Design korvakoruja kädentaitajilta

Olen taas käynyt paljon erilaisissa joulunajan myyjäisissä. Viimeisimmät juoksuni olen tehnyt Kaapelin Joulu ja Vanhan joulutorilla.

Olen tainnut jo monta kertaa kertoa senkin, että korut on yksi hulluuteni kohde. Loppuvuoden myyjäisistä on tarttunut mukaani monet korvikset. Korvikset saa olla hassuja. Hassuja korviksia voi yhdistää asuihin, jotka olisivat yksinään tylsiä. Koruilla voi sitten leikitellä sen yksinkertaisen asun kanssa.

Esittelen nyt, että mitä sieltä myyjäisistä on mukaani tarttunut. Joskus minua innostaa korun väri ja joskus huumori tai korun kauneus. Inspiroidun milloin mistäkin.

Vanhan joulutorilta tarttui matkaani Frida´s Cornerin ihanat kana- ja kettupari. Erityisesti tuo ketun söpöys viehätti. Aiemmin olen tältä valmistajalta ostanut yhdet Kekkos-korvikset ja Justiina-korvikset.

korvikset-fridas-corner-1

Naistenmessuilta ostin Tulihelmen sanoja jo toistamiseen. Aiemmin olin ostanut korvikset, joissa oli sanat Unelmoi ja Uskalla. Tällä kertaa ostin korvikseet Naura ja Rakasta. Näitä voi sitten sekoitella miten milloinkin. Rakasta-sana pääsi myös mun kaulakoruksi muistuttamaan, että mikä elämässä on tärkeintä.

korvikset-tulihelmi-1

Tilasin myös Naistenmessuilta tilaustyönä Aistikas-yritykseltä nämä ihanat ja näyttävät korvikset. Korvikset, jotka varmasti herättävät ihailua.

korviksia-1

Kaapelin joulusta tarttui mukaani Butonidesign korvikset. Näiden materiaalia ei olisi helppo arvata. Korvikset on valmistettu samasta materiaalista mikä on korvisten alustanakin eli vanerista.

butonidesign-1

Monilta messuilta tutuksi tulleet tekstiilitaiteilija Marianne Uusitalon poronnahkakorvikset ihastuttivat upealla värillään. Kuvasta ei näe upeaa kiiltoa, mikä korviksissa on.

marianne-uusitalo-korvikset-1

Olen aina ihaillut Birgit Pyykön upeita laukkuja messuilla ja omistankin itse yhden ihanan. Tällä kertaa mukaan tarttui Birgitin upeat korvikset. Pienimmätkin nahkapalat saadaan näin mahtavalla tavalla hyötykäyttöön.

korvikset-birgit-pyykko-1-1

Upeita ostoksia taas ja upeaa Suomalaista osaamista tarttui matkaani näiden ostosten myötä. Varmasti saan näiden upeiden korujen myötä asuihin särmää.

Maiju

Kommentit
    • 1.1

      sanoo

      Korvikset on vähän haastavia säilytettäviä, varsinkin kun niitä on paljon. Käytännössä niitä pitäisi säilyttää sellaisissa muovirasioissa,mutta liian usein ne lojuvat pöydällä kasassa. Tunnustan 🙂

  1. 3

    sanoo

    Ihania koruja! Olen samaa mieltä, että (joskus hassuillakin) koruilla voi piristää muuten ei-niin-ihmeellistä kokonaisuutta. 🙂

  2. 4

    sanoo

    Siis aivan mielettömät ihania koruja 💗
    Nuo tekstikorut on sellaiset joista tykkään erityisen paljon.

    Minä ihailen sinua, kun tuot niin hyvin esille kotimaisia kädentaitajia 💗
    Ihanaa joulun odotusta!

    • 4.1

      sanoo

      Minä yritän aina kannustaa kädentaitajia ja nostaa heidän osaamistaan esiin. Meillä on Suomessa niin luovaa porukkaa <3

  3. 5

    sanoo

    Kettu ja kana, niin hauskat. Ihanaa joulua mun omalle kultakimpaleelle, maailman sydämimmiselle ja positiivisimmalla ja aidoimmalle tyypille. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *