Deliciously Ella

Toissaviikolla eräs kaveri täggäsi mut instagramissa erääseen kuvaansa. Kuva tai siis siinä esiintynyt kirja herätti heti mun mielenkiintoni. Kyseessä oli Deliciously Ella -niminen kirja, jonka on kirjoittanut bloggaaja Ella Woodward. Jo kirjan kansi herätti mielenkiintoni ja se, että kirjan ohjeet on kaikki gluteenittomia ja maidottomia. Yritin vähän googlaillakin, että mitä kirjasta sanotaan. Näytti siltä, että ruokavalio oli just kuin mulle tehty. Sitten olikin pakko toimia.

Tilasin kirjasta arvostelukappaleen heti ja tuskin enää meinasin pysyä nahoissani, kun sitä odottelin.
Kirja saapuikin sitten tällä viikolla ja heti aloin sitä ”hotkimaan”. Istahdin takapihalle työpäivän jälkeen ja nautin kirjasta ja sen tarinasta.

Mikä kirjassa minua sitten ihastutti?
Ellalla oli kirjassa tarina. Tarina siitä, että miten hän sairastui 19-vuotiaana vakavasti. Niin, että hän makasi 16 tuntia sängyssä pystymättä tekemään mitään. 
Hän sairastui posturaalinen taky-kardiasyndrooma (POTS) nimiseen tautiin, mikä on aika harvinainen.  Tämä syndrooma vaurioittaa autonomista hermostojärjestelmää, joka säätelee kaikkea, minkä on tarkoitus tapahtua automaattisesti: sydämen toimintaa, ruansulatusta, verenkiertoa ja immunijärjestelmää. Mitä teki sitten Ella? Hän ei jäänyt sänkyyn makaamaan. Kun lääketiede ei häntä pystynyt auttamaan, hän päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä. 
Hän
muutti sokeripitoisen ruokavalionsa tarkoituksenaan toipua
sairaudestaan ja todistaa nyt omalla esimerkillään oikeanlaisen
ruokavalion voiman hyvinvoinnin lähteenä.
Hän päätti, että hänestä tulee gluteenitonta ruokavaliota noudattava vegaani
Kun hän aloitti uuden tyyppisen ruokavalion, hänellä kesti pari viikkoa, kun hän alkoi huomaamaan uuden ruokavalion tuomat muutokset. Oireeni alkoivat helpottaa ja energiani palautua – se tuntui kerrassaan käsittämättömältä kertoo Ella kirjassa. Häne kertoo myös, että hänellä kesti noin puoli vuotta opetella valmistamaan uuden ruokavalion tyyppistä ruokaa.
Joku tarkkasilmäinen voi nähdä kuvassa jäätelöä (joo siinä on muuten sokeria). 
Ellan ruokavalio koostuu aika pitkälti saman tyyppisistä elementeistä kuin itsellänikin.
Itse en ole vegaani ja ehdottomasti noudatan vain gluteenitonta ruokavaliota. 
Kirjan ohjeissa käytetään hyvin paljon terveellisiä ja prosessoimattomia elintarvikkeita.
Syödään siis hyvin puhdasta ruokaa. 
Kirjasta löytyy ohjeet lounaisiin, illallisiin ja raakaherkkuihin. Kirjanohjeilla voi tehdä helposti eväät ja maistuvat jälkiruuat. 
Tämä kirja tulee ehdottomasti olemaan yksi mun TOP5 listallani.
Mä NIIN suosittelen tätä.
Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. 
Maiju
Kommentit
    • 1.1

      sanoo

      Kyllä, mulle ja kaikille, jotka tykkäävät juoda smoothieita, syödä raakaruokaa ja käyttää paljon marjoja, hedelmiä, vihanneksi, pähkinöitä ym. ym. ruokavaliossaan.

  1. 2

    sanoo

    Kirja kuullostaa juuri minullekin sopivalta, kun olen nyt juuri opettelemassa uudenlaista ruokavaliota. Kiitos vinkistä, Maiju ♥

    • 2.1

      sanoo

      Tämä on kirja, jonka edessä melkein liikuttuu. Tuo Ellan tarina on jotenkin niin koskettava ja pystyin jotenkin samaistumaan häneen oman keliakiani takia.

    • 3.1

      sanoo

      Suosittelen, sä tiedät instan kautta, että miten mä syön, niin tässä syödään aika paljon saman tyyppisesti. Paitsi, että vegaanisti 😉

  2. 5

    sanoo

    Kuulostaa mielenkiitoiselta kirjalta. Olen myös itse palannut omiin eväisiin töissä, vatsani ja minä emme voi hyvin teollista ruokaa syödessä. Sokeria yritän vältellä, mutta toki sallin herkut joskus.

    Kivaa viikkoa !

    • 5.1

      sanoo

      Kirja on mielenkiintoinen. Itse syön nykyään vain hädän edessä teollista ruokaa. Joskus on pakko, mutta yritän välttää. Kyllä mäkin joskus syön jotain sokeripitoista.

  3. 6

    sanoo

    Luin tästä kirjasta ennen sen ilmestymistä, ja vaikka en erityisruokavalioilla sen kummemmin olekaan, viimeistään nyt täytyy tutustua teokseen. Kiitos vinkistä Maiju!

    • 7.1

      sanoo

      Usein monet asiat joutuu kokemaan kantapään kautta ja sitten joutuu itse etsimään ratkaisua ongelmaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *