Aikuiset naiset tulevat – Anna-lehtikin sen tietää

Tänä syksynä on selkeästi aikuiset naiset alkaneet herättämään mielenkiintoa sosiaalisessa mediassa. Paljon on ollut juttua siitä, että miksi yritykset eivät tajua aikuisten naisten ostovoimaa. Jostain syystä syksyllä on lehdet alkaneet etsimään aikuisia bloggaajia tai vbloggaajia eri kanavissa. Tämä on upea juttu. Itse olen koittanut jo pari vuotta huutaa kovaa ääneen, että ”hei meissä aikuisissa naisissa on poweria”. Nyt se on sitten viimein huomattu.

Alkukesästä 40+ blogit yhteisön auettua ja meidän rummutettua aihetta enemmän ja enemmän, niin tuntui, että lopulta meidät alettiin huomaamaan. Huutoon siis vastattiin.

Olimme todella iloisia Minäkö keski-ikäinen blogin Tiian kanssa siitä, että Anna-lehti otti meihin yhteyttä ja pyysi meitä juttuun mukaan, mikä käsitteli aikuisten naisten bloggaamista. Mahtavaa, ihana, että tällainen juttu tehtiin. Meidän aikuisten naisten pitääkin saada äänemme ja itsemme näkyviin. Hienoa, että myös 40+ blogien ”äiti” Heli sai myös huomioitiin jutussa.

Anna-lehden ihana toimittaja Miia Siistonen teki jutun ja oli matkassamme noin kolmisen viikkoa sitten. Meillä oli ihan mielettömän ihana päivä hänen ja valokuvaajan kanssa, kun otimme heidät mukaan meidän aktiivisen iltapäivän menoihin. Tosi asiassa meillä sattui olemaan hieman ”yliaktiivinen” päivä, mutta siis tällaisia en muista ennen edes olleen. Kolme tilaisuutta samalle iltapäivälle.

Tapasimme The blog Awards Finland gaalassa Annan päätoimittaja 
Emma Koivulan ja hän kirjoitti niin kauniisti meistä pääkirjoituksessaan.
Ihanuuden ihanuus.  
Jos juttu sitten teitä kiinnostaa, niin kannattaa käydä ostamassa lehti lehtipisteestä.
Itsekin olin eilen tulisilla hiilillä, kun piti olla töissä loppuun saakka
ja alkoi näkemään otteita lehtiartikkelista sosiaalisessa mediassa, eikä itse ollut 
sitä vielä nähnyt.  
 

Tädit tubettavat kanavamme löytyy täältä ja täällä
lisää siis aikuisten naisten juttuja.
Vblogimme löytyy täältä.
Täti tubettajat, aikuisbloggaajat tulevat, 
oletteko valmiita?
Maiju
Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Jippii, mikä ihana juttu! Ehdottomasti ostan lehden. Onnittelen lehtiartikkelin johdosta. Upeita naisia olette Tiian kanssa. Keski-ikäisissä naisissa on power'ia ja ostovoimaa. Tämä sinun juttusi kosketti kovasti, sillä juuri eilen tulin "ulos kaapista" ikäni kanssa ja vaihdoin myös bloginimeäni.
    Kurkkaa, jos ehdit, sinä menevä nainen. Siellä on paljastuksia 🙂
    Aurinkoista viikonloppua!

    • 2.1

      sanoo

      Jostain bongasin sun nimen vaihdon. Ollaan vaan ylpeitä iästäni. Terveisin kuukauden päästä Maiju 53 vee.

  2. 3

    sanoo

    Kivasti kirjoitettu juttu oli, tosin ärsyynnyin kun pääkirjoituksessa kuvattiin teitä outolinnuiksi, ettekä ole. 😀 Ja kun jutussa sanottiin, että naiset käyttävät sydänhymiöitä ja kutsuvat toisiaan ihanaisiksi, niin totean vielä että ihanaa perjantaita ihanainen! <3 😉

    • 3.1

      sanoo

      Kiitos ihanainen. Emma ei tarkoittanut meitä sillä tavalla Outolinnuiksi, mutta verrattuna nuorisoon, niin ikämme puolesta olemme 🙂

  3. 4

    sanoo

    Rok rok! Upea juttu, tosin täytyy yhtyä Katjan outolintu-ärsyyntymiseen. Sitten kun 40+ naisten aktiivisuuden ja osaamisen tunnustaminen on normi eikä poikkeus, on päästy sinne mihin pitää. Tsemppiä ihanaiset leidit <3

    • 4.1

      sanoo

      Vastasin yllä Katjalle Outilintu viittaukseen. Me teemme kaikkemme, että meidän arvo tullaan huomaamaan.

  4. 5

    sanoo

    Olen Annan tilaaja, joten juttu on jo luettu huolella läpi. Olen täysin samaa mieltä, aikuiset naiset tulevat ja tuovat mukanaan upeita tarinoita. Maiju ja Tiia <3

  5. 6

    sanoo

    Mahtava juttu. Meissä aikuisissa naisissa on todellakin poweria. Vaviskaa nuoriso – "tätienergia" jyllää!!! 😀

  6. 11

    Anonyymi sanoo

    Kiva juttu, Maiju. Tervetuloa viiskolmosiin. Ollaan Tallinnaan menossa ensiviikolla, muistatko mistä ostit kauniin ponzon joka oli kuvissa äskettäin?
    Terveisin Anne

    • 11.1

      sanoo

      Kiitos Anne. Jos tarkoitat sitä musta pohjaista, jossa oli vähän pinkitävää, niin se on ostettu käsityöläistorilta. Jos olet sama Anne, jolle olen näitä Tallinnan vinkkejä joskus jaellut, niin se on sen S1 myymälän tien toisella puolella oleva tori. Siellä näitä ponchoja on muutamilla myyjillä. Hinta on joko 15 euroa tai 20, en nyt muista tarkkaan

  7. 12

    sanoo

    Ostin heti lehden eilen. Hyvä juttu!

    Aikuisbloggaajat alkavat tosiaan kiinnostaa yrityksiä ja markkinointiyriyksiä, minuakin haastateltiin yhteen markkinointialan ammattijulkaisuun bloggauksesta joitain viikkoja sitten. Täytyykin tarkistaa, milloin juttu on tulossa ulos.

  8. 20

    sanoo

    Mahtaakohan niitä lehtiä olla enää jäljelläkään?…:D Täytyy kipaista hakemaan. Mahtijuttu, hyvä Maiju ja Tiia<3 Se on niin totta että 40+ ja 50+ ja 60+ pitää jo ottaa huomioon! Ei tämä blogihomma oli pelkästään nuorten etuoikeus. Kauan siinä meni, mutta hyvä kun meillä on teidän voimakaksikko<3

    • 20.1

      sanoo

      Olen puhunut tästä aiheesta pari vuotta. Tuntuu, että kun tapasi oikeat ihmiset, jotka uskoivat minun laillani tähän asiaan, niin alkoi tapahtumaan. Niin monet keskustelut on aiheesta käyty nuorten ylläpitämien portaalien ihmisten kanssa, eikä mitään tehoa. Tarvittiin siis oman ikäistä virtaa, joka ymmärsi asian. Siitä se sitten lähti.

  9. 21

    sanoo

    Voi miten kiva ! Täytyy käydä ostamassa Anna. Aivan mahtavaa miten meitä aikuisia bloggareita on vihdoin alettu huomioida.
    Tähän liittyen tarvitsen apuasi, käy kurkkaamassa blogistani 😉

  10. 22

    sanoo

    Aivan huikeaa Maiju ja Tiia! Onnittelut lehtijutusta! Kyllä meissä aikuisissa naisissa on poweria. Aurinkoista sunnuntaita!

    • 22.1

      sanoo

      Niinpä. Meidän vahvuus on se, että me tiedetään, että mitä ne halutaan. Tässä iässä ei lähde mukaan mihinkään, mikä ei kiinnosta.

    • 23.1

      sanoo

      Naurattaa itseäni pelkkä ajatus, että mä olen aina ollut se aikuisbloggaaja myös jo aloittaessani 10-vuotta sitten, mutta silloin sitä ei edes ajatellut, kun kirjoitti muista aiheista. Vasta kun vajaa 4-vuotta sitten aloin bloggaamaan näistä aiheista, sitä vasta alkoi ajattalemaan ikää ja bloggaamista. Pari vuotta on aiheesta paasannut, mutta jostain syystä ei vaan ole ottanut onkeensa. Onneksi edes nyt aletaan huomaamaan, että hei täällähän on yli 40-vuotiaitakin bloggaamassa. Tosin ne, jotka ovat aloittaneet noin 10-vuotta sitten 30-vuotiaina alkavat olemaan kohta sen 40-vuotta… joten sekin varmaan sitten tuottaa sitä hedelmää, että meidät huomataan.

  11. 24

    sanoo

    Nappasin lehden mukaan ruokakaupasta ja vasta kotona huomasin, että siellähän oli juttu "tutuista". Olen sekä sinun että Tiian blogia seurannut säännöllisen epäsäännöllisesti. Tosi mukavasti kirjoitettu juttu ja teidät oli hienosti huomioitu pääkirjoituksessa 😊 Aikuiset naiset rulettaa ja hyvä niin!

    • 24.1

      sanoo

      Kivasti oli kirjoitettu, meillä oli tosi hauska hetki toimittajan matkassa, tai siis toimittaja oli meidän matkassa. Paljon naurua ja siis ihan normisettiä.

    • 24.2

      sanoo

      Hups, ja minulla piti olla tuolla kommentissani niitä meidän aikuisten naisten käyttämiä hymiöitä. Kännykän hymiöstä tulikin näköjään vaan kysymysmerkkejä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *