Naisille lätkää ja kauneutta

Lauantaina järjestettiin naisille Ladies Night -ilta Hartwall Arenalla. Tällainen tapahtuma järjestetään kerran vuodessa ja itselleni tämä oli ensimmäinen kerta kyseisessä tapahtumassa. Otin mukaan Aveciksi Hellapoliisi Katin. Itse olen viimeksi ollut lätkämatsissa varmaan vuonna 1981, joten muutama vuosi on edellisestä matsista siis ehtinyt vierähtämään. Kati kertoi olleensa 80-luvun lopulla useinkin matseja katsomassa.

Jokerit - 1

Olimme paikan päällä hyvissä ajoin ja ehdimme pongaamaan kaikki tutut ennen matsia tai ainakin suurimman osan tutuista. Kello 16.00 alkoi sitten matsi Jokerit Jugra Hanti-Mansijsk.

Jokerit - 1 (3)

Eka erä meni vähän lämmitellessä ja erä päättyi tilanteeseen 1-1. Seuraavat erät oli vauhdikkaita ja maalit sinkoilivat välistä Jokereiden ja välistä vastapuolen häkkiin.

Peliä katsellessa tuli kauhea nälkä, joten väliajalla oli pakko jakaa Katin kanssa annos puoliksi.

Jokerit - 1 (9)

En muistanutkaan kuinka viihdyttävää voi pelit olla. Hyvä fiilis oli matsissa ja maaleja tuuletettiin sitten oikein olan takaa. Peli päättyi lopulta Jokereiden hyväksi 6-5.

Jokerit - 1 (10)

Vähän erilaiset naisten pelit alkoikin sitten lätkämatsin jälkeen. Siinä ei heiluteltu mailaa, vaan ehkä vähän meikkisivellintä ja hiuslakkaa. Luvassa oli siis hyvää seuraa, ruokaa sekä pikameikkejä ja kampauksia. Aloitimme illan ensiksi kilistelemällä. Mehän tietenkin kilistelimme tapamme mukaan alkoholittomilla ja muut kilistelivät shampanjalla.

Ladies night - 1 (4)

Hjallis Harkimo kävi toivottamassa naisille oikein mukavaa iltaa.

Ladies night - 1

Alkuun nautimme iltapalaa.

Ladies night - 1 (5) Ladies night - 1 (6)

Iltapalan jälkeen lähdin jonottamaan pikameikkiin. Ihana oli päästä Suvi Tiilikaisen meikattavaksi.

Ladies night - 1 (1)

Meikin jälkeen jonotin vielä pikakampaukseen. Minulle tehtiin sellainen kahden minuutin pikakampaus. Nauroimme, että ensiksi tehdään meikit ja kampaukset ja sitten kiirehditään kotiin nukkumaan. Näinhän se aina tässä iässä yleensä menee.

Ladies night - 1 (2)

Päädyimme vielä kuvausseinälle ottamaan yhteiskuvaa. Mukana kuvassa Kristallikimara -blogin Minna, Minäkö keski-ikäinen blogin Tiia, allekirjoittanut ja Ping Helsingin Sanna Salovuori. Kameran taakse piiloutui itse Hellapoliisi.

Ladies night - 1 (3)

Ilta oli kiva ja onnistunut. Oli kiva osallistua vähän tällaiseen erilaiseen iltaan. Toivottavasti ensi vuonnakin päästään mukaan, sillä tässähän melkein innostui jopa lätkästä.

Maiju

Kirjamme käännetään viron kielelle

Kuulin viime viikolla kivan uutisen, että Supersmoothiet mangosta mustikkaan kirjamme käännetään viron kielelle. Kirjammehan on vähän enemmän kuin normaali smoothiekirja. Kirja on myös osittain myös pieni matkakertomus, sillä osa kirjasta on tehty kuvattu Indonesiassa. Toinen osa kirjasta on kuvattu Keski-Suomessa. Kirja jakautuu siis kahteen osaan.

Kirjammehan ilmestyi maaliskuussa 2016 ja on tälläkin hetkellä ajankohtainen, sillä tämä on aina se vuodenaika, kun ihmisiä alkaa kiinnostamaan oma hyvinvointi.

marjoja - 1 (1)

Tuo uutinen siitä, että kirja käännetään viron kielelle oli mukava. Virossa on parin viime vuoden aikana alettu kiinnostumaan suomalaisten tekemistä kirjoista ja niitä on sitten käännätetty viroksi.

supersmoothiet mangosta mustikkaan - 1 (4) marjoja - 1

Olemme tehneet kirjan yhdessä Hellapoliisi Katin kanssa. Itselleni aihe on rakas, koska smoothiet on osa päivittäistä ruokavaliotani. Suosittelen tutustumaan kirjaan, sen voi löytää vaikka kirjastosta.

Maiju

Vegemessujen suosio taisi vähän yllättää?

Lauantaina järjestettiin Suvilahden Kattilahallissa vegemessut ensimmäistä kertaa. Minuakin houkuteltiin paikalle ja viimeiseen saakka mietin, että lähtisinkö. Lopulta päätin, että lähden katsastamaan messut. Menimme yhdessä Hellapoliisi Katin kanssa messuilemaan.

Vegemessut - 1 (21)

Minä katselin tietenkin messuja gluteenittomin silmin eli yritin bongata gluteenittomia uutuuksia sieltä vegetuotteiden seasta. Varmasti kiinnostus messuja kohtaan yllätti järjestäjät, koska tällaiseen väenpaljouteen ei varmasti osattu varautua. Menimme paikan päälle noin kello 12.00 aikaan ja jonot ulottuivat Sörnäisten rantatielle saakka. Meillä oli liput valmiina, joten en tiedä, että kuinka kauan jonottajat joutuivat jonossa seisomaan. Halli oli täynnä väkeä, joten järjestäjät joutuivat hieman säätämään sisääntulijoita. Mieletön väenpaljous siis messuilla. Hyvä, että nämä erikoisruokavaliot kiinnostavat. Tässä näkee, että tällaiset asiat pitäisi jo kiinnostaa kauppiaita, sillä meissä kaikissa erikoisruokavalioisissa on mahtava asiakaskunta kauppiaille. Siksi ei tätä asiakaskuntaa kannata katsoa nenänvartta pitkin, tässä on niin suuret massat liikkeellä.

Vegemessut - 1 (20)

Käytävillä oli tiivis tunnelma. Hyvin kuitenkin pääsi etenemään, kun oli varannut mukaan positiivista energiaa.

Vegemessut - 1 (19) Vegemessut - 1 (10)

Monilla ständeillä oli maistatuksessa tuotteita. Tässä maisteltiin Plantin soijajogurttia.

Vegemessut - 1

Todella mielenkiintoisen uutuuden oli tuonut markkinoille Apetit. Vege Pops jäätelöt. Kolme eri makua porkkana-mango, punajuuri-mansikka ja keltainen porkkana-ananas. Maistui muuten ihan taivallisen ihanalta. Tuotteissa ei ole lisättyä sokeria eikä sisällä väriaineita.

Vegemessut - 1 (1)

Tässä vielä jäätelöiden pakkaukset näytille.

Vege pops - 1

Maistelimme myös Apetitin vegaanisia uutuuksia, jotka ovat kaikki luonnollisesti myös gluteenittomia.

Vegemessut - 1 (3)

Uutuutena oli tullut markkinoille myös raakamehuja. Näitä myydään kuulemma ainakin Ruohonjuuressa. Raikkaita mehuja, jotka minulle toi mieleen EuroPicnicin maahantuomat Savse-mehut. Hyvin samantyyppisiä makuja.

Vegemessut - 1 (4) Vegemessut - 1 (6)

Paikalla oli myös kahvila, jossa oli myynnissä Rocky roadia. Maistelimme kimppaan tätä Katin kanssa.

Vegemessut - 1 (8)

Eat Real chipsit olivat kaikki vegaanisuuden lisäksi myös gluteenittomia. Kuulemma näitä on myynnssä useissa K-ryhmän kaupoissa.

Vegemessut - 1 (12)

VegeSun luomu soijapapuhiutaleet olivat myös gluteenittomia. Nämä soveltuvat hyvin vaikka jogurtin kanssa nautittavaksi.

Vegemessut - 1 (13)

Edellä mainitut soijapapuhiutaleet tuli maistettua soijajogurtin kanssa.

Vegemessut - 1 (14)

Rootsin ständillä oli myynissä BerryMe raakakakkuja. Raakakakuthan sopivat monelle erikoisruokavalioiselle.

Vegemessut - 1 (15)

Sitten bongasin Kookie Cat yksittäispakatut keksit, joita on kuulemma myynissä K-ryhmän kaupoissa. Kannattaa siis katsastaa oman kaupan hyllyt. Nämä oli siis myös gluteenittomia.

Vegemessut - 1 (16)

Vegekaupasta kävin katsastamassa heidän gluteenitonta tarjontaa ja löytyihän sieltä proteiinipatukoita monenlaisia

Vegemessut - 1 (17)

Tässä meidän kierroksen anti. Olimme tyytyväisiä messujen tarjontaan. Toivomme, että nämäkin messut saavat ensi kerralla suuremmat tilat, sillä tästä näki, että kysyntää tällaisille messuille on. Jatkoa siis odotellessa.

Maiju