Hengästyttävää menoa vai akkujen latausta?

Loma-aamuna herättiin kukonlaulun aikaan ja hypättiin autoon Kolilla vähän ennen kahdeksaa aamulla. Lähdettiin ajamaan kohti Helsinkiä niin, että ajoimme Pieksämäen kautta ja sieltä kohti Joutsaa ja Hartolaa. Parit gluteenittomat kahvilat tuli käytyä katsastamassa matkalla. Matkalla heitin miehelle, että ”haluatko lähteä mökillä käymään” ja siitä se ajatus taas sitten lähti. Käytiin kotona vaihtamassa vähän laukkujen sisältöä toiseen ja sitten taas menoksi. Kotona aikaa meni noin 25 minuuttia ja sitten taas matkaan kohti Sammattia.

Joskus  mietin, että mikä pysäyttää mun patterit? No toisaalta olen ollut monta päivää halaamassa puita ja hakemassa voimaa luonnosta ja metsästä. Olen maannut hotellihuoneen sängyllä ja lukenut kaikki mun lukemattomat lehdet ja ehkä siis myös levännytkin.

Joten siis mitä tässä enää laakereilla lepäämään, vaan menoksi eteenpäin. Mökillä yleensä kyllä lataan itseäni monin eri tavoin.

Ensiksi parantelin anopin kanssa vähän maailmaa juttelemalla hänen kanssaan vähän henkeviä.
Olenko kertonut, että mulla on ihana anoppi, jonka kanssa ei olla koskaan kinasteltu mistään.
Jos en, niin nyt kerron,
Kävin poimimassa kukka luonnosta ja muutaman anopin kukkapenkistä (anteeksi anoppi, lupaan, että ei toistu ennen seuraavaa kertaa).
Tuskin maltan odottaa, että luonnonkukat alkavat kukkimaan ihan täysillä.

Kävin ihailemassa myös laiturilla Enäjärven kauneutta.
Odotan, että pääsisin taas kohta kuvaamaan auringonlaskuja laiturille.

Ehkä en siis kuitenkaan hengästy, sillä olen saanut kuitenkin 
napattua ihan mielettömästi luonnonenergiaa lomani aikana.
Ihanaa viikonloppua just sulle.
Maiju
Kommentit
  1. 4

    sanoo

    Kuulostaa kivalta, että relaat välillä. Minua on sanottu hengästyttäväksi, mutta minä hengästy taas sun vauhdista:) Tunne olevani suorastaan hidas, tosin siihen on tarkoitus pyrkiäkin…slow life kutsuu minua.

    Mukavaa viikonloppua<3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *