Ääripäiden kohtaaminen ja paljon muutakin

Taistelin viikonloppuna itseni kanssa, että lähtisinkö vielä uudestaan matkamessuillemaan. Olinhan messuilla torstaina jo käynyt, silloin anti jäi vähän laihaksi. Lauantaina en saanut itsestäni irti, että olisin lähtenyt. Sunnuntaille olin saanut houkuteltu kaveriksi Kahvakuula kainalossa blogin Marin ja siitä se ajatus sitten taas lähti.

Mulla on ollut jo jonkin aikaa mielessä, että tänä keväänä tahdon lähteä Rodokselle. Rodos on lomakohteista mulle kuin toinen koti. Se on paikka, jolle olen menettänyt joskus sydämeni ja paikka, jonka tunnen kuin omat taskuni. Paikka, jossa voin kulkea yksin kaduilla miettimättä, että voinko siellä kävellä yksin. Todellakin voin.

Olimme siis sopineet Marin kanssa, että tavataan messuilla. Hinkuni Rodokselle on niin kova, että Mari sanoi, että voi kyllä lähteä seuraksi, jos vaan löydetään sopiva ajanjakso. Sellainen taisi sitten löytyä. Yritimme myös messuilla etsiä lentoja ja yritimme etsiä myös matkatoimistojen tarjouksia. Osallistuimme myös miljoonaan kilpailuun messuilla ja ajattelimme, että jos vaikka loma onnistuisi kilpailuvoittojen kautta. Kaikki tiet ovat vielä avoinna. Tiedämme kuitenkin, että alkusyksystä tulemme lähtemään Rodokselle tavalla tai toisella. Mulla on niin hinku sinne ja ajattelin, että haluisin tällä matkallani näyttää muillekin, että miksi se paikka on mulle niin rakas.

Meillä oli siis Marin kanssa mielessä vain aurinko ja sen auringon pitää paistaa meille ensi syksynä Rodoksella. Taikasana messuilla oli siis aurinko.

aurinko mielessä - 1

Käytiin messuilla varmaan kaikki mahdolliset osastot läpi, joka vähänkään viittasi Kreikkaan. Vielä ei tärpännyt. Jatkamme vielä hintojen vertailua kotikoneelta käsin, koska messutarjoukset ovat voimassa vielä muutaman päivän messujen jälkeenkin. Hintavertailu kannattaa aina.

aurinko mielessä - 1 (9)

Messuilla lanseerattiin softa, joka on ladattavissa IPhone-puhelimiin. Kyseessä oli softa, joka vie sinut ikään kuin toiseen ulottuvuuteen. Softalla pystyy paikallistamaan oman sijaintinsa kartalla, sillä pystyy etsimään yrityksiä, navigoida etsimänsä yrityksen luokse, katsoa mitä yrityksiä on lähelläsi. Sillä pystyy myös bongaamaan erilaisia wau-efektejä AR-maailmasta. AR tarkoittaa yhtä kuin augmented reality. Softa löytyy AppStorystä nimellä Immersal messukeskus. Tämä softa siis toimii messukeskuksessa ja myös siis jatkossa muillakin messuilla.

Latasin heti softan puhelimeeni ja lähdimme kokeilemaan, että toimiko se. Täytyy sanoa, että se toimi täydellisesti. Olin ihan rakastanut siihen ensitestauksen jälkeen.

Immersal - 1

Pistin softaan haluamani yrityksen nimen ja sitten vaan menoksi. Softa ohjasi meidät haluamaamme kohteeseen. Tällaista olen toivonutkin. Tuskin maltan odottaa seuraavia messuja. Onneksi niihin on vain muutama viikko aikaa. Sitten aion testata softaa ihan täydellä teholla.

Immersal - 1 (1)

Kävimme ottamassa osaa myös kaikkiin mahdollisiin kilpailuihin. Sanoin Marille, että nyt on sellainen fiilis, että me vielä voitetaan. Pitää uskoa omiin mahdollisuuksiinsa.

aurinko mielessä - 1 (8)

Voice of the Finland tähtituomaritkin risteilevät, joten mitä jos mekin. Sekin jäi vielä avoimeksi. Hauskoja kilpailuja olivat yritykset keksineet. Istuimme moneen erilaiseen tuoliin ja valmiissa kuvissa sitten olikin jotain mitä ei näkynyt todellisuudessa.

votf - 1

Matka mielessä istuin tähän keinuun ja mietin, että josko sitä jossain vaiheessa katseli niitä välimeren aaltoja.

aurinkomatkat - 1

Sitten varmaa hauskin kohtaaminen messuille oli MegaPaulan kohtaaminen. Sanoin MegaPaulalle, että tahdon sun kanssa kuvaan ihan siitä syystä, että haluan nähdä, kuinka hauskalta me yhdessä näytetään. Olin nähnyt somessa jonkun kuvan, jossa MegaPaula poseerasi minuakin lyhyemmän ihmisen kanssa ja sen näytti niin hauskalta. Hauskaltahan tämä näyttää. Maiju 156 cm ja MegaPaula taisi olla hiuksineen ja korkkareineen 205 metriä. 

Megapaula - 1

Olen joskus sanonut, että idolini on Aira Samulin. Meillä ainakin oli niin yhteen sopiva värimaailma. Molemmat tunnustivat pinkkiä, joka oli yhdistetty mustaan.

 

aurinko mielessä - 1 (5)

Ihan pakko on vilauttaa tämäkin. Puhun aina kauniisti Salosta. Salossa on Wiurilan kartano, joka kuulosti kohteelta sellaiselta, että sinne on pakko mennä käymään sen jälkeen kun avaavat ovensa 1.4.2017. Ylpeänä he kertoivat, että mitä kaikkea siellä voi kokea. Kuulemma sinne on tulossa kakkupuffakin. Minä sitten tietenkin heti kysäisin, että saako myös gluteenitonta, niin kuulemma tietenkin saa.  Se on pakko mennä testaamaan – ihan ehdottomasti.

Wiurula - 1

Miten meidän ruokahuolto sitten onnistui messuilla? Onnistui ihan hyvin. Mitään ylilyöntejä ei tullut syömispuolella. Pystyi pidättäytymään ihan terveellisellä ruokavaliolla. Messuilla oli Kulho-salaattibaari, josta sai muodostaa oman salaattiannoksen.

aurinko mielessä - 1 (7)

Jossain vaiheessa alkoi Mariettan kahvihammasta kolottamaan ja menimme Olohuoneeseen kahville. Gluteenittomana vaihtoehtona kahvin kanssa löytyi smoothieita tai hedelmiä. Sanon aina, että onneksi on keliakia, ei tule kiusauksia, kun vaihtoehdot gluteenittomille on näin terveellisiä.

Olohuone - 1

Näillä sitten mentiin.

Olohuone - 1 (2)

Messut olivat todella kivat. Kun kerran oli selkeä teema messuiluun, niin se toi messuihin ihan mielettömän kivan vivahteen.

matkamessut - 1

Päätimme, että matka löytyy varmasti ensi viikon kuluessa ja sitten jäämme vaan odottamaan syksyä.

Maiju

Kommentit
    • 1.1

      sanoo

      Jollekin sanoin, että en ole pätkä, vaan MegaPaula on pitkä 😉 Eikä, nyt olen kade toukokuusta. Mulla oli mielessä toukokuu, mutta todennäköisesti lähdetään vasta syyskuussa. Mun lempikohteeni <3

  1. 2

    sanoo

    Ihan mahtia, että gluteenittomia kakkujakin saa! Wau tuota pituuseroa, ihan mahtava kuva. Muiskuja <3

  2. 3

    sanoo

    Vitsi aivan ihania kuvia <3 Ja on teidän nyt pakko voittaa jokin matka, täällä on peukut pystyssä!!

    Tuo Mega-Paula kuva on niin makee! Oisin näyttänyt ihan samalta vieressä 😀
    Kivaa viikkoa Maiju <3

    • 3.1

      sanoo

      Vaikka ei voittoa tulisi, niin silti pidetään someloma jossain kohteessa. Rodos mielessä. Olisi niin ihana ottaa kaikki lukijat ja somekanavien seuraajat mukaan matkalle.

  3. 4

    sanoo

    Olipa mukava katselmus messuista. Ja Kreikan matkaan palaat vielä kotisohvalta. Mainiota!
    Aira Samulin on aina niin super ja mikä ettei MegaPaulakin. Kivat kuvat.
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    • 4.1

      sanoo

      Kitos Tuula. Messuilla oli mukavaa ja oli kiva kun oli joku ajatus messuilemiseen. MegaPaula oli kyllä mahtava.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *