Jos vaikka vähän kevennetään – ARVONTA-aika on päättynyt

Blogipostaus on tehty yhteistyössä Alku.fi -valmennussivuston kanssa.  Alku.fi on antanut blogin pitäjälle valmennuksen ja suo kahdelle blogin lukijalle valmennuksen, joka tässä samalla arvotaan.

Vuosiin en ole tehnyt uudenvuoden lupauksia. Viime vuosi oli jotenkin niin vauhdikas, että välistä unohdin pitää itsestäni niin hyvää huolta, niin hyvää kuin olin pitänyt jo useita vuosia. Annoin itseni lipsua ruokavalioasioissa. Olin vuosia pystynyt pitämään paremmin suuni supussa makeiden asioiden suhteen, mutta nyt jotenkin gluteenittomien tuotteiden maahantuojat lähettivät minulle kiusauksia kotiin ja siten on ollut helpompi lipsua ja antaa itselleen lupa ”maistella” tuotenäytteitä.

Nyt minulla on ollut syksy aikaa miettiä, että jotain tarttis tehdä. Mietin itsekseni, että palkkaanko jonkun ravintotyypin tekemään mulle tiukan ohjelman, vai mitä tekisin. Toisaalta tiedän, että perusruokavalioni eli pohja on hyvin terveellinen ja tiedän, että ihan kauheata säätöä ei olisi. Tiedän sata varmasti, että mitä mun pitää tehdä. Pitää jättää pois makeat, pitää juoda enemmän vettä ja lisätä liikuntaa. Siinä mun ongelmani lyhykäisyydessäni on.

Kun näitä asioita mietin yksinäni näitä asioita, tuli tunne, että Kukka Laakso olisi kuullut mun yksinäiset mietteeni. Hän otti yhteyttä ja kysyi, että haluaisinko tulla kokeilemaan ALKU-valmennusta? Olin heti valmis, koska tämää tuli kuin taivaanlahjana ja puoliksi pureskeltuna juuri oikeaan aikaan mulle. Mikä parasta on se, että ohjelma on rakenteeltaan valmiiksi gluteeniton (ja myös maidoton). Monissa muissa ohjelmissa joutuu säätämään niitä itselleen valmiiksi, mutta tässä on kaikki jo valmiina itselleen sopivaa. Joten BINGO, tämä sopii mulle.

sumopainija-1

Tässä on on Alku-valmennuksen sisältö pääpiirteissään.

Valmennuspaketti sisältää: 

• Ruokavaliot, joista voit valita omasi lähtötilanteen ja tavoitteen huomioiden. Ohje on tarkka, ja sen pohjalta voit rakentaa itsellesi mieleisen ruokavalion. Syöt vain sellaisia ruokia, joista oikeasti pidät. 🙂 Koko perhe voi syödä samaa ruokaa!

Voit valita sen mukaan, onko: 

– pudotettavaa painoa alle 15 kg
– pudotettavaa painoa yli 15 kg
– liikutko vähän tai ei ollenkaan
– ongelmia kilpirauhasen kanssa
– aktiiviliikkujalle + treenaajille on oma ruokavalio-ohje
– naisille että miehille on oma ohjeistus.

Ruokavaliot on suunniteltu mahdollisimman terveelliseksi ja monipuoliseksi. Ohjeistus on perustaltaan gluteeniton ja maidoton – lopuksi saat ohjeet siihen, miten voit halutessasi palautella niitä ruokavalioon. Sopii myös kasvissyöjille.

Alku on enemmän kuin painonhallintaa. Mukana myös:

• Liikuntavinkit fiksuun aloittamiseen!
• Reseptiopas, joka sisältää herkullisia reseptejä (osa on vegaanisia)

• vatsan ja suoliston hyvinvointi
• ihon kunto
• energia ja vireystaso
• unen laatu ja stressinhallinta
• vastustuskyky ja sen parantaminen

• pääset mukaan iloiseen yhteisöön, eli suljettuun Facebook-ryhmään, jossa valmentajat ovat päivittäin läsnä. Saat neuvoja, tukea ja tsemppiä muilta osallistujilta!

Tavoitteena on saada aikaiseksi pysyviä muutoksia paitsi kehossa, myös ajattelussa ja suhtautumisessa. Terveys on aina etusijalla. Jos haluat tukea myös henkisen puolen muutokseen, eli motivaatioon tunnesyömiseen ja tapojen muuttamiseen, tutustu myös Alkuun 89 € (tämä sisältää myös muutos & motivaatio -ohjeet ja ihania viikkotehtäviä).  

Jos haluat lukea lisää, kurkista Alku.fi ja Alku Facebookissa

ARVONTA

Seuraava Alku-valmennus alkaa 9.1.2017 ja minulle suotiin kunnia arpoa kahdelle lukijalleni valmennus. Jos koet, että haluat elämääsi muutosta ja tukea elämäntapamuutokselle, niin tässä on varmasti mahdollisuus siihen. Jätä kommentti blogipostaukseen 5.1.2017 klo 20.00 mennessä ja olet mukana arvonnassa. 

Itse olen mukana 9.1. alkavassa valmennuksessa. Tuetaan toinen toistamme ja tehdään ensi vuodesta parempi vuosi sille ihmiselle, jota rakastamme eniten – eli itsellemme <3

Kevyemmin siis lähdetään vuoteen 2017. Jos arpaonni ei tällä kertaa osu kohdilleen, niin aina voi kuitenkin liittyä mukaan. Tutustu valmennukseen täällä.

EDIT: ARVONTA on suoritettu. Arvonnassa onni napsahti Simpalle ja Mervi N:lle. Onnea voittajille. 

Maiju

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    No hemmetti, anteeksi kiroilu, ruoka- ja elämäntaparemontille olisi todellakin tilausta tässä osoitteessa. Jännä miten nopeasti pieni lipsuminen muuttuu pysyviksi huonoiksi tavoiksi. Toisaalta pienikin ryhtiliike saattaa laittaa liikkeelle isoja, pysyviä muutoksia.
    Mukana siis ihan ehdottomasti arvonnassa.

  2. 2

    Ritva S. sanoo

    Tämä ”remontti” tulisi enemmän kuin tarpeeseen myös täällä 🙂
    Joten ehdottomasti haluan mukaan arvontaan ja remonttiin!

  3. 4

    Tuula sanoo

    Toivon arpaonnea, kun omat konstit ja voimat on jo käytetty hyvinvoinnin säilymiseksi.

  4. 6

    Sartsa sanoo

    No jopas sattui. Just kun mietin että nyt olis aika tehdä jotain . Tämä kuulostaa hyvältä, varsinkin kun kilpirauhasen ongelmat otetaan huomioon 🙂 Ilmoittaudun mukaan arvontaan.

  5. 7

    Helky sanoo

    Ehdottomasti mukaan arvontaan …Ja kaikki peukut ja varpaat pystyyn, että arpaonni suosii 🙂 laitoin ruokavaliota uusiksi jo ennen joulua (no jouluna pientä lipsumista, yllätys yllätys) ja nyt taas on liikuntakärpänenkin purrut 🙂 Kukan juttuja seuranneena kiinnostaisi kyllä tuo ”remontti”:) Uusi vuosi, uusi Alku ja todellakin uudet kujeet 🙂

  6. 8

    sanoo

    Mäkään en harrasta uudenvuoden lupauksia, mutta syömiseen ja liikkumiseen olis tarkoitus nyt satsata, ja nimenomaan terveelliseen syömiseen 😊 Vaikka periaatteessa homma on juurikin niin helppoa kuin kirjoitit eli makeat pois, katsoo mitä suuhunsa laittaa ja liikkuu enemmän. Mutta…

    Eli ryhmän tuki olisi enemmän kuin tarpeen, siis todellakin mukana 💕

  7. 12

    sanoo

    Niin tunnistin itseni, mulla ihan samat ongelmat ja elämätapa remppa jatkuu. Pääpiirteet on kunnossa ja tiedän mitä pitäisi tehdä mutta tuki olisi enemmän kuin tarpeen. Ihan huippua olisi tälläinen valmennus !

  8. 13

    Satu sanoo

    Minunkin lupaukseni tälle vuodelle on itsestä huolehtiminen. Tämä sopisi kuin nakutettu…

  9. 18

    Pirjo-Liisa sanoo

    Kyllä olisi remontti tarpeen täälläkin. Flunssan vuoksi paino juuri nyt pudonnut muutaman kilon, mutta samasta syystä ruokavalinnat ihan päin peetä.

  10. 19

    Mape sanoo

    Tää tulisi todella tarpeeseen, jotenkin makea on vienyt mennessään. Tiedän kyllä mitä saisi/pitäisi syödä…mutta… ei ny vaan onnistu yksin.

  11. 21

    Sanna sanoo

    Tätä valmennusta mä oon kuolannu jo kauan mut hinta on liian korkea. Ois kyllä tarvetta. 🙂

  12. 22

    Minna T sanoo

    Kaikenlaisia remontteja on tehty, mutta ovat olleet lyhytaikaisia. Alku ideasta tykkään, koska se ei ole dieetti vaan elämäntapa muutos. Ja tuo että kaikkiin osapuoliin kiinnitetään huomiota.
    Tämä paketti tulisi todella tarpeeseen, jotta saisin itseni vihdoin kuntoon ja elämänilon takaisin <3

  13. 23

    Ulla Syri sanoo

    Oi, että oispa just oikeaan aikaan ja tarpeeseen nyt!!!
    Juuri tehty leikkaus ja siitä sali -ja ratsastuskielto maaliskuun puoliväliin🙀👻. Ruokavalion hallinta ois siis enemmän kuin tarpeen just nyt 😂🤣

  14. 24

    Johanna sanoo

    Oi tää ois ihana😍 Kilpparin liikatoiminnan kanssa tässä opetellaan oleen ja elään, tästä olis varmasti apuja 🙂

  15. 26

    Ansku sanoo

    Mukana olen ja olisi tosi mielenkiintoista saada henkilökohtaista ohjausta👍

  16. 27

    Mija sanoo

    Tämä tulisi niin tarpeeseen! On kilppariongelmaa, diettailua teini-iästä lähtien, jos vaikka ja millä tavalla. Painoa reilusti tiputettavaa ja tuntuu, että ei vaan lähde, ehkä vastaus olisi alku?

  17. 28

    sanoo

    Itselläkin vuosi 2016 on tuonut tullessaan muutaman lisäkilon entuudestaankin olleiden kilojen päälle – syynä liikunnan vähäinen määrä (talviaikaan ei oikeastaan lainkaan..) sekä herkuttelu. Se on jännä miten itse kyllä tietää kuinka niitä kiloja vastaan tulisi taistella mutta sitten tulee se mutta 😀 Kuinka saada teoria käytäntöön..

  18. 29

    Laiskanaineninnostuu sanoo

    Olisiko tämä se piristys mitä tarvitsisin tähän uuteen vuoteen? Onnea ja iloa kaikille <3

  19. 32

    Petra Huitula sanoo

    Jo kolmatta kertaa laitan jälleen itseäni ruotuun ja aloitan jälleen ruokavaliotarkkailun ja älyttömän liikuntarääkin. Näillä keinoilla olen jo pariin kertaan saanut poistettua itsestäni 10 kg, mutta eihän tuota kukaan jaksa määräänsä pidempää ja jossain vaiheessa lässähdä ja kaikki työ valuu hukkaan. Nut kuitenkin jälleen olen ottamassa itseäni niskasta kiinni ja tiedän että tarvisin apuja jotta saisin muutoksesta pysyvän, en osaa tehdä tätä oikein ilman asiantuntijan apua. Uusi alku olis ihan loistava startti minulle jolla jo löytyy paljon sisäistä motivaatiota tehdä tämä viimeistä kertaa ja tällä kertaa oikein.

  20. 33

    Sanna sanoo

    Tää olis niin mahtava alotus vuodelle! Kevennys ja piristys tulisi todella tarpeeseen 🙂

  21. 34

    Ansku sanoo

    Tarvitsisi tsemppiä palata kunnon ravintoon ja panostaa omaan hyvinvointiin

  22. 37

    Heli S. sanoo

    Tulisi tarpeeseen! Eikä niinkään se ruokavalio vaan tuki ja yhteisö. Reilussa vuodessa +10kg ja koska kilpparilla osutta asiaan, niin sen huomioon ottavst ohjeet todellaki plussaa!

  23. 39

    Marika sanoo

    Vuosi 2016 meni pitkälti sairastellessa, joten nyt tarvitsisin tsemppausta ja yhteisön tukea elämäntaparemonttiin. Alku kuulostaa erinomaiselta! ❤️

  24. 40

    Lea Siltanen sanoo

    Todella tulis tarpeeseen. Uusi vuosi, uusi alku!😊 jotain piristystä tarttis saada..

  25. 41

    Belladonna sanoo

    Kuulostaa hyvältä ja toimivalta valmennukselta. Mukana arvonnassa!

  26. 43

    Kristiina sanoo

    Kuulostaa tarpeelliselta ja jos onni suosii lupaan olla täysillä mukana.

  27. 45

    Mervi N sanoo

    Tämä kuntoprojekti voisi oikeesti olla hyvä, koska huomioidaan kilpirauhasen vajaatoimintakin, joka on kohdallani. Tämä turvonnut ja raskas olo ahdistaa. Ryhmähenki on aina paikallaan! Mukana arvonnassa!

  28. 47

    tiinanen sanoo

    Ehdottomasti osallistun arvontaan! 🙂
    Jos käy niin hienosti että satun voittamaan, otathan yhteyttä sähköpostitse. 🙂

  29. 50

    Maria sanoo

    Osuipa hyvä arvonta kohdalle, kun Alkua olen tässä googlaillut. Kunpa onni suosisi, niin pääsisi uuteen Alkuun!

  30. 51

    Sari sanoo

    Alku pyörii mielessä, jo jonkin aikaa. Viime vuonna jo piti tehdä vakava päätös asian suuntaan, vaan jäi tekemättä saamattomuuttani. Jos sitten nyt pääsisi Alkuun!

  31. 52

    Anitta sanoo

    Uusi alku olisi enemmän kuin tarpeen minullekin. Omasta itsestä huolehtiminen on jäänyt vähälle, nyt siihen olisi taas aikaa ja tilaisuus. Uusi alku ja uusi vuosi 2017!

  32. 57

    Titi sanoo

    Tulisi tarpeeseen, olisi kiva keventyä ennen kevään 5-kymppisiä 👍🏻

  33. 59

    sanoo

    Mukana! Mulla kun tämä remontti elämäntavan muutoksen suhteen menee välillä hyvin ja välillä huonommin. Harmikseni se huonommin-osa on kestänyt aina pitempään kuin se hyvin-puoli.

  34. 62

    Tarja Hannele sanoo

    Todella jotain tarttis tehdä, mitenkähän pääsis hyvään alkuun ja sitten vielä hyvään loppuun.
    Jospa tämä natsais Alkuun.

  35. 63

    Minnah sanoo

    Kuulostaapa hyvältä! Keveyttä ja virkeyttä kevääseen. Siispä mukana arvonnassa 😊

  36. 64

    Hannele sanoo

    Mahdettiinko tämä jo arpoa? Jos maanantaina alkaa tuo juttu, niin luulisi kyllä. Missä tulokset kerrottiin?

    • 64.1

      sanoo

      Arvonta suoritetaan tänään klo 20.00 jälkeen, jolloin arvonta suoritetaan. Laitan heti tämän jälkeen voittajien nimet tähän samaan postauksen loppuun sekä tiedot Alku-valmennukselle voittajien sähköpostiosoitteet.

  37. 66

    sanoo

    ARVONTA-aika on päättynyt. Onni napsahti
    Simpalle ja Mervi N:lle. Laitoin teille sähköpostia aiheesta.
    Kiitos kaikille osallistujille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *