Aurinkoisesti Tallinnassa

Kävimme viime viikon lauantaina ihanaisen ystäväni Teijan kanssa Tallinnassa. Oli meillä mukana myös mieheni. Aika reippaasti hän jaksoi meidän kanssa, vaikka meillä oli pitkän päivän risteily. Lähdimme Eckerö Finlandia laivalla aamulla klo 8.30 ja palasimme illalla kello 21.45 takaisin.
Eckeröllä on kivasti otettu huomioon myös gluteenittomat ihmiset. Sieltä saan aamupalalla normijuttujen lisäksi gluteenitonta karjalanpiirakkaa, mikä täydentää kivasti tuota aamupalaa. Myös makeana tuovat keittiöstä tällaisia pieniä mini-minimuffinseja. Vaikka kuvassa niitä on neljä, niin söin vain kaksi.

Teijan kanssa viihdyimme hyvinkin Eckerön kosmetiikkaosastolla.
Sieltä tarttuu aina hyvinkin meikkejä matkaan. 
Huulipunia ei naisella ole koskaan liikaa. 

Mun kuuluisin lause on, että ”mä en käytä alkoholia”.
Joskus kuitenkin juon lasillisen kuohuvaa, tälläkin kertaa vain lasillisen. 
En siis ole absolutisti, mutta alkoholi ei vaan maistu mulle. 
Vähän fiilistelykuvia laivan kansiravintolassa.  

Tallinnaan päästyämme suuntasimme kulkumme ensiksi Toompean näköalatornille. 
Sieltä näkee Tallinnan kattojen ylle. Hyvät maisemat.
Lokinpoikanen olisi halunnut muutakin kuin lämmintä kättä.
Kun olimme ihailleet maisemia, lähdimme shoppailukierrokselle.   

Teija poseeraa yhtä paljon ja kauniisti kuin allekirjoittanut. 
Kävimme syömässä mun suosikkipaikassani eli Vanhassa kaupungissa
Oliver-ravintolassa. Syy miksi suosin tuota paikkaa on se, että
he ymmärtävät gluteenittomien ruokien valmistuksen tarkkuuden
(tai ainakin uskon, että ymmärtävät).  
Pelaan ulkomailla kuitenkin aika varman päälle ja valitsen
usein grillattua broileria ja riisiä tai kasviksia.
   
Syömisen jälkeen vielä vähän kuvattiin asuja ja ihania vanhoja taloja.
Tallinnassa on niin sanoin kuvaamattoman ihania tunnelmallisia kuvauskohteita. 

Kivat kengät olisi löytyneet mulle, mutta kuvasin ne blogini lukijalle
Annelle, koska tiedän hänen rakastavan juuri tällaisia juttuja.
Terkkuja Annelle.  
Tässä pääsette vielä mukaan Tädit tubettaa kanavalla meidän
tunnelmiin, eihän me videolla edes muistettu missä oltiin.
 
Tälle reissulle Teija mut houkutteli aika viime tipassa, mutta
oli kiva kyllä, että lähdettiin, sillä meillä oli upeat ilmat 
ja Tallinna näytti meille parhaat puolensa eli auringon. 
Maiju 
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Teillä onkin ollut kiva reissu. Minä lähden parin viikon päästä Tallinnaa, jossa tarkoitus olisi osallistua suureen juoksutapahtumaan. Kaikkea sitä heikkona hetkenä tulee luvattua…Katsotaan ehdinkö reissulla lainkaan shoppailemaan. No, laivalla ainakin. Mukavaa syyskuun alkua!

  2. 4

    sanoo

    Mahtava reissu! Tallinnassa on aina ihana käydä. Aina sorrun noihin Viva la diva meikkeihin minäkin. 😉 Käytän itse asiassa yhtä luomiväriä päivittäin. ;:)

  3. 5

    sanoo

    Minä ostan aina jotain Viva la divan meikkejä. Edullinen meikkisarja, mutta se on musta niin ihana. Ihanat pigmentit ja huulipunan sävyt mitä parhaimmat. Heillä on varmaan paras fuksian punainen sävy, mitä tiedän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *