Erilainen jouluni

Olin kiireisen syksyn jälkeen päättänyt, että jouluni olisi hieman erilainen, Päätin, että en ota stressiä jouluvalmistelujen kanssa. Olen päättänyt jo vuosia sitten, että lahjoja tärkeämpää on muut asiat. Rakastan joulussa rauhaa ja lepoa. Niihin päätin keskittyä ja päätin, että en hössötä joulun kanssa, joulu tulee ilman hössöttämistäkin.

Olin päättänyt, että joulussa saa riittää vähempi leipominen, päätin, että teen vain välttämättömät jutut ja ostan osan. Voi, että kuinka helpolla pääsinkään. Joululaatikot tein itse, koska gluteenittomana saa joltain valmistajalta toisen ja joltain toisen. Itse tekemällä saa myös parempaa.

Olimme päättäneet miehen kanssa, että jouluaaton olemme kotona ja joulupäivänä suuntaamme mökille appivanhempien luokse. Mökki on ainoa paikka, jossa osaan relata paremmin, kuin missään.

Lähdimme siis mökille Sammattiin. Sammatissa oli taianomainen ilma. Mietin, että olenko koskaan kokenut tällaista joulua? Jotenkin ilmassa oli mielummin syksyn kuin talven tuntua.

joulu-sammatti-1

Kävimme joulupäivänä pienellä metsälenkillä. Kuvasimme luontoa ja ihmettelimme metsän vihreyttä. Tällaista ei voi olla joulukuussa.

joulu-sammatti-1-2

Oli outoa nähdä metsä näin vihreänä ja nähdä asioita, joihin on tottunut vain kesällä.

joulu-sammatti-1-4

Tällaisena avautui maisemat mökkitieltä katsottuna.

joulu-sammatti-1-5

Joululahjaksi saadut Ainot pääsivät mukaan mökille, niistä tosin on tulossa työkenkäni. Hämmästyin sitä, että kokomitoitus kengissä oli ikään kuin mitoitettu villasukkien kanssa käytettäväksi. Joten näistä taitaa tulla villasukkatossut.

joulu-sammatti-1-1

Sain ihanat jääkarhusukat työkaveriltani. Nämä oli kyllä ihan ylisöpöt.

joulu-sammatti-1-7

Toiselta työkaveriltani sain näin upeat villasukat. Jos vaan epäilykset osuvat oikeaan, niin hän on nämä mulle omin pikku kätösin tehnyt. Täydelliset. Väri ihan kymppi ja ajatuksella suoraan minulle.

joulu-sammatti-1-8

Ihailimme Tapaninpäivänä mökkilaiturin maisemia. Ihan täydellinen ilma ja ihanan näköiset maisemat.

joulu-sammatti-1-9

Näitä maisemia oli kyllä pakko ikuistaa. Tällaista joulua ei varmasti usein tule koettua.

joulu-sammatti-1-13 juhannus-2016-auringonlasku-1-3

joulu-sammatti-1-11

Mukana mökillä oli tietenkin joulun tunnelmia. Jouluuni kuuluu ehdottomasti hyasintit, Ilman hyasintin tuoksua ei minulla ole joulua.

joulu-sammatti-1-12

Keliaakikon joulun pelastaa ihan ehdottomasti Panda. Panda valmistaa suuren osa suklaista gluteenittomasti. Olen siirtynyt itse käyttämään Pandan suklaita joulupöytäämme.

joulu-sammatti-1-6

Tällainen joulumme on tänä vuonna ollut. Hieman perinteitä rikkoen, mutta rauhasta nauttien.

Ihanaa joulun jälkeistä aikaa kaikille. Kohta pääsemme keskittymään uuden vuoden ajatuksiin.

Maiju

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Joulun kuuluu olla oman näköinen, niin oli meilläkin ja ihana sellainen. Luonto on kyllä hämmennyttävän syksyinen.Mukavaa tapaninpäivän iltaa!

    • 2.1

      sanoo

      Aiemmin olen noudattanut suureksi osaksi perinteitä ja nyt ajattelin, että olisko syytä vähän rikkoa perinteitä.

  2. 3

    sanoo

    1. Kyllä on kaunista mökillänne!
    2. Pandan suklaat on parhaat
    3. Söpöt sukat!
    4. Mullakin oli Ainot joskus kauan sitten…
    ja vielä:
    Kivaa loppuvuotta :)!

  3. 4

    Tiia k sanoo

    Ihanan rauhalliselta kuulostaa ja ihan mahtavia lahjoja jalkoja lämmittämään olet saanut. <3

    • 4.1

      sanoo

      Joskus on minunkin syytä vähän rauhoittua 🙂 Lämpöä olen oppinut arvostamaan ikäännyttyäni 😉

  4. 5

    sanoo

    Kivoja lahjoja. Meilläkään täällä ei ollut lunta…oli masentavaa jouluaattona herätä vesisateeseen ja harmaaseen.

  5. 6

    Belladonna sanoo

    Teillä on ollut mukavan rento joulu. Upeita nuo mökkikuvat ja ihania lämpoisiä lahjoja sait. Hyviä välipäiviä!

  6. 7

    sanoo

    Hyvältä kuulostaa joulunne! Ilman hössötystäkin joulu onneksi tulee!
    Ja maisemat ovat täällä aivan yhtä syksyiset – onneksi mennään valoa kohti:)
    Oikein hyvää loppuvuotta, Maiju <3

    • 7.1

      sanoo

      Joulu tulee nykyään hössöttämättäkin. On hyvä kun oppii asioita vanhemmiten. Ihanaa loppuvuotta myös sinulle ihanainen.

  7. 8

    Mari sanoo

    Näyttää ihanan leppoisalta menolta! Meillä mentiin poikkeuksellisesti tänä vuonna kokonaan kaupan laatikoilla. Snellmanin Kokkikartanon joululaatikot yllättivät erittäin positiivisesti sekä maullaan että koostumuksellaan. Porkkanalaatikko ja bataattilaatikko olivat kuin kotona tehdyt ja jouluperunalaatikkokin oli ihan kelpoa tavaraa. Kaikki nämä kolme olivat suureksi helpotuksekseni sekä gluteenittomia että laktoosittomia. Harvinaista herkkua tällainen gluteeniton-laktoositon-kombo! Lanttulaatikko oli laktoositon, mutta siinä oli valitettavasti gluteenia, joten se jäi itseltä syömättä, mutta muut sitäkin kyllä kehuivat. Oikein mukavaa ja rentoa vuoden vaihtamista Maiju!

    • 8.1

      sanoo

      Juuri gluteenittomassa ryhmässä kaipailtiin tuota gl-laktoositon kompoa ja se oli vähän vaikea yhdistelmä. Voi kun valmistajat tajuaisivat yhdistää nämä kaksi yleistä ruokarajoitettta keskenään. Ihanaa uuden vuoden odotusta myös sinulle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *