, vaikka ei vapaata kasvatusta ollutkaan. Meidän leikkimme oli hyvin viattomia ja emme omasta mielestämme aiheuttanut kuitenkaan häiriötä kentällä. Pujottauduimme siis verkkoaidan läpi, tosin olisihan sitä parin kilometrin päästä päässyt ihan luvallisesti kentälle. Halusimme kuitenkin päästä kentälle lyhyintä reittiä.

Kävimme katselemassa myös lentokoneita, mutta suurinta hupia oli mennä lentokenttärakennuksen yläkerrokseen ja leikkiä siellä piilosta. Siellä oli kivat ”ikkunat”, joista sitten yritimme kurkistella, että näkyykö niitä piilossa olevia kavereita. Samalla piti vähän ehkä ”pelätä”, että tuleeko joku henkilökuntaan kuuluvat häätämään meitä pois meidän leikeistä. Ihme kyllä ei koskaan tullut. Nyt jälkikäteen mietin, että olikohan siellä kukaan edes töissä. Kuvan ylimmäinen kerros oli meidän piiloleikkipaikkamme. Pienistä ikkunoista oli kiva kurkistella, että näkyykö kavereita missään.

Malmin lentokenttä - 1 (6)

Teinivuosina ystäväni kanssa käytimme Malmin lentokentän kahvilaa treffipaikkana. Kävimme siellä salaa katselemassa vastakkaisen sukupuolen edustajia. Muistan, että kuuntelimme kahvilan levyautomaatista sen ajan hittikappaleita. Jonkun biisinkin osaisin vieläkin nimetä, mitä silloin siellä kuunneltiin, kesä oli 1980. Kuuntelimme muun muassa sen kesän euroviisubiisivoittajan Johnny Logania biisiä Whats another year, joka oli sen kesän hitti.

Malmin lentokenttä - 1 (5)

Yllä mainitusta syystä siis paikka on itselleni tunteita ja muistoja herättävä paikka. Silloin 70-80-luvuilla ei koskaan puhuttu mistään lentoliikenteen meluista. Muistan, että kotimme ikkunasta oli hauska katsoa kun laskuvarjohyppääjät hyppivät joskus isoinakin ryppäinä taivaalta muodostaen erilaisia kuvioita. Nykyisin lentäkentän toiminta koostuu lentokoulutuksesta, yleisilmailusta ja viranomaislennoista (lähde wikipedia).

Helsinki-Malmin lentokenttä - 1 (3)

Kun Taiga Colorsin 60°15′14″N, 25°02′39″E -mallisto lanseerattiin, ostin Jutalta palasen lapsuuttani ja nuoruuttani.  Tapahtui sitten Malmin lentokentälle mitä tahansa, niin hankin oman muistoni paikasta.

Malmin lentokenttä - 1 (4)

En toivoisi, että kenttä menetettäisiin, mutta hallitus on tainnut päättää asiassa toisin. Mielestäni Helsinki-Malmin lentokenttä pitäisi kyllä julistaa suojelukohteeksi. Tuntuu niin oudolta, että miten tällaisesta kohteesta ylipäätään halutaan eroon.

Maiju