Akkujen lataaminen on välillä tarpeen

Minä olen tunnetusti aikamoinen Duracell-pupu, joka viilettää koko ajan paikasta toiseen. Tosin mä yritän täyttää elämäni hyvin pitkälle sellaisilla asioilla, joista mä tykkään. Siksi ei juoksut rasita niin paljon. Nyt jotenkin alkoi taas tuntumaan, että tarvitsen edes päivän lepohetken. Mikäs sen parempi kuin kasata laukut autoon ja lähteä mökille.  Ilma on vähän viileä, mutta ei haittaa ollenkaan. 

Mökillä on tällä hetkellä ihanan vehreän näköistä.

Anopin orvokkipenkki kukoistaa.

Näissä maisemissa silmä ja mieli lepää.
Aamut aloitetaan mökilläkin näin herkullisen näköisellä yhdistelmällä. Luonnonjogurttia, hunajaa ja marjoja. 
Koivut näyttävät nyt näin upeilta.
Harvoin paljastan itseäni ilman meikkiä ja mökkilookissa, nyt sen teen. 
Kohta on levättyä 24 tuntia, voisikohan sitä kohta taas jaksaa vähän aktivoitua.
Huomenna mulla on lomapäivä. Oli tarkoitus alkaa siivoomaan vaatekaappia, mutta mua houkuteltiin aamupäiväksi taas kaupunkiin. No ehtiihän sitä myöhemminkin ne vaatteet käydä läpi.
Maiju

Kommentit
  1. 5

    sanoo

    Mökkimaisemissa kyllä mieli lepää. Voi kun pääsiskin puilla lämmitettävään saunaan ja sen jälkeen järven. Vielä pitää odotella muutamia viikkoja tätä herkkua. Mukavaa lomailua mökillä 🙂

    • 5.1

      sanoo

      Jo pelkkä maisemiiin pääseminen pistää aivot narikkaan. Puilla lämmitettävä saunakin tuli koettua. Me kyllä tultiin jo kotiin. Oli vain pikainen pyrähdys 😉

  2. 6

    sanoo

    Onkin välillä hyvä rentoutua oikein kunnolla ja mikäs sen parempi paikka kuin mökki. Alkukesän vehreys on niin kaunista!

  3. 8

    sanoo

    Kyllä tuolla maisemissa sielu lepää – vaikea kyllä on kuvitella sinun paikoillasi pysyvän tuollakaan;) Mutta mökkilook näyttää tutulta – minulla ei kylläkään ole Crocseja kuin baltsuina, mutta lainaa isännän 47-kokoisia;)
    Kivaa perjantain vapaapäivää, Maiju!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *