Hyvää isänpäivää pilven reunalle

Siitä on ensi vuonna 20 vuotta, kun sain töihin uutisen, että isäni on menehtynyt. Se päivä varmasti jää pysyvästi sieluni syövereihin. Kuoleman lopullisuuden tajusi varmaan parhaiten vasta tuon hetken jälkeen.

Olen joskus sivuuttanut, joissain muistojeni kirjoituksissa isääni. Isäni oli perheessämme auktoriteetti, kun hän korotti äänensä, niin usein silloin toteltiin. Muistan varmaan koko ikäni sen, kun isäni vaati selityksiä lasten tappeluun, niin lapset aloittivat selittämään yleensä aina ”no ku se…”. Isäni sanoi aina, että hän ei siedä sitä, että aloitetaan sanomaan ”no ku se” ja hän aina ilmoitti tuossa vaiheessa, että ”enkö mä ole sanonut, että ei saa sanoa no ku se..”. Tuota jaksan nauraa vielä aikuisella iällä, mutta en tänä päivänäkään aloita ole pistänyt tappeluita kenenkään muun syyksi. Muistan, että jos jotain halusin niin äidin kautta niitä asioita sitten väännettiin.

Isäni oli ammatiltaan kirvesmies ja todella taitava käsistään. Hän oli innostunut valokuvaamisesta ja näperteli aina käsillään kaikenlaista. Hän rakasti Lappia ja sinne hänen verensä usein veti.

isa-1-4 isa-1-3

Tässä on isäni varmaan suurin aikaan saanos eli suuri perhe. Tällaisen katraan kanssa joutuikin varmasti olemaan auktoriteetti. Isäni sanoi aina, että hänellä ei ole perillisiä, hänellä on vain jälkeläisiä.

isa-1-1

Vuosi 1997 muutti kaiken. Vuosi oli itsellenikin monen muutoksen vuosi. Isäni sai 11.1.1997 ensimmäisen sydänkohtauksen vähän vajaa 70 vuotiaana. Hän lopetti tupakanpolton tuossa vaiheessa ja olen melko varma, että hän tiesi itse tilanteensa, mutta ei sitä kertonut. Toukokuussa 1997 hän täytti 70 vuotta. Syyskuun 11 päivänä 1997 sain töihin äidiltäni puhelun, että ”isä makaa sohvalla eikä herää siitä”. Hän oli saanut toisen ja kohtalokkaan sydänkohtauksen. Muistan vielä tuon taksimatkan äitini luokse. Isäni määränpää oli tullut vastaan.

isa-1-2

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta isäni kuolemasta. Tämä päivä on jäänyt mieleeni varmaan ikuisesti. Äitini aina sanoo, että määränpäämme on ennalta määrätty.

Hyvää isänpäivää pilven reunalle isä.

Maiju

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Kosketti tuo tekstisi. Ja oikeassa olet, ei sitä päivää unohda koskaan. Oman isäni kuolemasta tulee vuodenvaihteen jälkeen 34 vuotta. Eikä se murkkuikäisenä koettu päivä ja elämässä pitkään jatkunut orpouden tunne unohdu koskaan. Isäni oli nuorempi kuin mitä minä olen nyt kuollessaan. Ajattelin jo tuolloin lapsena että isältä jäi vielä puoli elämää elämättä. Tuntuu että hyvät menevät aina ensin. Hyvää isänpäivää Maiju sinne ja myös sinne pilven reunalle<3

    • 2.1

      sanoo

      Nämä hetket jäävät sydämen syövereihin. Usein tulee peilattua oman elämän hetkiä vanhempien hetkiin. Koskaan ei voi tietää, että millaiset kortit elämä on meille jakanut. <3

  2. 3

    Ulpu sanoo

    Tänään(kin) sain olla pikkutyttö isän kainalossa, hän on 86v.
    Siitä kiitollisena ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *