Food Lab – uuden ravintolan kutsuvierastilaisuudessa

Minulla oli mahdollisuus käydä tänään tutustumassa kutsuvierastilaisuudessa SOK:n perustamassa Food Labissa. Food Lab avaa huomenna eli tiistaina 16.4.2013 ovensa Helsingissä Citykäytävän katutasossa.

Food Lab on uudenlainen konsepti he toimivat oikeana ravintolana ja uusien ideoiden testipajana. He sanovat, että heillä on lupa kokeilla, lupa muuttaa toimintaa, vaikka heti ja antavat nyt asiakkailleen mahdollisuuden tulla heidän mukaansa kehittämään palvelujaan. Parhaat kehittäjät voidaan kutsua VIP-kehittäjiksi, joille sitten voidaan antaa erinäisiä etuja.

Olin tilaisuudessa Hellapoliisin Katin kanssa. Kati oli varoittanut heitä etukäteen, että mukaan tulee sitten yksi keliaakikko.  He joutuivat sitten vähän haastamaan itseään uudessa konseptissaan, jossa ei oltu ehditty vielä miettimään erikoisruokavalioita.  Lupasin olla ”tarkkasilmäinen” asiakas ja katsella kun he valmistivat minulle syötävää. Täältä on katsottavissa video, josta näkee, että millä tavalla heidän konseptinsa toimii.

Ensiksi napataan pussi seinältä, josta ruksataan, että mitä tuotteita haluaa omaan Subille tuotteeseen. Minun kohdallani hieman sävellettiin eli leipävaihtoehdon tilalle kirjoitin, että gluteeniton. Kävin myös henkilökunnan kanssa muutenkin läpi, että ovatko kaikki tuotteet gluteenittomia, joista valitsin itelleni sopivat täytteet.

Nyt he olivat lyhyellä aikataululla siis hankkineet gluteenittomia sämpylöitä (kun normaalisti tekevät siis täytettyjä patonkeja), josta tekivät minulle gluteenittoman tuotteen toivomillani täytteillä. Tarkkailin hyvin tarkkaan ja valvolla silmällä, että miten tuotteita käsitellään, kun se tässä keliakiassa on niin millin tarkkaa. Ilokseni huomasin, että kertakäyttöhanskat vaihdettiin, leikkuulaudat päällystettiin leivinpaperilla ja sämpylä laitettiin uuniin kahden leivinpaperin väliin.  Annoin myös henkilökunnalle pieniä vinkkejä vielä muutamiin riskialttiisiin asioihin, joihin täytyy kiinnittää huomiota keliaakikkojen kanssa. Hienosti kuitenkin hoitivat asian näin lyhyellä varoitusajalla. Nyt ei muuta kuin sitten harjoittelemaan lisää ja etsimään hyvät patonkivaihtoehdot keliaakikoille. Yritän auttaa heitä tässä asiassa, jos vaan pystyn. 
Uskon, että meitä keliaakikkoja olisi paljon, jotka olisivat valmiita antamaan hyviä vinkkejä ja tuotevinkkejä tällaisille yrittäjille. Kiitos Food Labille, että sain olla avuksi.

Hieman naurettiin Helliksen kanssa, että pitäisköhän tässäkin tapauksessa keliaakikolta ottaa vähän lisämaksua siivouskulujen kattamiseen. Gluteeniton leipä on usein niin hajoavaa kun siitä puuttuu sitko. 

Kiva oli käydä ja toivotaan, että tuotekehittely jatkuu meidän keliaakikkojen hyväksi.
Maiju

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Hyvä, että pikku hiljaa tieto ja taito keliakiaakikon ruokavaliosta leviää. Yksi työkaverini "kärsii" tästä vaivasta, ja hänen myötään olen avannut itsekin silmiäni asian suhteen.

    • 2.1

      sanoo

      Itsekin olen tätä tietoutta jakanut mun työkavereille. Nykyään he ovat hyvin viisaita tämän suhteen 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *