Disney on Ice tuli ja valloitti

Mieheni pääsi taas yllättämään minut. Tämä taisi olla jo toinen kertaa puolen vuoden sisään. Meillä on yleensä ollut aika pitkälti niin, että mä olen kehitellyt meille aina sitä yhteistä ohjelmaa. Nyt on mies ollut oma-aloitteisempi näiden juttujen kanssa. Viimeksi vei mut elokuussa katsomaan standupia ja nyt oli mennyt tilaamaan meille Disney on Ice näytökseen liput.

Naurettiin, että oliskohan meidän pitänyt ottaa joku lapsi mukaan ihan vaan muodon vuoksi. No kyllähän me lapsenmieliset sitten tultiin toimeen ilman lapsiakin tuolla näytöksessä.

Olimme sunnuntai-illan viimeisessä näytöksessä ja Hartwall Arena oli täynnä. Oli ihana katsoa, kuinka pienet tytöt olivat sonnustautuneet teeman mukaisiin asuihin ja olivat niin innolla mukana esityksessä. Voi kun sitä osaisi heittäytyä aina tilanteisiin yhtä innokkaana kuin pienet lapset.

Tässä vaiheessa halli oli vielä näin tyhjä. 
Kyseessä oli Disney on Ice:n 25-vuotisnäytös. 
Monta vuotta on tehnyt mieli mennä katsomaan näytös ja nyt
se sitten toteutui. 
Ihania tunnelmia tuli koettua.
Monta satuakin tuli kuultua ja nähtyä esityksen aikana. 

Olipa kiva ilta ja kiva oli hetkeksi heittäytyä
vähän lapsellisempiin tunnelmiin.
Maiju

Kommentit
    • 2.1

      sanoo

      Niinpä… olisi ollut ihanaa jäädä hetkeksi siihen satumaailmaan. Ihania lumisateita ja kaikkea ;))

    • 3.1

      sanoo

      Siis kertakaikkisen ihana. Mieskin osaa yllättää. On oppinut tämän viimeisten vuosien aikana 😉

  1. 5

    sanoo

    Ihana mies..
    Hei, ja jos joku ihmettelee sitä, ettei ole lasta mukana ns. lasten tapahtumassa, niin aina voi sanoa, että lapsi sairastui, niin otin ton 'isomman' lapsen tilalle 😉
    Hyvää loppuviikkoa!

    • 5.2

      sanoo

      Nimenomaan, Puhut asiaa! Lapsenmielisyyttä ei saisi koskaan kadottaa…silloin elämästä tulee liian vakavaa ja surumilelisen totista :/
      Jatkakaa samaan malliin <3

    • 5.3

      sanoo

      Se ei varmaan katoa koskaan. Odotin, että josko se katoaisi kun täytin 50-vuotta. Ei kadonnut, joten nyt on varmaan turha enää odottaakaan 😉

  2. 8

    sanoo

    Olen ollut monen monet kerrat tyttöjen kanssa, mutta nyt on aika ajanut ohitse, mutta ehkä siksi just ja just kestin, että pääsit miehes kanssa tuonne. hehee. 😉 Vähän inside vitsiäkin tähän. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *